Ilveskö hännällä?

Taikayö24

Puolenyön aikaan käväisin pihassani ja näin kun vastapäisen rivitalon pihassa hiipi korkeajalkainen harmaankirjava ilveksen kokoinen, mutta pitkähäntäinen eläin.
Ensivaikutelma oli shakaali tai afrikkalainen kissaeläin. En koskaan ollut nähnyt moista. Korvia en kunnolla nähnyt, kun eläin hiipi roskalaatikon taakse, vilkaisi ensin kerran minua. Häntä oli tosi pitkä ja oikeassa suhteessa eläimen kokoon, jos eläin olisi ollut tavallinen kissa. Hetken päästä samalta suunnalta ilmestyi jänis joka juoksi kuin hengensä kaupalla ja äänteli joka hypyllään voimakkkaasti, kuin röhkien.Täällä on pajon jäniksiä, mutta kaikki ovat olleet aiemmin hiljaisia, vaikka pakoon juoksisivatkin. Asun Pirkanmaalla lähiössä, jossa on rivi- ja omakotitaloja.

7

2667

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hth**

      Kapinen kettu? Tosi iso kissa? (Isoimmat kissarodut voivat painaa -normaalipainoisinakin, siis ei ylilihavina - reippaasti yli kymmenen kiloa, kun pienimmät ilvekset ovat alle kymmenenkiloisia aikuisina)

      Ja no, kaipa ilveksellä voi olla pitkä häntä, genetiikkaahan tuo vain on. Ainakin joillain kissaroduilla, joilla on töpöhäntä, mutanttigeeni, joka aiheuttaa lyhythäntäisyyden on dominoiva, eli pitäisi olla kaksi pitkän hännän geeniä (molemmilta vanhemmilta), jotta jälkeläinen olisi pitkähäntäinen
      En tiedä, miten ilveksen hännän pituus määräytyy, voi olla useammasta geenistä kiinni.

    • Taikayö24

      Kiitos mielenkiinnosta, otus oli kuitenkin niin korkeajalkainen, että en sitä kissaan yhdistänyt, joitain kissan näkösiä uusia koirarotuja saattaisi olla tätä muistuttavia, mutta ulkoiluttaja puuttui ainakin. Kävely oli kissamainen, mutta niin monilla koirillakin saataa olla, vähän hiipivä. Jokin isokokoinen siamilaistyypinen kissa voisi olla kyseessä. Harvinaiset rodut vain harvoin ulkoilee yksikseen. Ei näyttänyt ketulta, eikä supilta, mutta väri jäi hämärän takia epäselväksi, mutta lähinnä laikukas, siksi shakaali tai hyeena tuli mieleeni aluksi. Eläimen säkäkorkeus oli ajokoiran luokkaa, joka eniten huolestutti ja vaikeutti tunnistamista. Entisenä useimpien koirien omistajana ja eläinrakkaana en silti uskaltanut ihan "pedon" reitille mennä perään, koska pelkäsin sitä jonkin verran. Menin juuri läpi isoa eläinkirjaa ja äkkiseltään Pohjois-Afrikkalainen servaali muistutti sitä eniten. Nyt on kello samassa asennosa ja puolikuu punaisena taivaalla kuten eilen. Pitäisiköhän käydä tarkistamassa?

      • taikayö24

        Lisäys edeliseen. Laiton sen servaalin puoliksi leikilläni, kun satuin löytämään "Zoosta". Hakiessani googlesta tietoja totesin hämmästyksekseni että Afrikan villikissaa kasvatetaan nykyisn jo lemmikiksi, täsä yksi osoite.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Servaal
        Nyt en juuri löydä uudelleen "kenneliä" joka esittelee suloisia pentuja myyntiin .
        Olisko otus sittenkin ollut se mitä eiten muistuttikin. Saako ko. iso "kissa" leopardin sukulainen juoksennella vapaana ulkona meillä Suomssa?


    • hth**

      Servaalia ei lemmikkinä sentään ole, mutta servaalilla höystettyjä kissoja kyllä - niistä käytetään myös nimeä savannah. Bengalinkissoissa taas on ripaus aasian metsäkissaa.

      Juuri mm. näihin kissarotuihin viittasin edellisessä viestissäni. Olet kyllä sinänsä oikeassa, että rotukissat harvemmin päästetään vapaana kuljeksimaan.

      • taikayö 24

        Kyllä sitä servaali myytiin ihan "puhtaana" ja alkuperäisnä lemmikiksi, googlen hakujen kautta löysin usemammankin "kissakennelin", mutta ei Suomessa ole lupa kuin eläintarhoissa pitää alkuperäistä servaalia, toki kai sellaisenkin joku voi salakuljettaa muualta ostetun j pienenä. Savannahissa voi olla 50% seravaalia tai vähemmän ja ko. kissan pito on sallittu Suomessakin. Servaali sattaa kiinnostaa silti joitakin, tuotiin niitä papukaijojakin aikanaan salaa, käärmeitä ym.


    • Taikayö24

      "Servaal cat" haulla löytyy myyjiä, jotka myyvät lemmikiksi ihan puhdasrotuisia servaaleja. Suomessa niiden pito ei ole sallittua, mutta niiden savannahien on, joissa saattaa olla 50% servaalia. Uskomatonta mutta totta. Onhan joku voinut ostaa ja salakuljettaa servaalinkin ihan pienenä se on helppoa. En väitä mitään omasta näkemästäni katista, mutta siltä aidolta servaalilta se eniten näytti ja kokokin vastasi alkuperäistä. Hahmotin sen tuntematta ja tietämättä että sellaista otusta edes on olemassa.

    • Ekalervo

      Pitkähäntäinen Ilves myös täällä Sulkavan Lohilahdella tänään 20.8 klo 17.30.
      Ilveksen kokoinen, ei pieniä pilkkuja vaan lyhyitä raitoja, myös leopardi-pituisessa hännässä, joka päästään musta. Nähty noin 12 metrin päästä ikkunasta kotitiellä, kirkkaassa auringon paisteessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1115
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1064
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      933
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      885
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      860
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      770
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      766
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      741
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      633
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      612
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      609
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      579
    Aihe