Windows 7 päivitykset

alkaa mitta täyttyä

Nyt ihan oikeesti, miten saan lopetettua kokonaan nuo windows 7 päivitysten tekemiset? Ostin koneen viikko sitten ja se saapui toissapäivänä perille, ja nyt kahden päivän käytön aikana se on pommittanut niin saakelisti minua noilla jatkuvilla päivityssarjoillaan, ainakin kolmesti jo kahdessa päivässä. Se väkertää jotain tuolla taustalla, sanoo että päivitykset ovat valmiit ja pyytää sammuttamaan koneen jotta se saa asennettua ne. Sitten siinä tulee se tuskastuttavan pitkä odotus, "asennetaan päivityksiä 1/86.." esimerkiksi. Ja niitä on aina noin paljon, yleensä on jotain 1/80 tai sitä luokkaa, kerran oli jopa yli sata, ja siihenhän aikaa menee.

Arvaatte varmaan että vähän ärsyttää. Ei mikään tietokone voi vaatia noin paljoa päivitettävää näin lyhyessä ajassa. Eikä tuskallinen odottelu ole ainoa ongelma. Päivitysten jälkeen se herjaa välillä jotain "ongelmia järjestelmässä" käynnistyksen yhteydessä, jolloin joudun tekemään järjestelmän palautuksen. Ei ole kivaa.

Joten, tietääkö joku voiko näitä päivityksiä kieltää asentamasta ollenkaan, tai mieluiten niin että vain välttämättömyydet asennettaisiin eikä mitään turhaa. Tai tietäkö joku, onko windows 7:ssa joku systeemi, että se asentaa aluksi, sanotaan ekan viikon aikana käyttöönotosta tuommoisia ja sitten rauhoittuu ajan kanssa?

18

741

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • warelius

      Ohjauspaneeli > windows update > muuta asetuksia > "älä koskaan tarkista päivitysten saatavuutta"

    • Itsellä kun meni Seiska uudelleenasennukseen niin ensimmäinen päivityssatsi oli 80 kappaletta... sen jälkeen tuli useampi kymmenen lisää ennekuin SP1 oli tarjolla. Eli kamaa tuli ja PALJON mutta siihen se jäi, malttia se kysyi, myönnän.

      Ja päivitykset voi olla asentamatta automaatilla mutta pidä ilmoitus niistä päällä kuitenkin, syynä ihan yksinkertaisesti se surullisenkuuluista tietoturva.

      Käynnistä -> Ohjauspaneeli -> Järjestelmä ja Suojaus -> Windows Update
      Vasemmassa reunassa näkyy Muuta asetuksia -> säädä sieltä " Tarkista päivitykset mutta anna minun valita ladataanko ja asennetaanko ne"

    • WIN7UPDATE

      Kyllä niitä päivityksiä tulee pidemmältä ajalta, kuin siltä viikon ajalta. Yleensä uusi winukka, ostettu, tai juuri asennettu päivittää itseään melkoisesti. Se todellakin pävittää eli lataa kaikki viimeiset päivitykset. Päivitysten kokonaismäärä riippuu ainakin siitä, mikä versio koneessa on ja mitä muita Microsoftin ohjelmia siinä on lisänä. Lisäksi vaikuttaa minkä ikäinen versio siihen on alunperin asennettu. En tiedä, onko jo olemassa asennusta, jossa on esim. WIN7SP1 jo valmiina. Myös alati uusiutuvat IE-versiot vaativat runsaasti erilaisia tietoturvapäivityksiä. Jokaisen käyttäjän vastuulla on, asentaako noita päivityksiä vai ei. Nykyajan koneissa ei kovalevyjen koko ainakaaan pitäisi olla rajoittavana tekijänä. Eikä näitä päivityksiä tarvitse kaikkia kerralla asentaa, jos ei käytä sitä ensimmäistä vaihtoehtoa, vaan sitä toista. Niitä voi sieltä luettelosta sitten ruksailla osan pois. Kyllä ne poisjätetyt tulee vielä uudelleen tarjolle. Tuossa wareliuksen antamassa paikassa on myös vaihtoehto, jossa widows tarkistaa päivitykset mutta ei asenna niitä puolestasi. Tätä vaihtoehtoa olen itse menestyksekkäästi käyttänyt. Malttia vaan. Kyllä ne päivitykset siitä pikkuhiljaa rauhoittuvat. Missään tapauksessa ei pidä mennä keskeyttämään jo aloitettua asennusta.Silloin voi tosiaan käydä kuten edelläolevassa.

    • ongelmansakullakin

      Mikset anna päivitysten latautua taustalla, antaa niiden asentua ja sitten, kun lähdet vaikkapa ulos annat koneen ihan itsekseen käynnistyä uudestaan.
      Kaiken ajan paitsi uudelleenkäynnistyksen voit tehdä mitä nyt yleensä koneellasi teetkin.
      Ei ole rakettitiedettä, eikä täydy passata ruutua mitä käyttis tekee.

      • 399

        No kun toi aloittaja on täyspönttö jaarittelija, niin ei se älyä jatella maalaisjärjellä.


      • mehh
        399 kirjoitti:

        No kun toi aloittaja on täyspönttö jaarittelija, niin ei se älyä jatella maalaisjärjellä.

        itse olet täyspönttö, tämä palsta on tarkoitettu avun kysymiselle eikä vittuilulle niitä kohtaan jotka eivät tiedä asioita.


    • Sekunda?

      Se asentaa ensin kaikki vanhatkin päivitykset, ennen kuin osaa tarjota SP1stä, jos se antaisi suoraan sen ja sen jälkeiset päivitykset, niin niitä olisi vain murto-osa.
      Joka tapauksessa se asentaa jotain päivityksiä ja asentaa taas sen jälkeen jotain päivityksiä niihin...

      Ja kuten monella, näissä W7 päivityksissä on sekundaa ja päivityksistä voi jäädä kierre, yrittää mutta ei ikinä saa asennettua...

    • W

      Päivitystoimintoa ei kannata ottaa pois päältä, sitä konetta ei ole pakko sammutella heti kun se Windows niin ehdottaa jos on jokin homma kesken tai ei syystä tai toisesta halua sammuttaa. Minulla on ollut päivityksen asennus kesken ja masiina pari päivää ilman uudelleenkäynnistyksiä, koneen pistin lepotilaan kun en käyttänyt, sitten vasta käynnistin uudestaan ja päivityksen asennus loppuun eli mikään pakko ei ole heti kerralla samantien vetaista sitä päivitysprosessia loppuun vaikka onhan se toki aina suositeltavaa olla mahdollisimman paljon ajantasalla.

    • Kuten moni on jo kertonut, päivityksiä ei missään tapauksessa saa poistaa käytöstä. Windows oletus-asetus on nimenomaan se, että vain tärkeät päivitykset asennetaan automaattisesti. Ennen SP1-asennusta, Windowsin on lisäksi ensin PAKKO asentaa x-määrä "vanhempia" päivityksiä, jotta SP1 asennus on mahdollinen.

      Laitevalmistajalta kone lähtee aina uusimmalla päivitysversiolla. Oikea "syyllinen" päivitystenmäärään on sen myyjäliike/tukku, jonka varastossa laite voi maata huomattavankin pitkään. Esim sinun tapauksesi koneen on täytynyt lojua siellä kuukausikaupalla.

      t. -S-

      • Kun kaikki päivitykset on asentanut niin sieltä voi sitten sen jälkeen napsauttaa päivitysasetuksista ne suositellut päivitykset pois niin ei niin paljoa tarvitse päivittää.


    • se on vähä näin..

      Valitse " Tarkista päivitykset mutta anna minun valita............." . Sitten kun olet aikeissa lopettaa koneen käytön, mene sinne updateen, ruksaat halutut tai vaikka kaikki tai vain tärkeät, ja paina päivitä nappia ja voit jättää koneen yksikseen päivittelemään. Kone ei päivittele itsekseen.

    • Kandeis päivittää.

      Ei ne ole lyhyessä ajassa, ne on vreilulta vuodelta asti.

    • 12345678weqw

      ahahaha voi vittu et ihmiset voi olla idiootteja

    • El Mondo

      Kaikki päivitykset on tärkeitä ja sen koneen rakentaja on asentanut perus asennuksen ja tällä hetkellä Windows-7 on lähes kaksi vuotta vanha, joten ne päivitykset on tärkeitä koneen toiminnalle ja niitä on reilusti yli sata päivitys lisäystä, joten kun ne saat koneelle, niin se "jokapäiväinen" päivitys loppuu ja tulee ainoastaan joka kuukauden toisena tiistaina turvalisäyksiä ja ne on melko pieniä lisäilyjä, joten älä polta päreitä hermostumisella, tai sinulle käy samoin, kun monelle sivulla valittajalle ja siirryt ubutubu kerhoon joka ei ole paras ratkaisu, sillä seiska pelaa kiitettävästi, kun ne kahdenvuoden päivitykset on asennettu koneeseen.

    • utuykfj

      Toimivaa ei kannata korjata.

    • palautustako

      "Päivitysten jälkeen se herjaa välillä jotain "ongelmia järjestelmässä" käynnistyksen yhteydessä, jolloin joudun tekemään järjestelmän palautuksen."

      Miten lienee tuo palautus. Poistaako se ne aiemmat päivitykset ja ne tulevat aina uudestaan.

    • dont happy

      tapahtui vuoden 2010 syksyllä.

      Eteen tuli Vista joka oli ollut käytössä kaiketi jo pari vuotta. Käyttäjä ei uskaltanut laittaa edes ekaa päivitystä saatika SP1 .... Mitä seuras, kun koneeseen alettiin laittaa päivityksiä, niin se meni nii jumiin, että mikään ei voi olla niin jumissa.

      Mitä tästä opitaan. Kun se uusi kone on uusi, niin se etsii ne päivitykset ja asentaa mm. IE8 tilalle IE9. Se jumittaa sen ekan pari päivää ja sit se vasta alkaa toimiin kunnolla. se jumitus on suuri askel käyttäjälle, mutta pieni asia sille koneelle.

    • BeBeep!

      Jotain (piip) mätää on kyllä tässä (piip) päivitysruljanssissa! Jos Mikkisofta yhtään ja edes joskus ajattelisi asiakkaitaankin, eikä aina vain Bill Gatesin kukkaroa, se rakentaisi ne (piip) Windowsinsa edes joskus edes melkein valmiiksi, mutta ei, pitää saada rahaa niin maan (piip), ja uusi päivityskierre myös kaikille ohjelmile ja oheislaitteille aina parin vuoden välein.

      Ja kuitenkaan uudet (piip) Windowsit eivät ole pätkääkään parempia, ne vain vaativat aina entistä tehokkaamman tietokoneen, ja silti ne toimivat hitaammin kuin vanhat käyttikset! Ja ne toimitetaan aina raakileina, ja sitten niitä päivitellään niin maan (piip)! Ja kun niitä on pari vuotta päivitelty, ja niistä onsaatu pahimmat bugit pois, niiden "tuki" lopetetaan ja pannaan markkinoille uusi, entistäkin (piip) Windows!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      105
      7451
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      102
      5264
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3516
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3461
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2544
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1866
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      349
      1506
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      56
      1324
    Aihe