Nokkelat taskuvarkaat valuvat Suomeen

MISTÄ VARKAAT

Nokkelat taskuvarkaat valuvat Suomeen

Tiistai 19.7.2011 klo 12.49

Ulkomaalaiset taskuvarkaat ovat jopa nokkelampia kuin suomalaiset varkaat.
Maksupäätteen korkeat laidatkaan ei välttämättä estä tunnusluvun näppäilyn näkemistä.
Maksupäätteen korkeat laidatkaan ei välttämättä estä tunnusluvun näppäilyn näkemistä

Nimettömänä pysyttelevä naishenkilö joutui viikonloppuna helsinkiläisessä kahvilassa samantyyppisen varkauden kohteeksi. Salaatin ostettuaan nainen jäi odottelemaan salaattiaan tiskin lähistölle. Hän oli hetkeä aiemmin näpytellyt tunnusluvun päätelaitteelle.

- Minulla oli siinä tilanteessa jännä tunne. Ympärillä oli jotenkin levoton ilmapiiri ja porukkaa pyöri siinä ympärillä, naishenkilö toteaa.

Päästyään istumaan hän päätti tarkistaa käsilaukkunsa sisälläön. Käteen osuivat avaimet ja kännykkä, mutta ei lompakkoa.Ymmärrtyään tilanteen nainen kuvailee menneensä lähes sokkiin.

Kahvilan vuoropäällikkö ryntäsi avuksi ja pankkikortit saatiin suljettua pikaisella soitolla pankkiin. Aikaa pankkikortin käyttämisestä oli kulunut korkeintaan 20 minuuttia, mutta se ei riittänyt.

Naishenkilö meni kotonaan verkkopankkiin. Hän huomasi että tililtä oli nostettu yli 1000 euroa. Varkaus horjutti naisen taloutta vakavasti. Hän ei kuvaile itseään kovin hyvätuloiseksi.

- Tapauksen tekijä on ilmeisesti ulkomaalaistaustainen. Häntä ei olla vielä saatu kiinni eikä hänen henkilöllisyytensä ole poliisin tiedossa, mutta tapausta tutkitaan, Ylikomisario Jukka Juola Helsingin poliisista selventää.

- Valvontakameran materiaalista näkyy, kun kyseinen varas liikuskelee ympäri kahvilaa. Väillä varas istuu pöydässä ja välillä liikkuu tiskin läheisyydessä, kertoo Ylikomisario Juola.

Juolan mukaan samantyyppisiä tapauksia tehdään jatkuvasti ja monissa tapauksissa tekijät ovat ulkomaalaisia.

Taskuvarkaille otollisinta aluetta ovat paikat, joissa on tungosta tai paljon hälyä. Suomeen on valunut kesän aikana kotimaisia perusvarkaita rohkeampia ulkomaalaisvarkaita. Viime viikkoina yleistyneiden tasku- ja korttivarkauksien takana ovat pääosin ulkomailta tulevat tekijät.

IL

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taskupersu

      Ovatko nuo taskuvarkaan PERUSSUOMALAISIA vai miksi tämä uutiskopio on tällä palstalla?

      • tappiohyysärien

        Palstalle skeidaa syytävien tappiotaunojen hyysäyksen tulosta.


      • uuno-eemeli

        eihän perusSuomalaiset ole taskuvarkaita,ei toki. Kirkkohopeat ,viinit ym sellaiset ovat perusSuomalaisten alaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe