Narsismin tilaus

Yhteiskunnassa on selkeä tilaus narsismille. Vääränlaisen itsetunnon omaavien ihmisten mielenterveyden pelastus on itseään pystyvämmän leimaaminen narsistiksi.

Tapanahan on, että laiskanlutjakka toimistotyöntekijä leimaa tomeran esimiehensä narsistiksi. Työntekijällä on kuva itsestään hyvänä työntekijänä ja sivistyneenä ihmisenä. Tällainen henkilö ei kestä, kun esimies tulee huomauttamaan puolen tunnin kahvitauoista, netin selaamisesta työaikana ja pitkistä puheluista tyttöystävien kanssa. Alunperin jo omakuva on ollut vääristynyt. Se on perustunut puhtaasti iskän ja äiskän kehuihin. Oikeasti kyseessä on useimmiten laiskahko huonosti motivoitunut ihminen, jonka sivistys perustuu opistotason koulutukseen ja naistenlehdistä opittuihin trendien matkimisiin. Esimies painii ihmisen kanssa, jonka koulutus on kehno, kokemus olematon ja asenne väärä.

Peruskateus kaipaa myös narsismia. On kiva leimata menestynyt ihminen narsistiksi, kun ei oikein muutakaan voi. Peruskateen mielestä hän olisi itse ihan yhtä menestynyt; hyvä laulaja, varakas liikemies, kuuluisa kuvataiteilija, mutta kun hän ei ole itse narsisti, niin hän ei viihdy ramilla. Menestynyt ja kuuluisuutta hieman saanut ihminen on tietenkin narsisti.

Eronnut keski-ikäinen nainen selittää koko elämänsä narsismilla. Rouva otti avioeron, kokeili siipien kantavuutta baaritiskillä ja kyllästyttyään halusi vanhan miehensä takaisin. Mutta ei saanut. Millä tällaisen itsekkään ja lapsellisen typerän käytöksen selität? No kun ex-mies oli narsisti. Tämän suuren huomion eronnut rouva tekee yleensä 15 aviovuoden jälkeen, vuosi ottamansa avioeron jälkeen siinä vaiheessa, kun paljastuu, että ex-mies seurustelee nuorehkon naisen kanssa.

Ihan oma lukunsa ovat äidinvaistoaan renttuun muutaman vuoden uhranneet nuoret naiset. Aluksi renttu on ollut niin ihkun kiinnostava ja itsenäisen oloinen. Kun renttu ei muutamassa vuodessa olekann aikuistunut vaan äärisee krapuloissaan, kuten aina ennenkin hänestä tulee naisen mielestä narsisti. Kaikki muut ovat koko ajan nähneet, että renttu on teinin asteelle jäänyt normaali pölhö. Heitä on. Tämän asian tunnustaminen on nuorelle naiselle liikaa. On hienompaa vedota ex-poikaystävän persoonallisuushäiriöön.

Narsismille on suuri tilaus, koska se vapautta "urhin" vastuusta täysin. Olenko minä ehkä laiskahko, jopa turha työntekijä, jota esimiehen tarvitsee ojentaa? En vaan esimies on narsisti!

Olenko minä tunne-elämältäni lapsen asteelle jäänyt kodinleikkijä, joka etsii säpinää elämäänsä, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa? Pitäisikö minun ehkä kasvaa aikuiseksi? Ei ex-mieheni on narsisti! Kaikki on hänen syytään!

Olenko minä keskiluokan vanhempien lellikki, joka etsin jännitystä elämään ryhtymällä seurustelemaan kylän pitkätukkarentun kanssa? Teinkö ehkä oikean valinnan? Varotettiinko minua kenties? Ei, kun kaikkii johtuu siitä, että se ihana bassokitaraansa näppäilevä nahkatakki on narsisti!

Tällaistahan se elämä hyvät ihmiset on. Täällä eletään vain kerran. Vääriä valintoja ei voi perua ja valinnoistaan vastaa jokainen itse. Se ei kaikille sovi. Omat väärät valinnat ja hölmöilyt saa mukavasti muiden syyksi, kun heittäytyy uhriksi.