Luurini on Nokia 5230, hankin sen tammikuussa 2010, tein "kytkyliittymän" Saunalahden kanssa, samassa sain kaupan päälle vuodeksi ns. Nokia Music Unlimited -palvelun, eli sain ladata koneelleni ja kännykkääni vuoden aikana niin paljon biisejä Nokia Musicista kuin halusin. Olin erittäin tyytyväinen sovelluksen toimintaan, biisien lataaminen oli helppoa, kännykkä toimi mukavasti musiikkipuhelimena. Tämän vuoden maaliskuussa puhelimeen tuli ongelma: se alkoi herjaamaan, että sisäinen muisti on täyttymässä, kunnes puhelimen galleria -osuus lakkasi kokonaan toimimasta, ts. en saanut enää puhelimessa tai muistikortilla olevia kuvia, videoita tms. näkyviin. Vein puhelimen huoltoon huhtikuussa. Huollon jälkeen en ole enää voinut soittaa puhelimellani aiemmin Nokia Music -palvelimesta lataamiani biisejä. Tein asiasta tukipyynnön Nokialle. Palvelu Nokia Helpissä on sinänsä ollut ystävällistä ja asiallista. Minua on kuitenkin ihmetyttänyt suuresti se, että olen itse joutunut tekemään koneellani erilaisia toimia Nokia Helpin pyynnöstä, yhteydenotto on ollut sähköpostin välityksellä, viestejä on lähetelty puolin ja toisin jo kolmatta kymmentä. Olen joutunut viettämään asian tiimoilta tuntikaupalla aikaa koneen ääressä, mutta ongelma ei ole vieläkään korjaantunut. Nokia itse ei jostain syystä voinut korjata ongelmaa "etänä". Vasta tällä viikolla Nokia Help laittoi ongelman eteenpäin heidän tekniseen yksikköön. Saunalahti pesi kätensä ongelmasta heti alkumetreillä. Tämän perusteella en voi suositella kenellekään Nokia Music -palvelun käyttöä. Tulen julkaisemaan tässä keskusteluketjussa lisää asiaan liittyvää sitä mukaan kuin asioita selviää, jos selviää...
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.