Häpeän itteäni ja elämääni, mikä on johtanut siihen että pyrin pitämään oman elämäni mahdollisimman salassa kaikilta muilta läheisiltä. Salailu taas on johtanut siihen etten pysty toimimaan avoimesti sosiaalisissa tilanteissa. Mietin koko ajan mitä sanon, ettei keskustelu voi mitenkään vaan päätyä asioihin, jotka on arkoja minulle.
Tää on jatkunu jo monta vuotta ja musta tuntuu että ongelma vaan pahenee koko ajan. Oon pienestä pitäen valehdellu kavereille asiosta, joita häpeän. Jostain syystä oon aina ajatellu, että olen vähän outo ja pelkään ihmisten reaktioita, jos ne sais selville minkälainen minä ja mun elämä on.
Häpeä ja huono itsetunto taas on johtanu yksinäisyyteen. Mulla on muutama kaveri, mutta en pysty olemaan niiden seurassa oma itteni ja ne muutenkin pitää melko erilaisista asioista kuin minä. Mä oon jumissa enkä tiedä, mitä mä voisin tehdä. Eli ottaisin mielelläni vinkkejä miten pääsisin tästä tilanteesta eroon.
Tää on jatkunu jo monta vuotta ja musta tuntuu että ongelma vaan pahenee koko ajan. Oon pienestä pitäen valehdellu kavereille asiosta, joita häpeän. Jostain syystä oon aina ajatellu, että olen vähän outo ja pelkään ihmisten reaktioita, jos ne sais selville minkälainen minä ja mun elämä on.
Häpeä ja huono itsetunto taas on johtanu yksinäisyyteen. Mulla on muutama kaveri, mutta en pysty olemaan niiden seurassa oma itteni ja ne muutenkin pitää melko erilaisista asioista kuin minä. Mä oon jumissa enkä tiedä, mitä mä voisin tehdä. Eli ottaisin mielelläni vinkkejä miten pääsisin tästä tilanteesta eroon.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hyvin tutun kuuloista. Psykiatreilta saan vaan aina vahvemmat lääkkeet mikäli uskallan huonosta itsetunnostani mainita. Tulkitsevat tuon psykoottiseksi, jota pitää lääkitä mahdollisimman vahvoilla antipsykooteilla. Terapiaan en pääse, koska minun ei nähdä olevan valmis siihen ja varaa ei ole yksityiseen.
Tämä tilanteeni on kyllä tuonut minulle lisää itseluottamusta, kun olen itse nähnyt että yhteiskunnassamme ei ole tarjolla minkään näköistä hoitoa näihin ongelmiin mikäli et ole syntynyt rikkaaseen/vaikutusvaltaiseen perheeseen. Terveyskeskuslääkärissä ei fyysisiä vaivojani oteta todesta, kun olen tyhmänä mennyt mielenterveyspuolelta hakemaan "apua" itsetunto-ongelmiin.
Itsensä hyväksymisestä kaikki on kiinni. Syvälle juurtuneiden ajatusmallien vaihtaminen vaan ei ihan hetkessä onnistu, joten ei saa lannistua vaikka häpeä ei tuntuisi laantuvan...
Tässä artikkelissa ei varmaan ole mitään uutta:
http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/elamaa-kahlitseva-hapea/
Lääke myös heikkoon itsetuntoon on tämä: "Häpeästä vapautumisessa on myös kyse siitä, että oppii rakastamaan ja hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on."
Miten tuohon itsensä hyväksymiseen sitten päästään onkin asia erikseen ja siinä riittää haastetta pitkäksi aikaa, mutta aiheesta löytyy varmasti kirjoja ja käytännön harjoituksia, jos vain vaivautuu tosissaan etsimään.
Oisin voinu kirjottaa ton alotuksen, niin tutulta kuulosti.
OOn jopa pohtinu että oisko ns järkevää tehdä itsemurha, kun tuntuu, etten ikinä saa muutosta tähän ja elämä valuu hukkaan erakkona.
Kunnon psykoterapialla häpeä lähtee.
Nim. kokemusta siitäkin
Entä jos hävettää terapiassakin eikä pysty puhumaan hävettävästä itsestään?
Näin on käynyt minulle. Häpeän työpaikkojani, häpeän harrastuksiani (jos niitä itseasiassa edes on), häpeän sitä mitä opiskelen. En pysty puhumaan näistä asioista hoitajalle, hän ei edes tiedä mitä opiskelen tällä hetkellä. Vähän ovat vittuuntuneita tästä ja arvelevat minun käyttävän jotain valtaa heihin että "haahaa, enpäs kerrokkaan!" Mutta kun en vain pysty kertomaan... :S
Totta kai hävettää kertoa terapeutillekin. Ajan kanssa se sujuu, kun luottamusta on tarpeeksi. Ja jos terapeutti on niin ammattitaitoinen, että kykenee olemaan riittävän empaattinen eikä ahdistele, mutta hieman tönii.
Ja terapeutillekin voi sanoa suoraan, että hävettää tai että kokee jonkun terapeutin toiminnan ahdistavaksi tai asiattomaksi jne.
Ei tähän ole mitään patenttiratkaisua. Mutta voisin jopa veikata, että minun häpeäni aiheen ovat aika kovaa laatua, vaikka kaikki on suhteellista. On sen verran raju elämä ollut.
Ja silti olen pystynyt lopulta kertomaan ja irtautumaan niistä.
toistamisella on joskus vakavia seurauksia, käänny oikean käden polulle tai tulet ikuisesti kieriskelemään häpeässäsi.
Kuulosti ihan mun kirjoitukselta. Oikeastaan häpeäni koskee yksinäisyyttäni ja kokemattomuuttani naisasioissa - ylipäänsä kaikkea "erilaisuuttani".
Monesti keksin tarinoita esim. viikonlopustani, vaikka todellisuudessa olen yleensä vain istunut yksin kotona. Hulluinta on, että kerroin näitä valheellisia juttuja oma-aloitteisesti, vaikka muuten kukaan edes esim. töissä tuskin kysyisi.
Samoin kuin sinulla, valheet vaikeuttavat sosiaalisia suhteita. Potentiaaliset ystävät joutuu pitämään kaukana, koska kulissi kaatuisi jos ystävyyssuhde syventyisi.
Sitä vaan, että olisi hyvä päästä eroon sellaisesta ajattelusta, että miten pitäisi elää. Elämä ei ole mikään kilpailu.
Ei se puoliso, kaksi lasta, omakotitalo, 2 autoa ja koira ole aina mikään paratiisi.
Minusta ilmapiiri on nykyisin paljon ahdistavampi "erilaisia" kohtaan kuin 1980-luvulla, vaikka on yksihuoltajia, sinkkuja ja homopareja. 1980-luvulla oli vielä "kolhoosejakin" yms. Yhä enemmän ihmisiltä vaaditaan standardielämää ja -ajattelua, mutta kotia ja tietokoneita ja autoja voi sitten tuunata tai pukeutua "omaperäisesti". Ja kaikki kulkevat samaan suuntaan Camel buutseissa ja Coke kädessä...
Siksi kyllä ahdistaa vanhempaakin ihmistä.
"Ja kaikki kulkevat samaan suuntaan Camel buutseissa ja Coke kädessä..."
Aivan! Ollakseen NORMI-IHMINEN täyttyy:
1. olla ylioppilas.
2. lapsiesikin täytyy olla ylioppilaita,jotta voit retostella miten järjestät ylppärijuhlia ja on niiiiiiiiiiin raskasta!!!
3. sinun täytyy olla naimisissa ja puolisosi täytyy tienata 4000-5000 euroa kuussa.
4. kaikki lomasi täytyy viettää ulkomailla-mieluiten ei kuitenkaan pelkästään turistirysissä,koska muuten olet juntti.Kaupunkilomat-esim. viikonloppu Pariisissa -antaa tarpeeksi intellektuellin säväyksen.
5. sinun pitää harrastaa mahdollisimman muodikkaita liikuntalajeja.Esim. Zumbaa,latinoa,riippuliitoa,vesiskootterointia.
6. sinulla tulee olla oma mökki,jossa olosta voit tarinoida kaikkien mökittömien mieliharmiksi työpaikan ruokatunnilla.
7. harrastat kirjallisuutta.Etenkin ulkomaisia muotikirjailijoita,joiden kirjoista et ehkä ymmärrä pöläystäkään,mutta on hienoa mainita lukeneensa.
8. sinun täytyy rakentaa talo.Siinä oiva puheenaloitus aina kun saavut työpaikalle:miten projekti edistyy,mitä sanoi arkkitehti eilen.Jos olet rakentanut aikaisemmin,voit yhtyä puheeseen muistelemalla omaa taloprojektiasi.Kerrostalossa asuvat ovat pohjasakkaa-miten voikaan joku asua NEUKKUKUUTIOSSA!
Tässä hyvä kirjoitus häpeästä! Itsellä se esiintyy mm. ajatusten jumiutumisena, ja somaattisilla oireilla mm. vartalon toisen puolen puutumisena, ja hitautena.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00079
Olipa hyvä kirjoitus, kiitos että linkkasit sen! Artikkelin oirekuvaus vastasi omia häpeäkokemuksiani.
http://www.ystavyydenmajatalo.fi/wp-content/kirjoitukset/pdf/alussa_oli_hapea.pdf