Lidelöfillä tukala tilanne Kervisen todistelun takia

Asko on syytön

Kotkan kaupunginhallitukselle

Kotkan kaupungin entisen museomestarin, Asko Kervisen väitetään lähettäneen tappouhkausviestin Kotkan kaupungintalon työntekijälle. Jos näin on, on kyseessä täysin selkeä asianomistajarikos. Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf on tuonut väitetyn teon ilmi ja saattanut sen julkisuuteen 21.9.2009. Lindelöf on edelleen lukenut mainittua "Kervisen lähettämää tappouhkausta" suurelle joukolle ainakin 28.9.2009. Lindelöf on kertonut, että Kotkan kaupungin tietoon on tämä väitetty tappouhkausviesti tullut poliisilta.

Kymen Sanomat on 22.9.2009 julkaissut edellä mainitusta asiasta kaupunginjohtaja Lindelöfin tietojen perusteella kirjoitetun uutisen. Kervisen henkilöllisyys tappouhkauksen lähettäjänä, tulee uutisen myötä täysin peittelemättä esille. Samoin kohteeksi paljastetaan kaupungintalon työntekijä.

Kotkan kaupungintalon työntekijän henkeä uhanneeksi tekijäksi on Kymen Sanomien uutisoinnin myötä siis todennettavissa Asko Kervinen. Poliisilta saatujen tietojen mukaan asianomistajaa ei kuitenkaan ole ilmaantunut, eikä poliisi myöskään ole Lindelöfin esittämistä väitteistä mitään tiedottanut.

Onko Kotkan kaupunginjohtaja ymmärtänyt asian vakavuutta?

Miten Kotkan kaupunginhallitus ja erityisesti kaupunginjohtaja Lindelöf nyt aikovat asian sovitella ja miten ilmeisen syyttömästi syylliseksi leimattua Asko Kervistä tullaan asiassa hyvittämään?

Vaadin kaupunginhallitukselta toimenpiteitä asian selvittämiseksi.

Vaadin edelleen kaupunginjohtaja Lindelöfiltä julkista anteeksipyyntöä, jos osoittautuu, että kaupunginjohtaja on vääristellyt asiaa poliisitietoja hyväksikäyttäen, tai jos Asko Kervisen Kotkan kaupungintalon työntekijälle väitetyksi lähettämä tappouhkausviesti on perätön.

Juho S.A. Eerola
Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja
Perussuomalaisten Kymen piirijärjestön puheenjohtaja

10

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä juttu

      Onpa kerrassaan hyvä ettei Linde pääse sopimaan asiaa enää piiloon kaupunginhallituksen kanssa.

    • mono mono

      Monomania (kreik. mono, yksi ja mania, pakkomielle) on itsepintaista yhden asian ajattelemista tai tavoittelua. Monomaniaa poteva ajattelee vain yhdenlaisia ajatuksia päiväkausia.

      • Järki hoi

        Kuka puuttuisi tähän massapostittaja Rötös Herraan joka pilaa tyhmydellään itsensä järkevien ihmisten keskuudessa.


      • Mono mono
        Järki hoi kirjoitti:

        Kuka puuttuisi tähän massapostittaja Rötös Herraan joka pilaa tyhmydellään itsensä järkevien ihmisten keskuudessa.

        Monomania (kreik. mono, yksi ja mania, pakkomielle) on itsepintaista yhden asian ajattelemista tai tavoittelua. Monomaniaa poteva ajattelee vain yhdenlaisia ajatuksia päiväkausia.


      • yksi pakkomielle
        Mono mono kirjoitti:

        Monomania (kreik. mono, yksi ja mania, pakkomielle) on itsepintaista yhden asian ajattelemista tai tavoittelua. Monomaniaa poteva ajattelee vain yhdenlaisia ajatuksia päiväkausia.

        Päivystätkö ympäri vuorokauden yhden henkilön asiaa ja toistat monotoonisesti saman kirjoituksen Mono Mono?


    • oula mäläkättäjä

      vaadin vaadin ja vaadin kunnes huomasin vaatimen olevan vasomiskykyinen naaras poro

    • 13+7

      Kirje merkitään tiedoksi.

      Merkittiin, eikä asiasta annettu puhevuoroja.

    • Tyäsuojelu

      Vasta hovioikeudessa asia käsitellään miksi Pulkkinen lähetti kirjeen Lindelle?

    • temme vöödis

      inttiimi asioita ne kirjoottaa

    • buahahaha!

      Uutisessa ei mainittu Kervistä nimeltä ja ainoa joka Kervisen uutisesta tunnisti, oli Kervinen itse.

      Mitään anteeksipyyntöjä on turha siis odottaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe