Kun näin aikuisen ateistisen ihmisen näkökulmasta katsoo, ei voi kuin ihmetellä miten suomalaisnuorista 90% käy rippikoulun. Se on uskomaton saavutus kirkolta. Ei vaan mene jakeluun.
Raha, yhteisön paine vai mikä motiivi?
vai vain pakotettu?
4107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
suurimmaks osaks vanhempien pakotattamana ja mielessä raha :) onhan siinä kuitenkin se leirikin jossa saa viikon olla kavereiden kanssa mutta...
Vanhemmat ovat edesvastuuttomia kun päästävät lapsensa ripariin aivopestäväksi.
mitä vittua? ei sinne tarvitse lähteä vaikka halonen helvetti pakottaa
Rentous ja yhteisöllisyys
Kyse on siitä, että rippikoulu tarjoaa aikuisjohtoisen ja nuorilähtisen turvallisen keskustelufoorumin. Sellaisia nuorille ei juuri ole. Koululuokka esimerkiksi harvoin on niin turvallinen, että siellä uskaltaa sanoa, mitä ajattelee, pelkää, tai toivoo. Riparilla uskaltaa, koska siellä ihmiset kunnioittavat toisiaan. Nuoren itsetunto vahvistuu, eikä siis ihme, että riparin käyneistä 90% suosittelee sitä muillekin.