Osasta ollaan samaa mieltä, osasta ei, x sanoi juuri ennen huippukokouksen alkua.
x mukaan kriisi on ennennäkemätön.
- Olemme tekemisissä sellaisen kriisin kanssa, jollaista ei ole maailmassa koskaan nähty. Finanssikriisejä on ollut muuallakin, mutta sellaisia, joissa kokonainen näin laaja valuutta-alue on tälläisessä turbulenssissa, sitä ei ole aikaisemmin nähty, x sanoi.
- Tilanne on äärimmäisen vakava ja vaarallinen, hän jatkoi.
"Päätöksiä pitää uskaltaa tehdä"
X mukaan ei ole olemassa koulukirjaesimerkkiä siitä, mitä pitäisi tehdä. Päätöksiä pitää kuitenkin osata tehdä.
- Pitää uskaltaa tehdä päätöksiä vajavaisten tiedon varassa ja perusteltujen olettamusten varassa. Kun ei ole faktoja, mielipiteet voivat olla erilaisia eri maissa, mutta siitä huolimatta pitää tehdä päätöksiä.
X kuitenkin muistutti, että tuloksista tai siitä, ovatko päätökset oikeita, kenelläkään ei ole varmuutta.
- Välttämättä päätökset eivät johda huonompaan tilanteeseen, mutta vaikutus ei ole välttämättä se mitä haetaan.
- Pitää avoimesti tunnustaa, että tilanne on omalaatuinen ja vakava, X toisti uudelleen.
ARVOITUS lukijalle: kuka on tämä fakiiri
1
<50
Vastaukset
- valtavirka
Ilmiselvästi tuon täytyy olla se Niuvanniemen mielisairaalan pakkokeino-osastolta karannut euro-idiotismia ja euromaniaa sairastava mielipuolisesti hymyilevä isojen poikien perseitä nuoleskeleva Siilinjärveltä kotoisin oleva neitokainen, joka itsestään käyttää ihan miehekästä nimeä, Jyrki, ja Katainen hän sanoo sukua olevansa, vaikkakin Käteinen kuvastaneekin tuon vaarallisen karkurin luonnetta paremmin.
Suomen kansaa tulisi varoittaa tuosta psykopaatista, että tämä voi olla suureksi vaaraksi kansalaisten hyvinvoinnille ja omaisuudelle ja, että hänet voi tavattaessa pidättää vaikka lievää suurempaa väkivaltaa käyttäen. Suosittelen levittelemään karhunrautoja arvo-omaisuuden ympärille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920