ABC palasi kalleimmaksi - bensakauppiaat nokittavat hintoja ylöspäin
.Helsingin bensakauppiaat ovat aloittaneet nokittelun hinnankorotuksilla. Viime viikolla Mika Anttosen ST1-valtakuntaan nykyisin kuuluva Shell myi vielä selvästi Helsingin kalleimmat bensat, mutta tämän viikon alkajaisiksi ABC-ketju on vallannut jälleen Helsingin kalleimman bensakauppiaan tittelin.
Polttoaine.net-sivuston tuoreimpien päivitysten mukaan Helsingin ABC:t vaativat litrasta E10-bensaa jo 1,609 euroa. ABC pani siis puoli senttiä paremmaksi kuin Shellit viime viikolla.
ABC on perinteisesti profiloitunut bensakaupan kalliiksi ketjuksi. ABC:n bensa on yleensä vasta S-ryhmän bonusten jälkeen suunnilleen kilpailijoiden hintojen tasolla.
Shellin Helsingin asemat puolestaan tiputtivat viikonloppuna hintansa takaisin alle 1,60 euron. 1.60 euroa litralta on raja, jonka ylityksen autoilija huomaa ja todennäköisesti myös jakelija melko nopeasti myyntimäärässään. Nyt siis osuuskauppojen omistama ABC-ketju vuorostaan kokeilee kepillä jäätä.
Ysikasin hintalisä kasvoi
Helsingin ABC:n toinen kokeilu on E10-bensan ja 98-oktaanisen hintaeron kasvatus. Ysikasin ja pienoisen bensakapinan synnyttäneen E10-bensan hintaero on ollut pitkään kaikilla jakelijoilla viisi senttiä litralta. Nyt ABC on kasvattanut hintaeron 5,5 senttiin. .Litra ysikasiasiis maksaa ABC:llä 1,664 euroa.
Bensakapinan kiivaimpina aikoina jakelijat ennakoivat, että ysikasiin siirtyneen kysynnän vuoksi sen hinta todennäköisesti nousee. Kovin E10-kapina on viime aikoina tosin hellittänyt. E10 myynti lähestyy jo ”luonnollista” tasoaan.
Lähde: Talouselämä http://www.talouselama.fi/uutiset/abc palasi kalleimmaksi bensakauppiaat nokittavat hintoja ylospain/a658479
ABC palasi kalleimmaksi huoltoasemaksi
63
366
Vastaukset
- Router.
Juuri nyt katsottuna ABCn bensa yhä itselle halvin, verrattuna polttoaine.net:ssä hintojen mukaiseen halvimpaan hesan asempaan verrattuna.
Ja aika harvassa on ne "halvimmat", kenellä ne sitten on lähellä tai reitillä, mutta monelle ei. - pensapoju
Se on juuri sitä osuustoimintaa, Kun ei ole sitä oikeaa kauppiasta.......
- Nettonetto
Meinaatkos että ne kauppiasasemat on halpoja, paas katsoen listaa uudelleen... moniko esim. "express" on kauppiaan? (vast. 0)
Ja kauppias vetää omansa välistä, yksi välikäsi enemmän.
- Mie vuan
Ihme höyryämistä taas. Tolppahinnasta täytyy osata vähentää omat bonukset pois. Lisäksi kerran vuodessa maksetaan ylijäämäpalautusta koko vuoden ostoista. Minulle ABC:llä tankkaaminen on kaikkein edullisinta. Siksi minua loukkaakin se, että täällä ilman omaa elämää olevat vouhkaavat ja sättivät ABC asemia ja niiden hintoja.
Onhan sitä monella muullakin ketjulla alennuskortteja ja täytyy tolppahinnasta vähennellä niitä senttejä pois.
Että näin. - ABCJKL
6,5% kun vähentää 1,60€:sta niin maksettavaa jää 1,50€.
- ABCJKL
Ehkä keputollukat keskisuomessa saa ensin keskittämällä ostoksensa ylihintaiseen osuuskauppaan tuon 6.5% palautusta mutta todellisuudessa tämä on vain ylihinnan palautusta ja sen jälkeenkin jäät tappiolle.
HOK-Elannon piirissä pitäisi ostaa 1500 eurolla kuukaudessa ylihintaisia tuotteita jotta saisi edes 5.5% palautukuksen.
Koska en ole kommunisti tai tyhmä ostan mieluummin suoraan nettohinnalla tuotteet ilman korttia ja saan myös polttoainetta halvemmalla kuin osuusliikkeestä maksimibonuksella. Jokainen taplaa tyylillään.- Walintajuttu
Mitäs sitten itket, elämä on valintoja.
- 14+18
ABCtä halvemmalla bensat saa Suomesta vain varastamalla.
- Leviää kuin Elanto
"ABCtä halvemmalla bensat saa Suomesta vain varastamalla"
Osuusliikkeen sponsroitu mainos?- Vai mitä?
Esim. juuri nyt p.netistä katsottuna 95E kaksi maan halvinta expressiä 1,499 €/l ja halvin ABC 1,549 €/l ja jos siitä sitten pois bonarit, niin jää 1,464 €/l eli taas halvin, vai kuinka moni saa "express" asemilta alennuksia?
- Juntti JKL:stä
"Esim. juuri nyt p.netistä katsottuna 95E kaksi maan halvinta expressiä 1,499 €/l ja halvin ABC 1,549 €/l ja jos siitä sitten pois bonarit, niin jää 1,464 €/l eli taas halvin, vai kuinka moni saa "express" asemilta alennuksia? "
Bonuskorttilaisen logiikkaa....kerropa osuusliikkeen orja ovatko nämä Expressit ja Elannon ABC samalla alueella? 1.499 asemat ovat Espoossa ja mainitsemasi ABC kepukunta Jyväskylässä? Kannattaako ajaa keski-Suomeen tankkaamaa pellervobonuksen takia? Ja paljonko olet ostanut ylihintaista tavaraa että saat mainitsemasi "bonuksen"?- 5+12
Onko kaikki espoolaiset noin huonokäytöksisiä? Koulut käymättä? Työttömyyspäivärahat katkolla?
- Vai mitä?
Kannattaako kaikkien ajaa Ebsooseen tankkaamaan?
Kuinka kaukaa kannattaa hakea 50 litraa 2 snt/l halvempaa polttoainetta?
Minä voin tankata kauppareissun yhteydessä tai työmatkalla kahvilla/lounaalla käydessä eli 0 km turhaa ajoa, ei lisäkustannuksia.
Mutta älä väitä että ABC on aina kallein!
- Oskari Olematonko
Mitä espoolaisilla on tämän asian kanssa tekemistä? Mainitsemasi 1.499 hinta sijaitsee Espoossa ja osuusliikken hinta Jyväskylässä. Esimerkkisi on niin ala-arvoinen - miten voit verrata Espoossa sijaitsevan ja Jyväskylässä sijaitsevat huoltoaseman hintoja keskenään. Ei se paljoa espoolaisia lämmitä jos halvin ABC sijaitsee Jyväskylässä ja Polttoaine.netin mukaan Espoo halvin ABC pytää 1.604 95E10:stä. Maksimibonuksen 5% (vaatii 1500 euron ostokset kuukaudessa) jälkeen ABC:n hinta on 1.51 euroa. Mahtava "bonus"..hinta vieläkin korkeampi kuin tämä 1.499 ja rahaakin on kannettu yhdelle ketjulle 1500 euroa kuukauden aikana.
- 12+7
Ja ABC:n polttoaine on edelleen Suomen halvinta.
- Vai mitä?
Katso nuolesta mihin se oli vastaus..., ""ABCtä halvemmalla bensat saa Suomesta vain varastamalla" Osuusliikkeen sponsroitu mainos?"
- bonukset vaihtelevat
Kannattaa muuten huomata, että tuo S-bonustaulukko vaihtelee suuresti osuuskaupoittain eli on osuukauppakohtainen. Esim. Helsingin alueella maksimin 5% bonuksen saa 1500 €:n kuukausiostoilla, saman 5% bonuksen Kuusamossa saa 1200 €:n ostoilla ja jo 900 €:n ostoilla Turun Osuuskaupassa. Eipä tuohon maksimiin paljon silloin tarvitakaan, jo muutamalla tankkauksella ja muilla ostoksilla kuukaudessa saa helposti Turussa 700 € kasaan joka antaa jo 4,0 % bonusta. Bonuksen maksukyky riippuu siitä kuinka hyvää tulosta ko. osuuskauppa tekee siksi taulukot ovat erilaiset. Jokainen suomalainen saa liittyä aivan vapaasti mihin tahansa osuuskauppaan ja saada bonuksia sen taulukon mukaan. Mahdollisten paikallisten muiden yritysten antamat paikalliset bonukset määräytyvät tietenkin sen jäsenyysosuuskaupan mukaan. S-ryhmän ketjujen bonukset kertyvät kaikkialta Suomesta kaikille. Joidenkin kuukausien aikana bonukset kertyvät tuplana. Myös osuusmaksulle maksetaan kuten mille tahansa sijoitukselle korkoa vuosittain. Jäsenyyden päättyessä tuon osuusmaksun saa takaisin.
- 19+14
bonukset vaihtelevat kirjoitti:
Kannattaa muuten huomata, että tuo S-bonustaulukko vaihtelee suuresti osuuskaupoittain eli on osuukauppakohtainen. Esim. Helsingin alueella maksimin 5% bonuksen saa 1500 €:n kuukausiostoilla, saman 5% bonuksen Kuusamossa saa 1200 €:n ostoilla ja jo 900 €:n ostoilla Turun Osuuskaupassa. Eipä tuohon maksimiin paljon silloin tarvitakaan, jo muutamalla tankkauksella ja muilla ostoksilla kuukaudessa saa helposti Turussa 700 € kasaan joka antaa jo 4,0 % bonusta. Bonuksen maksukyky riippuu siitä kuinka hyvää tulosta ko. osuuskauppa tekee siksi taulukot ovat erilaiset. Jokainen suomalainen saa liittyä aivan vapaasti mihin tahansa osuuskauppaan ja saada bonuksia sen taulukon mukaan. Mahdollisten paikallisten muiden yritysten antamat paikalliset bonukset määräytyvät tietenkin sen jäsenyysosuuskaupan mukaan. S-ryhmän ketjujen bonukset kertyvät kaikkialta Suomesta kaikille. Joidenkin kuukausien aikana bonukset kertyvät tuplana. Myös osuusmaksulle maksetaan kuten mille tahansa sijoitukselle korkoa vuosittain. Jäsenyyden päättyessä tuon osuusmaksun saa takaisin.
unohtamatta ylijäämänpalautusta joka on osuuskaupoittain 0 - 2,5 %.
eli joinakin vuosina on ABC:n tolppahinnasta voinut vähentää 8%.
Miksi kauppiasvetoiset asemat eivät anna paljousalennusta??? - varmaa tuloa
19+14 kirjoitti:
unohtamatta ylijäämänpalautusta joka on osuuskaupoittain 0 - 2,5 %.
eli joinakin vuosina on ABC:n tolppahinnasta voinut vähentää 8%.
Miksi kauppiasvetoiset asemat eivät anna paljousalennusta???Yleensä yksityinen kauppias jättää erilaiset vuosi- ja mahdolliset paljousalennukset itselleen ja niiitä ei hukata erilaisiin kampanjoihin eikä niitä anneta asiakkaille. Niillä se kauppiaan vuoden tienesti usein tehdään ja varmistetaan. Kaupan kassa ei niistä usein edes mitään tiedäkään.
- Pros.laskuri
bonukset vaihtelevat kirjoitti:
Kannattaa muuten huomata, että tuo S-bonustaulukko vaihtelee suuresti osuuskaupoittain eli on osuukauppakohtainen. Esim. Helsingin alueella maksimin 5% bonuksen saa 1500 €:n kuukausiostoilla, saman 5% bonuksen Kuusamossa saa 1200 €:n ostoilla ja jo 900 €:n ostoilla Turun Osuuskaupassa. Eipä tuohon maksimiin paljon silloin tarvitakaan, jo muutamalla tankkauksella ja muilla ostoksilla kuukaudessa saa helposti Turussa 700 € kasaan joka antaa jo 4,0 % bonusta. Bonuksen maksukyky riippuu siitä kuinka hyvää tulosta ko. osuuskauppa tekee siksi taulukot ovat erilaiset. Jokainen suomalainen saa liittyä aivan vapaasti mihin tahansa osuuskauppaan ja saada bonuksia sen taulukon mukaan. Mahdollisten paikallisten muiden yritysten antamat paikalliset bonukset määräytyvät tietenkin sen jäsenyysosuuskaupan mukaan. S-ryhmän ketjujen bonukset kertyvät kaikkialta Suomesta kaikille. Joidenkin kuukausien aikana bonukset kertyvät tuplana. Myös osuusmaksulle maksetaan kuten mille tahansa sijoitukselle korkoa vuosittain. Jäsenyyden päättyessä tuon osuusmaksun saa takaisin.
Duoda, meidän alueen "osuuskaupassa" on edukkaammat hinnat kuin monen muun alueen "osuuskaupassa", mutta vastaavasti bonustaulukko tiukempi. Siitä huolimatta maksimibonarit ainakin 10 kk vuodesta...
- Varmaa tuloa
"Miksi kauppiasvetoiset asemat eivät anna paljousalennusta??? "
Siksi koska kauppiasvetoinen asema ei ole lisännyt tolppahintaan 5-10 sentin osuuskaupan bonuslisää. Kauppiasvetoisen aseman hinta on yleensä jo valmiiksi "bonus"-alennuksen verran edullisempi.- 11+14
taidat elää haavemaailmassa.... tai olet itse bensakauppias.
laskutaitoiset ihmiset asioivat osuuskaupoissa. - 15+6
vierekkäin olevat asemat meidän kylällä (tolppahinnat)
ST1 1,599
Neste Oil 1,589
SEO 1,587
ABC 1,589
SEO ja ST1-kauppiailla on ainakin myyntikate kohdallaan. - Tuppukylän poikiiko
Kyllä ne tolppahinnaltaan halvimmat on niitä "expressejä"...
Pikkuketjujen kauppiasvetoiset puljut pikkupaikoissa ovat kalliimmat, mutta niitä ei oikein kukaan viitsi päivittää polttoaine.nettiin. - Höpönlöpöä
11+14 kirjoitti:
taidat elää haavemaailmassa.... tai olet itse bensakauppias.
laskutaitoiset ihmiset asioivat osuuskaupoissa.Laskutaitoiset ihmiset eivät pääosin tosiaankaan asioi osuuskaupoissa. Esimerkiksi kaikki elektroniikka ja jopa leffat ja pelit kannattaa ostaa netistä, hinnat ovat postikulujen jälkeenkin kymmeniä prosentteja halvempia kuin osuuskaupassa (osuuskauppa ei ole edes Suomessa mitenkään halpa elektroniikassa). Eikä vaatteet ja muutkaan vastaavat tuotteet ole mitenkään halpoja siihen nähden, että pääosin vaatteet osuuskaupoissa ovat surkeata halpistuotantoa. Ruokien hinta taas on Lidlissä usein kymmeniä prosentteja halvempi, joten bonukset ei paljon auta hintaerossa. Pikkiriikkinen ylihinnan palautus bonuksen muodossa ei pahemmin lohduta.
- tankare
Kauppiaisvetoisissa on yleensä niin, että jakeluyhtiö omistaa pumput ja hoitaa bensan myynnin ja hinnoittelun. Kauppias saa komission. Näin ainakin Nesteen asemilla.
- S-uskovainen JKLstä
Että tämä yksi Jyväskylän S-uskovainen jaksaa jauhaa ABC-asemien erinomaisuudesta. Saatko jotain provikkaa tästä "mainostamisestasi"? Älä yleistä tätä kepulaista propagandaasi tällä palstalla.
Katsos muualla päin Suomea tilanne on ihan toinen ja täällä ei päde osuuskaupan laki vaan muut tarjoavat edullisempaa polttoainetta kuin ABC - jopa sen maksimi 5.5% bonuksen jälkeenkin, jonka saa vasta 1500 euron kuukausiostoksilla.- S-asiakas
Taitaa Espoo olla Suomen ainoa paikka jossa on yksi ABC:tä edullisempi asema. Mutta sekös Espoon kollia harmittaa että koko muu Suomi tankkaa halvemmalla.
- Aivopieru?
Suuri ja mahtava Neuvostolii......eikun Suomi. Kiimaiset vihreät korttilaiset kirmaavat omaan sovhoosiinsa ostoksille, jossa on tolppahintoihin lisätty se maksimibonus. Tyhmyys on perinnöllistä ja hintatietoisuus opittua.
- +--
taidat olla Breivikin lahkolaisia?
- Tankkaa halvinta
Ja vielä koskaan se ei ollut ABC-asemalla. Sama pätee ruokaostoksiin. Edullisemmin saa muualta ilman etukorttia ja laatukin on parempi. Onneksi on vielä vaihtoehtoja.
- Avoin hinnoittelu
Eiköhän etukorttien tarkoitus ole ensisijassa sitouttaa asiakkaat tietyn ketjun asiakkaaksi ja kerätä tietota asiakkaiden ostokäyttäytymisestä. Sen jälkeen tulee mahdollinen "alennus".
Suomessa yleinen hintataso on noussut sitä mukaan kun kauppa on keskittynyt ja erilaiset etukorttijärjestelmät on otettu käyttöön. Jos etukorttijärjestelmää ei saisi käyttää niin jokainen ketju kilpailisi avoimesti nettohinnoilla. Silloin todennäköisesti osuuskaupan polttoaineketjun mittarihinnat olisi noin 5-10 senttiä nykyistä alemmat eli silloin kilpailtaisiin todellisilla mittarhinnoilla. Näinhän se meni ennen muinoin, jolloin etukortteja ei ollut. Silloin eri ketjujen mittarihinnat olivat muutaman pennin (markka-aika) sisällä ja autoiljat olivat tarkkoja jo muutaman pennin hintaerosta.- 20+8
"Silloin eri ketjujen mittarihinnat olivat muutaman pennin (markka-aika) sisällä ja autoiljat olivat tarkkoja jo muutaman pennin hintaerosta. "
Eli mitään kilpailua ei ollut vaan vallitsi kartellihinnoittelu.
Nykyään vallitsee vapaa markkinatalous ja ABC on bonusten ansiosta halvin polttoainekauppias.
- 20+8
"Nykyään vallitsee vapaa markkinatalous ja ABC on bonusten ansiosta halvin polttoainekauppias."
Vuoden vitsin murjaisit. Ennen osuuskaupan mukaan tuloa polttoainemarkkinoille kun markkinoilla olivat vielä Essot, Shellit, JETit, Kesoilit, Unionit, E-öljyt, Finnolit jne. oli todellista kilpailua ja hinnat olivat oikeasti kilpailtuja. Toista se on nyt MTK-sosialisiten vallattua kaikki parhaimmat liikepaikat.- 16+14
Miten mulla on semmoinen mielikuva että Kesoilin, Unionin, E-öljyjen ja Finnoilin katoaminen liittyi valtiollisen polttoainemonopolin toimintaan???
Essot, Shellit ja JETit nielaisi ST1 ja osin TB
ABC tuli tähän pakkaan tervehdyttämään kilpailua ja hyvä niin sillä saahan sieltä halvimmat polttoaineet aina. - Mää muistasin
16+14 kirjoitti:
Miten mulla on semmoinen mielikuva että Kesoilin, Unionin, E-öljyjen ja Finnoilin katoaminen liittyi valtiollisen polttoainemonopolin toimintaan???
Essot, Shellit ja JETit nielaisi ST1 ja osin TB
ABC tuli tähän pakkaan tervehdyttämään kilpailua ja hyvä niin sillä saahan sieltä halvimmat polttoaineet aina.Kesoil oli alunperin Keskon ketju, myöhemmin Nesteen puulaaki, osa Gulf:sta muuttui aikanaan Kesoil:ksi.
Union oli alunperin BP ja lopulta Nesteen lafka.
E-Öljy oli alunperin E-liikkeen ja osin siihen liittyi osa ent. Gulf:sta, Neste tuli mukaan 70-luvulla ja nimi muuttui myöhemmin Finoiliksi.
Mutta kaikista tuli loppujen lopuksi Nesteitä ja kaikki em. myivät jo 70-80 luvuilla Nesteen tavaraa.
TB oli alunperin Trustivapaa bensiini ja Jettin luopuessa asemat muuttuivat TBksi ja nykyään nmä on TB Lukoilia. Myy omia tuotteitaan.
Esso ja Shell käyttivät jossain määrin omia tuotteitaan, mutta pääosa Nesteeltä.
- jvtj j
taas tää abc kallis bensakeskustelu,täällä edelleen ihan pakko olla vihreä kortti kun k kaupat sikahintaisia.Vain lidl pystyy elintarvikkeis samaan ja lihatuotteis halvin.mut ne ei myy bensaa,joten pakko keskittää,no onneks täydet 5 saaa 1000e ja vihreää kuukausi maksutonta depit korttia käyttäes vielä 0,5 alaspäin.Pakkorako,kun 4 lasta ja 2 autoa.Onneks nuo expers asemat voittaa n 2 senttiä,enimmillään 4.Ei yksin asujat hyödy plussa/bonus leikistä.mut ei ne myöskään kauppiaita elätä.
- ex Jett
Yksinkertaista tankkaa siellä missä halvin löpö tai bensa TB-Express (Lukoil)
on useimmiten se halvin paikka, ABC ja Neste asemat ne kalleimmat. - 12+2
ex Jett kirjoitti:
Yksinkertaista tankkaa siellä missä halvin löpö tai bensa TB-Express (Lukoil)
on useimmiten se halvin paikka, ABC ja Neste asemat ne kalleimmat.ai että rysyt halvimpia...? Älä viitsi.
- Alvar Pystytukka
Väittäisin, että suurin osa vihreän kortin omistajista valitsee ostospaikakseen S-ryhmän vain etukorttinsa psykologisesta vaikutuksesta. S-ryhmä on myönnettävä kyllä osannut sitouttaa ovelasti kuluttajat. Kuulostaa hyvältä saada kaupalta rahaa takaisinpäin, mutta itsehän ne on kerran sinne maksettu. S-ryhmä saa näin itselleen matalakorkoista lainoitusta asiakasomistajiltaan. Kun tuotevalikoima, mitä kauppaketju myy, on käsittämättömän laaja, niin onhan se kuluttajalle sula mahdottomuus laskea, onko bonusostaminen halvempaa vaiko ei. Jos keskiverto Matti Meikäläinen saa bonusta n. 2 %, siitä voipi ynnätä, ettei siis keskivertoisesti hyötyä ole tai jos sattuu olemaan, niin aivan olematonta. Ja kun kyse on nyt menoveden hinnasta, niin keskivertoasiakas ei hyödy bonusbensasta. Henk.koht. olen katsonut S-ryhmän hinnoittelun olevan keskihintatason yläpuolella, jopa kallein. Toisaalta kohti monopolia kulkeminen on tuonut suuria investointeja ja pitäähän nekin saada maksetuiksi.
Kyllähän se näin on, että ilman etukorttijärjestelmiä kaupat joutuisivat kilpailemaan oikeasti hinnalla, joka hyödyttäisi kuluttajaa. Kotitalouksissa hintakilpailuttaminen olisi paljon helpompaa, kun reaalihinnat olisivat hyllyissä. Oikeastaan ihme, että EU:n kuluttajaviranomaiset sallivat moisen "kikkailukaupustelun".
Itse olen katsonut hintatarkkailun tuovan parhaan säästön, kun tietää mitä missäkin maksaa. Jos esim. käyn Prismassa kaupassa ja ostokset maksavat 100 €, niin muualta saan kyllä vastaavan ostoskorin n. 80 €:lla. Monesti todettu. Ja menovesi Express-asemilta.- Veli takatukka
Itse ainakin vertailen välillä naapurissa olevaan toisen ketjun tavarataloon ja samoin polttoaineen osalta, eli ei kuljeta puolisokeina.
Sen olen havainnut että osuuskauppojen välillä on hintaeroja, mutta ei ne hinnat ole samoja siinä toisen kauppiaankaan ketjussa koko maassa.
Lehtijutuista on voinut päätellä ka bonareiden olevan 3,5 % paikkeilla.
Se aina niin halvaksi mainostettu saksalaisketju on sitten oma juttunsa, valikoima suppea ja ulkolaisten tuotteiden laatu ei ole usein omaan mieleen, mutta jos jollekkin on mieleinen, niin ei se minua haittaa.
Monellakohan työssäkäyvällä ja ei niin suuren perheen omaavalla on aikaa ja motivaatiota kytätä hintoja jatkuvasti ja käydä monessa kaupassa noukkimassa niitä muutaman sentin säästöjä. - Alvar Pystytukka
Veli takatukka kirjoitti:
Itse ainakin vertailen välillä naapurissa olevaan toisen ketjun tavarataloon ja samoin polttoaineen osalta, eli ei kuljeta puolisokeina.
Sen olen havainnut että osuuskauppojen välillä on hintaeroja, mutta ei ne hinnat ole samoja siinä toisen kauppiaankaan ketjussa koko maassa.
Lehtijutuista on voinut päätellä ka bonareiden olevan 3,5 % paikkeilla.
Se aina niin halvaksi mainostettu saksalaisketju on sitten oma juttunsa, valikoima suppea ja ulkolaisten tuotteiden laatu ei ole usein omaan mieleen, mutta jos jollekkin on mieleinen, niin ei se minua haittaa.
Monellakohan työssäkäyvällä ja ei niin suuren perheen omaavalla on aikaa ja motivaatiota kytätä hintoja jatkuvasti ja käydä monessa kaupassa noukkimassa niitä muutaman sentin säästöjä.Ei se nyt niin vaikeaa saati aikaa vievää puuhaa ole seurata hintatasoa. Meillä käydään molempien suurten ketjujen hypermarketeissakin, mutta useimmin matka suuntautuu pariin "ei minkään sortin etukortti"-kauppaan, harvoin käydään Lidlissä. Itselläni on työ, joka vie ympäri maata, on perhettä sekä lemmikkieläimiä (nelijalkaisia) ja siitäkin huolimatta sitä pysyy tietoisena, mitä mistäkin kannattaa ostaa. Esim. Prisma ei meilläpäin pärjää lihatuotteissa, kalassa, eineksissä, eläinten ruuissa, vaatteissa ja litaniaa voisi jatkaa, mutta siinä alkuun. Citymarket ei taas pärjää maitotuotteissa, osin lihatuotteissa ja kalassa sekä leipätuotteissa, virvoitusjuomissa saati eläintenruuissa jne.
Paikalliset kaksi pienempää kauppaketjua ovat lyöneet kovasti kiilaa noille isoille marketeille eikä niissä ole oikeastaan kuin osin maitotuotteet, missä jäävät isojen ketjujen jälkeen. Vaatepuolellakin isot ovat vastaantulijoita, ehkä Citymarket haastaa edes jonkin verran. Ja polttoaine tulee ostettua kauppareissulla siitä kolmen Express-aseman joukosta, kellä nyt halvinta sattuu olemaan (Teboil, Neste ja Shell). ABC:llä on useita senttejä kalliimpaa, joten se ei kannata.
Meiltä löytyy sekä vihreä kortti että plussakortti, mutta eipä niiden ole annettu sumentaa ajattelua. Etutarjouksia lähinnä niillä haetaan. Tarkkaa taloutta kun joutuu ylläpitämään, kun kauniimpi puoliskokin on opiskelemassa uranvaihtoa. Eikä ole mieltä sitoa rahoja osuuskaupan tilille makaamaan sitä kassaa lihottamaan. Tämä on tietysti vain meidän näkemyksemme ja tapa toimia, koska näin on parhaiten meillä säästöä syntynyt. Jotta maksimibonuksen saisi, pitäisi kuluttaa enemmän kuin tarvitsee.
- Gingen hair
"Se aina niin halvaksi mainostettu saksalaisketju on sitten oma juttunsa, valikoima suppea ja ulkolaisten tuotteiden laatu ei ole usein omaan mieleen, mutta jos jollekkin on mieleinen, niin ei se minua haittaa."
Lidlissä enemmän kotimaisia tuotteita kuin osuuskaupassa. Osuuskaupan tuotteen on usein ulkomaisia (varsinkin omat merkit) ja kyllä Lidlin tuotteet ovat laadultaan parempia. Parempi laatu saattaa maistua joidenkin suussa oudolta.
"motivaatiota kytätä hintoja jatkuvasti ja käydä monessa kaupassa noukkimassa niitä muutaman sentin säästöjä." Kun kyse ei ole muutamasta sentistä vaan Lidlin hinnat ovat monien tuotteiden (myös kotimaassa valmistettujen Lidlin omien merkkien) osalta 1-3 euroa edullisemmat kuin muilla.
Kannattaisi käydä ihan paikan päällä katsomassa valikoimaa ja yllättyä kuinka monet Lidlin tuotteet on valmistettu Suomessa laadukailla valmistajilla ja hinnat ovat jotain ihan muuta kuin kilpailijoilla. Siinä ei bonus- ja plussakortit pysty kilpailemaan saksalaisketjun hintojen kanssa. Ja polttaineet saa pääkaupunkiseudulla noin 10 senttiä edullisemmin ilman pakko-ostojakin muista kuin osuuskaupan asemilta.- Tuli ja meni
Tuota Lidlissä on käyty ja vakioasiakkaaksi meitä ei saa, sieltä ostetaan joskus erikseen jotain mikä on halvemmalla.
Lidlin ulkolaisten elintarvikkeiden kelpaamattomuus meille on kaksi pääsyytä, liian usein salmonellaa tms. ja maustaminen ei miellytä. Kotimaisten tuotteiden hinnoissa on taas niin pienet erot, että sen takia emme sinne erikseen lähde, eikä esim. leipävalikoima ole ollut ikinä mieleinen.
Satunnaisten tarjousten perässä emme juokse sinne, varsinkin kun Lidlin ei oo, meni jo, ei tuu on koettu niin monta kertaa aikoinaan, että se siitä.
Oluttakin tuli aikoinaan varta vasten haettua, siinäkin oli oma "juttunsa" ja nyt on muutkin jo havainneet samaa ja se siitä. Mutta jos joku pitää siitäkin, niin mitäs siitä. - Juu.........
Tuli ja meni kirjoitti:
Tuota Lidlissä on käyty ja vakioasiakkaaksi meitä ei saa, sieltä ostetaan joskus erikseen jotain mikä on halvemmalla.
Lidlin ulkolaisten elintarvikkeiden kelpaamattomuus meille on kaksi pääsyytä, liian usein salmonellaa tms. ja maustaminen ei miellytä. Kotimaisten tuotteiden hinnoissa on taas niin pienet erot, että sen takia emme sinne erikseen lähde, eikä esim. leipävalikoima ole ollut ikinä mieleinen.
Satunnaisten tarjousten perässä emme juokse sinne, varsinkin kun Lidlin ei oo, meni jo, ei tuu on koettu niin monta kertaa aikoinaan, että se siitä.
Oluttakin tuli aikoinaan varta vasten haettua, siinäkin oli oma "juttunsa" ja nyt on muutkin jo havainneet samaa ja se siitä. Mutta jos joku pitää siitäkin, niin mitäs siitä.Saksalainen olut on vetistä litkua. Mutta taitaa sieltä kotimaistakin saada, jos on tarvis. Muutenkin on tainnut Suomessa valmistettujen tuotteiden määrä kasvaa, sillä eihän sellaista, mikä pilaantuu nopeasti, voi tuoda ulkoa. Toisaalta voi olla kannattavampaa kaupalle ottaa suomalaista kuljetuskustannussyistäkin.
- ässäonparas
Kannattaisi joskus käydä osuuskaupassa katsomassa kuinka useimmat tuotteet ovat edullisempia kuin Lidlissä.
Esimerkiksi maito, mehut, virvoitusjuomat, olut, leipä, lihatuotteet, kahvi, vihannekset ja hedelmät. Lidl ei pääse noissa edes lähelle ässän hintatasoa. Tietysti voi valita jonkun bulgarialaisen sekundatuotteen, mutta nyt puhuttiinkin kotimaisista laatutuotteista.
Ja tietysti tänään taas ABC:ltä tankki täyteen 98E:tä Suomen halvimmalla litrahinnalla (1,486).
Sääli vaan että jotkut suomalaiset eivät tajua miten Lidl ja express-polttoainekauppiaat vetävät kuluttajaa höplästä.
- Kommarien kauppa
"Esimerkiksi maito, mehut, virvoitusjuomat, olut, leipä, lihatuotteet, kahvi, vihannekset ja hedelmät. Lidl ei pääse noissa edes lähelle ässän hintatasoa. Tietysti voi valita jonkun bulgarialaisen sekundatuotteen, mutta nyt puhuttiinkin kotimaisista laatutuotteista.
Ja tietysti tänään taas ABC:ltä tankki täyteen 98E:tä Suomen halvimmalla litrahinnalla (1,486)."
Tyhmien bounuskorttiorjien kustetutsta. Sääli että näin kommunistimaista kommentointia tälläkin palstalla esiintyy. Suoraan sanottuna täyttä Skeidaa.
Osuuskauppa on kautta linjan 10-30% kalliimpi kuin ulkomainen kilpailija. Senkin jälkeen jos nyt sattuu saamaan täydet "bonukset". Polttoainehinnoissa osuuskauppa ei ole koskaan pärjännyt ainakaan pääkaupunkiseudulla, jossa muiden asemien hiinnat ovat 1.444-1.499 bensassa ja 1.244-1.309 dieseillä. Osuuskauppa pyytää 1.60 ja 1.40. Puhuttamattakaa peukkuravintolan einesaterioista, joista pyydetää 15 egeä. Oikeassa lounasravintolassa aterian saa 8-9 euron hintaan.- 17+10
Edellä puhui katkera Itä-Helsingin ääni.
Vuokratalon naapureilla meni taas perjantai-ilta pitkäksi. Mekastusta kesti 0500 asti eikä korvatulpista ollut apua. Talbot Horizonin ikkuna oli rikottu ja Lidliin piti mennä metrolla - ilman lippua tietenkin. Kusen haju tuli vastaan jo liukuportaissa. Lidlissä asioitiin yhdessä hevosurheilun harrastajien kanssa taistellen samasta ainoasta -20% leipäpaketista. Lihahyllyn ohitin tällä kertaa sillä toimeentulotuki ei tullutkaan vielä maksuun. Onneksi viime viikolla otetusta pikavipistä oli vielä sen verran jäljellä että rahaa riitti kahteen Grafenwalder-tölkkiin. - kokemuksesta...
17+10 kirjoitti:
Edellä puhui katkera Itä-Helsingin ääni.
Vuokratalon naapureilla meni taas perjantai-ilta pitkäksi. Mekastusta kesti 0500 asti eikä korvatulpista ollut apua. Talbot Horizonin ikkuna oli rikottu ja Lidliin piti mennä metrolla - ilman lippua tietenkin. Kusen haju tuli vastaan jo liukuportaissa. Lidlissä asioitiin yhdessä hevosurheilun harrastajien kanssa taistellen samasta ainoasta -20% leipäpaketista. Lihahyllyn ohitin tällä kertaa sillä toimeentulotuki ei tullutkaan vielä maksuun. Onneksi viime viikolla otetusta pikavipistä oli vielä sen verran jäljellä että rahaa riitti kahteen Grafenwalder-tölkkiin.ja niistäkin kahdesta tuli päänsärky...
- kortin orja?
Eiks peukun lounas ole arkisin 8,90 €, pitääkö tilata listalta.
Päivän hinta dieselissä näyttäisi olevan 1,284 €/l netto meillä, mikä on kaupungin halvin hinta..., bensaa en tarvitse. - 7+9
kortin orja? kirjoitti:
Eiks peukun lounas ole arkisin 8,90 €, pitääkö tilata listalta.
Päivän hinta dieselissä näyttäisi olevan 1,284 €/l netto meillä, mikä on kaupungin halvin hinta..., bensaa en tarvitse.niin abc-lounas maksaa 8,40€ netto ja joka kymmenes ilmaiseksi - halvempi kuin Itä-Helsingin lounasravintolat
- 7+9
7+9 kirjoitti:
niin abc-lounas maksaa 8,40€ netto ja joka kymmenes ilmaiseksi - halvempi kuin Itä-Helsingin lounasravintolat
...ai niin, mutta leipäjonossahan lounas ei maksa mitään.
- 17+10
17+10 kirjoitti:
Edellä puhui katkera Itä-Helsingin ääni.
Vuokratalon naapureilla meni taas perjantai-ilta pitkäksi. Mekastusta kesti 0500 asti eikä korvatulpista ollut apua. Talbot Horizonin ikkuna oli rikottu ja Lidliin piti mennä metrolla - ilman lippua tietenkin. Kusen haju tuli vastaan jo liukuportaissa. Lidlissä asioitiin yhdessä hevosurheilun harrastajien kanssa taistellen samasta ainoasta -20% leipäpaketista. Lihahyllyn ohitin tällä kertaa sillä toimeentulotuki ei tullutkaan vielä maksuun. Onneksi viime viikolla otetusta pikavipistä oli vielä sen verran jäljellä että rahaa riitti kahteen Grafenwalder-tölkkiin.Katkeran kepulaisen ääni Jyväskylästä?
"Edellä puhui katkera Itä-Helsingin ääni.
Vuokratalon naapureilla meni taas perjantai-ilta pitkäksi. Mekastusta kesti 0500 asti eikä korvatulpista ollut apua. Talbot Horizonin ikkuna oli rikottu ja Lidliin piti mennä metrolla - ilman lippua tietenkin. Kusen haju tuli vastaan jo liukuportaissa. Lidlissä asioitiin yhdessä hevosurheilun harrastajien kanssa taistellen samasta ainoasta -20% leipäpaketista. Lihahyllyn ohitin tällä kertaa sillä toimeentulotuki ei tullutkaan vielä maksuun. Onneksi viime viikolla otetusta pikavipistä oli vielä sen verran jäljellä että rahaa riitti kahteen Grafenwalder-tölkkiin."
Yritä nyt ymmärtää että osuuskauppoja ja niiden etujärjestelmiä on erilaisia. Jos koet että osuuskauppa on ainoa autuaaksi tekevä asia Suomessa niin siitä vaan nauti siitä muttä älä tuomitse muita siitä, jos jossain muualla päin Suomea jokin muu ketju/ketjut ovat kilpailukykyisempiä. Valitettavasti HOK-Elannan bonustasot ja hintataso eivät pärjää kaikessa muille ketjuille. Ilmeisesti osuusliike Keskimaa tarjoaa paremmat edut asiakasomistajilleen. - 6+13
17+10 kirjoitti:
Katkeran kepulaisen ääni Jyväskylästä?
"Edellä puhui katkera Itä-Helsingin ääni.
Vuokratalon naapureilla meni taas perjantai-ilta pitkäksi. Mekastusta kesti 0500 asti eikä korvatulpista ollut apua. Talbot Horizonin ikkuna oli rikottu ja Lidliin piti mennä metrolla - ilman lippua tietenkin. Kusen haju tuli vastaan jo liukuportaissa. Lidlissä asioitiin yhdessä hevosurheilun harrastajien kanssa taistellen samasta ainoasta -20% leipäpaketista. Lihahyllyn ohitin tällä kertaa sillä toimeentulotuki ei tullutkaan vielä maksuun. Onneksi viime viikolla otetusta pikavipistä oli vielä sen verran jäljellä että rahaa riitti kahteen Grafenwalder-tölkkiin."
Yritä nyt ymmärtää että osuuskauppoja ja niiden etujärjestelmiä on erilaisia. Jos koet että osuuskauppa on ainoa autuaaksi tekevä asia Suomessa niin siitä vaan nauti siitä muttä älä tuomitse muita siitä, jos jossain muualla päin Suomea jokin muu ketju/ketjut ovat kilpailukykyisempiä. Valitettavasti HOK-Elannan bonustasot ja hintataso eivät pärjää kaikessa muille ketjuille. Ilmeisesti osuusliike Keskimaa tarjoaa paremmat edut asiakasomistajilleen.Menehän ajoissa ettet ole jonon viimeinen.
http://sirpapuhakka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49767-myllypuron-leipajonossa-riittaa-kavijoita - vertailuhinta
7+9 kirjoitti:
niin abc-lounas maksaa 8,40€ netto ja joka kymmenes ilmaiseksi - halvempi kuin Itä-Helsingin lounasravintolat
Eli netto 7,65, jos verrataan paikkaan missä ei ole "passisysteemiä", mutta käy sen 10 krt vähintään vuodessa ketjussa.
Toki osalla muillakin lounaspaikoista on passi, mutta silloin pitää käydä siinä samassa paikassa aina.
- 7+9
Kyllä me keskisuomalaiset kepulaiset ostamme vain ja ainoastaan osuusliikkeestä hinnasta ja laadusta välittämättä. Pienitulosina ja kouluja käymättöminä agraarisosialisteina emme ymmärrä hinnan ja laadun päälle. Vaikka ostohetkellä kukkaroa hieman kirpaisee niin onhan se mukavaa saada maksettua ylihintaa takaisin bonuksen muodossa. Raha on ollut tallessa kaupan tilillä ja näin palautuksen voi käyttää kylän kaljakuppilassa ja vertailla siellä kaverereiden kanssa bonuskertymiä. Ulkomaista kilpailua me pelkäämme ja siksipä emme uskalla käydä muissa kaupoissa. No - jos vihreän kortin bonusta kertyy tarpeeksi niin voisihan sitä tehdä sillä rahalla ensimmäisen ulkomaan matkan vaikka Tallinnaan. Siellä voisi sitten käydä tutustumassa paikalliseen Prismaan. Olisi vähän niin kuin omistaisi osan tästä ulkomaan ihmeestä asiakasomistajana. Tosin täällä Jyväskylässä on kuitenkin turvallisempaa käydä osuuskaupassa - varmaankin. Kunhan Suomesta vielä kiellettäisiin kilpailu ja annettaisiin yksinoikeus vain yhdelle ketjulle. Voi sitä riemua - kaikkialta saisi sitten bonusta.
- 14+20
Tässä elämänohje sinne Itä-Helsingin gettoon.
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2011/08/20/valittaja-hanki-parempi-elama/201111649/139 - Maalaispoju hukassa?
14+20 kirjoitti:
Tässä elämänohje sinne Itä-Helsingin gettoon.
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2011/08/20/valittaja-hanki-parempi-elama/201111649/139Ei taida kehä III:sen ulkopuolella ikänsä asunut maalaispoika tietää, että itäisessä Helsingissa asuu stadin varakas väestö muun muassa Kulosaaressa, Marjaniemessä, Aurinkolahdessa ja Karhusaaressa. Me varakkaat ja kouluja käyneet itä-Helsinkiläiset olemme tarkkoja siitä, mihin rahat laitamme. Bonukset ja plussat eivät ole meitä varten, jotka vaadimme aina parasta laatua ja vastinetta rahoillemme.
- Voi pyhä Yrjö
"Yksi kortti, monta maailmaa"? Ja aivot voi jäädä narikkaan? Onneksi en kuulu samaan katraaseen, vaikka keskisemmässä Suomessa asunkin.
- parhaat mestat
Maalaispoju hukassa? kirjoitti:
Ei taida kehä III:sen ulkopuolella ikänsä asunut maalaispoika tietää, että itäisessä Helsingissa asuu stadin varakas väestö muun muassa Kulosaaressa, Marjaniemessä, Aurinkolahdessa ja Karhusaaressa. Me varakkaat ja kouluja käyneet itä-Helsinkiläiset olemme tarkkoja siitä, mihin rahat laitamme. Bonukset ja plussat eivät ole meitä varten, jotka vaadimme aina parasta laatua ja vastinetta rahoillemme.
"Kulosaaressa, Marjaniemessä, Aurinkolahdessa ja Karhusaaressa." >> lue: "Myllypurossa, Itäkeskuksessa, Kontulassa, Vuosaaressa, Länsimäessä"
Olitko Myllypuron jonossa aamulla? Yritin töötätä Kehältä, mutta niin moni kääntyi vain vaivautuneena poispäin. Moikataan huomenaamulla! - Länsimäki ei stadia
parhaat mestat kirjoitti:
"Kulosaaressa, Marjaniemessä, Aurinkolahdessa ja Karhusaaressa." >> lue: "Myllypurossa, Itäkeskuksessa, Kontulassa, Vuosaaressa, Länsimäessä"
Olitko Myllypuron jonossa aamulla? Yritin töötätä Kehältä, mutta niin moni kääntyi vain vaivautuneena poispäin. Moikataan huomenaamulla!Länsimäki on kylläkin Vantaata, eli Itä-Stadista puhuttaessa ei Länsimäki kylläkään millään tapaa kuulu joukkoon.
- gdfgdfgfdg
Niin jos sanotaan että polttoaine maksaa lähiasemallani vaikka litralta 1,650 ja toisella asemalla 1,550 , niin ero on siis 10 senttiä litralta. Jos sanotaan että tankkaan vaikka 50 litraa, niin tankkaaminen lähiasemallani tulee siis 5€ kalliimmaksi tuolla litramäärällä. Autoni keskikulutus seka ajossa olkoon 7L/100km, eli kuinka pitkällä toisen aseman on sijaittava että käynti siellä olisi rahallisesti /-0? Aivan eli noin 46km, eli siis tuota matkaa lähempänä sijaitsevat asemat tulevat edullisemmiksi. Aikaa tosin menee enemmän ja säästö on tuo 5 euroa, mutta jos matkanvarrella on niin mikäs siinä.
- Tämän takia kallis?
Kaksikymmentä syytä kalliiseen hintaan. Pätee varmaankin polttoaineissa?
http://www.taloussanomat.fi/myynti/2011/08/23/20-syyta-miksi-ruoka-maksaa-suomessa-liikaa/201111700/135
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897