Ristiriitaiset ajatukset exästä

Olen kolmikymppinen nainen onnellisessa parisuhteessa. Erosin edellisestä, 9 vuotta kestäneestä suhteestani, 3 vuotta sitten. Tuosta yhdeksästä vuodesta asuimme 8 vuotta saman katon alla. Suhde exäni kanssa oli välillä aikamoista vuoristorataa ja suhteen päättymisen syynä oli ennen kaikkea luottamuspula, joka johtui lähinnä exäni päihteiden käytöstä. Exäni oli juovuksissa arvaamaton, ja vaikkei hän koskaan minuun käsiksi käynytkään, suhteessamme oli jaksoja, jolloin tunsin oloni hyvin turvattomaksi. Hän saattoi hävitä pariksi päiväksi ryyppyreissuilleen, niin etten häntä tavoittanut. Usein hän hukkasi humalassa pankkikorttinsa tai ainakin puhelimensa tai ajautui vaikeuksiin virkavallan kanssa. Mikäli hän oli pahalla päällä palatessaan kotiin baarista, hän saattoi purkaa agressionsa kotimme irtaimistoon.

Lisäksi exäni oli holtiton rahankäyttäjä ja tuntui, etteivät mitkään rahat hänelle riittäneet (tienasi parhaimmillaan 4000 euroa käteen kuussa). Saattoi olla kuukausia, että minä huolehdin taloutemme juoksevista menoista yksin, alle 1700 euron bruttopalkallani. Tämä aiheutti taloudellisen turvattomuuden tunteen, kun kaikki rahat menivät käytännössä elämiseen eikä mitään ylimääräistä voinut hankkia. Vaikka usein puhuimme asioista, ei niihin juurikaan tullut muutosta. Exäni lupasi parantaa tapansa, mutta kerta toisensa jälkeen hän lupauksensa rikkoi.

Toki suhteeseemme mahtui myös onnellisia jaksoja, sitä ei voi kiistää. En kai muuten olisikaan häntä niin kauan jaksanut. Toki exässäni oli paljon hyviä puolia, joita tänäkin päivänä arvostan. Eropäätöskään ei syntynyt hetkessä vaan sulattelin ajatusta hyvin pitkään. Kun sain päätökseni lopulta kerrottua exälleni, se olin lopulta minä, joka itkin enemmän. Toisaalta olin mielettömän helpottunut, toisaalta itkin säälistä exääni kohtaan. Sillä vaikka exäni eroa olikin osannut odottaa, hän oli silti siitä järkyttynyt. Hän olisi halunnut vielä yrittää ja sanoi rakastavansa minua. Olin kuitenkin luja päätöksessäni ja exäni muutti yhteisestä kodistamme pois kahden viikon sisällä.

Pidin satunnaisesti yhteyttä exääni, kunnes hänen toivomuksestaan noin vuosi erostamme, katkaisimme yhteydenpidon kokonaan.

Tunsin pitkään syyllisyyttä erostamme ja vaikka puhuimme asioita halki eromme jälkeen, tunsin silti olevani hänestä jotenkin vastuussa. Minulle oli todella tärkeää tietää, että hän pärjäsi ja oli onnellinen. Selvitin asiaa säännöllisin väliajoin esim. yhteisten tuttujemme kautta.

Ajan kuluessa on syyllisyyteni helpottanut. Viime aikoina olen kuitenkin hämmentyneenä todennut kaipailevani exääni silloin tällöin. Vaikka olen parisuhteessa ihanan miehen kanssa, huomaan usein vertailevani häntä exääni. Tiedän sen olevan väärin, varsinkin kun kyseessä on 2 aivan erilaista ihmistä. Nykyinen elämäni on hyvin turvallista verrattuna aikaisempaan ja voin oikeasti suunnitella tulevaisuuttani. Elämäni on nyt sellaista, mistä olen haaveillut. Silti exäni haamu kummittelee taustalla.

Mitä tällaisille ajatuksille ja tunteille pitäisi tehdä?