Avoin keskustelu sallittava

andersillelkin

Pohjoismaissa pitäisi voida keskustella vapaasti.
Asioista tulee voida keskustella perinjuurin ja avoimesti, oikeita sanoja käyttäen.
Nyt ei sallita avointa keskustelua. Ja ”hiljaisia signaaleja ”aletaan kaivaa kuin jossain itäsaksoissa. Milloin tulee ilmiantosysteemi ja naapureiden ilmiannot?
Norjan tekijä sanoi, että hänen kirjoituksensa oli mediassa sensuroitu. Mitä pohjoismaista avoimuutta se sellainen on?
Jos hänen olisi annettu puhua, ei hän olisi ehkä alkanut äärimmäisiin tekoihinsa.

Ei pitäisi samaan aikaan tekopyhästi puolustaa”pohjosimaista avoimuutta ja keskustelukulttuuria”, jos käytäntö on kuitenkin päinvastainen.

Otan esimekrin: Suomessa kielipolitiikassa vallitsee sensuuri. Kansa on AINA halunnut pakkoruotsin pois, mutta hallitukseen menneet puolueet eivät ole toteuttaneet kansan tahtoa. Myös keskustelu kieliasioista on sensuroitu ja Rkp:n mukaan nyt aiotaan sensuroida entistä enemmän. Rkp:llä on oikeusminisiterin posti.
Mitä pohjoismaista avoimuutta se sellainen on, jos ei saa avoimesit keskustella? Rkp:n ja sdp:n hallitsema media täyttää mediatilan omalla, kansan mielipiteen vastaisella puheella.
Kokoomuksen johto toimii kielipolitiikassa vastoin kenttäväkensä äänestystulosta.
Mitä pohjoismaista demokratiaa se on, kun kansan pitkäaikaista tahtoa ja etua ei koskaan noudateta, vaan toimitaan pienen rahapuoleen tahdon mukaan. Rkp:n,Kokoomuksen ja sdp:n.

Pohjoismainen keskustelu ei ole ollut avointa, vaan hyvin pitkälti juuri sosiaalidemokraattien ja sen tukipuolueen, rkp:n, sanelemaa ja sensuroimaa.
Ruotsissa oli 30 vuottaa sosiaalidemokraattinen diktatuuri, Norjassa ilmeisesti myös. Suomessa on sdp, kepu ja muut valtapuoleet pitäneet kansan hiljaisena.

Jos ei saa sanoa, mitä mieltä on, se voi johtaa tällaisiin tekoihin.

10

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      Kiitos persut ja muut kahjot kun otitte jämäkämmän otteen ja puhutte nyt näin voimakkaasti.

    • 100 vuotta

      Sosiaalidemokratia on 100-vuotias kansainvälinen liike.
      Eri Euroopan maiden maahanmuuttokriittiset eivätt tietääkseni ole järjestäytyneet sellaiseksi internatsionaaliksi?

      Totuus on, ettäsosiaalidmeokraatit avasivat ovetlevälleen musulmaaneille.
      "Avoumuutta, rikastusta, kaikki tänne..."

      Naiivisi. Eivät ymmärrä, että "vihollsita" ei pidä päästää sisään.

    • Epä-ismiä

      " Tämä on sitä mm. soinistista "sananvapautta", mihin tälläkin palstalla olemme tottuneet. "

      Lainaa liitä sitä soinilaista vihankylvöä minä kun uutena lukijana en kaikkea vielä ole honannut. Niitäkö täällä on poistettu vai mistä sensuurista puhut? Näytä mitä tarkoitat!

    • hgjtyui
    • 543210

      Missään ei sallita niin avointa keskustelua kuin Pohjoismaissa. Esim. sellainen porukka kuin perussuomalaiset saa vapaasti solvata, pilkata, haukkua ja syyllistää eri ihmisryhmiä milloin mistäkin. Vai tuntuuko, ettette sittenkään saa tarpeeksi aukoa päätänne?

      • Saiskos pluvan

        Lainaa liitä tämän saitin parhaimpia solvauksia, tämän minun solvaukseni jatkoksi.

        " Missään ei sallita niin avointa keskustelua kuin Pohjoismaissa. Esim. sellainen porukka kuin perussuomalaiset saa vapaasti solvata, pilkata, haukkua ja syyllistää eri ihmisryhmiä milloin mistäki. "


      • Saiskos pluvan
        Saiskos pluvan kirjoitti:

        Lainaa liitä tämän saitin parhaimpia solvauksia, tämän minun solvaukseni jatkoksi.

        " Missään ei sallita niin avointa keskustelua kuin Pohjoismaissa. Esim. sellainen porukka kuin perussuomalaiset saa vapaasti solvata, pilkata, haukkua ja syyllistää eri ihmisryhmiä milloin mistäki. "

        Sain heti miinuksen. Onko persujen solvausten pyytäminen lainaamalla ja liittämällä persujen s-24 saitilta miinuksen arvoinen teko? Olisi kiva päästä samalle viivalle teidän kanssa.


    • äääääöööö 0

      Kuten alla olevassa SK:n jutussa ilmenee, myös Timpan puolue on Allah-ahojen myötä linjansa ja liittolaisensa valinnut. Norjassa nähtiin jo nettihommafoorumien tuotoksia. Tuskin Vennamolaiset mummot ja papat tätä olisivat halunneet, vai mitä Timppa?

      "Halla-ahon rooli

      Euroopassa on tehty useita iskuja moskeijoita vastaan. Nyt ei tapahtunut niin, vaan Breivikin kohteena oli hänen oman maansa johto.

      Archerin mukaan vasta-jihadistit vihaavat eurooppalaista poliittista- ja kulttuurieliittiä, joka on päästänyt muslimit Eurooppaan ja joka edistää islamilaistumista.

      ”Siksi Breivik siteeraa manifestissaan myös kansanedustaja Jussi Halla-ahoa, joka on kirjoittanut blogissaan suomalaisesta ’monikulttuurieliitistä’ eli esimerkiksi vihreistä”, Archer sanoo.

      Archerin mukaan perussuomalaisten ja Timo Soinin vennamolainen perinne on alkanut muuttua Halla-ahon liityttyä puolueeseen. Tätä kautta perussuomalaiset on osaltaan mukana kansainvälisessä vasta-jihadissa - esimerkiksi retoriikka on hyvin samanlaista.

      ”Piti Soini siitä tai ei, maailmalla perussuomalaisten nähdään kuuluvan samaan joukkoon ruotsidemokraattien, Tanskan kansanpuoleen ja Norjan edistyspuolueen kanssa.”

    • Hej, Klaus

      Vasta internetin myötä saattoi kansa ollenkaan keskustella kielipolitikasta. Internetissä.
      Rkp ja Sdp, Kokoomus ym. edelleen vaan pitävät Oph:n virkamiesten avulla pakkoruotsia ja Ahtisaari (sdp) jopa haluaa Rkp:n kanssa sitä lisää ja aikaisemnin. Vastoin kansan tahtoa.
      Enemmistövalta tarkoittaa että enemmistö saa päättää, edes omasta kielipolitiikastaan.
      Suomessa ei ole saanut.

    • äääööö 0

      Enemmistö päättää kaikissa demokraattisissa valtioissa, myös Norjassa. Äärioikeistolainen käytti aseita Norjassa järkyttävin seurauksin. Timo Soini voisi kertoa mielipiteensä Allah-aholaisesta vihapolitiikasta, johon hänet on maailmalla rinnastettu.

      "Linja-autohenkilökunta

      Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä.

      Työehtosopimus on voimassa 3.3.2010 – 31.1.2012

      Säännöllinen työaika

      2-viikkojakson säännöllinen työaika on 80 tuntia.

      Lyhemmästä, kuin 4 tunnin 15 min työstä maksetaan täysi 4 tunnin 15 min palkka, joka luetaan kokonaisuudessaan työaikaan.

      1.12.2010 alkaen

      Lyhemmästä, kuin 4 tunnin 30 min työstä maksetaan täysi 4 tunnin 30 min palkka, joka luetaan kokonaisuudessaan työaikaan.

      Jos linja-autonkuljettaja seisonta-aikana on velvollinen oleskelemaan autossa tai muussa paikassa, josta hän ei vapaasti saa poistua, lasketaan seisonta-aika kokonaan työaikaan.

      Jos kuljettaja joutuu tilausajomatkallaan olemaan asemapaikkakunnaltaan poissa vähintään yhdeksän (9) tuntia, lasketaan matkasta ajoajasta riippumatta vähintään kahdeksan (8) tuntia työajaksi.

      Alle 24 tuntia kestäviin tilausajomatkoihin sovelletaan alla olevia katkosäännöksiä.

      Katkomääräykset

      Kaukoliikenteessä sekä paikallis- ja lähiliikenteessä voi työpäivän aikana olla enintään yksi 1 tunnin pituinen palkaton katko. Puolta tuntia lyhyemmät katkot luetaan työaikaan. Muista mahdollisista katkoista maksetaan yksinkertainen tuntipalkka lukematta niitä työaikaan.

      Työnantajan on otettava työn suunnittelussa huomioon, että työntekijällä on mahdollisuus lyhytaikaiseen poistumiseen työpisteestä ja tosiasiallinen mahdollisuus mm. käymälässä käyntiin vähintään 4 tunnin välein".

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe