Ei natoa

Äsken katsoin tv nelosen iltauutiset ja siinä näytettiin kokoomuksen uutta puheenjohtajaa Jyrki Kataista. Hän on naton kannalla ja hänen mielestään suomen pitäisi liittyä natoon.
Olen eri mieltä Kataisen kanssa natoon liittymisestä,ei missään tapauksessa pidä suomen liittyä natoon.
Ensinnäkin kokoomuksen uusi puheenjohtaja on niin nuori ettei hän ymmärrä oikeasta elämästä mitään ja hän ei ole koskaan sotaa nähnyt ja hän ei tiedä sodasta yhtään mitään. Minun vanhempani on sen verran iäkkäitä ihmisiä että he ovat eläneet sota ajan ja puhuneet meille lapsille siitä sodan kurjuudesta ja minun isäni veli on ollut myös sodassa ja hän kaatui rintamalle. Joten tiedän miten kauheaa sota on ja toivon ettei meidän sukupolvemme koskaan näkisi sotaa.
Minä vastustan naton liittymistä natoon.
20465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Lainaus aikaisemmasta keskustelusta

Ihmettelen syvästi, etteikö Suomalainen poliittinen piiri ymmärrä mitä se puhuu ja tekee. Eikö se ole vielä historiasta oppinut mitään. Valtiojohdon puheet ovat hämmästyttäneet muita eu:n jäseniä, jotka eivät ymmärrä Suomalaisten politiikkojen termejä. Turvallisuuspolitiikan kohdalla olisi parasta opetella EU:n kielenkäyttö ja samalla katsoa mitä Venäjän federaatio tekee ja mitä se tarkoitta milläkin pyrkimyksellä.

Suomi lähettää koko ajan vääriä signaaleja, että Suomi jatkaa sotilaalista liitoutumattomuutta, koska perusteluja sen muuttamiselle ei ole. Moskovassa tämä käsitetään samana linjana, mitä Neuvostoliiton aikana oli, että Suomi kuuluu Venäjään. Se tarkoittaa sitä että Suomi voidaan liittää Venäjän federaationn ellei se sitoudu Natoon. Baltian maat on sitoutunut Natoon, he sentään ovat oppinee ymmärtämään asiat kantapään kautta. Imperialistisessa maailmassa ei ole vaihtoehtoja sitoutumiseele. On sitouduttava johonkin tai muut sitouttavat. Muut EU maat ymärtävät sen sitten, että Suomi haluaa kuulua osana Venäjää.

Eihän venäjä valoita naapureitaan. Se vaan seisokelee naapurin aidalla ja rynkyttää sitä. Jos aitta sattuu kaatumaan, Venäjä kävelee suraavalle aidalle ja alkaa myös sitä rynkyttämään.

Suomalaisten olisi jo syytä oppia se, ettei muu maailma toimi siten kuin me sanomme. Tällä hetkellä voi katsella mitä tapahtuu Tseteniassa, venäjä on edelleen imperialistinen maa. Jos Suomalaiset eivät sitä tajua, niin yksi pelastus voi ehkä olla, mutta pieni sellainen. Kiinasta on tulossa joka suhteessa maailman mahti ja maa alkaa käymään pieneksi heille. Laajentumis mahdollisuudet on Venäjän suuntaan, ehkä meidän kannataisi sitten solmia se yya-sopimus Kiinan kanssa, kun Nato ei tunnu kiinostavan.

Äänestä

Sä taidat olla liian vanha ympärtääksesi mitään asioita. Kuuluiko Suomi silloin sotilasliittoon, kun jouduimme talvisotaan. Parempi, kun naiset pysyisi sielä hellan vieressä, te vaan sekoitatte asiat, kun ette ymmärrä mistään mitään..

Äänestä
  • Minä vastustan natoa ja minulla on sen verran ikää että ymmärrän asioita. Sota on niin kauhea asia että toivon ettei koskaan tule sotaa.Sotaa käydään parhaillaan muualla maailmassa ja aina kaikki osapuolet kärsii ja etenkin syyttömät kärsii eniten sodasta.
    Jos suomi liittyisi Natoon niin meidän sukulaismiehemme joutuisi myös sotaan minne käsketään.Suomi ei kuulunut sotilasliittoon kun oli talvisota,onneksi ei kuulunut ja toivottavasti ei tule koskaan kuulumaankaan. Jos tulee natoon liittymisestä vielä kansanäänestys niin toivottavasti moni äänestää natoa vastaan ja se raukeaa siihen koko natoon liittyminen.

    Äänestä

  • Meri kirjoitti:

    Minä vastustan natoa ja minulla on sen verran ikää että ymmärrän asioita. Sota on niin kauhea asia että toivon ettei koskaan tule sotaa.Sotaa käydään parhaillaan muualla maailmassa ja aina kaikki osapuolet kärsii ja etenkin syyttömät kärsii eniten sodasta.

    Sivullisena olen tässä seurannut mitä tällä on kirjoitettu. Etkö ole lukenut aloitamasi viestin ketjuja. Sielä on aika hyviä perusteluja vai, etkö ymmärrä asioita, vai etkö ymmärrä lukemaasi. Ovatko baltian maat sitten tyhmiä ja muut itä-euroopan maat kun liittyivat Natoon heti. Tunnen sen verran Virolaisia, että he olivat mielissään Nato päätöksestä, eu: ei ollut niin väljä. Sä siis haluat että tulevaisuudessa Suomalaiset sotii venäjän sotia, kuten 100 vuotta sitten, no pääsetpä siihen ihanaan venäjään sitten, kun niin kamalasti kaipaat sitä.

    Äänestä

  • Meri kirjoitti:

    Minä vastustan natoa ja minulla on sen verran ikää että ymmärrän asioita. Sota on niin kauhea asia että toivon ettei koskaan tule sotaa.Sotaa käydään parhaillaan muualla maailmassa ja aina kaikki osapuolet kärsii ja etenkin syyttömät kärsii eniten sodasta.
    Jos suomi liittyisi Natoon niin meidän sukulaismiehemme joutuisi myös sotaan minne käsketään.Suomi ei kuulunut sotilasliittoon kun oli talvisota,onneksi ei kuulunut ja toivottavasti ei tule koskaan kuulumaankaan. Jos tulee natoon liittymisestä vielä kansanäänestys niin toivottavasti moni äänestää natoa vastaan ja se raukeaa siihen koko natoon liittyminen.

    Jos Suomi olisi kuulunut ennen talvisotaa johonkin sotilasliittoon, niin ei olisi isäsi veli kaatunut, kun ei olisi sotaa syttynyt

    Äänestä

Hyvä Katainen, hyvä Suomi, hyvä Kokoomus ja hyvä NATO.

Katainen vetää oikeaa linjaa.
Natosta on Suomelle vain suurta hyötyä.

NATO tarkoittaa TURVALLISUUTTA, ei siis sotaa.
Sodassa Nato nimittäin suojelisi Suomea tuholta.

Siksi Natoon heti. Katainen on oikeassa.

Äänestä
  • Ajatelkaa, jos olisimme olleet Natossa Irak-hölmöilyn alussa, niin poikamme olisivat siellä jossain ja osa tulisi kuolleena kotiin.
    Parempi olla liittoutumaton rauhallinen Pohjoismaa ja osallistua vain nykyisenkaltaiseen rauhanturvatyöhön.
    Naton suojelutoimet näkyvät Irakissa.
    Jos suurvallat suojelisivat Suomea, se merkitsisi Suomelle varmaa tuhoa.
    Ei ole järkevää pelotella sodalla ja sen uhalla, koskapas minkäänlaista uhkaa ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • Sepu kirjoitti:

    Ajatelkaa, jos olisimme olleet Natossa Irak-hölmöilyn alussa, niin poikamme olisivat siellä jossain ja osa tulisi kuolleena kotiin.

    Meillä on se onkelma, että politiikot on meilä juristeja. Historioitsijoiten näkemys ja ote on aivantoinen Venäjän federaatiosta, kuin päivän politiikoilla. Tasavallan presidentin näkemys on koulutuksen mukaisesti juristinen. Historioitsijat tarkastelevat vuosisatojen pituisia ajanjaksoja pohtiessaan valtioiden käyttäytymistä., kun oikeusoppineet saattavat keskittyä tutkimaan yhtä sopimusta tai valtiosäänröä kerrallaan. Historioitsiaj ei tyydy yhteen sopimukseeen tai edes yhteen vuosisataan.

    Tälläkin hetkellä koko jouko hälyttäviä piirteitä Venäjän käyttäytymisessä, jollaiset aiempina vuosisatoina ovat enteilleet kriisiä, ne on nähtävissä kaukasuksella. Ja se miten Venäjä on käyttäytynyt Baltian maita kohtaan. Venäjä on aina käynyt sotaa jossain päin maailmaa, kuten nyt. Sinä katselet tätä hetkeä ainoastaan, mutta et ole miettinyt aikasempia tapahtumia Venäjän historiassa ja mihin ne on johtanut. Puhutaan että on pidettävä Naton ovi auki, mutta mitäs sitten kun alkaa tulemaan hälyyttäviä merkkejä, onko ovi enään auki, kun olemme ilmoittaneet että emme ole muuttaneet politiikkaa. Tykäisitkö sitten asua Venäjällä ja että meitä johtaa Venäläinen "tsaari", ja että sotisit Venäjän sotia, kuten 1800-luvulla eläneet, Krimin sota, Balkanin sota ym. Kuinka paljon sitten vuotaisi Suomen sotilaan veri kaukomailla. Virolla on ainoastaan pataljoona Naton käyttöön. Jos Suomalaiset sitten haluaa olla Venäläisiä, kuten aina ulkolaisille kehutaan 1800-luvun venäläisyyttä.

    Suomen Perustuslaki 12 § takaa puhe- ja mielipidevapauden.

    Tässäkin keskustelussa eräs epämääräinen taho, joka ei käytä/halua käyttää vakionimimerkkiä pyrkii pelottelemaan keskustelijoita esittämällä että myönteissävyinen NATO-keskustelu olisi jtnkn maanpetoksellista toimintaa.

    Näinhän asia nimenomaan ei ole.

    NATOon liittyminen olisi erittäin ajankohtaista. Se ei tarkoita, että suomalaisten olisi kyselemättä mentävä sotimaan eri puolille planeettaa USAn vaatimuksesta. Kuinka moni NATO-maa on jättäytynyt pois Irakista ? Erittäin moni. Argumentti USA-vetoisuudesta on vain NATO-vastustajien yritys hämärtää selkeätä kysymyksenasettelua.

    Olennaisin kysymys NATO-jäsenyydessä on turva venäläistä imperialismia vastaan. Se, ettei se ole juuri tällä hetkellä aktiivinen Suomen suunnalla, ei tarkoita etteikö sitä olisi ja jälleen kasvavassa määrin. Jopa klassikon asemaan nousseet venäläiset kirjailijat ovat todenneet, että venäläisen ajattelun perusasetelma on panslavistisen imperialistinen. Varsinaisesta oikeudenmukaisuudesta ei tässä yhteydessä kannata puhua - rodinan laajentaminen on aina ollut perusteltua, jos ei muulla niin omien kärsimysten mystisellä kompensoimisella. Erityisesti sivistynyt venäläinen katsoo tietävänsä, että eihän tsuhnalla sivistystä ole ollenkaan, joten mitäpä se itsenäisyydellä tekeekään. Hallinnoi vain hyviä kalavesiä ja on tiellä silloin kun ei tajua luontaista asemaansa palvelijana. Suomen taloudellinen menestyskin on jtnkn kepulikonsteilla hankittua ja loppujen lopuksi jossain tarkkavaisuuden hetkeksi uuvahtaessa aitovenäläiseltä petkutettua etua. Aikanaan asiaan saadaan korjaus kunhan muilta kiireiltä ehditään.

    Suomalaisten ongelmana on se, että USAlle kateelliset pikkusielut, joita aina jkv riittää, ovat lähdössä mukaan tähän venäläisyydenedistämisasiaan, tietysti laskeskellen saavansa siitä sitä hyötyä, mitä heille älykköinä kuuluisi, mutta jota nykyinen järjestelmä ei heille ole suonut. Siis jnkl suomea puhuva, tsaarinhallinnon sivussa hyötyvä loisluokka. Ja NATOonkuuluminenhan ei venäläisvaltaa edesauta, joten he vastustavat sitä.

    Mutta eivät onneksi voita. Jo nyt kansa ajattelee viisaammin kuin mitä julkisesti tietää pidettävän soveliaana sanoa.

    Lainaus

    Lainaus: Tässä on alkutietoa Venäläisyydestä

    "Ruotsalainen se taisi olla se viikinki, joka Nestorin kronikan mukaan tuli venäläisten hallitsijaksi, kun Kiovan ruhtinaat olivat lähettäneet viikinkikuningas Rurikille pyynnön jotenkin näin: "Meillä on laaja ja rikas maa, mutta meillä ei ole järjestystä. Lähettäkää meille mies joukostanne hallitsemaan meitä, niin me palkitsemme hänet hyvin ja hänen sukunsa tulee nousemaan suuruuteen maassamme".

    Tämä kuvaa hyvin Venäläisyyttä, he haluavat vahvoja johtajia, laiska kansa joka vaatii ankaraa "isää". Ylensä siinä käy niin, että ankarat isät on myös kovin sotahaluisia ja jos on mahdollista he alistavat heikkoman maan alaisuutensa.

    "Ovatko esimerkiksi NATO-maa USA:n tekemiset Irakissa Abu Ghraibin vankilassa osoitus esimerkillisestä demokraattisesta toiminnasta? "

    Venäjä tekee tällä hetkellä paljon pahempaa Tseteniassa, sotilaat saavat harrastaa sielä mielivaltaa niin kuin haluavat, vaikka länteen ja muualle maailmassa on tullut tietoa siitä ja paheksuttu, niin Venäjä ei ole muuttanut toimintatapojaan sielä, miksi? Koska Venäjä on ollut ja tulee olemaan imerialistinen maa aina. Usa joutuu taas muuttamaan Irakissa toiminta tapojaan.

    Mä kyllä luulen ja uskon, että Nato tulee vaikuttamaan venäjään positiivisesti, koska uhat on nousemassa aasiasta ja kaukoidästä. Venäjä tulee tarvitsemaan liittolaisia lännestä ja se on Nato. Historian aikana ei yhdysvallat ole jättänyt Venäjää pulaan, hallitsi sitä sitten kuka tahansa, heillä on viha ja rakkaus suhde ja tulee olemaan. Kun tätä tarkastellaan niin Suomen Naton jäsenyys ei tule olemaan virhe, vaan päin vastoin, varsinkin kun tiedetään että suomi pyrkii estämään kaikki mahdolliset konfliktit Venäjän suhteen.

    Ydinaseet on ainoastaan uhka terroristeilla, jos he niitä saavat. Melko varmasti tulevaisuudessa on suurempi vaara että he niitä saavat ja myös käyttävät. Venäjältä on joitakin atomiaseita kadonnut, heilä oli Neuvostoliiton aikana salkuatomipommeja ja olisikohan niistä 10 kadoksissa, mutta ainakin muutama on.

    Äänestä

  • Sepu kirjoitti:

    Ajatelkaa, jos olisimme olleet Natossa Irak-hölmöilyn alussa, niin poikamme olisivat siellä jossain ja osa tulisi kuolleena kotiin.
    Parempi olla liittoutumaton rauhallinen Pohjoismaa ja osallistua vain nykyisenkaltaiseen rauhanturvatyöhön.
    Naton suojelutoimet näkyvät Irakissa.
    Jos suurvallat suojelisivat Suomea, se merkitsisi Suomelle varmaa tuhoa.
    Ei ole järkevää pelotella sodalla ja sen uhalla, koskapas minkäänlaista uhkaa ei ole olemassakaan.

    tai ranskalaista sotilasta on Irakissa. Ei Irak ole Nato-operaatio vaan jenkkien soolo.

    Äänestä

  • saksalaista kirjoitti:

    tai ranskalaista sotilasta on Irakissa. Ei Irak ole Nato-operaatio vaan jenkkien soolo.

    Se tässä on vikana, kun ihmiset on helvetin tyhmiä ja sitten vielä puuttuvat keskusteluihin tai aloittavat niita, vaikka eivät tiedä asioista mitään. Jos minä en tietäsi, niin mä olisin hiljaa. Sama vika on suurimalla osalla kansanedustajia. Suomessa täytyisi lisätä historian opetusta kouluissa ja rajusti ja jakaa vielä äänioikeus historian tuntemuksen mukaan. Suomessa pääsee tyhmät ihmiset sanomaan mielipiteensä ja kaikista karmeinta pääsevät vaikuttamaan asioihin. Jos sota syttyisi nyt, suurin osa meidän valtion johtoa vaihdettaisiin, aika harva nykyisistä pystyisi tekemään oikeita ja tarvittavia päätöksi..

    Nyt ne kuvitelee kun Usa sotii omalla "takapihallaan", niin sielä on koko Nato.

    Äänestä

  • Sepu kirjoitti:

    Ajatelkaa, jos olisimme olleet Natossa Irak-hölmöilyn alussa, niin poikamme olisivat siellä jossain ja osa tulisi kuolleena kotiin.
    Parempi olla liittoutumaton rauhallinen Pohjoismaa ja osallistua vain nykyisenkaltaiseen rauhanturvatyöhön.
    Naton suojelutoimet näkyvät Irakissa.
    Jos suurvallat suojelisivat Suomea, se merkitsisi Suomelle varmaa tuhoa.
    Ei ole järkevää pelotella sodalla ja sen uhalla, koskapas minkäänlaista uhkaa ei ole olemassakaan.

    Valottaakseni taustoja, NATO ei ole Irakissa. Siellä ovat USA, Britannia ja niiden liittolaiset, joista suuri osa ei edes ole Nato-jäsenmaita. Naton suurimmat jäsenet Euroopassa, Saksa ja Ranska, ovat sodan alusta lähtien vastustaneet Irakin sotaa ja kuuluvat silti Natoon. Nato on puolustusliitto, eikä sen ohjelmaan kuulu hyökkäykset. Niin myös Saksa, Ranska tai Suomi voivat pidättäytyä hyökkäyksestä esim. Irakiin.

    Äänestä

  • Lainauksia kirjoitti:

    Meillä on se onkelma, että politiikot on meilä juristeja. Historioitsijoiten näkemys ja ote on aivantoinen Venäjän federaatiosta, kuin päivän politiikoilla. Tasavallan presidentin näkemys on koulutuksen mukaisesti juristinen. Historioitsijat tarkastelevat vuosisatojen pituisia ajanjaksoja pohtiessaan valtioiden käyttäytymistä., kun oikeusoppineet saattavat keskittyä tutkimaan yhtä sopimusta tai valtiosäänröä kerrallaan. Historioitsiaj ei tyydy yhteen sopimukseeen tai edes yhteen vuosisataan.

    Tälläkin hetkellä koko jouko hälyttäviä piirteitä Venäjän käyttäytymisessä, jollaiset aiempina vuosisatoina ovat enteilleet kriisiä, ne on nähtävissä kaukasuksella. Ja se miten Venäjä on käyttäytynyt Baltian maita kohtaan. Venäjä on aina käynyt sotaa jossain päin maailmaa, kuten nyt. Sinä katselet tätä hetkeä ainoastaan, mutta et ole miettinyt aikasempia tapahtumia Venäjän historiassa ja mihin ne on johtanut. Puhutaan että on pidettävä Naton ovi auki, mutta mitäs sitten kun alkaa tulemaan hälyyttäviä merkkejä, onko ovi enään auki, kun olemme ilmoittaneet että emme ole muuttaneet politiikkaa. Tykäisitkö sitten asua Venäjällä ja että meitä johtaa Venäläinen "tsaari", ja että sotisit Venäjän sotia, kuten 1800-luvulla eläneet, Krimin sota, Balkanin sota ym. Kuinka paljon sitten vuotaisi Suomen sotilaan veri kaukomailla. Virolla on ainoastaan pataljoona Naton käyttöön. Jos Suomalaiset sitten haluaa olla Venäläisiä, kuten aina ulkolaisille kehutaan 1800-luvun venäläisyyttä.

    Suomen Perustuslaki 12 § takaa puhe- ja mielipidevapauden.

    Tässäkin keskustelussa eräs epämääräinen taho, joka ei käytä/halua käyttää vakionimimerkkiä pyrkii pelottelemaan keskustelijoita esittämällä että myönteissävyinen NATO-keskustelu olisi jtnkn maanpetoksellista toimintaa.

    Näinhän asia nimenomaan ei ole.

    NATOon liittyminen olisi erittäin ajankohtaista. Se ei tarkoita, että suomalaisten olisi kyselemättä mentävä sotimaan eri puolille planeettaa USAn vaatimuksesta. Kuinka moni NATO-maa on jättäytynyt pois Irakista ? Erittäin moni. Argumentti USA-vetoisuudesta on vain NATO-vastustajien yritys hämärtää selkeätä kysymyksenasettelua.

    Olennaisin kysymys NATO-jäsenyydessä on turva venäläistä imperialismia vastaan. Se, ettei se ole juuri tällä hetkellä aktiivinen Suomen suunnalla, ei tarkoita etteikö sitä olisi ja jälleen kasvavassa määrin. Jopa klassikon asemaan nousseet venäläiset kirjailijat ovat todenneet, että venäläisen ajattelun perusasetelma on panslavistisen imperialistinen. Varsinaisesta oikeudenmukaisuudesta ei tässä yhteydessä kannata puhua - rodinan laajentaminen on aina ollut perusteltua, jos ei muulla niin omien kärsimysten mystisellä kompensoimisella. Erityisesti sivistynyt venäläinen katsoo tietävänsä, että eihän tsuhnalla sivistystä ole ollenkaan, joten mitäpä se itsenäisyydellä tekeekään. Hallinnoi vain hyviä kalavesiä ja on tiellä silloin kun ei tajua luontaista asemaansa palvelijana. Suomen taloudellinen menestyskin on jtnkn kepulikonsteilla hankittua ja loppujen lopuksi jossain tarkkavaisuuden hetkeksi uuvahtaessa aitovenäläiseltä petkutettua etua. Aikanaan asiaan saadaan korjaus kunhan muilta kiireiltä ehditään.

    Suomalaisten ongelmana on se, että USAlle kateelliset pikkusielut, joita aina jkv riittää, ovat lähdössä mukaan tähän venäläisyydenedistämisasiaan, tietysti laskeskellen saavansa siitä sitä hyötyä, mitä heille älykköinä kuuluisi, mutta jota nykyinen järjestelmä ei heille ole suonut. Siis jnkl suomea puhuva, tsaarinhallinnon sivussa hyötyvä loisluokka. Ja NATOonkuuluminenhan ei venäläisvaltaa edesauta, joten he vastustavat sitä.

    Mutta eivät onneksi voita. Jo nyt kansa ajattelee viisaammin kuin mitä julkisesti tietää pidettävän soveliaana sanoa.

    Tänään HS uutisoi, että Venäjän kouluissa harjoitellaan liikuntatunneilla kaasunaamarien käyttöä ja pari viikkoa sitten Putinin halusta antaa kaikille virkamiehille sotilasarvot. Onko tämä Suomen kannalta ystävällismielistä politiikkaa? Mielestäni Venäjän sisäpolitiikkaa tulee tässä tapauksessa tulkita Suomessa vihamielisenä ulkopolitiikkana. Ei ennen talvisotaakaan uskottu Venäjän hyökkäävän Suomeen. Nyt Suomi on niitä harvoja Natoon kuulumattomia Venäjän naapurimaita lännessä ja arvata saattaa kumpaan Suomi ennemmin hyökkäisi, liittoutuneeseen Baltiaan vai liittoutumattomaan Suomeen?

    Pyydän seuraamaan Venäjän kehitystä suurella tarkkuudella. Toistaiseksi sieltä ei ole tullut Suomeen mitään hyvää, eikä hyvältä näytä nytkään.

    Äänestä

  • Mikko kirjoitti:

    Huomasin että täällä on lainailtu minun tekstejä, mutta hyvä vaan että niitä käytetään hyödyksi hyvän asian puolesta. Sen nyt lisään että on viimeisiä aikoja liittyä Natoon, ovi menee kohta kiinni ja päästään pian osaksi Venäjän feredatiota, sen jälkeen me vasta sotia käydään ja miehiä Suomessa kaatuu. Lisäksi siiviili menetykset tulee olemaan isoja, puhumattakaan raiskauksista ym. Jos Suomi ei liity Natoon, niin kannataa alkaa miettimään ulkomaille muuttoa, tulevaisuus tulee olemaan aika synkkä.

    Täällä ei ola edes tehty mitään "suojeluskuntien" perustamiseksi. Miesten kyky puolustaa maata on aika huono tällä hetkellä ja pitkää sotaa emme pysty käymään, ei ole Naton varastoja käytössä.

    Äänestä

Kataisen lausunto oli sen verran hyvä, että ajatelin äänestää pitkästä aikaa Kokoomusta, vaikkakin on ollut kommunistinen puolue, mutta jos tämä uusi puheenjohtaja potkisi ne vasemistolaiset puolueesta pois. Mutta nyt äänestän tämän Naton lausunnon takia.

Äänestä

Täytyykö tässä alkaa äänestämään RKP:tä

Kokoomuksen vastaus on vaalikoneessa on jokin muu.

RKP kannataa 100% Natoa

Äänestä
  • Kun katselee Kokoomuksen listaa, niin sielä on vaan julkkiksia jotka kannataa Natoa ja muilla on kielteinen kanta, taidan siirtyä äänestämään RKP:tä

    Äänestä

harhaan.Sen takia juuri Natoon pitäisi liittyä että sotaa ei koskaan enää tulisi.Suomen turvallisuus nousisi huomattavasti jos liitymme.Kommunismin vallasta päässeet valtiot hakivat heti Nato jäsenyyttä,varmasti nekään eivät sotaa halua.
Kataisen kanta oli aivan oikea,kyllä päämäärä pitää olla Nato jäsenyys.

Äänestä

Täältä löytyy hyviä syitä miksi pitäisi liittyä Natoon

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000015&posting=22000000003487106

Lainaus
Mä olen mahdollisen sodan sattuessa mielummin pelkuri kuin sankarivainaja. Mikään maa-alue ei ole sen arvoinen että sen vuoksi kannattaisi kuolla. Vaikka olisikin sankarivainaja, niin siitä ei ole paljoa iloa itselleen. Mielummin pakenen pelkurimaisesti ja jätän sodan aiheuttajat itse sotimaan oman sotansa.

Ja lisää löytyy

Äänestä

Säet ole edes seurannut asioita, mehän ollaan jo lähettämässä Suomi-poikia vieraille maille KROF, se ei anna meille turvatakuita, mutta sotatoimi alueille ollaan kuitenkin lähettämässä nopeantoiminnan joukkoja, hei ÄLY HOI

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Meri kirjoitti:

Äsken katsoin tv nelosen iltauutiset ja siinä näytettiin kokoomuksen uutta puheenjohtajaa Jyrki Kataista. Hän on naton kannalla ja hänen mielestään suomen pitäisi liittyä natoon.
Olen eri mieltä Kataisen kanssa natoon liittymisestä,ei missään tapauksessa pidä suomen liittyä natoon.
Ensinnäkin kokoomuksen uusi puheenjohtaja on niin nuori ettei hän ymmärrä oikeasta elämästä mitään ja hän ei ole koskaan sotaa nähnyt ja hän ei tiedä sodasta yhtään mitään. Minun vanhempani on sen verran iäkkäitä ihmisiä että he ovat eläneet sota ajan ja puhuneet meille lapsille siitä sodan kurjuudesta ja minun isäni veli on ollut myös sodassa ja hän kaatui rintamalle. Joten tiedän miten kauheaa sota on ja toivon ettei meidän sukupolvemme koskaan näkisi sotaa.
Minä vastustan naton liittymistä natoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu