ELDR

Ajaako Keskusta Suomen osalta samaa maatalouspoliittista tavoitetta kuin Euroopan liberaalidomokraattinen ryhmä, johon Keskusta kuuluu? Ryhmän ohjelman 9.kohta kertoo meille, että Euroopan maataloutta tulee uudistaa niin, tuotanto perustuu tukien sijasta kysyntään.

Jos Keskustan edustajat voisivat vahvistaa Keskustan olevan todella ryhmänsä takana tässä tärkeässä asiassa, harkitsen todella vakavasti sitä, että äänestään Keskustan ehdokasta näissä EU-vaaleissa. Nyt pitäisi vaan nopeasti löytää sellainen Keskustan ehdokas, joka on tällainen liberaalidemokraatti ja toimii ohjelmassa kerrotulla tavalla. Eli ilmoittautukaapa nyt keskustaliberaalit nopeasti, täällä on yksi ääni vielä käyttämättä.

ELDR:n tavoitteet ovat ihan hyviä kaikin puolin. Toivotaan, että sen suomalaiset jäsenet ovat aatteessa vahvoja.
30730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Valitettavasti en itse ole ehdokkaana vaaleissa, mutta kyllä minunkin mielestäni tuotannon pitäisi perustua kysynnän määrään. EU:n nykyisin maksama pinta-alaperusteinen tuki ei kannusta edes täyttämään kysyntää. Keskustasta en tiedä, mutta ainakin MTK ja viljelijät pitävät EU:n tukirakennetta hölmönä.

Maataloustuista pitäisi kylläkin päästä eroon kansainvälisesti. EU:n oma päätös tässä ei riitä, vaan mukaan on saatava myös muut markkina-alueet. Taitaa vain olla vähintään yhtä vaikea homma kuin telakkatukien poistaminenkin.

Äänestä
  • ... ja sen jälkeen olenkin sitten oikea mielipidepaniikki!

    Äänestä

  • mielipidepaniikki kirjoitti:

    ... ja sen jälkeen olenkin sitten oikea mielipidepaniikki!

    Ihan totta, olisin teiltä kepulaisilta ihan oikeasti kysynyt teidän mielipiteitänne, kun tosiaan yksi ääni on vielä antamatta. Voisitteko te nyt ihmeessä vastata, kun minä en haluaisi ihan yksin osallistua keskusteluun.

    Äänestä

Äänestä Annelia, Jäätteenmäen Annelia,
siis Anneli Jäätteenmäkeä..

Anneli, numero 165

On itsenäisen Suomen
niin kaupunkien, kuin maaseudun,
asialla

kaikissa oloissa
kaikin tavoin
kaikkina aikoina

Maaseudun pärjäämistä on korostettava
erikoistumalla kilpailukykyisiin tuotantohaaroihin säilyttäen samalla kulutushyödykkeiden suhteen järkevän tuotantokapasiteetin.

Maatalouden tuotos on kautta aikojen ollut enemmän poliittisen päätöksenteon pelinappula, jopa enemmän kuin sodankäynti.

Maatalouden kilpailukyvyn parantaminen ja tulevaisuuden turvaaminen on osa kehitystä, joka vääjäämättä tulee ajankohtaiseksi jokaisen maan maatalouden osalla.

Raaka-aineen hinta on merkittävä osa kun kyseessä on peruselintarviketuotanto. Mitä korkeamman jalostusasteen tuotantoa maatalous pystyy, sitä vähemmän raaka-aineen hinta merkitsee lopputuotteessa. Korkean jalostusasteen tuotannossa laatu alkaa merkitä enemmän tuotteen kysynnälle.

Minun puolestani maatalous voitaisiin ihan vapaasti tehdä markkinahinnoin.
Siitä seuraisi kaksi asiaa.
Elintarvikkeiden hintojen kausivaihtelu suurentuisi ja suurin osa elintarvikkeista tuotaisiin ulkomailta.

Mielipidenpankki, uskon syvästi, että sinä et ole ollut lähelläkään maataloutta.
Luulen sinun pyrkivän vain perustelemaan kysymyksilläsi Lipposen oikeutusta Irakin vastaiseen sotakoalitioon liittymisestä ja Bagdadin taatelipalmutuotannon siirtämisestä SDP:n hallintaan, jotta SAK:n veteraaneille voitaisiin tarjota suojatyöpaikkoja etelän auringossa..
Ehkä taustalla saattaa olla myös Lipposen pyrkimykset Bagdadin kalifiksi, jolloin Suomen banaanin ja ananaksen tuotanto olisi saatu nostettu vastaamaan sosialistisen inkarnaation utopistisiä vaatimuksia, ehkä jopa siirtymään lähemmäksi Kuuban kaltaista mallia, jossa kenelläkään ei ole mitään, tai ainakin se on helvetin vanhaan tuotantoa, johon ei läydy varaosia muualta kuin museoista...

Että semmoista mielipidettä kakkipakkiin...

Äänestä
  • Kehotat äänestämään Jäätteenmäkeä. En kuitenkaan aio äänestää sellaista ehdokasta, joka pyrkii valtaan vilpillisin keinoin tai käyttää valtaansa vastoin lakia. Viime mainitusta syystä en aio äänestää myöskään Kauko Juhantaloa yksissäkään vaaleissa. Tällaiset ehdokkaat ovat menettäneet silmissäni luottamuksen ikiajoiksi. Jotakin siviielämän rikkomukseen syyllistynyttä keskustalaista muuta poliitikkoa voin kyllä äänestää, koska sellainen rike ei ole mikään petos kansaa ja äänestäjiä kohtaan.

    Kerrot myös mielipiteesi maatalouspolitiikasta. Ei hän siinä mitään. Minä vain peräänkuulutin sitä, miten tällainen keskustalainen maatalouspolitiikka sopii yhteen Euroopan liberaalidemokraattien maatalouspolitiikka-näkemysten kanssa. Keskustahan kuuluu tähän ryhmään ja äkkipäätä voisi ehkä olettaa, että Keskusta myös seisoo ryhmän ohjelmajulistusten takana. Jos näin ei ole, ainakin pitäisi kertoa äänestäjille, että Keskusta kuuluu ryhmään, jonka poliittisia näkemyksiä se ei eräiltä merkittäviltä osin kuitenkaan tue.

    Kuinka lähellä tai kaukana olen maataloudesta? Kysymys on omituinen, mutta loppuyhteenvetosi se vasta omituinen onkin. Kun kyselen Keskustan politiikasta, niin selitys tällaiselle kyselylle on muka se, että pyrin perustelemaan oikeutusta jollekin kuvitellulle sotakoalitiolle. Harhanäkyjä tietysti maailmaan mahtuu ja tämän esittämäsi voi varmasti sellaiseksi diagnisoida.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Kehotat äänestämään Jäätteenmäkeä. En kuitenkaan aio äänestää sellaista ehdokasta, joka pyrkii valtaan vilpillisin keinoin tai käyttää valtaansa vastoin lakia. Viime mainitusta syystä en aio äänestää myöskään Kauko Juhantaloa yksissäkään vaaleissa. Tällaiset ehdokkaat ovat menettäneet silmissäni luottamuksen ikiajoiksi. Jotakin siviielämän rikkomukseen syyllistynyttä keskustalaista muuta poliitikkoa voin kyllä äänestää, koska sellainen rike ei ole mikään petos kansaa ja äänestäjiä kohtaan.

    ...

    Toisinsanoen hyväksyt Lipposen perustuslainvastaisen teon, jolla Suomi pyrittiin liittämään Irakin vastaiseen sotakoalitioon valmistelemaan Irakin sotilaallista invaasiota ?

    Tämä on kaiken ydin ?

    Euroopassa liberaalit edustajat ajavat asiota yhtenä ryhmänä, mutta se ei tarkoita samanlaista fanaattista suhtautumista kuin Lipposen ehdoton DO-NOT-FUCK-WITH-ME (or WITH-OUT-ME ) alistaminen aatteettomuuden edessä.

    Tiesitkö, että Keskustan euroedustajat osaavat käyttää päätään ja jopa siihen on lupa ?

    Tälläinen voi yllättää punatautisen mielipidepankin , koska SDP:ssä komentaa punapolitrukki ja muut ovat silloin hiljaa kuin Setä Auringoinen puhuu..

    Äänestä

http://www.suomenmaa.fi/Uutiset.html

Euroopan liberaalipuolueen entinen varapuheenjohtaja Maria Kaisa Aula (kesk.) kummeksuu kokoomuksen puheita ELDR:n tavoitteista. Keskusta on Aulan mielestä täysin oikeassa ryhmässä ja sen parlamentaarikoilla on vaikutusvaltaa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälän ja muutamien muiden kokoomuslaisten esittämät epäilyt keskustan Eurooppa-poliittisesta vaikutusvallasta ja liberaaliryhmän tavoitteista hämmästyttävät myös kaksi vuotta ryhmän varapuheenjohtajana toiminutta Maria Kaisa Aulaa.

Kokoomus on käynyt keskustan kimppuun erityisesti aluepolitiikasta. Tulituksella on tavoiteltu varsinkin keskustaa äänestävien maatalousihmisten suosiota. Kokoomuslaiset ovat myös väittäneet, että Euroopan liberaalipuolueen tavoitteena on liittovaltio. Aula pitää kokoomuksen käsityksiä vanhentuneina ja virheellisinä.

- Kokoomuksen näkemykset ovat lähtöisin jostain viiden vuoden takaa. ELDR:n kanta liittovaltioon on muuttunut, senkin takia, että Suomen keskusta on ollut siihen vaikuttamassa.

Aula sanoo, että ELDR:ään kuuluu puolueita, jotka kannattavat liittovaltiota, mutta ohjelmassa ei enää puhuta liittovaltiosta mitään.

- Itse asiassa ELDR on hyvin byrokratiavastainen puolue, joka vastustaa keskitettyä vallankäyttöä ja on kansanvallan puolella. Se sopii keskustalle hyvin.

Aula tyrmää myös kokoomuslaisten väitteet ELDR:n aluepolitiikasta. Puolueen painotukset ovat liberaaleja, mutta aluetukia ei olla romuttamassa.

- ELDR on ollut selkeästi alueiden eroja ymmärtävän aluepolitiikan kannalla. Puolue ei ole kansallistamassa aluepolitiikkaa, vaan kannattaa EU:n aluepoliittisia toimia.

Aulan mukaan keskustalla ja liberaalipuolueella on ollut näkemyseroja lähinnä maatalouspolitiikasta. Liberaalit ovat nykyistä markkinasuuntautuneemman tukijärjestelmän kannalla. Keskusta ei kuitenkaan ole kantoineen yksin.

- Myöskään Hollannin ja Tanskan liberaalipuolueissa ei hyväksytä isoille tiloille keskitettyjä tukia. Lisäksi Suomi on aina niin erityisalue, että on vaikeaa löytää sellaisia pelisääntöjä, jotka olisivat reiluja.

Näkemyserot 25 jäsenmaan Euroopassa kuuluvat Aulan mielestä asiaan. Hän ihmettelee, miksi niitä tivataan jatkuvasti lähinnä keskustalta, vaikka tilanne on sama muissakin ryhmissä ja liberaaliryhmä on yhtenäisimmästä päästä.

- Sosialidemokraateilta ei kysytä mitään, vaikka yhtä lailla Euroopan sosialistiryhmän sisältä löytyy eroja.

Kaksi vuotta Euroopan liberaalipuolueen varapuheenjohtajana toiminutta Aulaa ihmetyttävät myös kokoomuksen ja Paavo Lipposen (sd.) kannanotot europarlamentin poliittisesta jaosta.

- Niissä halutaan kärjistää Eurooppa-politiikka sosialistien ja konservatiivien väliseksi taisteluksi. Tosiasiassa monista maista löytyy isoja, vahvoja keski- ja liberaalipuolueita, kuten Hollannista, Tanskasta, Belgiasta, Suomesta, Virosta, Liettuasta ja Sloveniasta. Englannissakin liberaaleilla on 15-20 prosentin kannatus, siis suunnilleen sama kuin kokoomuksella Suomessa, napauttaa Aula. Hän sanoo, että tosiasiassa suomalaiset keskustalaiset vaikuttavat Brysselissä jopa enemmän kuin suurten ryhmien suomalaisedustajat.

- On selvää, että jos edustajia on viisi noin viidestäkymmenestä, vaikutusvalta on suurempi kuin ryhmässä, jossa on viisi lähes kolmestasadasta, kuten kokoomuksella.

Aula luettelee Euroopassa menestyneitä liberaaliryhmän poliitikkoja ja kysyy, eikö heillä muka ole vaikutusvaltaa.

- Heidi Hautala (vihr.) ja Astrid Thors (kd.) ovat tehneet hyvän uran, Kyösti Virrankoski (kesk.) on budjettiasioissa vaikuttavassa asemassa.

Suomalaiset äänestäjät vierastavat toisiaan haukkuvia puolueita. Aula arvelee, että kokoomuksen sättimislinja ei tuo lisää ääniä.

- Kärjistyksillä yritetään saada huomiota, mutta en usko, että se puree. Suomessa räkyttämistä ei arvosteta.

Äänestä
  • Eipä taida pankilta tulla tähän vastausta.

    Äänestä

  • nimike kirjoitti:

    Eipä taida pankilta tulla tähän vastausta.

    Miksei tulisi vastausta. Tuossa edellähän viitattiin vain siihen, että on jonkun ryhmän sisällä eri näkemyksiä. Tottakai näin on ja saakin. Mutta kysymys on siitä, miten uskottavaa sellaisen ryhmän toiminta on, jonka sisällä yhdestä ja samasta asiasta esiintyy toisilleen täysin vastakkaisia näkemyksiä. Lisäksi esille ottamani kohta on kirjattu ELDR:n ohjelmaan. Sen voi jokainen käydä sieltä lukemassa, jos ei usko. Miten tällainen ryhmä voi oikein toimia, jos osa porukasta esittää jotain ja toinen porukka sitten jyrkästi vastustaa sitä.

    Tällaista politikointia meillä kyllä nähtiin Suomessakin SKDL:n aikana, jolloin ns. vähemmiskommunistit eli osa SKP:ta vastusti usein enemmistön käsityksiä ja puolueohjelmaa. Minua ainakin äänestäjä huolestuttaa tällainen avoimen valtakirjan politiikka. Äänestäjälle kerrotaan, että tehdään sitten niin kuin lystätään, sanottiin ohjelmassa mitä vaan. Äänestäjä en välittäisi ottaa tällaista riskiä ja ostaa sikaa säkissä.

    Jos kerran ohjelman maataloutta koskeva kohta on jotenkin kiistanalainen tässä ryhmässä, eikö olisi järkevä poistaa se ja kertoa, että maatalouspoltiikasta vallitsee ryhmän sisällä suuri erimielisyys. Itse en kyllä jaksa uskoa siihen, että suuri erimielisyys vallitsee, vaan enemmistö ryhmästä on ohjelman kannalla, mutta Suomen Keskustasta ei välttämättä yksikään kuulu tähän suureen enemmistöön.

    Tietyiltä propagandisteilta on turha odottaa vastausta kun joku vaivautuu antamaan pätevän ja tyhjentävän vastauksen heidän tietoiseen vääristelyyn perustuviin kysymyksiinsä. He rientävät tekemään uuden provosoivan aloituksen, ja näin kiinnittämään huomion pois vastauksesta.

    Heidän kysymyksensä ovatkin pelkästään tarkoitettu levittämään epäilystä Keskustan ylle. Eivät he ole tosissaan kiinnostuneita saamaan kunnon vastauksia. -Nehän vain vaikeuttavat heidän "työtään".

    Äänestä

  • toimii kirjoitti:

    Minä aloitin tämän keskustelusarjan, johon joku sitten laittoi Maria-Kaisa Aulan suusta vuotaneita lauseita vastaukseksi. Itse kirjoitin tähän vastineen tasan tunti ennen tätä satuiluasi. Oletko siis sokea vai mistä on kyse?

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Minä aloitin tämän keskustelusarjan, johon joku sitten laittoi Maria-Kaisa Aulan suusta vuotaneita lauseita vastaukseksi. Itse kirjoitin tähän vastineen tasan tunti ennen tätä satuiluasi. Oletko siis sokea vai mistä on kyse?

    uusi ryöpsähdys tietämättömyydestä johtuvaa kepukaunaista sillisalaattia. Kuvaavaa asenteellisi on kutsua Maria-Kaisa Aulan napakan asiallista lausuntoa "suusta vuotaneiksi lauseiksi".

    M-K. Aula vastaa selkeästi juuri niihin kysymyksiin, joita sinä täällä omalla kummallisen kepukaunaisella tavallasi päivästä päivään kyselet.

    Otappas nyt silmä käteesi ja lue Aulan vastaukset huolellisesti ja ilman ennakkoluuloja, niin viisastut, eikä sinun tarvitse enää levitellä tietämättömyyttäsi ainakaan vastauksissa käsiteltyjen asioiden suhteen.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Miksei tulisi vastausta. Tuossa edellähän viitattiin vain siihen, että on jonkun ryhmän sisällä eri näkemyksiä. Tottakai näin on ja saakin. Mutta kysymys on siitä, miten uskottavaa sellaisen ryhmän toiminta on, jonka sisällä yhdestä ja samasta asiasta esiintyy toisilleen täysin vastakkaisia näkemyksiä. Lisäksi esille ottamani kohta on kirjattu ELDR:n ohjelmaan. Sen voi jokainen käydä sieltä lukemassa, jos ei usko. Miten tällainen ryhmä voi oikein toimia, jos osa porukasta esittää jotain ja toinen porukka sitten jyrkästi vastustaa sitä.

    Tällaista politikointia meillä kyllä nähtiin Suomessakin SKDL:n aikana, jolloin ns. vähemmiskommunistit eli osa SKP:ta vastusti usein enemmistön käsityksiä ja puolueohjelmaa. Minua ainakin äänestäjä huolestuttaa tällainen avoimen valtakirjan politiikka. Äänestäjälle kerrotaan, että tehdään sitten niin kuin lystätään, sanottiin ohjelmassa mitä vaan. Äänestäjä en välittäisi ottaa tällaista riskiä ja ostaa sikaa säkissä.

    Jos kerran ohjelman maataloutta koskeva kohta on jotenkin kiistanalainen tässä ryhmässä, eikö olisi järkevä poistaa se ja kertoa, että maatalouspoltiikasta vallitsee ryhmän sisällä suuri erimielisyys. Itse en kyllä jaksa uskoa siihen, että suuri erimielisyys vallitsee, vaan enemmistö ryhmästä on ohjelman kannalla, mutta Suomen Keskustasta ei välttämättä yksikään kuulu tähän suureen enemmistöön.

    Oleellisin väitteesi on siis seuraava.

    "Mutta kysymys on siitä, miten uskottavaa sellaisen ryhmän toiminta on, jonka sisällä yhdestä ja samasta asiasta esiintyy toisilleen täysin vastakkaisia näkemyksiä."

    Tuollaisia kysymyksiä on hyvin paljon kaikille kolmelle suurimmalle europarlamenttiryhmälle. On täysin virheellistä väittää, että tämä esille ottamasi asia olisi jotenkin kummallinen ja erikoislaatuinen.

    "Miten tällainen ryhmä voi oikein toimia, jos osa porukasta esittää jotain ja toinen porukka sitten jyrkästi vastustaa sitä."

    Aula katsoo, että liberaaliryhmä on yhtenäisempi kuin konservatiiviryhmä tai sosialistiryhmä. Sitä vastaan on vain sinun päinvastainen väitteesi. Aula on sentään toiminut kaksi vuotta kyseisen ryhmän varapuheenjohtajana, joten luoten hieman enemmän hänen arvostelukykyynsä tässä asiassa.

    Keskusta ei katso järkeväksi tai rakentavaksi vaalitaktiikaksi räksyttää ja etsiä vikoja vastustajista. Niitä kyllä löytyisi, tutustumalla sosialisti- ja konservatiiviryhmien vaaliohjelmiin paljastaa melkoisia peikkoja monelle suomalaiselle äänestäjälle. Loppujen lopuksi sillä ei ole edes mitän merkitystä. Liittolaiset haetaan parlamentissa lähinnä kysymys kerrallaan, eikä ryhmäkuria ole käytössä missään muodossa. Edustajat ajavat kansallisella puoluetasolla tavoitteiksi nostettuja asioita. Keskustalaisten ehdokkaiden tavoitteet ovat selvät, ne voi jokainen suomalainen äänestäjä lukea Keskustan eurovaaliohjelmasta sekä edustajien nettisivuilta.

    Lisäksi tulisi muistaa, että ääni Viiville on sinun logiikallasi ääni italialaiselle yksinvaltiaalle Silvio Berlusconille. Tai ääni oikeistososialidemokraatille on ääni itäeurooppalaiselle entisille kommunisteille.

    Tämä riittäköön tästä aiheesta.

    Äänestä

  • Olipa kepulla kiire ruveta selittelemään "vaikutusvaltaansa", kun sen edustajat ovat nollan arvoisia osana yltiölibertaitsista ELDR:ää.

    Hupaisintahan on se, että räksytyspuolue-keppulit alkaa jo osoitella sormellaan niitä, joiden suunnasta tulee perusteltua kritiikkiä ja vastauksia kaipaavia kysymyksiä.

    Merkillepantavaa on muuten keskustan rähmälläänolko demareiden suuntaan, kun jutussa ei sanallakaan moitittu Lipposta, jolta tuli vastaavaa kummeksuntaa kepun "liberaaliudesta" maataloustukien suhteen jo aiemmin.

    Taitaa se olla kamala paikka yrittää selitellä Paavo Väyrysen vanhoja soloiluja, kun hänellä oli päähänpinttymänä tehdä maalaisliitosta "liberaali kaupunkilaispuolue" ja hakea sille imago- ja positiointitukea sillä, ettei keskusta halunnut liittyä omaan, maltillisen oikeiston viiteryhmäänsä vaan rupesi teeskentelemään "eurooppalaisia liberaaleja", jotka lakkauttavat mm. maataloustuet heti jos pääsevät valtaan.

    Ei kannata maataloustuottajan äänestää muita kuin kokoomuksen ehdokkaita, sillä kepu pettää aina, jopa EU:ssakin

    Äänestä

  • kalikka kalahti kirjoitti:

    Olipa kepulla kiire ruveta selittelemään "vaikutusvaltaansa", kun sen edustajat ovat nollan arvoisia osana yltiölibertaitsista ELDR:ää.

    Mikä prosenttiosuus ko puolueella??
    Mikä prosenttiosuus suomalaisilla??

    Kun kepulainen vastaa kritiikkiin, on itse vastaaminenkin tällä palstalla lähtökohtaisesti virhe.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Mikä prosenttiosuus ko puolueella??
    Mikä prosenttiosuus suomalaisilla??

    ...suomalainen puolue europarlamentissa, jos merkittävyyttä mitataan edustajien osuuudella omasta ryhmästä. Keskustalla on neljä edustajaa ELDR:n 67:stä (5,97 %). Kokoomuksella on neljä edustajaa PPE-DE:n 294:stä edustajasta (1,36 %). Sosialidemokraateilla on kolme edustajaa 232:sta PSE:n edustajasta,(1,29 %).

    Äänestä

  • kalikka kalahti kirjoitti:

    Olipa kepulla kiire ruveta selittelemään "vaikutusvaltaansa", kun sen edustajat ovat nollan arvoisia osana yltiölibertaitsista ELDR:ää.

    Hupaisintahan on se, että räksytyspuolue-keppulit alkaa jo osoitella sormellaan niitä, joiden suunnasta tulee perusteltua kritiikkiä ja vastauksia kaipaavia kysymyksiä.

    Merkillepantavaa on muuten keskustan rähmälläänolko demareiden suuntaan, kun jutussa ei sanallakaan moitittu Lipposta, jolta tuli vastaavaa kummeksuntaa kepun "liberaaliudesta" maataloustukien suhteen jo aiemmin.

    Taitaa se olla kamala paikka yrittää selitellä Paavo Väyrysen vanhoja soloiluja, kun hänellä oli päähänpinttymänä tehdä maalaisliitosta "liberaali kaupunkilaispuolue" ja hakea sille imago- ja positiointitukea sillä, ettei keskusta halunnut liittyä omaan, maltillisen oikeiston viiteryhmäänsä vaan rupesi teeskentelemään "eurooppalaisia liberaaleja", jotka lakkauttavat mm. maataloustuet heti jos pääsevät valtaan.

    Ei kannata maataloustuottajan äänestää muita kuin kokoomuksen ehdokkaita, sillä kepu pettää aina, jopa EU:ssakin

    Taas uusi ryöpsähdys tietämättömyydestä johtuvaa kepukaunaista sillisalaattia.

    M-K. Aula vastaa selkeästi juuri niihin kysymyksiin, joista kepukaunaiset huru-ukot levittelevät päivästä päivään omia kuvitelmiaan.

    Otappas nyt silmä käteesi ja lue Aulan vastaukset huolellisesti ja ilman ennakkoluuloja, niin viisastut, eikä sinun tarvitse enää levitellä tietämättömyyttäsi ainakaan vastauksissa käsiteltyjen asioiden suhteen.

    Jos näiden huru-ukkojen suuren idolin Lipposen nimi jätetään kerrankin mainitsematta, suuttumus on hirveä. Tämä vastaus tältä osin täyttää heidän vaatimuksensa. Lipposen nimi on mainittu nyt kahteenkiin kertaan.

    Muuten...Keskusta on ylivoimaisesti merkittävin suomalainen puolue europarlamentissa, jos merkittävyyttä mitataan edustajien osuuudella omasta ryhmästä. Keskustalla on neljä edustajaa ELDR:n 67:stä (5,97 %). Kokoomuksella on neljä edustajaa PPE-DE:n 294:stä edustajasta (1,36 %). Sosialidemokraateilla on kolme edustajaa 232:sta PSE:n edustajasta,(1,29 %).

    Äänestä

  • suomalaispuolue kirjoitti:

    [email protected]

    Tuo prosenttilasku on jännää peliä!
    Voihan sen noinkin esittää ja tietenkin uskoa että apupuolueella on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa!

    ELDR 42 tähän kuuluu kesk
    PSE 214
    PPE 201

    Kaikkiaan paikkoja 626

    The Sky is the limit!    

    On Thursday 29 April the ELDR organised a big electoral event. It was a huge success as nearly 1000 people participated in the Election Rally 2004. The event was organised with the aim to take off with our election campaign for the European parliamentary elections, which will be held from 10-13 June. Those elections will see the 25th anniversary of the first direct elections for the European Parliament. In those early days of 1979 only the sky was the limit. The future was bright. The liberals' ideals of a free, democratic and peaceful Europe, with a strong Parliament at the heart of the European democracy, were in sight. This vision is nowadays reflected in our logo, the bird of liberty.

    In 1979 the European Liberal Democrats set off for the first campaign, on a train, travelling throughout the European Community of 9 member states. We have gained strength over the past four European elections. To kick off our fifth European campaign the ELDR united our political leaders like European Parliament President Pat Cox, MEP, the Prime Ministers Guy Verhofstadt (Belgium), MATTI VANHANEN (Finland) and Anton Rop (Slovenia), Ministers and Party leaders amongst others with our many great leading candidates from throughout the European Union. The next European elections will be held in 25 member states, and a European Union of 450 million citizens. Enlargement, a priority of the ELDR since the fall of the Berlin wall, has arrived and Europe is again whole and free. Now it is time for us to Free Europe's Potential, as clearly stated in our Electoral Manifesto 2004.

    The venue of the event was the Skyhall, at the Brussels airport, a location full of symbolic history, presenting the visions of the era of the World Expo and the signing of the Treaty of Rome. Being there presented the people a window to Europe and the world, connecting Brussels to Europe, just like the ELDR connects the European Parliament to the citizens. The publicity event was a big success. Not only did we have our political leaders united with our many candidates, but also hundreds of grass root members were present to celebrate the start of the elections, to help fight a good campaign and win the elections. Only the sky is the limit. Liberals: go for it!

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    ...suomalainen puolue europarlamentissa, jos merkittävyyttä mitataan edustajien osuuudella omasta ryhmästä. Keskustalla on neljä edustajaa ELDR:n 67:stä (5,97 %). Kokoomuksella on neljä edustajaa PPE-DE:n 294:stä edustajasta (1,36 %). Sosialidemokraateilla on kolme edustajaa 232:sta PSE:n edustajasta,(1,29 %).

    Täysin oman ryhmän, niin sitten on kolmella edustajallaan ja 100% osuudella ryhmänsä jäsenistä vieläkin vaikutusvaltaisempi?!?!?

    Osta aivot!

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Miksei tulisi vastausta. Tuossa edellähän viitattiin vain siihen, että on jonkun ryhmän sisällä eri näkemyksiä. Tottakai näin on ja saakin. Mutta kysymys on siitä, miten uskottavaa sellaisen ryhmän toiminta on, jonka sisällä yhdestä ja samasta asiasta esiintyy toisilleen täysin vastakkaisia näkemyksiä. Lisäksi esille ottamani kohta on kirjattu ELDR:n ohjelmaan. Sen voi jokainen käydä sieltä lukemassa, jos ei usko. Miten tällainen ryhmä voi oikein toimia, jos osa porukasta esittää jotain ja toinen porukka sitten jyrkästi vastustaa sitä.

    Tällaista politikointia meillä kyllä nähtiin Suomessakin SKDL:n aikana, jolloin ns. vähemmiskommunistit eli osa SKP:ta vastusti usein enemmistön käsityksiä ja puolueohjelmaa. Minua ainakin äänestäjä huolestuttaa tällainen avoimen valtakirjan politiikka. Äänestäjälle kerrotaan, että tehdään sitten niin kuin lystätään, sanottiin ohjelmassa mitä vaan. Äänestäjä en välittäisi ottaa tällaista riskiä ja ostaa sikaa säkissä.

    Jos kerran ohjelman maataloutta koskeva kohta on jotenkin kiistanalainen tässä ryhmässä, eikö olisi järkevä poistaa se ja kertoa, että maatalouspoltiikasta vallitsee ryhmän sisällä suuri erimielisyys. Itse en kyllä jaksa uskoa siihen, että suuri erimielisyys vallitsee, vaan enemmistö ryhmästä on ohjelman kannalla, mutta Suomen Keskustasta ei välttämättä yksikään kuulu tähän suureen enemmistöön.

    Lipposen kiermurtelua oman viiteryhmänsä kanssa varsinkin nyt kun on pyrkimässä EU- virkaan.

    On jotakin mieltä itse, mutta ennen kuin uskaltaa suun aukaista, käy kysymässä miten asioihin pitää vastata. Ja Vaatii myös EU- viiteryhmänsä mepeiltä tällaista kantaa. Eli anna meppien yrittää vaikuttaa suomen edun mukaisella tavalla, vaan ryömii kontallaan ja myötäilee.

    Vaikka ei itse olekaan parlamentissa.

    Demareiden parlamenttiedustajien ja Lipposen sanailu keskenään se vasta huvittavaa on. Jos suomen edsutajat ovat keskenään eri mieltä asioista, mitä vaikutusvaltaa omassa laajemmassa viiteryhmässä silloin on. Ei mitään, koska suomalaisilla ei ole yhtenäistä kantaa tämän Euroytimen puolustajan vuoksi.

    Samoin konservatiivisella ryhmällä on hyvin suuria eroja. Nimenomaan äärikeitolaisten ja oikeistolaisten välillä. Äärioikeisto on aika radikaali euroopassakin. Euroopan rasistiset oikeistovoimat kuuluvat konservatiiviseen ryhmään. Mm. uusnatseja suosivat oikeistopuolueet. Voidaan myös kysyä, miten suomalainen Kokoomus sopii tähän viiteryhmään?

    Äänestä

  • suomalaispuolue kirjoitti:

    Taas uusi ryöpsähdys tietämättömyydestä johtuvaa kepukaunaista sillisalaattia.

    M-K. Aula vastaa selkeästi juuri niihin kysymyksiin, joista kepukaunaiset huru-ukot levittelevät päivästä päivään omia kuvitelmiaan.

    Otappas nyt silmä käteesi ja lue Aulan vastaukset huolellisesti ja ilman ennakkoluuloja, niin viisastut, eikä sinun tarvitse enää levitellä tietämättömyyttäsi ainakaan vastauksissa käsiteltyjen asioiden suhteen.

    Jos näiden huru-ukkojen suuren idolin Lipposen nimi jätetään kerrankin mainitsematta, suuttumus on hirveä. Tämä vastaus tältä osin täyttää heidän vaatimuksensa. Lipposen nimi on mainittu nyt kahteenkiin kertaan.

    Muuten...Keskusta on ylivoimaisesti merkittävin suomalainen puolue europarlamentissa, jos merkittävyyttä mitataan edustajien osuuudella omasta ryhmästä. Keskustalla on neljä edustajaa ELDR:n 67:stä (5,97 %). Kokoomuksella on neljä edustajaa PPE-DE:n 294:stä edustajasta (1,36 %). Sosialidemokraateilla on kolme edustajaa 232:sta PSE:n edustajasta,(1,29 %).

    Tutkailepa oma lukutaitosi ennen kuin suosittelet samaa muille... Häähäähää.

    Olette te keppulinreppanat todella surkeita

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    ...suomalainen puolue europarlamentissa, jos merkittävyyttä mitataan edustajien osuuudella omasta ryhmästä. Keskustalla on neljä edustajaa ELDR:n 67:stä (5,97 %). Kokoomuksella on neljä edustajaa PPE-DE:n 294:stä edustajasta (1,36 %). Sosialidemokraateilla on kolme edustajaa 232:sta PSE:n edustajasta,(1,29 %).

    Voi kepureppanaa !
    Tuskin tuolla prosenttilaskulla mitään voitatta!
    Tyyli on peri kepulaista ,äänestäjien aliarvioimista ja uskotko itseään tuohon!
    JÄRJEN KÄYTTÖ OLISI SALLITTUA POLITIIKASSAKIN!

    Äänestä

  • heijaa kirjoitti:

    Tutkailepa oma lukutaitosi ennen kuin suosittelet samaa muille... Häähäähää.

