Kommunismista

Kommunismi on varmasti tuhoisin ja pahin yhteiskuntajärjestelmä minkä historia tuntee.

Kommunismin nimissä on tapettu miljoonia, jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä.

Kommunismi perustuu kateuteen, siihen että köyhät ovat kateellisia rikkaille ja halutaan saada nämä yhteiskuntaluokat sotimaan keskenään.

Kukaan aikuisen tasolle kehittynyt terve ihminen ei kannata enää tänä päivänä kommunismia, sillä on nähty ettei se järjestelmä toimi.
251466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Entä ne miljoonat ihmiset jotka on tapettu kapitalismin nimissä tai sen seurauksena?

Kaikkien aatteiden ja uskontojen nimissä on tapettu kauhistuttavat määrät ihmisiä.

Äänestä
  • Tälle paratiisiplaneetalle ei olisi ihmistä pitänyt kloonata ensinkään. Jumala minkä virheen teit. Kapitalismi se vasta rikollinen yhteiskuntamuoto on ollut. Toisten rikkauksien ryöstöön perustui Euroopan kapitalismi 1500 luvulla. Ja sama on jatkunut näihin päiviin asti esim. Yhdysvalloissa. Kommunistista valtiota ei teollisuusmaissa ole toteutettukaan. Puhutaan kommunismi, kommunismi mutta eihän sellaista ole, joitakin luonnonkansoja lukuunottamatta. Ennen kun Katekismusta päntättiin, selityksineen, niin siinähän sitä oli kommunismia. Vaikkei sitä porvariopettaja osannutkaan siihen yhdistääkään.

    Äänestä

Kuten eivät ole korkeat verotkaan, vaikka porvarit näin kovasti propagoivatkin. Aito kommunisti halveksuu porvarillista luksuselämää. Pohjimmiltaan kyse on vain siitä, että yhteinen hyvä asetetaan yksityisen hyvän edelle. Ei kulutusjuhlaa harvoille vaan riittävä toimeentulo kaikille.

Äänestä
  • aikuisista on jäänyt sille lapsen tasolle, joka hiekkalaatikolla rementää, että "mulla onkin hienompi auto kun sulla"...

    Äänestä

  • Yhteinen hyvä kyllä tulee VAIN markkinatalousdemokratian kautta!
    Kapitalismi toimii luoden uskomatonta hyvinvointia, josta riittää jaettavaa.

    Kommunismillä saadaan TODISTETUSTI aikaan vain keskitysleirit, köyhyys ja kurjuus. Sekä harvainvalta, jolla kommunistit alistavat viattomia kansalaisia.
    Siksi kommunismi romahti, se aate kun ei tuottanut mitään hyvää tarpeeksi paljon, pahuutta vain.

    Kommunismi ON rikos.

    Äänestä

Kommunismi todellakin on rikos ihmisyyttä vastaan.
Samoin kaikki sosialismi on yhteiskuntaa rappeuttavaa toimintaa.

Vain markkinatalousdemokratia on toimiva vaihtoehto.

Nyt kansa äänestämään oikeistoa, eli aidon demokratian puolesta.

Äänestä
  • Sosialismi sellaisena kun se meillä toimii ei ole yhteiskuntaa rappeuttavaa toimintaa. Se on enemmänkin yhteiskuntaa rakentavaa ja rikastuttavaa toimintaa. Sosialismi on kylläkin taloutta rappeuttavaa toimintaa mutta pidetään nämä kaksi asiaa, "talous" ja "yhteiskunta" erillään. Sinä varmaankin läiskäisisit kaikki perheettömät vanhuksemme katuojaan ja heittäisit orvolapset perään. Entä koulutusjärjestelmämme sitten? Ilmainen terveydenhuolto? Taiteen tukeminen? Kirjastot? Kesälomat? Perusturva esimerkiksi sairauden sattuessa? Nekin samaa kyytiä kaivoon vai? Mieti nyt vähän.

    Sitä paitsi,

    "(proo kirjoitti)
    Yhteinen hyvä kyllä tulee VAIN markkinatalousdemokratian kautta!
    Kapitalismi toimii luoden uskomatonta hyvinvointia, josta riittää jaettavaa.
    (proo kirjoitti)"

    Tuo on sosialistista ajattelua arvon superkapitalisti.

    Äänestä

Kapitalismin vuoksi kärsii suunnaton määrä ihmisiä. Lapsityövoima ja muu ihmisten hyväksikäyttö on arkipäivää "oikeudenmukaisessa" kapitalismissa. Ne Stalinin ajan julmuudet ovat ohi, mutta kapitalismin raakuudet jatkuvat yhä.

Äänestä
  • Eiköhän yhteiskunta ole enemmänkin kuin kansa ja sen johtajat. Kommunismi puhtaana ideologiana on täydellinen. Ihmiset taas eivät ole. Vaikka kaikki tekisivät tasan yhtä paljon ja ahkerasti töitä ja joku pystyisi määrittämään eri töistä saadun hyödyn siten että kaikilla olisi hyvä mieli tuoton jaosta tekijöilleen, siltikin seuraavana päivänä toisella olisi muutama penni, sentti tai euro enemmän. Ei tule koskaan toimimaan.

    Jos kommunismi laitetaan toimimaan kuten neuvostoliitossa tai kiinassa, seurauksena on väistämättä vapauksien ja oikeuksien rajoittaminen. (Esimerkiksi rahankulutuksen säätely) Tästä taas seuraa kapinointia josta taas seuraa kovempi hallinto ja lopulta olemme taas taivaallisen rauhan aukiolla - eivätkä ne ajat ole ohi.

    Äänestä

  • Löytyykö sinulta parempi vaihtoehto kapitalismille jossa ahkerat, älykkäät ja voimakkaat palkitaan mutta laiskat, tyhmät ja heikot sorretaan?

    Äänestä

  • LJL kirjoitti:

    Löytyykö sinulta parempi vaihtoehto kapitalismille jossa ahkerat, älykkäät ja voimakkaat palkitaan mutta laiskat, tyhmät ja heikot sorretaan?

    ei ollut surkasti asiat pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa, jotka eivät ole kapitalismia, eivätkä kommunismia, vaan kumastakin systeemistä hyvät asiat poiminut järjestelmä.

    Äänestä

  • näin kirjoitti:

    Kyllä hyvinvointi on kaukana suomalaisesta yhteiskunnasta kun puolen miljoonan työttömän on mahdollista liota kotona liikauttamatta evääkään. Se siis niistä hyvistä puolista.

    Ken ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä.

    Äänestä

  • näin kirjoitti:

    ei ollut surkasti asiat pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa, jotka eivät ole kapitalismia, eivätkä kommunismia, vaan kumastakin systeemistä hyvät asiat poiminut järjestelmä.

    Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa ei ole mitään, kommunismista tai reaalisosialismista poimittua. Sosialismi on maailmassa taakse jäänyt katastrofi, turha sosialismin "hyviä" puolia enää yrittää puolustella.

    Äänestä

  • näin kirjoitti:

    ei ollut surkasti asiat pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa, jotka eivät ole kapitalismia, eivätkä kommunismia, vaan kumastakin systeemistä hyvät asiat poiminut järjestelmä.

    Mitähän hyviä puolia sinä olet löytänyt reaalisosialismista?

    ...................

    Äänestä

Ei se pärjää uskonnolle

Äänestä

Kapitalismi on varmasti tuhoisin ja pahin yhteiskuntajärjestelmä minkä historia tuntee.

Kapitalismin nimissä on tapettu miljoonia, jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä.

Kapitalismi perustuu ahneuteen, siihen että rikkaat ovat ahneita ja haluavat saada alemmat yhteiskuntaluokat haalimaan rikkaille omaisuuksia vaikka sodalla.

Kukaan aikuisen tasolle kehittynyt terve ihminen ei kannata enää tänä päivänä kapitalismia, sillä on nähty ettei se järjestelmä toimi.

Äänestä
  • Ei täydellisesti, mutta paremmin kuin kommunismi.

    Jos nyt ihan vertailette elintasoa vaikka yhdysvaltojen ja neuvostoliiton välillä silloin kun neuvostoliitto oli vielä pystyssä.

    Ja joka tosissaan väittää että kommunismi ei aiheuttanut ympäristön saastumista niin voitte mennä mittailemaan radioaktiivista säteilyä tserobylin laitamille tai ydinsukellusveneiden hautausmaille. Suurin osa kaikista venäjän joista luokitellaan pahoin saastuneiksi petrokemian, kemian ja muun teollisuuden tehtaat syydettyä päästöjä täysin huoletta maaperään. Vuotavat öljy ja maakaasuputket tekivät tuhojaan niin merellä kuin maalla.

    Kommunististen järjestelmien arvellaan murhanneen SUORANAISESTI yli 100 miljoonaa ihmistä sen suhteellisen lyhyen historian aikana.

    Kapitalistisessa ja demokraattisessa valtiossa on se hieno puoli että kuka tahansa jolla on edellytykset voi pärjätä. Toisin kuin kommunismissa ja diktatuurissa.

    Äänestä

  • LJL kirjoitti:

    Ei täydellisesti, mutta paremmin kuin kommunismi.

    ehkä jopa uudelleenajattelua, lainaus Grustjn kirjoituksesta, loppukomentti on ihan hyvä.

    "Mitäpä tästä sanotte? Kun nyt tässä kerran keskitytään pelkästään Neuvostoliittoon ja heitetään tämä Courtois & Co:n laskuvirheitä vilisevä tekele jälleen esille...

    " Academic sources show that Stalin's "Great Terror" couldn't have killed 19 million.

    Fewer than 25 million died from all causes from 1935 to 1941. That's using concrete numbers for 1935 to 1941 and the highest number from that period to estimate 1941, which according to historians was well past the peak of the "Great Terror" anyway. (2)

    So to arrive at 19 million deaths to blame on Stalin, there had to be fewer than 6 million deaths from normal causes between 1935 and 1941. Again to round off in our critics' favor, let's assume that to be 900,000 deaths a year for seven years as the deaths from normal causes. So for example, in 1936, that would mean a crude death rate from normal causes of less than 5 per 1000 a year, based on a population of 180.2 million people in the Soviet Union.

    That's impossible and the death rate has never been that low in the Soviet Union, Stalin or no Stalin, not even in 1982, when the crude death rate was 10.1. (3) In fact, the crude death rate has never been below 5 per 1000 a year in U.S. history either. A more realistic death rate from natural causes would be around 20. It was 20.3 in 1926, which according to almost all historians, was before Stalin started his repression, since he had only just assumed leadership in 1924. "

    Samanlaisia virheitä pullollaan tämä "tunnustusta saanut kirja". Sitä paitsi Werth ja Margolin, jotka olivat myös kirjan kirjoittajia, ovat toistuvasti sanoneet Courtoisin paisutelleen lukuja, jotta päästäisi 100 miljoonan pyöreään lukuun.

    Werth itse kirjoitti kirjaan Ukrainan nälänhädästä, ottamatta toki huomioon maan tilannetta: ihmiset kaupungeissa näkivät nälkää ukrainalaisten talonpoikien rikkoessa maan lakia. Tilanne alkoi vaikeutua vuonna 1928: kaupunkeihin toimitetun viljan määrä oli laskenut 2 miljoonaa tonnia. Kulakit olivat ainoat, jotka NEPin aikana hyötyivät taloudellisesti ihmisten ruoantarpeella spekuloinnista. Niinpä tehtiin päätös kollektivisoinnista ja tätä vastustettiin Ukrainassa.

    http://chss.montclair.edu/english/furr/vv.html

    Vielä merkillisemmäksi juttu muuttuu kun mietitään sitä, että Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen yhä edelleen maailmassa kuolee 11 miljoonaa lasta vuodessa nälän ja ennalta ehkäistävissä olevien tautien yhteisvaikutuksesta.
    Laskemme nämä kuolemat toki Kapitalismin Mustaan Kirjaan...

    " Estimated death toll from malnutrition and lack of health care:

    UNICEF statistics for child under 5:
    7 million deaths/year -- linked to malnutrition
    8 million deahts/year -- from preventable disease
    *There is overlap in these numbers, but all of these deaths can be labeled as deaths from poverty. Therefore it is imperative that we create a system does not have poverty built into it. Similar data follows.

    Each day in the Third World, 30,500 children die from preventable diseases such as diarrhea, acute respiratory infections or malaria. Malnutrition is associated with over half of those deaths. (UNICEF, World Health Organization) That means over 11 million children died this past year from preventable disease and malnutrition.

    In the last 50 years, almost 400 million people worldwide have died from hunger and poor sanitation. That's three times the number of people killed in all wars fought in the entire 20th century. "

    Bread for the World Institute (BFWI)
    http://www.bread.org/

    Niinkuin lukijat huomasivat: viimeisen 50 vuoden aikana (1950-luvulta tähän päivään), lähes 400 miljoonaa ihmistä on kuollut nälkään ja heikkoon terveydenhuoltoon.
    Toisin sanoen, jos sosialismi/kommunismi on syyllinen 100 miljoonan ihmisen kuolemaan, niin vastavoima eli kapitalismi/markkinatalous on syyllinen 300 miljoonan ihmisen kuolemaan.

    Onko siis kapitalismi ihmiskunnan historian suurin inhimillinen tragedia?

    Ari Saukkosen sanoin: miettikääpä sitä."

    Saman tiedon voisi hakea Khomskyn sivuilta,

    "Ryanin sanoin Black Book on ankara "syytöslista" sadan miljoonan ihmisen murhista, jotka olivat "valtaisan, täysin epäonnistuneen yhteiskunnallisen, taloudellisen, poliittisen ja psykologisen kokeen saldo". Tämä absoluuttinen pahuus, jota ei tasapainota edes vihje minkäänlaisista saavutuksista, asettaa naurunalaiseksi "väitteen, että omelettia ei voi tehdä rikkomatta munia".

    "Jättäkäämme historiallinen amnesia sikseen ja soveltakaamme nyt Black Bookin ja sen arvostelijoiden metodologiaa koko tarinaan eikä pelkästään sen ideologisesti hyväksyttävään puoliskoon. Vedämme siis sen johtopäätöksen, että demokraattis-kapitalistinen "koe" Intiassa vuodesta 1947 eteenpäin on aiheuttanut enemmän kuolemia kuin kommunismin "valtava, täysin epäonnistunut... koe" koko muussa maailmassa yhteensä koko historiansa aikana vuodesta 1917 eteenpäin. Demokraattinen kapitalismi on aiheuttanut yli sata miljoonaa kuolemaa vuoteen 1979 mennessä ja kymmeniä miljoonia siitä eteenpäin – yksin Intiassa.

    "Demokraattis-kapitalistisen kokeen" vastaisesta "syytelistasta" tulee entistä vakavampi, kun tarkastelemme sen vaikutuksia kommunismin romahduksen jälkeen: miljoonia ruumiita Venäjällä (mainitakseni yhden tapauksen) sen jälkeen, kun maa ryhtyi noudattamaan Maailmanpankin talousneuvoja, jotka ovat palauttamassa sitä I maailmansotaa edeltäneelle taloudellisen kehityksen tasolle. Mutta "omelettia ei voi tehdä rikkomatta munia", kuten Stalin olisi sanonut. Syytelistasta tulee vieläkin vakavampi, jos tarkastelemme alueita, jotka ovat pysyneet länsimaiden valtapiirissä. Tällöin paljastuu todella "valtava" luettelo ruumiista ja "ehdottoman turhasta, järjettömästä ja käsittämättömästä kärsimyksestä" (Ryan). Syytteet voimistuvat entisestään, kun otamme huomioon maat, jotka länsimaat ja niiden vasallit ovat suorilla hyökkäyksillään tuhonneet samoina vuosina. Tätä historiaa on turha kerrata tässä. Se tosin tuntuu olevan yhtä tuntematon kunniallisen keskustelun piirissä kommunismin rikokset muka olivat ennen Black Bookin ilmestymistä.

    "Väärinymmärrysten välttämiseksi sanottakoon, että en ilmaise tässä omia arvostelmiani vaan johtopäätöksiä, jotka seuraavat samoista periaatteista, joita käytetään ideologisesti hyväksyttyjen väitteiden todisteluun – tai jotka seuraisivat niistä, jos ideologian suodattimista luovuttaisi.

    Mitä tulee tänä vuonna koettuun itseihailun hyökyaaltoon, ehkä lainaus Mark Twainilta riittää kuittaamaan sen. Twain kuvaili erästä USA:n Filippiineillä suorittaman massamurhan suurista sotilassankareista seuraavasti: hän on "satiirin ruumiillistuma"; mikään satiiri hänestä ei voi "olla täydellinen", koska "hän on itse paras satiiri itsestään". Tämä lainaus muistuttaa meitä myös eräästä toisesta oman erinomaisuutemme puolesta – siis toisesta kuin kyvystämme teurastaa ja tuhota tehokkaasti ja ylistää itseämme tavalla, joka johtaa satiristin epätoivoon. Se muistuttaa meitä kyvyttömyydestämme tunnustaa omat rikoksemme, mikä on todellinen kunnianosoitus ajatusten vapaille markkinoille. Yhdysvaltojen johtavan kirjailijan imperialisminvastaisia esseitä ei kielletty, toisin kuin totalitaarisissa valtioissa. Ne ovat nyt suuren yleisön vapaasti saatavilla – vain 90 vuoden viiveellä."
    http://www.rauhanpuolustajat.fi/chomsky/artikkelit/millennial_visions.html

    Kommunismissa kyllä oli ihmisiä paljonkin jotka pärjäsivät oikein hyvin, se oli vain kyvyistä kiinni;) Käyhyyttäkin taisi olla vähemmän kuin monissa kapitalistisissa maissa.

    Äänestä

  • korjausta kirjoitti:

    "preventable disease" tarkoittaa sairauksia, joita voidaan parantaa ja ehkäistä lääkkeillä ja rokotteilla. "Valitettavasti" vain kaikki lääkkeet ja rokotteet on kehitetty kapitalismissa ja kommunistit ovat ainoastaan voineet kopioida näitä, jos edes ovat viitsineet tai osanneet tehdä sitä.

    Kuinka monta ihmistä on pelastunut kommunistien KEHITTÄMIEN lääkkeiden ja rokotteiden avulla?
    Vastaus : ei yhtään

    Kuinka monta ihmistä on pelastunut kapitalistien KEHITTÄMIEN lääkkeiden ja rokotteiden avulla?
    Vastaus : satoja miljoonia

    On siis lapsellista, etten sanoisi tyhmää ja järjetöntä, syyttää kapitalisteja siitä, että ihmisiä kuolee lääkkeiden puutteeseen - lääkeiden, joita ei edes olisi ilman kapitalisteja. Jos koko maailma olisi kommunistinen niin myöskin he, jotka paranevat nyt, kuolisivat lääkkeen olemassaolemattomuuteen.

    Kuinkas se oli tuon elintarviketuotannon kanssa Neukkulassa - taisivat ostaa viljaa USA:sta vuosittain miljoonia tonneja. Jos koko maailma olisi ollut kommunistinen niin me kaikki olisimme kuolleet nälkään, koska ei olisi ollut kapitalisteja, joilta olisi voinut ostaa ruokaa. Ja kuitenkin Ukrainassa on edelleenkin yhdet maailman parhaimmista viljelysmaista.

    Bresnev kierteli kerran kolhooseja Ukrainassa ja tiedosteli, että millainen on vuoden sato. Jokaisessa kolhoosissa vastattiin samalla tavoin : "Normaali sato". Bresnev ei kysellyt enempää ettei paljastaisi tietämättömyyttään maanviljelystä. Kotona hän siten kysyi vaimoltaan aamukahvilla, että mikähän on normaali sato Ukrainassa. Ja vaimo valisti häntä kertomalla, että normaali sato on vähemmän kuin viime vuonna mutta enemmän kuin ensi vuonna.

    Näin siis Neukkulassa - oli hyvä että USA ja kapitalistit pystyi myymään viljaa neukuille muutenhan he olisivat nähneet nälkää.

    /Kalle, joka ihmettelee onkohan kommunistit kehittäneet yhtään ainoaa merkittävää lääkettä ihmiskunnalle - siis kehittäneet, eivätkä vain kopioineet kapilistien lääkkeitä

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    kapitalistit kehitti sitä ja tätä ?. Yhdysvalloissa useimmat tieteilijät, taiteilijat ja älymystö olivat ja ovat jonkinsortin sosialisteja. Niin ainakin heidä polittiikkonsa asian näkivät ja kovasti näitä ahdistelivat ja pelkäsivät etenkin 50 luvulla. On niistä asioista monia dokumenttejä laadittu. En ole perehtynyt Neuvostoliiton aikana maassa tehtyihin keksintöihin, mutta kyllähän niitä varmaan paljonkin löytyy. Rynnäkkökiväärin ja helikopterin lisäksi. Pitänee perehtyä asiaan kun tuota tietoa niin helposti on saatavilla. Niin olihan se Sputnik. Sehän oli todellinen maailmansensaatio. Muistan kun sitä piippaajaa tuijoteltiin taivaalta silloin 1957.

    Äänestä

  • Gagarinin aikaan kirjoitti:

    Mutta jos otetaan nyt realistisesti euroopasta valtioita, vaikka kaikki pohjoismaat Itävalta, Sveitsi, Hollanti vaikka. Niin mitä helvetin sosialistista vallankumousta nämä valtiot haluaa. Ei mitään. Tälläisille demokratioille joku vallankumouksellinen kommunistipuolue on myrkky numero yks. Jos näille ehdottaa neuvostoja, kommuuneja, kolhooseja ja niitä johtamaan vallankumoukselliset kaaderit ja komisaarit niin valmis on. Näin suuren hyvinvoinnin eteen on tehty paljon töitä, ei kai sitä nyt kivikauteen takaisin haluta ehdointahdoin. Kommunismi on kuollut ja kauhistus tämäntapaisissa valtioissa. Onneksi.

    Äänestä

  • Gagarinin aikaan kirjoitti:

    kapitalistit kehitti sitä ja tätä ?. Yhdysvalloissa useimmat tieteilijät, taiteilijat ja älymystö olivat ja ovat jonkinsortin sosialisteja. Niin ainakin heidä polittiikkonsa asian näkivät ja kovasti näitä ahdistelivat ja pelkäsivät etenkin 50 luvulla. On niistä asioista monia dokumenttejä laadittu. En ole perehtynyt Neuvostoliiton aikana maassa tehtyihin keksintöihin, mutta kyllähän niitä varmaan paljonkin löytyy. Rynnäkkökiväärin ja helikopterin lisäksi. Pitänee perehtyä asiaan kun tuota tietoa niin helposti on saatavilla. Niin olihan se Sputnik. Sehän oli todellinen maailmansensaatio. Muistan kun sitä piippaajaa tuijoteltiin taivaalta silloin 1957.

    Eikös niin sanota, että kaikki mitä Neuvostoliitossa kehitettiin, oli lännestä varastettua ? Onhan tietysti Venäjä tunnettu matematiikoista, shakin pelaajista, balettitanssijoista ja taiteilijoista yleensä. Kuinkahan Nobel palkinnot kuvaavat asiaa. Juutalaisethan ovat sillä sektorilla ylivoimaisia. Suomikin on saanut 3.5 palkintoa, ikäänkuin säälistä. Ahtisaari ehkä kuitenkin todellisista ansioista. Yhdysvaltojenkin palkitut olivat suurimmaksi osaksi Juutalaisperäisiä. Pitäneekin vilkaista asiaan liittyvää tilastoa.

    Äänestä

  • Alfred ihailija kirjoitti:

    korkeakulttuurivaltiot, tai monet niistä perustuivat jonkinlaiseen sosialismiin. Esim. Inka-valtio Etelä-Amerikassa. Alkuperäiskansat eripuolilla maapalloa elivät oikeastaan kommunismissa. Että ei mitään uutta auringon alla.

    Äänestä

  • -->Le Livre noir du capitalisme ('Kapitalismin musta kirja', ei suom.) on vuonna 1998 ilmestynyt ranskalaisten tutkijoiden Gilles Perraultin johdolla tekemä teos, joka käsittelee kapitalistisen politiikan ja talouden yhteydessä tehtyjä kansanmurhia ja muita ihmisoikeusrikoksia... Kirja on vastaveto Kommunismin mustalle kirjalle...

    Kapitalismin mustassa kirjassa kapitalismin uhrimääräksi arvioidaan noin 147 miljoonaa. -->

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Le_Livre_noir_du_capitalisme

    Äänestä

kapitalismiin, joka tapatti ihmisiä työuupumukseen ja käytti 7-vuotiaita työvoimana 16 tuntia päivässä. Voiton taso oli 500% liikevaihdosta. Duunarit elivät slummeissa ja voivat hirveän pahoin: alkoholismia, tauteja, toivottimuutta...

Tämän takia kommunismissa sitten yrittäjyys tyrmättiin täysin ja yritettiin tehdä järjestelmä, jossa kaikkea johdetaan keskitetysti. Vastaava juttu jos armeijaa johdettaisiin suoraan kenraalikunnasta: armeija olisi organisoitu siten että, kenraalien ja sotilaiden välillä ei olisi mitään organisaatioporrasta. 100 tuhatta sotilasta lähettäisivät taistelutilanteessa infoa kenraalikuntaan ja kenraalikunta ohjeistaisi 100 tuhatta sotilasta mitä tehdään seuraavaksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ajattelija kirjoitti:

Kommunismi on varmasti tuhoisin ja pahin yhteiskuntajärjestelmä minkä historia tuntee.

Kommunismin nimissä on tapettu miljoonia, jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä.

Kommunismi perustuu kateuteen, siihen että köyhät ovat kateellisia rikkaille ja halutaan saada nämä yhteiskuntaluokat sotimaan keskenään.

Kukaan aikuisen tasolle kehittynyt terve ihminen ei kannata enää tänä päivänä kommunismia, sillä on nähty ettei se järjestelmä toimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu