Muutama aloittelijan kysymys..

PunainenÄmpäri

Elikkäs, olen viime joulusta lähtien haveillut seura-akvaariosta, kalat ovat melkein ainoita eläimiä jotka eivät perheellemme allergiaa aiheuta. Olen lainannut kesäloman aikana runsaasti akvaario-oppaita kirjastosta, ja hankkinut tietoa netistä. Huusin huuto.netistä pari päivää sitten 63 litraisen käytetyn akvaarion, jonka mukana tulee suodatin, lämmitin, valaisin, levämangneetti, kansilasi, lämpömittari, pieni pätkä lappoletkua, sekä vanhat hiekat kaupan päälle. Koko paketti maksaa tällä hetkellä 31€. Mielestäni ihan hyvä hinta, vaikka kyllähän akvaarioita ilmaiseksikin jostain saisi..
Onko 63 l aivan liian pieni aloittelijalle?
Luin, että yhtä kalan senttimetriä kohden tulisi olla ainakin litra vettä (esim. 5cm pitkä kala tarvitsee 5 l vettä). Pitääkö tuo paikkansa? Ja entä sitten kasvit, tuleeko niiden täyttämä tila ottaa huomioon äsköisessä "laskussa"?
Löytyykö netistä sivustoa, jossa näkyisi kalojen hinnat, että tietäisi edes vähän kuinka paljon pitää varata rahaa? (toki voin mennä myös johonkin eläinliikkeeseen kyselemään...)
Onko kala lajien määrällä väliä?
Ajattelin ostaa 2 partamonnia, 3 kerritetraa, 2 kirsikkabarbia ja 4 neontetraa. Vaikuttaako järkevältä yhdistelmältä? Laskin (1cm=1l) että nuo kalat tarvitsisivat yhteensä 60 l. Jos tuo kaava edes pitää paikkansa:D

Kiitos vastauksista jo etukäteen!

7

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • boraras

      Kannattaa suunnata kysymysten kanssa osoitteeseen www.aqua-web.fi.. mutta sitä ennen menisin kirjastoon ja lainaisin Markku Varjon Akvaariokalat-kirjan.
      63-litrainen allas ei ole liian pieni aloittelijalle. Se on vain hieman herkempi, kuin esim 120 litrainen. Eli mitä vähemmän vettä, niin sitä paremmin hoitovirheet tulevat esiin.
      Tuo laskutapa on vähän vanhanaikainen. Pitää ottaa huomioon eri vesikerroksissa asuvat kalat. Toiset asustavat pohjalla, toiset keskivedessä ja jotkut taas pinnalla. Eli pitää valita sopiva määrä lajeja eri vesikerroksiin.. Tuo on kuitenkin suuntaa-antava laskutapa, joten tavallaan se on ihan hyväkin. Kasveja ei tarvitse ottaa laskussa mukaan.
      Joidenkin akvaarioliikkeiden sivuilla on myös kalojen hinnat.
      Lajien määrällä on periaatteessa väliä, sillä osa kaloista on parvikaloja ja parvi on vähintään kuusi (mielellään paljon enemmän) kalaa. Eli parvia ei tuohon montaa mahdu.
      Partamonni kasvaa aikamoiseksi jötkäleeksi eikä sille suositella alle 100 litran asumusta. Miettisin sinuna jotain muuta vaihtoehtoa. Eri sukupuolta olevia partamonneja ei missään tapauksessa kannata laittaa samaan akvaarioon, sillä ne lisääntyvät kuin kanit ja poikasista on vaikea päästä eroon.
      Kerritetra on parvikala, joten niitä pitäisi olla useampi. Kirsikkaparvi on myös parvikala, samoin kuin neontetra. Eli mieluiten vaikka yhtä noista 10 kpl.

      Voisit harkita kalastoksi vaikka tällaista:

      24 asteinen hapan ja pehmeä vesi:
      2 katinkultamonnia
      10 neontetraa tai kerritetraa tai sinineontetraa (tai vaikka 20 hehkutetraa)
      10 sukarapua (tulisukarapu, kirsikkasukarapu tai mehiläissukarapu)

      TAI

      27 asteinen hapan ja pehmeä vesi:
      10 musta-aavetetraa
      2 leväsukarapua
      6 piikkisilmää (matokala)

      Tällainen kalasto on vielä aika kevyt, eli sitä voi sitten lisäillä jos tuntuu siltä. Lajejakin mahtuu vielä lisää jos haluaa sitten jatkossa. Akvaariota ei koskaan kannata ottaa heti täyteen koska kumminkin tulee sellaienn olo, että sinne haluaa jotain lisää.

      Tutustu akvaarion kypsytykseen vielä tuolta aqua-webistä tai vaikka Markku Varjon Akvaarion perusopas-kirjan kautta, ellet ole sitä jo tehnyt. Suoraanhan uuteen akvaarioon ei saa laittaa kaloja, vaan vesiarvojen on ensin oltava kohdallaan, eli hyvien bakteerien (nitrifikaatiobakteerit) toiminta on pitänyt alkaa. Muistathan myös, että kaikkia kaloja ei kannata ostaa kerralla, koska se voi olla liian raskasta nitrifikaatiobakteereille. Sitten myrkyllinen nitriitti nousee liian koviin lukemiin ja kaloja kuolee.

      Tervetuloa mukavan harrastuksen pariin.

    • PunainenÄmpäri

      Kiitos hyvästä vastauksesta! Siksi juuri kyselinkin tuon laskutavan pätevyyttä, koska luin siitä ainakin viisi vuotta vanhasta kirjasta. Oli myös mukava että laitoit noita esimerkki kaloja. :)

    • PunainenÄmpäri

      Entä miten olisi 1 helmipartamonni, 3 leväbarbia, 6 platyä? Niin ja olishan nuo ravutkin aika mukavia... :) Onneksi on vielä pari viikkoa aikaa tehdä päätös, (laitan huomenna akvaarion kypsymään) valinnanvaraa on aika hurjasti..

      • Plussa-pallero

        Olethan oikeasti tutustunut tuon kypsyttämisen ohjeisiin? Siihen menee helposti aikaa kuukaudenkin verran, vaikka "ymppi" olisi hyväkin. Ei riitä, että vesi vain "seisoo" akvassa tuon pari viikkoa. Millaista ymppiä aiot käyttää?


    • boraras__

      Partamonnille tuo akvaario on liian pieni. Leväbarbeille se on myös ihan liian pieni. Leväbarbit ovat vilkkaita kaloja ja tarvitsevat vähintään 300 litran akvaarion ja parven ympärilleen.
      Kannattaa pysyä noissa tetrasuunnitelmissa vaan :D Mä en oo koskaan tajunnu miks ihmiset haluaa platyja. Ne synnyttävät eläviä poikasia ja kohta niitä on miljoona. Lisäksi ne syövät hullun lailla ja p*skovat sen mukaisesti. Mutta ota ihmeessä jos haluat.
      Käy oikeasti lainaamassa jostain se Varjon Akvaariokalat -kirja.
      Kaloja on niin paljon erilaisia, että varmasti löytyy tuohon altaaseen sopiva jengi, kun hiukan tutkailee.

    • keltabarbi

      Miljoonakalat,platy,ehkä valikoiden joku näistä poikasia synnyttävistä hammaskarpeista.Laitoin tähän muutaman.Olen itse"hurahtanut"näihin kalalajeihin.Olen pitänyt kauan akvaariota ja aina sen pito kiinnostaa.Onhan minulla muitakin kalalajeja vuosien saatossa ollut.Toivotan mielenkiintoisia hetkiä akvaarioharrastuksen parissa!

    • Plussa-pallero

      Platyilla, miljoonakaloilla yms. synnyttävillä hammaskarpeilla kannattaa myös muistaa niiden vesivaatimukset: tarvitsevat kovetettua vettä (GH yli 10) ollakseen tyytyväisiä. Kovetus ei ole kovin ihmeellinen operaatio, mutta ellei siihen halua ryhtyä, eivät synnyttävät ole oikea vaihtoehto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe