Perussuomalaispuolueesta on erotettava kaikki äärioikeistolaiset. Halla-aho ja kumppanit. Muuten menee maine ja kannatus. Valtaosa ei ole ääriaineksia vaan tavallista kansaa.
erotettava perussuomalaisista
14
70
Vastaukset
- totuus esiin
Näin käy.
Esille olisi tuotava, mitä pohjoismaista yhteistyötä ääriainesten kesken on harjoitettu.- koska puolue ei harr
Ei sellainen esille tuominen onnistu, sillä Suomen sisulaiset eivät siihen suostu. Äänestäjät taas ovat niin nynneröitä, että heille kelpaa mikä vain äärioikeistolainen hörhö, jos hän kertoo olevansa vielä ääriprotestantti. Ääriprotestanttia arvostetaan Suomessa aina, jos sellainen epeli puolustaa Lutherin uskoa.
Äänestäjienhän tässä pitäisi nyt ottaa kantaa, mutta kuten jo totesin, ei demokratia sillä tavalla näytä toimivan. Ihmiset seuraavat Soiniakin vain sen takia, että hän on niin vastenmielisen lihava läski ja kertoo kivoja lippalakkijuttuja. Asiaperusteita ei ole, koska puolue ei harrasta asialinjaa.
- ***
Mistä ääriaineksista ja äärioikeistolaisista te puhutte? Perussuomalaisuus edustaa kansallismielistä demokratiaa.
- ääni kentältä...
Suomen Sisu valtasi jo persujen ensimmäisen sekä toisen varapuheenjohtajan paikan. Homma etenee suunnitelulla tavalla.
- ?o?
Voisi kysyä miksi hallituspuolueet ei kiellä kaikkia rikollisjoukkoja, Suomen Sisua,Homma-forumia,moottoripyöräkerhoja?
- ***
Tässä perusasiaa:
Perussuomalaisia on muita puolueita hankalampi sijoittaa oikeistoon tai vasemmistoon. Asteikolla 1—10, jossa 1 on äärimmäinen vasemmisto ja 10 äärimmäinen oikeisto, perussuomalaisten kannattajat saavat arvon 5,4. Suomalaisten keskiarvo on 5,5. Puolueen kannattajakunnassa on perinteistä työväestöä jopa enemmän kuin vasemmistopuolueilla. Eduskunnan istumajärjestyksessä puolue on sijoitettu keskusta-vasemmistoon.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perussuomalaiset- 257
Siis toisinsanottuna... perussuomalaisia! Ei työtävieroksuvia Vihreitä, ei kansaa riistäviä Porvareita eikä takinkääntäviä vasemmistolaisia!
- toinen 257
257 kirjoitti:
Siis toisinsanottuna... perussuomalaisia! Ei työtävieroksuvia Vihreitä, ei kansaa riistäviä Porvareita eikä takinkääntäviä vasemmistolaisia!
Toisin sanottuna: lyhytnäköistä maahanmuuttopolitiikkaa harjoittavia (Suomessa n 10 vuoden kuluttua huutava pula suomenkielentaitosista työntekiijöistä) taantumuksellisia oman eduntavoittelijoita (minulle kaikki heti nyt eikä muille mitään) ennakkoluuloisia toisia kulttuureja kohtaan ja suurta huutoa ilman asian tynkää, vallan tavoittelua sen itsensä tähden, muttei ymmärretä mitä sillä vallalla voi tehdä muuta kuin heitellä vitsejä ja jakaa kansaa (populismia) utopistista puolueohjelmaa jota taikuriäijäkään ei kykenisi toteuttamaan. Siitä on persut tehty.
- 257
toinen 257 kirjoitti:
Toisin sanottuna: lyhytnäköistä maahanmuuttopolitiikkaa harjoittavia (Suomessa n 10 vuoden kuluttua huutava pula suomenkielentaitosista työntekiijöistä) taantumuksellisia oman eduntavoittelijoita (minulle kaikki heti nyt eikä muille mitään) ennakkoluuloisia toisia kulttuureja kohtaan ja suurta huutoa ilman asian tynkää, vallan tavoittelua sen itsensä tähden, muttei ymmärretä mitä sillä vallalla voi tehdä muuta kuin heitellä vitsejä ja jakaa kansaa (populismia) utopistista puolueohjelmaa jota taikuriäijäkään ei kykenisi toteuttamaan. Siitä on persut tehty.
Sä herjaat perussuomalaista,et puoluetta PS,ymmärrätkö sitä DORKA!
- pois punastelu!
Turha on persujen kiemurrella. Halla-aho saa jopa Vistbackalta 100% tuen.
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/vistbacka-puolue-ei-ole-hajoamassa-kahtia-1.492580 - *Fasisti*
Norway: Mass murderer Anders Behring Breivik is anti-racist, pro-homosexual and pro-Israel
pro-gay, mikä tarkoittaa heteroseksuaalia, joka tukee yhdenvertaisia kansalaissoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa, lgbtq-liikettä ja vastustaa homophobiaa.
Brevikillä on myös vapaamuuraritaustaa.
Siis kannattaa puhtaita vasemmistolaisia ihanteita. - älypersu ÄO 38
Jos ääriryhmät erotetaan persuista, mitä jää jäljelle? Persujen kannatus on taas sen jälkeen nolla pilkku jotain...??
- kiihkoton PS
Perussuomalaisista , siis puolueesta, erotettava kiihkoristilliset ja oikeistokiihkoilijat. PS on tavallisten pieni- ja keskituloisten ihmisten, jotka ovat vain huolissaan omasta toimeentulostaan. He eivät ole kiihkoporvareita ja kiihkokristillisiä, puhumattakaan , että kuuluisivat vapaamuurareihin tai muihin eliittikerhoihin.
- faktis
Ilman Halla-aholaisia Soini ei ole enää mitään, pelkkä kunnallispoliitikko Espoosta. Ei soinilla ole pienintäkään varaa luopua äärioikeistosiivestään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941