Hei,
25-vuotias mies kyselee neuvoja, että mitenkä tulla paremmin toimeen tämän vaivan kanssa. Ilmenee ainoastaan silloin, kun pitää syödä toisten seurassa kodin ulkopuolella. Sydän alkaa hakkaamaan, päässä sumenee ja kädet alkavat tahattomasti vapista, jolloin syöminen vaikeutuu ja välillä on jopa muuttunut mahdottomaksi. Muuten olen sosiaalinen, positiivinen ja paljon ystäviä omaava nuori mies, mutta tämä ongelma joissain määrin eristää. Onneksi Propral 10 mg pelastaa tilanteen yleensä ja samoin Rivatril 0,25 mg. Säännöllisessä käytössä on Venlafaxin 50 mg, koska aiemmin kärsin myös yleisestä ahdistuneisuudesta.
Miten te olette selvinneet näistä tilanteista - onko mitään hyviä vinkkejä? Olen käynyt juttelemassa psykologilla asiasta taannoin ja nyt myös työpaikkani puolesta, mutta kun tämä tuntuu jo olevan osana luonnettani. Onko kellään auttanut se, että olette kertoneet asiasta avoimesti? Minä kerroin joillekin sukulaisilleni, mutta siitä huolimatta vaiva ei oikein ole heidän seurassaan parantunut. Hypnoosiakin kokeilin aikoinaan - tuloksetta. Suvussa on jonkin verran taipumusta essentiaaliseen vapinaan, mutta lepovapinaa minulla ei ole vielä. Niin ja mitä lääkitystä olette käyttäneet? Onko teho heikentynyt pitkäaikaisessa käytössä?
Kahvikuppineuroosi piinaa
2
133
Vastaukset
- vezuven
Hei! Minulla Neurologi totesi essentiaalisen vapinan & sain siihen gabapentiini lääkityksen. Teho on kyllä alkanut jo heikentymään..
Yritä olla ajattelematta vapinaa. Itse saan voimaa rukoilusta. - lisperiini
Harjoittelemalla tilanteita sitkeästi, oireet alkavat hellittää pala palalta. niin minulle kävi, vaikken uskonut, en voinut pahimmassa tapauksessa syödä/juoda kenenkään seurassa. sain lääkityksen ja sisukkaasti vain mukaan kaikkiin kahvitteluihin, eikä pötkitä karkuun. Mulla meni tässä varmaan 10 vuotta, ja jännitän edelleen ruokailutilanteita, muttei ne enää tunnu mahdottomilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897