    Olette te keppulinreppanat todella surkeita

    Pelkän lukutaidon lisäksi tarvitaan myös ymmärrystä. Se on ehdoton edellytys keskusta-aatteen omaksumisessa. Älä masennu, vaikka se tuntuisi aluksi melkeinpä ylivoimaiselta. Jokainen keskustalainen on kulkenut samaa vaikeaa tietä pyrkiessään avaraan valoisaan tilaan keskellä. Usko pois, se kannattaa. Täältä voi katsella rauhallisin ja tyytyväisin mielin äärilaitojen kulkijoiden surkeaa taaperrusta aatteellisen sekasotkunsa keskellä.

    Kun olet nyt päätynyt Keskustan palstalle, olet astunut ensimmäisen askeleen oikealla tiellä. Seuraa keskustelua ja osallistu siihen itsekin kykyjesi mukaan. Vähitellen ymmärryksesi keskusta-aatetta kohtaan lisääntyy. Siirtyminen Keskustan leiriin tapahtuu yleensä melkeinpä huomaamatta. Jonain päivänä vain havahdut ja huomaat olevasi omiesi parissa. Ne joita ennen pilkkasit sanomalla "keppulireppanoiksi" tuntuvatkin lähimmiltä hengenheimolaisilta. Taakka harteiltasi kirpoaa, -olet päässyt kotiin.

    Hyvä repäisy oikealle tielle olisi vaikkapa kokeeksi piirtää ensi sunnuntaina äänestyslappuun no.165 ja pudottaa laatikkoon. -Usko pois, siitä saattaa irrota yllättävän hyvät sävärit.

    Äänestä

  • usko kirjoitti:

    Voi kepureppanaa !
    Tuskin tuolla prosenttilaskulla mitään voitatta!
    Tyyli on peri kepulaista ,äänestäjien aliarvioimista ja uskotko itseään tuohon!
    JÄRJEN KÄYTTÖ OLISI SALLITTUA POLITIIKASSAKIN!

    Älyn lisäksi tarvitaan myös ymmärrystä. Se on ehdoton edellytys keskusta-aatteen omaksumisessa. Älä masennu, vaikka se tuntuisi aluksi melkeinpä ylivoimaiselta. Jokainen keskustalainen on kulkenut samaa vaikeaa tietä pyrkiessään avaraan valoisaan tilaan keskellä. Usko pois, se kannattaa. Täältä voi katsella rauhallisin ja tyytyväisin mielin äärilaitojen kulkijoiden surkeaa taaperrusta aatteellisen sekasotkunsa keskellä.

    Kun olet nyt päätynyt Keskustan palstalle, olet astunut ensimmäisen askeleen oikealla tiellä. Seuraa keskustelua ja osallistu siihen itsekin kykyjesi mukaan. Vähitellen ymmärryksesi keskusta-aatetta kohtaan lisääntyy. Siirtyminen Keskustan leiriin tapahtuu yleensä melkeinpä huomaamatta. Jonain päivänä vain havahdut ja huomaat olevasi omiesi parissa. Ne joita ennen pilkkasit sanomalla "keppulireppanoiksi" tuntuvatkin lähimmiltä hengenheimolaisilta. Taakka harteiltasi kirpoaa, -olet päässyt kotiin.

    Hyvä repäisy oikealle tielle olisi vaikkapa kokeeksi piirtää ensi sunnuntaina äänestyslappuun no.165 ja pudottaa laatikkoon. -Usko pois, siitä saattaa irrota yllättävän hyvät sävärit.

    Äänestä

  • ymmärrystä kirjoitti:

    Sen voin sanoa että luettuani tuon prosenttilaskutoimituksen ,tulin varmaksi siitä
    että äänestän ,mutten kepua!
    Minä en YMMÄRRÄ siksi en äänestä kepuraappanoita!
    Laskekaa uudestaan noi prosenttilaskunne ja yrittäkää ymmärtää mitä laskette!

    Äänestä

  • äänestämän kirjoitti:

    tuli äänestettyä

    Äänestä

pelkkä lyhennys, joka koostuu tosiasiassa tekstistä ELdoRaDo, johon mepit menevät vain kultaa (päivärahoja) vuolemaan ;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mielipidepankki kirjoitti:

Ajaako Keskusta Suomen osalta samaa maatalouspoliittista tavoitetta kuin Euroopan liberaalidomokraattinen ryhmä, johon Keskusta kuuluu? Ryhmän ohjelman 9.kohta kertoo meille, että Euroopan maataloutta tulee uudistaa niin, tuotanto perustuu tukien sijasta kysyntään.

Jos Keskustan edustajat voisivat vahvistaa Keskustan olevan todella ryhmänsä takana tässä tärkeässä asiassa, harkitsen todella vakavasti sitä, että äänestään Keskustan ehdokasta näissä EU-vaaleissa. Nyt pitäisi vaan nopeasti löytää sellainen Keskustan ehdokas, joka on tällainen liberaalidemokraatti ja toimii ohjelmassa kerrotulla tavalla. Eli ilmoittautukaapa nyt keskustaliberaalit nopeasti, täällä on yksi ääni vielä käyttämättä.

ELDR:n tavoitteet ovat ihan hyviä kaikin puolin. Toivotaan, että sen suomalaiset jäsenet ovat aatteessa vahvoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu