Minulla oli kolme vuotta sitten,suuri rakkaus elämässäni,mutta tunne taisi olla yksipuolinen,vain minä koin sen.
Mies ilmoitti muutaman tapaamisen jälkeen,että on kivisydän ei pysty solmimaan uutta suhdetta.Ahdistinko hänet jotenkin nurkkaan kun pidin yhteyttä ja kerroin rakkaudestani.Hän laittoi viestin,jossa sanoi hei heit ja sen jälkeen en ole hänestä kuullut pihaustakaan.
Tulenko enää hänestä kuulemaankaan,vai oliko hän vain laastari minulle.
Hän halusi lapsia ja minulla on jo lapset tehtynä.
Ajattelin kun näet näin hyvin,saisinko rauhan jo tästäkin asiasta,sinun kauttasi MItä oikein tapahtui.
Keskiyölle!
8
64
Vastaukset
- Keskiyö
Hei sinulle tyttönen
tällaista se elämä on! vaikka me ihastumme ja rakastumme, ei se pelkkä tunteen nauttiminen riitä. me haluamme lisää. ja me haluamme lupauksia, että se on ikuista.
mutta sellaista sanaa ei nykypäivinä taida enää olla......
sinä annoit kyllä koko sieluriepusi tälle miehelle, joka myös aidosti sinusta välitti.
mutta teidän tulevaisuuden unelmat eivät kohdanneet.
eikä kumpikaan halunnut satuttaa toistaan!
sellaisesta asiasta puhuminen voi olla äärimmäisen kivuliasta.
minä lupaan sinulle, että te näette vielä. mutta se kerta, kun te oikeasti ja ilman korupuheita juttelette elämästä, se tapahtuu torilla, jossa te asioitte.
ja teillä on jo elämän tuomia ryppyjä kasvoillanne ja hiukset harmaantuneet.
te annoitte toisillenne paljon ja te kumpikin olette siitä mielissänne. se oli sydämessä säilytettävä kokemus ja onnenkuva.
vaali sitä muiden arvokkaiden muistojen joukossa,mutta älä häiritse sen olotilaa.
sinun rakkaudellasi on kultaiset kyljet.
en tiedä mitä tämä kuva tarkoittaa,mutta ehkä sinä joskus kerrot sen minulle?
terveisin Keskiyö - Epätietoinen tyttö
Jaahas,en osaa sanoa,mitä tuo "kultaiset kyljet " tarkoittaisi.
Luulen niin,että tämä oli se elämäni suuri rakkaus,olisin niin kovasti hänet halunnut,mutta kohtalo on myös julma.
Totta meillä oli jotain todella suurta käsissämme ja sitten se vaan otetaan pois.
Mieskin huomasi tuon tunteen.
Siispä,rakastunko samoin enää koskaan.
Miksi hän ei ota yhteyttä jos minusta välitti,hänon saman ikäinen kuin minä,epäilen sitä lastentekoakaan enää.
Mitä tapahtuisi,jos minä laittaisin yhtäkkiä viestin,vastaisiko mitään,vai loukkaantuisiko hän. - Keskiyö
No sinähän voit aina kirjoittaa viestin, mitä siinä voi hävitäkään?
ne kultaiset kyljet tulevat vielä..... - Epätietoinen tyttö
Kiitos täytyypä kerätä rohkeutta,pelkään vaan että än on jo suhteessa tai naimisissakin,eikä muista enää minua.
- Keskiyö
sinun pitää varautua kaikkeen!
hei, ehkä ne kultaiset kyljet voivat liittyä veneeseen tai autoon?
minuakin alkoi häiritä mikä se voisi olla......
älä laita onneasi yhden korren varaan..... - Epätietoinen tyttö
Tällä miehellä oli ainakin pieni ja vanhahko asunto-auto,mutta en muista olisiko siinä ollut tuon väristä raitaa hmm. mystistä.
Ehkäpä uskallankin kun sinä rohkaisit :)
Ammatiltaan hän on yksityisyrittäjä,jos tästä aukeaisi jotain. - Keskiyö
Nyt ei kyllä selviä kuin ottamalla selvää ;-)
joko katsoit puhelinluettelosta? - Epätietoinen tyttö
En tarvi luetteloa,minulla on numero vieläkin kännykässä,poistin sen kerran ja pistin takaisin :)
Hassu tyttö olen,mutta kertonee rakkauteni suuruudesta jotakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948