Vein helmikuun lopussa vanhan seinäkelloni korjattavaksi vantaalaiseen kultasepänliikkeeseen. Kyseinen liike on pitkäikäinen, vakaasti toimiva ja hyvin myyvä liike. Kelloni on 1950-luvulla valmistettu, heilurilla varustettu mutta ilman punnuksia toimiva kello, joka lyö joka puolen tunnin ja tasatunnin kohdalla. Kelloon tuli sellainen vika, että ensiksi se lopetti lyömisen ja sitten pysähtyi kokonaan, ei toiminut, vaikka se vedettiin siihen kuuluvalla avaimella. Ei ylivedetty, vain vedettiin.
Kultasepänliikkeessä todettiin helmikuussa, että "Tämän valmistuminen menee toukokuun alkuun". Kun kysyin syytä, myyjä vastasi, että he lähettävät kellot "Erääseen pajaan Tuusulassa", ja että sinne tulee korjattavaksi niin paljon kelloja, että korjaajat eivät ehdi niitä korjata ihan heti.
Epäilen, että kyseessä on Järvenpäässä sijaitsevan kultaseppäkoulun opiskelijoiden hyödyntäminen; siellähän kaivataan rikkinäisiä kelloja harjoitusvälineiksi. Sinänsä ihan ovelaa, jos näin on; vantaalainen kultasepänliike lähettää kellot opetusvälineiksi, ja saa työn ilmaiseksi, mutta veloittaa siitä asiakkaaltaan tietenkin käyvän hinnan.
Tänään kävin liikkeessä kysymässä, koska työ valmistuu. Sieltä sanottiin, että "Jaa ´a, ei osaa yhtään sanoa". Johtuisiko siitä, että kultaseppäkoulun opiskelijat ovat kesälomalla? Mitä mieltä TE olette? Pitäisikö kultasepänliikkeen palvelun olla hieman nopeampaa? Puoli vuotta kellon korjaamiseen on aika pitkä aika. ONKO OIKEIN?
Asiakaspalvelua: Korjaus kestää 6 kk.
Mit vit?
1
174
Vastaukset
Reklamoinnin paikka. Pyydä kello itsellesi. Kun eivät luultavasti palauta ilman maksua, niin pyydä erittely tehdyistä töistä. Ellei ole kello ole kunnossa - onko velvoitetta maksaakaan??
Itsellä patterilla toimiva seinäkello teki illalla stopin, kun käännettiin tunti taaksepäin. Ottikoko itseensä takaisinpäin kääntämisestä vai mistä - meille arvoitus. Heiluri toimii edelleen normaalisti, mutta viisarit pysyvät paikallaan. Patterin vaihtokin kokeiltu - ei apua.
Kalkkis
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23853Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭863678Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1053498Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät
Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa553197"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin1023104IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-682768Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.1052591Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä
Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma362535Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.272266Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261754