YHTÄKKINEN JÄTTÄMINEN

YksJussi

En tiedä, oliko vaimoni narsisti. Osa piirteistä täsmää, mutta elämämme oli loppujen lopuksi suht tasapainoista ja rauhallista. Ei mitään suurta rakkautta, mutta suurta ihastusta. Teimme asioita paljon yhdessä, rakensimme tulevaisuutta. Menimme kaksi vuotta sitten naimisiin, hääseremonia oli kaunis. Yhdessä olimme olleet nelisen vuotta ennen naimisiin menoa. Aloin jo totuttautua ajatukseen vauvasta, vaimoni puhui päivittäin aiheesta ja aloin olla todella vauvakuumeinen itsekin. Kertoi jatkuvasti, kuinka rakasti ja ei voisi koskaan huolia muita.

Kunnes. Tuli se päivä, jolloin vaimoni yks kaks kertoi löytäneensä uuden. Ei mitään anteeksi pyytelyä tai pahoittelua. Ja kaiken lisäksi tämä uusi oli hyvä tuttavani. Vaimoni sanoi, etten ollut tarpeeksi hänelle. Suhteemme aikana hän oli yrittänyt muokata minua mieleisekseen kiristyksillä. Hän sanoi sen tuosta vain ja halusi avioeron. Olin puulla päällä lyöty.Nainen, jonka olin ajatellut omaavan edes joitakin inhimillisiä tunteita, muuttui todella kylmäksi. Hän ei välittänyt tippaakaan tuntemuksistani. Ainoastaan omaisuutemme jakamisesta.

Olin todella murtunut. Ihan kuin hän olisi odottanut sitä hetkeä, jolloin koin suurinta tasapainoisuutta suhteessamme. Kaikki oli ollut suht hyvin puolisen vuotta. Vaimo oli ollut todella kiltti ja rakastava, emmekä riidelleet niin kuin aikaisemmin. Jälkikäteen mietittynä hänellä oli kai jo toinen mies varalla tuona aikana ja siksi oli niin ihanaa ja mukavaa seuraa. Ei valittanut minun harrastuksistani kuten aikaisemmin.

Sinänsä ei kiinnosta, oliko nainen narsistini, mutta hemmetin kylmä. Mietin vain, että onko tuollainen yhtäkkinen jättäminen tyypillistä narsisteille. Itse en kykenisi ikinä tekemään toiselle noin. Joskushan ei jaksa toisen kanssa enää, mutta onhan asiallisempiakin keinoja hoitaa tilanne. Etenkin nyt jos ollaan naimisissa ja perustamassa perhettä. Luultavasti vaimoani kiinnosti jännittävämpi elämä, jota se toinen mies tarjosi. Itse olen enemmän koti-ihmisiä.

4

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n.o.p.p.a.

      Ehkä hän vain ajatteli, että "kerrasta poikki" eroaminen olisi kivuttominta kaikille osapuolille ja olemalla kylmä ei aiheuttaisi niin suurta epätietoisuutta ja tuskaa sinulle...Eikä tarvitsisi miettiä, "entä jos sittenkin..."
      Todennäköisesti vaikea tilanne ja päätös ollut myös hänelle itselleen ja halusi sitten tällä tavoin todistaa itselleen, että on tehnyt varmasti oikean ratkaisun...

      Ei kuulosta narsistilta, ennemminkin normaalilta erotilanteelta...
      Tasapainoinen ja rauhallinen suhde on narsistin kanssa aika lailla mahdottomuus ja elämä on jatkuvaa vuoristorataa.

    • 18+2

      Tasapainoinen ja rauhallinen suhde on todella narsistin kanssa mahdoton. Riippuu tietysti siitä, mitä tarkoitit tasapainoisella ja rauhallisella, oliko sen edellytyksenä sinun täydellinen alistumisesi, mutta toisaalta se alistumnenkin aiheuttaa narsistissa raivoa, luulisin että lopulta itseinhoa kun näkee sen tuloksen, minkä itse on saanut aikaan.

      Kirjoittamassasi pisti silmääni tuo että "ei suurta rakkautta vaan ihastumista". Olisiko vaimosi hakenut kuitenkin suuria rakkauden tunteita eikä hänelle riittänyt ihastuminen? Oma avioliittoni taisi päättyä juuri tällaiseen, olimme enemmän kavereita kuin totaalisen rakastuneita, ja vaikka meillä menikin ihan hyvin niin sitten hän kohtasi henkilön, jonka kanssa se oli menoa.

    • ent.ilkis

      Vaikea sanoa onko vai eikö - siis narsisti....mutta ainakin se on varmaa, että normaali hän ei ole - tunne-elämältään...

      • :`)

        No et voi noin sanoa. Hän on voinut käydä tunteita läpi erillään ja välttää turhaa draamaa ja huomiota.

        Aika siisti ero, kylmä veto, mutta tavallaan ymmärrän myös koska noin ero tosiaan on aika "siisti". Ei pitkittyneitä tappeluja ja henkistä sodankäyntiä, tunteiden loukkaamista ja syyttelyä jne.

        Mutta tämä vain minun näkökulmani.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe