Vaahterakreivi (romaani)

Väinämö Vaahtera

Ehkä jälleen suurin osa tämän palstan jäsenistä kehottaisi unohtamaan ikäväksikin katsotun tapani julkaista näitä pätkiä kirjoittamastani "Vaahterakreivi"-nimisestä romaanikäsikirjoituksestani, mutta koska muutakaan keinoa löytää uutta mahdollista intoa sen jatkamiseen en keksi, teen tämän syntini jälleen, ja annan luettavaksenne joitain pätkiä.

17

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • [Osa luvusta 15]

      Perille päästyämme loin ensimmäiset syväluotaavat katsahdukset ympärille. Daavidin kanssa sovimme tapaavamme viimeistään kolmen tunnin kuluttua tällä samalla paikalla. Hetken seurasin hänen liukenemistaan kaupungin kesäiseen vilskeeseen, ennustaen hänen pian katoavan johonkin karaokebaariin, tuntien samalla tilanteen huomioon ottaen jotain melko tyypillistä ja ymmärrettävää siitä, että hänellä sentään oli ja riitti tekemistä täälläkin. Itse tunsin jo nyt kaipuuta kirjoituspöydän ääreen.

      Mutta tuskin ehdin edes kääntyä mihinkään menosuuntaan, kun jo havaitsin jotain muuta ja todella merkittävää, joka söi kaiken ympäriltä ja nielaisi minutkin maailmoihinsa: muutaman kymmenen metrin päässä, jäätelökioskin luukulla.

      No ohho… kuiskasin itsekseni.

      Siellä hän tosiaan oli: ruosteisen värinen tukka auringon kirkastamana helkkyen hän oli ojentautunut kioskin luukun ääreen, tällä kertaa ilman kesämekkoa, uhkea vartalo tiukkoihin lenkkivaatetuksiin käärittynä.

      Mielessä kävi vaistomainen aie päätyä jotenkin samaan suuntaan, ja ottaa yhteensattumasta kaikki hyöty irti, mutta epäilen silti, haluaako hän sentään nähdä minua vielä nytkin, niin monen yhteisen tapaamisen ja luokseentungetteluni jälkeen. Mutta kaikki nämä ajatukset humahtavat samassa jonnekin olemattomiin, kun hän kaiketi jälleen tuntee tuijotukseni, ja kääntyy katsomaan suuntaani. Käteni kohoaa kuin hidastettuna tervehdykseen; hän nostaakin kätensä viittoakseen minut lähemmäksi. En ole uskoa onnekkuuttani.

      - Hei…! hän tervehtii.
      - No heipä hei…! vastaan, ja jatkan hyvin alkanutta kohtausta parhaani mukaan: - Oot lähteny vähän kaupungillaki käymään?
      - Joo, tai siis määhän oikeestaan asun täällä, kun mulla on oikea asunto kyllä kaupungi laidalla, mutta nyt kesäsin ja lomalla mä viihdyn just siellä syntykodissa, hän kertoi juuri saamaansa jäätelöä nuollen, siirtyessämme pois toisten kioskiasiakkaiden tieltä. - No, entäs sinä?
      - No se Daavid kutsu mukkaasa, ku ehotti yhtäkkii, että lähettäänkö kaupunkii.
      - ”Daavid”? Niin se tämä sinun sukulaises?
      - Sehänpä se. Se lähti johonki kapakkaan vissiin, ettei tiijä missä kunnossa se kottiisa rantautuu, taikka ei se tietenkää paljo missää kamalasa kunnosa voi olla, ku ei se sieläkkää käy ku lähinnä seuran takia, vaa kyllä silläki voi olla siellä joittai viekotuksia… Nii, ja lähtihä se tietysti sitä nikotiinipurkkaa ostammaa, sitähän tässä alunpitäen tultiin hakemmaanki!
      Satu naurahti tästä tiedosta, ja lipoi lisää jäätelöään.
      - Jaa niin – haluaisikko sinäki?
      - E-ei kiitos, ku mää oon jo muutaman vuojen onnistunu pitämmää semmosta stoalaista mallia elämäntavvoissa, että mää oon luopunu kaikista jäätelöistä ja muista herkuista. Tai no, pääasiassa roskaruuista ja semmosista samanlaisista juomista ja muista, mutta leivonnaisista en oo vielä päässy irti sen vertaa.
      - N-no, mistä jäätelöstä sä sitten sillon pidit, kun sä vielä söit niitä?
      - No, oisko… minttu…?
      - Toimii! hän älähti ja nosti vapaan kätensä peukalon pystyyn. – Sama juttu! Hän kohotti toista kättään ja sen pitelemää jäätelöä; vasta nyt tajusin sen olevan juuri sitä makua, jonka nimen olin lausunut.

      Naurahtelimme tälle sopivalle yhteensattumalle, jolla oli pintaa syvemmällä ainakin minulle suurempi merkitys – kuten kaikilla tällaisilla sattumilla.

      • Sanokaa nyt hyvät asiantuntijat painava ja asiantunteva sananne tästä pätkästä, että olenko tehnyt täysin hukkaan mennyttä työtä vai en, yms.?


    • Horrid

      Onko tämä nuortenromaani? Henkilöiden käytös on niin alakoulun viimeisten luokkien tai yläkoulun 7. luokan -teinix ettei rajaa. Ihan ok tarinan kulultaan. Missä kaupungissa tapahtuu, jossain pohjoisessa?

      • Ei ole, vaan ihan aikuisille tarkoitettu romaani, joka vain sattuu kertomaan nuoresta kaverista, joka tässä kappaleessa kuljeskelee Lapinlahden kaduilla. Kappaleessa mainittu "Daavid" sattuu olemaan yksi osa henkilökaartia, joka muodostaa tästä samalla eräänlaisen sukuromaanin, kun nuoriherra keksii ruveta kuljeskelemaan ympäri Suomea ja keräämään (ainakin omasta mielestään) mielenkiintoisen sukunsa tarinat talteen.

        Mutta harmi vain jos teksti ei oikein miellyttänyt Sinua.


      • muska
        v.vaahtera kirjoitti:

        Ei ole, vaan ihan aikuisille tarkoitettu romaani, joka vain sattuu kertomaan nuoresta kaverista, joka tässä kappaleessa kuljeskelee Lapinlahden kaduilla. Kappaleessa mainittu "Daavid" sattuu olemaan yksi osa henkilökaartia, joka muodostaa tästä samalla eräänlaisen sukuromaanin, kun nuoriherra keksii ruveta kuljeskelemaan ympäri Suomea ja keräämään (ainakin omasta mielestään) mielenkiintoisen sukunsa tarinat talteen.

        Mutta harmi vain jos teksti ei oikein miellyttänyt Sinua.

        Dialogi on parempaa kuin aikaisemmissa kirjoituksissasi.

        Kohtaus on hyvä, aina kiinnostaa kun poika tapaa tytön. "Lenkkivaatetuksiin" on vähän monimutkaisesti sanottu. Jos kirjoittaisit yksinkertaisempia lauseita, etkä koko ajan "kuvailisi" olisi kivempi lukea.


    • [Osa luvusta 12]
      _____________
      Sade alkoi jälleen poistuessani terveyskeskuksen suojista. Tulovaiheessa esiintynyt mielialakin jatkui samaan malliin.

      Katseeni lojuessa sateen tummentamalla asfalttipinnalla kuljin alati kiihkeänä elävän pikkukaupungin liikenteen keskellä. Mahdollisesti keskuksessa kuivahtaneet vaatteeni ja hiukseni saivat jälleen kosteutta raskauttamaan fyysistä olemustani.

      Vasta jarrujen ujeltaessa, älähdysten ja huudahdusten kaikuessa nousin jostain takaisin ympäröivään todellisuuteen, ja koetellut hermoni ja omatuntoni saivat uutta painolastia seuraavista kuulemistani:
      - Hei – mikä sul on?!
      - Hey! You are fucking idiot!

      Tiijän, ajattelin, yrittäen turhaan elein esiintuoda pahoitteluani ja pahaamieltäni.

      Sigrid Lönngreve-Purolan omistama torppa sijaitsi korkeavartisen mäntymetsän siimeksessä, jonne johti vanhojen peltojen sivu kulkeva sorapintainen kinttupolku. Polun varren ja Sigridin kotipihan väliin oli pystytetty aika pieni ja olematon kuusimuuri, jonka taustalla sijaitsi korkeampi ja selvästi vanhempi tuomi, jonka taakse keittiönikkunan edustalle oli pystytetty lintulauta. Mökin takana alkavan peltoaukeaman syrjälle oli vielä istutettu muutama omenapuu ja marjapensas, joiden yhteistuloksena kertyi niiden emännälle hillo- ja mehusatoa lukuisten purnukoiden ja pullojen täydeltä.

      Paikallisten opastamana kuljin nyt tuota samaa polkua. Saavuttuani pihalle aloin epäillä, ja jonkin aikaa seisoskelin paikoillani tiedottomana siitä, halusinko vaivata Sigridiäkin tuntiessani nyt toista sukulaistani koskien jotain rikoksenteon kaltaista häpeää. Mutta lopulta astelin kohti ovea, koetin vetää sitä auki mutta huomasinkin sen olevan lukossa. Emäntä oli varmaan jollain omilla asioillaan.

      Ei siis voinut kuin istua känähtää oven edustalle. Ajatukset tuntuivat tyhjiltä ja jämähtäneiltä. Ajankulukseni kuuntelin tasaista sateen ropinaa ja läheisen metsäpuron tiivisvirtaista solinaa.

      Jonkin ajan kuluttua aloin kuulla jostain kulman takaa nurmikon pintaa pitkin kulkevia askelia. Pian kuulin tutun äänen hyräilyä, ja kulman takaa ilmestyikin odottelemani hahmo.

      - Ka, päivää! Sigrid huudahti, huomattuaan hahmoni portaillaan. – Sinäkö se olitki? Minä jo katahinki, että kuka siellä istuu.
      Nousin ylös valmiina tervehdyksiin. – Ootko siinä kauanki istunu? Mä kun olin ettimässä meijän kissaa, ku se ei tullukkaa kotia…
      Vähättelin istumisiani ja vaivojani seuratessani oven avaamista.
      - Ootko nä pitkältiki joutunu tulemaan? Oisko sulla nälkäki, kun on kerta niin pitkästi kulkenu?
      Huomasin, etten juuri nyt tuntenut vähäisintäkään nälänhiventä.
      - E-eihä sitä nyt niinkkää… Paljoha sitä on saanu kulukia, vaa eihä siinä ku karaistuu, nii siinä paljoo tartte.
      - Nii, ja ruokahalu paranee? Vaikka oothan sää niin hoikka, että mahatko sinä syyä paljo mittään.
      - Ky-yllähä sitä aina…
      - Keitettäsiinkö ainaki kahvit? Vaikko teetä, meneekö sulta muuten yöunet? Ko mulla meinaa jompaakumpaa hammasta ainaki vähän kolottaa, ja ku mulla olis niin hieno härveli, millä keittää. Tykkäätkö nää vihriästä teestä?
      - Siitäpä justii…

    • Laskin reppuni eteisen seinustalle ja nostin takkini roikkumaan yhteen seinään lyödyistä nauloista. Omat vaatetuksensa vähennettyään katosi Sigrid keittiöönsä, jossa alkoi toimittaa teenkeittoa. Ovelta saatoin vilkaistuani havaita, että teenkeittohärveli oli erityinen japanilainen vedenkeitin, joka oli varta vasten erikoistunut vedenkeittoon juuri vihreää teetä varten. Jatkoin matkaa oikeanpuoleisen seinustan oviaukon suuntaan, jonka takaa paljastui olohuone.
      - Tykkäätkö lehtiä lukija? Sielähän on niitä luvettavaksi asti.
      Ja astuessani huoneeseen sain havaita tämän perin paikkansapitäväksi faktaksi: tarkasti kasatut lehtipinot kohosivat lattialta aina vieressä seisovien istuimien käsinojien korkeudelle asti, ja näitä pinoja ei ollut vain muutama. Hän selvästi käytti joutilaan aikansa hyväkseen.
      - Sehän on niin, että kaikki mitä sinä luet, on pääomaa. Muista, että kaikki se on pääomaa!
      Tyypilliseen tapaani katseeni hakeutui kirjahyllylle, sillä myös sen sisältö kertoi paljon sen täyttäjästä. Sikäli en yhtään ihmetellyt näkemääni, kun havaitsin Sigridin keränneen käsiinsä Kalle Päätalon koko tuotannon. Toisaalla olivat Riikka Pulkkisen Raja, Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani, Sofi Oksasen Puhdistus sekä koko Harry Potter –sarja. Oli myös monenlaista keittokirjaa, mutta eniten huomiota herätti melko laaja kokoelma käännettyä ja kääntämätöntä japanilaista kirjallisuutta.
      Sain kuulla Sigridin olleen erittäin syvässä velassa nimenomaan japanilaiselle kirjallisuudelle, tai nimenomaan sen eräälle edustajalle. Se johtui hänen vanhoilla päivillään kokemastaan ihastuksesta erästä japanilaista runoilijaa kohtaan.
      - Minä olin tuon ukkovainajan kanssa opetellu englantia sen verran että sitä maailmalla matkatessa pärjäis, ja mää niin odotin, että päästäs tapaamaan se tämä Japanin ykkösrunoilija. Ja kun minä lopulta sen tämän runoilijan näin, niin minullahan oli siis ukko justiin kuollu, niin mää en jaksanu oikeen puhua. Vaan se tämä runoilija puhu minun puolesta, kaksivverroin, ja sillähä se lopulta minut pelastiki, ku sen elämänrakkaus hiljalleen tarttu minnuunki… Ja oli lähellä, etten mä ottanu sitä toiseksi ukokseni! Hehheh…
      Tätä seurasi sydämellinen naurunriemu, johon olisi ollut helppo yhtyä.
      - Ja onha sielä se Harry Potteri, ja kunniapaikalla! Minä iha itkin, ku se rehtori kuoli, ja se se vasta oliki, kun se koko tarina päätty… Vaa haluaisiksä pesulla käyä? Sielähä on kanssa suihku, tuosa vieresä.
      Tämän kysymyksen pelkäsin aiheutuneen aina kanssani kulkevasta ja varsinkin viimeaikaisen patikoinnin myötä yhä tavanomaisemmasta hienhajustani.
      - Kai sitä pitäski, ku se on aina mun kanssa nii vaikijaa, ku aina monet nii haukkuu mua hajusta.
      - Vaan minäpä e haukukkaa, kun minä tiän, miltä se ihminen voi pahimmillaa haista – ja sen rinnalla ei monikaa sitten haise miltää!
      - Sitähä meilä pohojalaisilla sanotaa, että ”Haisee ku ketu’syötti!”
      - Joo… Olisha sielä saunaki, vaan sitä minä en viitti oikee lämmittää, ku tämä on niin vanha talo, että täälä on saunaki puulämmitteine, ja sen jälkeen ku mie tulin tähä vihreää aatteeseen, ni en oo viittiny saunaa pittää, kun on meinaan kalikat täsä maailmassa jo muutenkin vähissä!
      Istahdin vanhanaikaiselle Ludvig-tyyppiselle tuolille, painoin selkäni pehmeää selkänojaa vasten ja henkäisin syvään. Kauaa en kuitenkaan jaksanut paikoillani olla, sillä hetkeksi mielestä jo poistunut asia nousi jälleen esiin, ja tunsin jo lähes polttavasti tarvetta selvittää se. Niinpä nousin ja astelin takaisin puuhantäyteiseen keittiöön, kädet yhdessä selän takana, asetuin tiirailemaan ulos ikkunasta, jonka takana avautui näkymä linnunruokintalaudalle. Levottomana yritin löytää sanoja, mutta ajatusprosessin keskeytti huomaamani kissa.
      - Niin kissako sulla oli katteissa? kysyin. – Meinaan ku tuolla – lintulauvalla ois yks.
      - Mitä? Onk se harmaa? kimmahti Sigrid touhunsa keskeyttäen.
      - E-ei, ku mustavalakonen.
      - A-ai, no ei se sitten oo se meidän Viiteri. Se on se naapurin Pastori, ku sillähä näyttää turkki siltä ku sillä ois pastori liperit kaulasa.
      - Aijjaa…
      Jälleen siirryin takaisin asiaani ja yritin miettiä, miten toisin sen luontevimmin esille. Lopulta katsoin varmasti varmimmaksi jatkaa syvähenkistä huokailua, ja tätä hetken jatkettuani sain kuin sainkin kaipaamani huomion:
      - Vai oliko sulla jotain mielen päällä?

      • Muutama huomio tuohon pätkään, joita kannattaa miettiä kun aloitat tekstin hiomisen...

        1. IHMINEN VAI ASIA / LOOGISUUS
        "Ovelta saatoin vilkaistuani havaita, että teenkeittohärveli oli erityinen japanilainen vedenkeitin, joka oli varta vasten erikoistunut vedenkeittoon juuri vihreää teetä varten."

        -> Tässä pistää kaksi asiaa silmään. Ensimmäinen asia on "vedenkeitin, joka oli erikoistunut vedenkeittoon". Vedenkeitin ei ole henkilö, eikä se voi oikeastaan tehdä montaakaan asiaa. Ei ainakaan erikoistua. Parempi tapa olisi sanoa "erityisesti vihreää teetä varten suunniteltu japanilainen vedenkeitin". Tämä ratkaisisi myös toisen ongelman, mikä liittyy siihen onko ylipäätään vihreää teetä varten tehtyä vedenkeitintä. Mielestäni ei. Vihreään teehen käytetään samaa kiehuvaa vettä kuin mihin tahansa muuhunkin teehen. Se kiehutetaan tavallisella vedenkeittimellä. Vihreää teetä varten voisi kuvitella käytettävän erityistä teekeitintä, muttei vedenkeitintä. Tarkista mitä tarkoitat, koska epäloogisuudet ärsyttävät lukijaa.

        2. MURRE
        "Minä olin tuon ukkovainajan kanssa opetellu englantia sen verran että sitä maailmalla matkatessa pärjäis, ja mää niin odotin, että päästäs tapaamaan se tämä Japanin ykkösrunoilija. Ja kun minä lopulta sen tämän runoilijan näin, niin minullahan oli siis ukko justiin kuollu, niin mää en jaksanu oikeen puhua. Vaan se tämä runoilija puhu minun puolesta, kaksivverroin, ja sillähä se lopulta minut pelastiki, ku sen elämänrakkaus hiljalleen tarttu minnuunki… Ja oli lähellä, etten mä ottanu sitä toiseksi ukokseni! Hehheh."

        Yrität käyttää murretta, mutta se ei ole yhdenmukaista. Esimerkiksi tämä pätkä vuorottelee: minä, mää, minä, mää, minut, minnuunki, mä. Pätkä sekoittaa kirjakieltä ja murteita, joista muoto mää viittaa eniten länsi-Suomeen, mä pk-seudulle, minnuunki ehkä itä-Suomeen? Sama ongelma on seuraavassa pätkässä:

        "- Sitähä meilä pohojalaisilla sanotaa, että ”Haisee ku ketu’syötti!”
        - Joo… Olisha sielä saunaki, vaan sitä minä en viitti oikee lämmittää, ku tämä on niin vanha talo, että täälä on saunaki puulämmitteine, ja sen jälkeen ku mie tulin tähä vihreää aatteeseen, ni en oo viittiny saunaa pittää, kun on meinaan kalikat täsä maailmassa jo muutenkin vähissä!"

        Tekstistä jää ylipäätään epäselväksi, onko se kahden ihmisen välistä dialogia vai saman ihmisen perättäistä yksinpuhelua. Joka tapauksessa siinä puhutaan pohjalaisista, mutta seuraavassa kohdassa onkin mie, joka on savolaista murretta. Pitäisin murteen ylipäätään mahdollisimman vähäisenä, niin lukeminen on kevyempää ja lukija ei ärsyynny mahdollisista virheistä.

        3. RIKKAAMPI KUVAILU
        "Istahdin vanhanaikaiselle Ludvig-tyyppiselle tuolille, painoin selkäni pehmeää selkänojaa vasten ja henkäisin syvään."

        Mitä tarkoitat Ludvig-tyyppisellä tuolilla? Et kuvaile tuolia oikeastaan juurikaan ja lukija jää pohtimaan millainen se mahtaisi olla. Lukija voi arvella sillä viitattavan antiikkihuonekaluun, mutta maininta pehmeästä selkänojasta voi häiritä, koska monesti antiikkihuonekalut eivät ole kovin pehmeitä. Lause kaipaisi tarkennusta. Ludvig-tuolilla voidaan viitata Ludvig XIV:n aikaiseen barokkityyliseen tuoliin, jolloin yksi lisälause päästäisi lukijan pälkähästä; esimerkiksi "Tuolin selusta oli korkea ja kapea." Toisaalta sillä voidaan viitata paljon myöhempään aikaan eli Ludvig XVI:n aikaiseen uusklassismiin, joka Suomessa tunnettiin enemmänkin kustavilaisena aikana. Siinä tapauksessa lisälause voisi olla esimerkiksi "Helmenharmaan pinnatuolin istuintyyny oli pehmeä ja jaloissa oli kukkakoristeita". Hyvin lyhyelläkin lisälauseella voit selventää mitä tarkoitat jollain erikoisella sanalla. Lukijan ei tarvitse luulla olevansa tyhmä; asia ei jää häiritsemään ja lukija voi kuvitella paremmin kohtauksen mielessään.

        Onnea tekstin työstämiseen.


      • Väinämö Vaahtera
        ciro147 kirjoitti:

        Muutama huomio tuohon pätkään, joita kannattaa miettiä kun aloitat tekstin hiomisen...

        1. IHMINEN VAI ASIA / LOOGISUUS
        "Ovelta saatoin vilkaistuani havaita, että teenkeittohärveli oli erityinen japanilainen vedenkeitin, joka oli varta vasten erikoistunut vedenkeittoon juuri vihreää teetä varten."

        -> Tässä pistää kaksi asiaa silmään. Ensimmäinen asia on "vedenkeitin, joka oli erikoistunut vedenkeittoon". Vedenkeitin ei ole henkilö, eikä se voi oikeastaan tehdä montaakaan asiaa. Ei ainakaan erikoistua. Parempi tapa olisi sanoa "erityisesti vihreää teetä varten suunniteltu japanilainen vedenkeitin". Tämä ratkaisisi myös toisen ongelman, mikä liittyy siihen onko ylipäätään vihreää teetä varten tehtyä vedenkeitintä. Mielestäni ei. Vihreään teehen käytetään samaa kiehuvaa vettä kuin mihin tahansa muuhunkin teehen. Se kiehutetaan tavallisella vedenkeittimellä. Vihreää teetä varten voisi kuvitella käytettävän erityistä teekeitintä, muttei vedenkeitintä. Tarkista mitä tarkoitat, koska epäloogisuudet ärsyttävät lukijaa.

        2. MURRE
        "Minä olin tuon ukkovainajan kanssa opetellu englantia sen verran että sitä maailmalla matkatessa pärjäis, ja mää niin odotin, että päästäs tapaamaan se tämä Japanin ykkösrunoilija. Ja kun minä lopulta sen tämän runoilijan näin, niin minullahan oli siis ukko justiin kuollu, niin mää en jaksanu oikeen puhua. Vaan se tämä runoilija puhu minun puolesta, kaksivverroin, ja sillähä se lopulta minut pelastiki, ku sen elämänrakkaus hiljalleen tarttu minnuunki… Ja oli lähellä, etten mä ottanu sitä toiseksi ukokseni! Hehheh."

        Yrität käyttää murretta, mutta se ei ole yhdenmukaista. Esimerkiksi tämä pätkä vuorottelee: minä, mää, minä, mää, minut, minnuunki, mä. Pätkä sekoittaa kirjakieltä ja murteita, joista muoto mää viittaa eniten länsi-Suomeen, mä pk-seudulle, minnuunki ehkä itä-Suomeen? Sama ongelma on seuraavassa pätkässä:

        "- Sitähä meilä pohojalaisilla sanotaa, että ”Haisee ku ketu’syötti!”
        - Joo… Olisha sielä saunaki, vaan sitä minä en viitti oikee lämmittää, ku tämä on niin vanha talo, että täälä on saunaki puulämmitteine, ja sen jälkeen ku mie tulin tähä vihreää aatteeseen, ni en oo viittiny saunaa pittää, kun on meinaan kalikat täsä maailmassa jo muutenkin vähissä!"

        Tekstistä jää ylipäätään epäselväksi, onko se kahden ihmisen välistä dialogia vai saman ihmisen perättäistä yksinpuhelua. Joka tapauksessa siinä puhutaan pohjalaisista, mutta seuraavassa kohdassa onkin mie, joka on savolaista murretta. Pitäisin murteen ylipäätään mahdollisimman vähäisenä, niin lukeminen on kevyempää ja lukija ei ärsyynny mahdollisista virheistä.

        3. RIKKAAMPI KUVAILU
        "Istahdin vanhanaikaiselle Ludvig-tyyppiselle tuolille, painoin selkäni pehmeää selkänojaa vasten ja henkäisin syvään."

        Mitä tarkoitat Ludvig-tyyppisellä tuolilla? Et kuvaile tuolia oikeastaan juurikaan ja lukija jää pohtimaan millainen se mahtaisi olla. Lukija voi arvella sillä viitattavan antiikkihuonekaluun, mutta maininta pehmeästä selkänojasta voi häiritä, koska monesti antiikkihuonekalut eivät ole kovin pehmeitä. Lause kaipaisi tarkennusta. Ludvig-tuolilla voidaan viitata Ludvig XIV:n aikaiseen barokkityyliseen tuoliin, jolloin yksi lisälause päästäisi lukijan pälkähästä; esimerkiksi "Tuolin selusta oli korkea ja kapea." Toisaalta sillä voidaan viitata paljon myöhempään aikaan eli Ludvig XVI:n aikaiseen uusklassismiin, joka Suomessa tunnettiin enemmänkin kustavilaisena aikana. Siinä tapauksessa lisälause voisi olla esimerkiksi "Helmenharmaan pinnatuolin istuintyyny oli pehmeä ja jaloissa oli kukkakoristeita". Hyvin lyhyelläkin lisälauseella voit selventää mitä tarkoitat jollain erikoisella sanalla. Lukijan ei tarvitse luulla olevansa tyhmä; asia ei jää häiritsemään ja lukija voi kuvitella paremmin kohtauksen mielessään.

        Onnea tekstin työstämiseen.

        Oho, jälleen tämän palstan ihmiset osaavat ihmetyttää minua tarkkuudellaan ja asiantuntevuudellaan, ja todellakin OSOITTAA sen, mikä tekstissäni mättää.

        Mutta joo, vaikka käynkin läpi ja selostelen näitä tiettyjä piirteitä ja valintojani, en edelleenkään suinkaan tarkoita, että yrittäisin pysyä virheissäni, vaan on aika tyypillistä minulle, että jotkut yksityiskohdat vaativat pientä lisävalaistusta, vaikka hyvästä tekstistä varmasti kertoisi sekin, ettei sellaista selittelyä tarvittaisi.

        Eli olet aivan oikeassa noiden tarkennuksien ja kielenhiomisten kanssa, kielelläni onnistun monesti vahingossa tarkoittamaan paljolti jotain sellaista, mitä en oikeasti tarkoitakaan (tämä on tyypillistä myös oikeassa elämässäni...). Ja murteessanikin onnistut sen vaikeaselkoisuudesta huolimatta nappaamaan muutaman täkyn, mutta valaisen Sinua parissa jutussa: eli päähenkilöhän on minun tapaani kotoisin Oulusta, joten pohjalaismurre on luontainen, ja olen oikeastaan koko elämäni ajan pannut merkille, kuinka pohjalaismurteessa vuorottelee vuoroin puhdas murre, toisaalla taas joitain kirjakielimäisiä piirteitä, hyvänä esimerkkinä juuri "mä" ja "minä" -sanojen vuorottelu. Sigridin puhe taas on aika sekalaista, koska hän on syntynyt alunperin Pohjois-Karjalassa, työskennellyt milloin Hämeessä tai Savossa, ja elää nyt loppuelämäänsä Kainuun Kajaanissa. Mutta vaikken aiokaan suostua esim. Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelun Sari Malkamäen esitykseen kaikkien repliikkien kirjakielistämisessä, aion silti yrittää tutkia ja korjata myös murteet.

        Ja tuo yksityiskohtien kuvaus on yksi keskeisimpiä juttuja, johon olen itsekin kiinnittänyt viime aikoina huomiota. Olen nimittäin esim. ihmisten kanssakäymistä koskevissa kohdissa pyrkinyt kuvaamaan mahdollisimman tarkasti kaikki yksityiskohdat ja nyanssit, mutta itse puhtaissa mielikuvien kuvauksissa en ole osannut kiinnittää tarpeeksi eläviin yksityiskohtiin huomiota. Täytyy korjata, eihän siinä muu auta...


    • You can check

      Hirveän jaarittelevaa replikointi on, aavistuksen paperista ja jankuttavaa. Juonellisuutta ei synny, tarinallinen kulkeminen on pahasti paikallaan. Tapahtuuko romaanissa jonkinlainen kliimaksi, odotuksen lunastus, jota lukija kipeästi kaipaisi? Mua ainakin rasittaa tää jatkuva kysyn ja vastaan -asetelma, jäykkyys ja liikkumattomuus.

      -- Kai sitä pitäski, ku se on aina mun kanssa nii vaikijaa, ku aina monet nii haukkuu mua hajusta.
      - Vaan minäpä e haukukkaa, kun minä tiän, miltä se ihminen voi pahimmillaa haista – ja sen rinnalla ei monikaa sitten haise miltää!
      - Sitähä meilä pohojalaisilla sanotaa, että ”Haisee ku ketu’syötti!”
      - Joo… Olisha sielä saunaki, vaan sitä minä en viitti oikee lämmittää, ku tämä on niin vanha talo, että täälä on saunaki puulämmitteine, ja sen jälkeen ku mie tulin tähä vihreää aatteeseen, ni en oo viittiny saunaa pittää, kun on meinaan kalikat täsä maailmassa jo muutenkin vähissä! --

      Miks nää ei voi olla luonnollisemmin, elävämmin ja intohimoisemmin mukana tunteidensa ja toiveidensa ristiriidoissa? Kaikki on jonkinlaista ihmettelyä ja hämmästelyä. Mulle se on koodi tylsyydestä. Sori suoruus. Tuntuu kuin kaikki olis unessa ja krapulassa.

    • Eräs kirjottaja

      Ongelmasi on edelleen junnaavuus ja vaikeaselkoisten lauserakenteiden käyttö. Etenkin useammasta verbistä koostuvat lauseet vaikeuttavat ymmärtämistä. Tarinasi ei etene koska sanoillasi ei ole sisältöä. Esimerkki:

      "Laskin reppuni eteisen seinustalle ja nostin takkini roikkumaan yhteen seinään lyödyistä nauloista. Omat vaatetuksensa vähennettyään katosi Sigrid keittiöönsä, jossa alkoi toimittaa teenkeittoa. Ovelta saatoin vilkaistuani havaita, että teenkeittohärveli oli erityinen japanilainen vedenkeitin, joka oli varta vasten erikoistunut vedenkeittoon juuri vihreää teetä varten. Jatkoin matkaa oikeanpuoleisen seinustan oviaukon suuntaan, jonka takaa paljastui olohuone." (56 sanaa)

      Laskin reppuni eteisen seinustalle ja nostin takkini naulaan. Sigrid katosi keittiöön, jossa alkoi teenkeitto. Vilkaisin ovelta; härveli oli japanilainen vedenkeitin, joka oli erikoistunut vihreään teehen. Jatkoin matkaani olohuoneeseen. (28 sanaa)

      Poistin puolet sanoista, ja sisältö on edelleen sama. Miksi et selkeytä lauseita? Onko vaikealukuisuus ja muotoseikat niin tärkeitä elementtejä että annat tarinan kärsiä niiden takia? En ymmärrä.

      • Väinämö Vaahtera

        Ehkä ongelmakseni voidaan katsoa se, että ainakin haluan antaa mahdollisimman "tarkan" kuvan, jonka kuvittelen syntyvän kun virkkeet tungetaan mahdollisimman täyteen pikkutarkkoja huomioita ja kuvauksia. Mutta omasta rajoittuneesta mielestäni tuossa esittämässäsi lyhennetyssä mallissa on yksi vika: se on liian yksinkertaista ja naputtavaa. Jos edes yrittäisin kirjoittaa jotain vastaavaa, lopettaisin varmasti saman tien, koska tuntisin, ettei moisessa olisi mitään omaa, persoonallista tai muuta vastaavaa, aivan kuin koko juttu pyörisi vain tarinan varassa, että tällä ei ole muuta merkitystä kuin kertoa kuinka tuolla jossain tapahtui sitä ja tätä jne. Mutta en kiellä pointtejasi - tämä näkyy mm. siinä, kuinka jälleen tunnen tekstini surkeaksi, koska joku selvästi pätevä lukija on onnistunut jälleen kerran todistamaan sen. Toivottavasti et siis kuvittele, ettenkö oppinut esimerkistäsi mitään, vaikka muulta vaikuttaisi. Kohti korjauksia tie vie...


    • 101 101 101 101

      Minusta kielen nyanssipitoisuuden lisäksi ongelma on hahmojen yksiulotteisuus ja sitä kautta (ainakin minulla) samaistumishaluttomuus. En tiedä ovatko hahmot keksittyjä, tuunattuja, todellisuudesta enemmän tai vähemmän suoraan blogattuja, mutta ne eivät herätä uteliaisuutta, koska ne eivät halua ja tee sellaisia asioita, jotka pitäisivät romaanin pituisen jänniteuteliaisuuden yllä.

      Luo kiehtovampia hahmoja, se on ohjeeni. Esimerkkinä John Steinbeckin, Petri Tammisen, Leena Krohnin, Hannu Salaman, Aulikki Oksasen, Päivi Alasalmen, Arto Salmisen ym. luomat fiktiiviset henkilögalleriat.

      Sitten vielä: mikä on teema teoksessasi? Miten se muuntuu tarinan aikana?

      • Väinämö Vaahtera

        Monet ovatkin sanoneet, etteivät hahmoni herätä tarpeeksi mielenkiintoa tai samaistumishalua, mutta esim. muinoin Oriveden Opiston vapaassa tekstipajassa kehuttiin myös toisenlaisissa merkeissä. Joidenkin lukijoideni mielestä jotkut henkilöni, esim. juuri tässä pätkässä esitetty Sigrid-muori olisi hahmo, jolle löytyisi vastineita oikeasta elämästä. Tämä tuntuu itsestänikin erittäin itsekehuskelun kyllästämältä selittelyltä, mutta haluan vain uskotella ainakin itselleni, että muunkinlaisia mielipiteitä onneksi on tästäkin tekstistä ollut.

        Niin, et ollut varma siitä, ovatko hahmot "keksittyjä, tuunattuja, todellisuudesta enemmän tai vähemmän suoraan blogattuja". Voin kirkkain silmin sanoa, että kaikki henkilöhahmoni, siis KAIKKI ovat keksittyjä, mutta kaikilla on myös yhtäläisyytensä tosielämässä kohtaamiini ihmisiin, kuten tällä Sigrid-muorilla erääseen entiseen naapurinrouvaan. Voi olla, että alitajuisesti olen voinut löytää jotain hahmoilleni näistä oikeista henkilöistäKIN, mutta tosiasia on, että he ovat puhtaasti mielikuvitukseni tuotetta.

        "Teokseni" teemoja voidaan varmasti nähdä erittäin paljon, mutta Skripta-kirjoittajavalmennuksen ohjaajani, kirjailija Heikki Kaarasen mielestä teemoja ovat mm. eksistentiaaliset kysymykset olemassaolosta, minuudesta ja omista juurista, siitä kuka päähenkilö on, mistä hän tulee, jne.


    • Eräs kirjoittaja

      Sinulla on monia persoonallisia kuvauksia, kuten Sigrid Lönngreve-Purolan mökkitienoon kuvaus:

      "Sigrid Lönngreve-Purolan omistama torppa sijaitsi korkeavartisen mäntymetsän siimeksessä, jonne johti vanhojen peltojen sivu kulkeva sorapintainen kinttupolku. Polun varren ja Sigridin kotipihan väliin oli pystytetty aika pieni ja olematon kuusimuuri, jonka taustalla sijaitsi korkeampi ja selvästi vanhempi tuomi, jonka taakse keittiönikkunan edustalle oli pystytetty lintulauta. Mökin takana alkavan peltoaukeaman syrjälle oli vielä istutettu muutama omenapuu ja marjapensas, joiden yhteistuloksena kertyi niiden emännälle hillo- ja mehusatoa lukuisten purnukoiden ja pullojen täydeltä."

      Ongelmana ovat tässäkin raskauttavat tekijät: adjektiivien runsaus ja aikamuotojen (imperfektin ja pluskvamperfektin) vuorottelu. Tekstin raskaus hukuttaa mielenkiintoiset seikat ja saa lauseiden merkityksistä hassuja. Otan esimerkin: "Polun varren ja Sigridin kotipihan väliin oli pystytetty aika pieni ja olematon kuusimuuri, jonka taustalla sijaitsi korkeampi ja selvästi vanhempi tuomi, jonka taakse keittiönikkunan edustalle oli pystytetty lintulauta."

      "aika pieni ja olematon kuusimuuri"
      'Kuusimuuri' on miellyttävä sana, mutta se hukkuu kohinaan. 'Pieni' ja 'olematon' ovat molemmat kokoon liittyviä sanoja. Jos kuusimuuri on aluksi pieni, niin miten kuusimuuri muuttuu kun se pienenee olemattoman pieneksi? Entä kuinka paljon olemattoman pieni kuusimuuri kasvaa kun se muuttuu aika olemattoman pieneksi? Tällaisia seikkoja lukijan pitäisi pohtia jos hän haluaisi ymmärtää millainen aita pihapiiriä reunustaa. Moni harppaa suosiolla eteenpäin. "Kuusimuuri" tai "matala kuusimuuri" olisi kuvanneet selkeämmin, ja tarkemmin.

      "taustalla korkeampi ja selvästi vanhempi tuomi"
      Olet kuvaillut kuusimuurin matalaksi (aika olemattoman pieneksi), joten korkeampi-sana on turha. Tuomi on pakostakin kuusimuuria korkeampi, sillä muuten se ei näkyisi taustalla, saatikka lintulauta (ellei lintulauta olisi lipputangon päässä tai ellei talo sijaitse mäellä). Jäljellä ovat siis etuliitteet: selvästi vanhempi, jotka aikaansaavat vertailun kuusimuurin ja tuomen välillä. (Mitä tämä vertailu antaa lukijalle? Kuusimuuria ei ole tarvinnut leikata koska se on olematon? Emäntä on voinut laiskotella aidan suhteen mutta ei tuomen suhteen? Äh.) Mielestäni vertailu tekeminen on turhanpäiväistä toistoa, joten "matala kuusimuuri" ja taustalla "vanha tuomi" tai ovat riittävän tarkkoja kuvauksia.

      Lauseen voi tulkita: Polulla seisova näkisi matalan kuusimuurin, jonka takana on vanha tuomi, jonka takana on pystytetty lintulauta, jonka takana on keittiönikkuna.

      Ohjeeksi: jos substantiivin liittyy monta adjektiiviä, karsi adjektiivit yhteen. Lukija ymmärtää parhaiten yhden vahvan mielikuvan kuin monta epäselvää mielikuvaa.

      Olisin kiinnostunut tarkastelemaan ensimmäistä lukuasi: [email protected]

      • Väinämö Vaahtera

        Matkalla on!


    • asiantuntija11

      Laskin reppuni eteisen seinustalle ja nostin takkini roikkumaan yhteen sen nauloista. Vähennettyään oman vaatetuksensa Sigrid katosi keittiöön aloittamaan teenkeittoaan. Vilkaisin ovelta, että hänen välineensä oli erityinen japanilainen vedenkeitin, joka oli varta vasten hankittu juuri vihreää teetä varten. Oikeanpuoleisen seinustan takaa paljastui olohuone.
      - Tykkäätkö lehtiä lukija? Sielähän on niitä luvettavaksi asti.
      Huoneessa havaitsin sen perin paikkansapitäväksi: lukemattomat huolellisesti kootut lehtipinot kohosivat lattialta aina viereisten istuimien käsinojien korkeudelle asti. Asukas näytti käyttävän joutilaan aikansa hyödykseen.
      - Sehän on niin, että kaikki mitä sinä luet, on pääomaa. Muista, että kaikki se on pääomaa!
      Tapani mukaan tutkin kirjahyllyä, sillä myös se kertoi paljon täyttäjästään. En yhtään ihmetellyt näkemääni, kun havaitsin Sigridillä olevan kaikki Kalle Päätalon kirjat. Mukana olivat myös Riikka Pulkkisen Raja, Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani, Sofi Oksasen Puhdistus sekä Harry Potter –sarja. Näkyi myös monia keittokirjoja, mutta eniten huomiotani herätti laaja kokoelma käännettyä ja alkukielistä japanilaista kirjallisuutta.
      Sain kuulla Sigridin olleen hyvin paneutunut nimenomaan japanilaiseen kirjallisuuteen, tai nimenomaan yhteen sen runoilijaan, johon hän oli vanhoilla päivillään ihastunut.
      - Minä olin tuon ukkovainajan kanssa opetellu englantia sen verran että sitä maailmalla matkatessa pärjäis, ja mää niin odotin, että päästäs tapaamaan se tämä Japanin ykkösrunoilija. Ja kun minä lopulta sen tämän runoilijan näin, niin minullahan oli siis ukko justiin kuollu, niin mää en jaksanu oikeen puhua. Vaan se tämä runoilija puhu minun puolesta, kaksivverroin, ja sillähä se lopulta minut pelastiki, ku sen elämänrakkaus hiljalleen tarttu minnuunki… Ja oli lähellä, etten mä ottanu sitä toiseksi uTätä seurasi sydämellinen naurunriemu, johon olisi ollut helppo yhtyä.
      - Ja onha sielä se Harry Potteri, ja kunniapaikalla! Minä iha itkin, ku se rehtori kuoli, ja se se vasta oliki, kun se koko tarina päätty… Vaa haluaisiksä pesulla käyä? Sielähä on kanssa suihku, tuosa vieresä.
      Pelkäsin hikoilleeni liikaa, joka johtui kuitenkin viimeaikaisesta patikointivillityksestäni.
      - Kai sitä pitäski, ku se on aina mun kanssa nii vaikijaa, ku aina monet nii haukkuu mua hajusta.
      - Vaan minäpä e haukukkaa, kun minä tiän, miltä se ihminen voi pahimmillaa haista – ja sen rinnalla ei monikaa sitten haise miltää!
      - Sitähä meilä pohojalaisilla sanotaa, että ”Haisee ku ketu’syötti!”
      - Joo… Olisha sielä saunaki, vaan sitä minä en viitti oikee lämmittää, ku tämä on niin vanha talo, että täälä on saunaki puulämmitteine, ja sen jälkeen ku mie tulin tähä vihreää aatteeseen, ni en oo viittiny saunaa pittää, kun on meinaan kalikat täsä maailmassa jo muutenkin vähissä!
      Istuin vanhanaikaiselle Ludvig-tyyppiselle tuolille painaen selkääni sen pehmeää nojaa vasten ja henkäisin syvään. En jaksanut olla siinä kauaa, sillä muistin asiani ja tunsin polttavaa tarvetta sen selittämiseen. Menin takaisin puuhan täyttämään keittiöön ja tiirailin kädet selän takana ikkunaan, josta näkyi lintujen ruokintalaudalle. Levottomana yritin löytää sanoja, kunnes kissa häiritsi aikeitani.
      - Niin kissako sulla oli katteissa? kysyin. – Meinaan ku tuolla – lintulauvalla ois yks.
      - Mitä? Onk se harmaa? kimmahti Sigrid touhunsa keskeyttäen.
      - E-ei, ku mustavalakonen.
      - A-ai, no ei se sitten oo se meidän Viiteri. Se on se naapurin Pastori, ku sillähä näyttää turkki siltä ku sillä ois pastori liperit kaulasa.
      - Aijjaa…
      Jälleen yritin miettiä, miten toisin asiani luontevimmin esille. Lopulta katsoin varmimmaksi jatkaa syvähenkistä huokailuani ja sainkin siten huomiota osakseni:
      - Vai oliko sulla jotain mielen päällä? kokseni! Hehheh…

      Tässä oma versioni, eli karsi kerrontaa ja voisit myös vähentää murteen osuutta. Niin dialogista tulisi helppolukuisempi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta

      https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi
      Kotka
      132
      3326
    2. Vanhalle ukon rähjälle

      Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen
      Ikävä
      38
      2623
    3. Olen tosi outo....

      Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap
      Ikävä
      30
      2465
    4. Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!

      https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/1525663
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      2338
    5. Nurmossa kuoli 2 Lasta..

      Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .
      Seinäjoki
      30
      2023
    6. Oletko sä luovuttanut

      Mun suhteeni
      Ikävä
      114
      1760
    7. Hommaatko kinkkua jouluksi?

      Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k
      Sinkut
      174
      1438
    8. Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi

      Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      313
      1413
    9. Aatteleppa ite!

      Jos ei oltaisikaan nyt NATOssa, olisimme puolueettomana sivustakatsojia ja elelisimme tyytyväisenä rauhassa maassamme.
      Maailman menoa
      312
      1321
    10. Onko se ikä

      Alkanut haitata?
      Ikävä
      64
      1157
    Aihe