Laukaukset Norjassa ovat kaikuneet, nyt lasketaan ruumiiden määrää.
Tekijä oli itsekeskeinen psykopaatti, ja tällaisissa tapauksissa päävastuun kantaa epäilemättä se, joka liipasinta painoi.
Kuitenkaan en voi olla nostamatta syyttävää sormea niitä vastaan, jotka hänen ahtaaseen päähänsä näitä ajatuksia saivat. Suurin osa massamurhaajan 1500-sivuista manifestia on kopioitua tekstiä sellaisilta vihanlietsojilta joita hän ihaili.
Vihan saarnamiehillä on tapana näissä tilanteissa pestä kätensä: he eivät tunteneet väkivallan tekijää, eivät olleet häneen yhteydessä, ja jyrkästi tuomitsevat heidän tekonsa.
Silti vihanlietsojia ei voi vapauttaa vastuustaan: ilman heidän kannustustaan ja mustavalkoisen maailmankuvansa ja viholliskäsityksiensä markkinointia yksittäinen häiriintynyt ihminen olisi ollut vaaraksi lähinnä itselleen. Vihan saarnamiehet ovat ennenkin myrkyttäneet mieleltään epätasapainoisia yksilöitä. Tässä mielessä tulta ja tulikiveä uhkuvat maallikkosaarnaajat, pyhää sotaa tihkuvat imaamit ja "maahanmuuttokriitikot" seisovat samalla puolen aitaa.
Vastaisuudessa moiset häiriintyneiden ihmisten häiriintyneet teot voidaan estää vain tarttumalla ajoissa myös niihin tahoihin, jotka lataavat heidän aseensa ja tarjoavat lähdeaineistoa heidän vihamanifesteihinsa.
Norjan massamurhaaja toivoi teoillansa sytyttävänsä ajattelun vallankumouksen - tässä suhteessa yhdyn hänen toiveeseensa, mutta se olkoon vallankumous hänenlaisiaan vastaan.
Se olkoon vallankumous liian pitkään jatkuneessa hyssyttelevässä ajattelussa, jossa rasismi, muukalaisviha ja järjetön väkivalta yhdistettynä asehulluuteen saavat ympäristöltään ansaitsemattoman hyväksynnän ja jossa ne ovat vaarassa muuttua hovikelpoiseksi ja hyväksytyksi poliittiseksi toiminnaksi.
Se olkoon vallankumous sitä poliittista järjestystä kohtaan, jossa tappouhkaukset selitetään hurtiksi huumoriksi ja kanssaihmisiltä kiistetään heidän ihmisyytensä. Muuta tietä ei Suomella ole, tai Norjan tapahtumat tulevat toistumaan myös täällä.
Tästä tuli tyyliltään oma manifestini, mutta olkoon vain.
Mutta kuka latasi hänen aseensa?
Atte Ateisti
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931