Otsikon mukainen elokuva on siis ns. 'kesähiteiksi' suunniteltuja leffoja, joilla myydään popcornia ja limonaadia tuhansien ja jälleen tuhansien elokuvateattereiden kioskeilla.
Tottakai elokuvan puitteet olivat otolliset ja näyttelijätkin olivat kohdallaan, Sommersin ohjaus oli vauhdikasta mutta ennenkaikkea dialogi ja elokuvan yllättävän totinen ote tekivät rainasta jokseenkin tuskaista katsottavaa. Toimintaa ja vauhtia riitti mutta sen määrä nousi niin tasaiseksi metelöinniksi loppua kohti että alkoihan se puuduttamaankin.
Eli jotain hyvää sanottavaa löytyy tästäkin mutta sanotaan että odotukset olivat liian korkealla lopputulokseen nähtynä. Voisi suositella vain ja ainoastaan (aivottoman) toiminnan ystäville. Kauhua tästä ei löytynyt sekunnin vertaakaan.
**/*****
Tottakai elokuvan puitteet olivat otolliset ja näyttelijätkin olivat kohdallaan, Sommersin ohjaus oli vauhdikasta mutta ennenkaikkea dialogi ja elokuvan yllättävän totinen ote tekivät rainasta jokseenkin tuskaista katsottavaa. Toimintaa ja vauhtia riitti mutta sen määrä nousi niin tasaiseksi metelöinniksi loppua kohti että alkoihan se puuduttamaankin.
Eli jotain hyvää sanottavaa löytyy tästäkin mutta sanotaan että odotukset olivat liian korkealla lopputulokseen nähtynä. Voisi suositella vain ja ainoastaan (aivottoman) toiminnan ystäville. Kauhua tästä ei löytynyt sekunnin vertaakaan.
**/*****
Vastaukset 6
Vanhimmat
En ole elokuvaa nähnyt. Tilasin muuten aika kasan uutuus dvd-elokuvia, joten kyllä tässä pikkuhiljaa taas elokuvia aletaan katselemaan. Toi musan tekeminen tympii kyllä välillä siihen malliin, että tarttee pitää pidempiäkin pausseja vitutuksen takia.
Muuten, missäs _J_ on? Kirjoitteli hyviä arvosteluja myös. Pas laittaa tulemaan arvosteluja _J_=)
Pakko kai se on pari arvostelua pistää tulemaan, muutama kirjoittamisen arvoinen katsottuna.
Mahtipontinen ja hieno musiikki.
En käsitä tätä itsekään, mutta minusta Van Helsing oli ykkösluokan aivotonta viihdettä, siis hyvässä mielessä.
Tämä on tosi kummallista, sillä olen elokuva-asioissa yleensä järkyttävä snobi. Vain klassikot ovat kelvanneet tähän asti. Kenties populäärikulttuurissa on sittenkin jotain ideaa.
Huumorihermoon ainakin iski ihan täysillä se että sekoitetaan Frankenstein, Jekyll&Hyde, Dracula ja tusina muuta juttua (Hyde oli sekä Hyde että Notre Damen kellonsoittaja) tolkuttomaksi sopaksi. Ja ettei esimerkiksi yritetäkään luoda taas uutta Draculaa, vaan poimitaan palasia muista leffoista. Minusta siellä taustoissa kummitteli ainakin yksi lasimaalaus joka oli suoraan Coppolan Draculasta.
Jossakin nettiarvostelussa joku päivitteli räjähtäviä hevosvankkureita, mutta minusta se on aiheen vierestä kritisoimista ja turhaa etäisyydenottoa; fysiikan lait ja muu sellainen huttu eivät ylipäätään päde tällaisissa leffoissa.
Tämä nyt taas osoittaa että todella paljon riippuu siitä, missä mielentilassa ja kenen seurassa minkäkin elokuvan näkee. Nirppanokkainen keffatoveri on ihan kuoloa tällaista katsellessa. Ehkä kaikkein parasta olisi ollut nähdä tämä hiukan kännissä.
Yleensä visuaalinen puoli saa minulta karvat pystyyn tämmöisissä jutuissa. Vampyyrit saavat aina tietynlaiset piilarit ja lateksirypyt otsaansa jne. mutta tässä ei tullut visuaaliällötystä, sillä tahti oli niin kiihkeä ettei noita juttuja kerinnyt tuijottaa. Olin kyllä myös aika kritiikittömällä tuulella: kyllä sieltä parikin kehnoa efektiä bongasi, mutta jotenkin vain jätin ne huomiotta ja keskityin elokuvaelämykseen.
Ainoa harmi oli äänen kova taso Kinopalatsin päivänäytöksessä. Katsomo oli aika tyhjä, eli ehkäpä suurempi yleisö olisi hiukan vaimentanut metakkaa. Äänet tuossa rainassa ovat enimmäkseen kovaa musiikkia ja räjähdyksiä, jotan loppupuolelta se rupesi hiukan ottamaan rumpukalvojen päälle.
****/***** (Aivottomien viihde-elokuvien asteikolla täydet *****)
Taidan sitten itse olla aivoton... =) Itse pidin tästä elokuvasta, ja se on nyt lempparini, mutta minkäs teette.. Toiset tykkää, toiset ei. Kaikki oli mahtavaa kyseisessä leffassa. Tiedän, tiedän, jotkut pitävät minua nyt aivan hulluna... xD Mutta no joo... Van Helsing RULEZ!
Se on aina yleensä kiinni iästä tai kieltämättä jopa henkisestä tasosta, pitääkö tästä leffasta.
Olen tässä huomannut, että melkein kaikki vielä teini-iässä- tai nuoremmassa iässä olevat pitivät tätä leffaa erittäin hyvänä. Toisaalta taas varttuneemmat ja vähän "viisaammat" ihmiset haukkuivat leffan aivan käsittämättömän surkeaksi, jossa ei ollut mitään muuta hyvää kuin upeat erikoistehosteet.
Ehkä vähän liioitellen kirjoitin, mutta totuus on karu.
Mutta toisaalta ... , millaiseksi määritellään hyvä ja nautinnollinen elokuva?