Pitkä tarina mutta KANNATTAA LUKEA, jos käytät kortikosteroideja astman hoidossa.
Vähän taustatietoa; Olen poika, noin 69kg ja 1,85m. Minulla todettiin astma kun olin noin vuoden vanha, nyt olen 18v. Astma on mennyt vain parempaan suuntaan koko ajan, eikä siitä olen nykyisin enää paljon haittaa. En tarvitse avaavaa lääkettä (Ventoline) lähes ollenkaan, ehkä kerran-kaks kuukaudessa, kesällä hieman useammin, mutta tulehdusta lievittävää lääkettä olen vetänyt aina (kuten Serevent, Flixotide).
Lääkäri määräsi noin 2,5 kuukautta sitten uuden yhdistelmälääkkeen nimeltä "Symbicort Turbuhaler". Se sisältää kortikosteroidin nimeltä Budesonidin ja avaavan lääkkeen Formoterolin. Käytin sitä noin 1,5 kuukautta ja silloin aloin tajuta, että mieleni ja psyyke olivat aivan sekaisin.
Minua ahdisti jatkuvasti, ajatukset pyörivät tuhatta ja sataa ja olivat psykoottisia. Niissä ei ollut mitään järkeä. Olin muiden mielestä sekava ja puhuminen oli hankalaa. Monta kertaa (useita kertoja päivässä) kun yritin keskustella jonkun kanssa, suustani tuli vain "sana salaattia". Sanat olivat sekaisin lauseessa, eikä muut ymmärtänyt mitä olisin halunut sanoa.
Lisäksi minulla oli mielenvaihteluita; joskus olin tosi masentunut ja ärsyyntynyt ja joskus olin aktiivinen, täynnä energiaa ja agressiivinen. Lyhytaikainen muistinikin ei enää juurikaan toiminut, ja opiskelu meni kokonaan mahdottomaksi, vaikka olin lukiossa ollut aika huippu opiskelija (lukiossa oli flixotide käytössä). En saanut opiskelupaikkaa ja aloin olemaan itsetuhoinen, koska olisin todella halunut takaisin opiskelemaan.
Elämä oli suorastaan pilalla vähän aikaan, koska en pystynyt elämään normaalisti. Minua v*tutti paljon. En ensin tajunut mistä tämä jatkuva sekava olotilaolisi voinut johtua. Aloin syömään L-tyrosiinia, multivitamiineja ja magnesiumia; ehkä se johtuisi vitamiini/mineraali puutteesta? No huomasin ajan kuluttua, että ei johtunut.
Sitten päätin katsoa netistä uuden lääkkeeni sivuvaikutuksista, ja sieltä se sitten löyty. Kortikosteroidit voivat harvinaisesti aiheuttaa juuri sellaista, mitä olin itse kokemassa parhaimmillaan. Ostin ja luin tutkimustuloksia ja wikipediaa ja kaikki nämä sanoivat oikeastaan samaa. Tässä esimerkiksi yksi suomalainen tutkimus kortikosteroideista ja sen haittavaikutuksista:
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=%2Fportlet_action%2Fdlehtihakuartikkeli%2Fviewarticle%2Faction&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo95770&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero
Lähdin lääkärille ja kerroin kaikki asiat mitä minulle tapahtui. Siellä tuli suora vastaus: "se johtuu murrosiästä ja hormoneista, tee minulle päiväkirja olostasi ja tule kahden kuukauden päästä takaisin". Hän ei siis uskonut ollenkaan, että se johtuisi lääkkeestäni vaan murrosikä oli syynä.
Lopetin sitten itsenäisesti kokonaan lääkkeen käyttöä ja noin kolmen viikon jälkeen (nyt) kaikki on taas normaalia. En enää koe oikeastaan mitään yllä mainituista asioista, paitsi jotain pienejä ahdistus-flashbackkejä . Tänään aamulla kävin lääkärillä ja kerroin tämän kaiken ja hän myönsi, että ahdistus/sekavuus/psykoottisuus ovat erittäin harvinaisia kortikosteroidien haittavaikutuksia. Hän ei kuitenkaan suostunut vaihtamaan eri lääketyyppiin minun ehdotuksistani huolimatta ja määräsi lähes saman lääkkeen. Hän määräsi Budesonid easyhaler 200, jossa on sama vaikuttava aine (budesonidi) ja vahvuus kuin aikaisemmassa lääkkeessä mutta ilman avaavaa lääkettä.
MIKSI??????? Olen kylllä valmis kokeilemaan tätäkin lääkettä, mutta 99% varmuudella uskon, että tulen saamaan samoja haittavaiktuksia ja flippaan taas täysin. Mutta miksi lääkäri ei voi uskoa ja määrätä eri lääketyyppiä. Edes kokeilun vuoksi?
Niin ja onko kellään ollut samoja oireita kortikosteroideista??
Kortikosteroidit = myrkkyä & lääkäri ei usko
22
11357
Vastaukset
- S.Fortisti
Symbicort Fortelle EI OLE olemassa vastaavaa rinnakkaislääketrtä. Siksi sitä ei ole sinulle määrätty.
Itse en kärsi tietääkseni moisista sivuvaikutuksista ja muut olisivat luultavasti niistä minulle huomautttaneet jos niitä ilmenisi.
Olen jo vuosia käyttänyt Symbicort Fortea.
Toivoakseni pääset eroon hankalilta tuntuvista oireistasi ja löydät sopivan lääkityksen:) - n O mU t T a
No voisitko pyytää seuraavalla käynnillä itsellesi: Ventolinen ja Seretiden!?
Ei ole pahaa sanottaavaa kyseisistä lääkkeistä, eikä mitään "sivuvaikutuksia" niin, kuin sulla on, JOS ne lääkkeestä johtunee!
Itselleni ei ole koskaan edes symbicortea kokeiltu..
mutta, Kai nämä lääkkeet vaihtelee lääkäreittäin! - Mutta...
.. Minulla oli aikaisemmin käytössä Flixotide, jossa on sama vaikuttava aine kuin Seretidessa (fluticasone) ja siitä tuli myös epämukavia sivuvaikutuksia (paha sydämmentykytys, ahdistus, päänsärkyä) ja se vaihdettiin pois, ja tilalle tuli tämä Symbicort. En todellakaan halua saada tota aikaisempaa lääkettä takas...
Onko vaihtoehdot sitten jo loppu? Pakkohan on olla olemassa joku korvike kortikosteroideille... - Ja muuten
Tuli vastaan tämä artikkeli vuodelta 2009 kahden tunnin googlauksen jälkeen:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5660122
En siis ole ainakaan ainut... - n O mU t T a
Sydämentykytykset kuuluu asiaan!
Minulla jopa sykkeet 140-->
Tutkittiin ja epäiltiin jopa sydänlihastulehusta, mutta kun lääkärit tutkas lääkityksen niin suu ammollaan ihmetellään ja sanotaan syyksi tuo lääkemäärä!
Sain beetasalpaajat varuilta aikoinaan, mutta en ole enää niitä tarvinnut sykkeen alentamiseen! :)
Itsellä menee:
Ventoline
Seretide (yliannoksilla menee)
Spiriva
Singulair
Ja voinet arvata sen sykkeen sen jälkeen, kun nämä kaikki saat illalla otettua!
Kaikkeen joutuu tottuu.. ja KAIKKEEN tottuu! :)
Päänsäryn pitäisi kyllä loppua ajan myötä(taisin samaa muuten itsekkin kokea alussa, kun annokset nostettiin yliannoksille, mutta nyt ei sitä enää ole)
Flixotide oli alussa, mutta se oli tehoton joten jätettiin pois ja seretideä lisätään aina vaan lisää , jos ja kun tarve vaatii!! - kokemuksen opettama
Meitä ihmisä on niin monenlaisia. Joskus tuntuu, että toisilla vain on jotenkin korvienvälissä nämä oudot oireilut. Ei kannata liiaksi tuijottaa napaansa, onhan onneksi olemassa muutkin elämää kuin jatkuva itsensä tarkkailu. Mitä enemmän näihin sairauksiinsa uppoaa sitä enemmän näyttää outoa oireilua olevan. Reippaasti ja rohkeasti huomio muualle, erinomainen keino on esimerkiksi hyvien tekojen tekeminen tarvitseville, jää itsensä huomioiminen vähemmälle ja saa hyvän mielen. Lähimmäisen palveleminen on yksi parhaimmista keinoista tervehtyä monesta vaivasta, sikäli kun on siinä terveydentilassa, että jaksaa toisesta ihmisestä huolta pitää. KOKEILKAA!
- Anonyymi
Ei se toisista huolehtiminen ja välittäminen astmaa poista! Astmalääkkeissä ON sivuvaikutuksia. "Yleinen - yksi kymmenestä saa nämä ja nämä oireet..." eli ei siis KAIKKI saa sivuoireita. Mutta voi meitä jotka saa sivuoireita. Onni on ymmärtävä ja kuunteleva lääkäri. Vielä parempi olisi jos ei lääkettä tarttisi astmaan eikä muuhun elinkautiseen.
- ahdistaa..
Jaahas, mulla on päinvastainen ongelma, että mulle ei uusittu mun vakituisesti käytössä ollutta Budesonid easyhaler 200 mg astmalääkettä, kun lääkäri epäilee että olen psykoottinen, koska valitin prednisonikuurin (joka määrättiin flunssaan) aiheuttavan minulle riippuvuutta. :( Lääkäri määräsi 100 mg Budesonidin vaikka se ei riitä alkuunkaan mun oireisiin, sekä vaihtoi ventolinen avaavana lääkkeenä buventoliin.
Kun yritin uusia vanhat reseptini uudestaan, ne pomppasi viikon päästä apteekista takaisin, kun sama lääkäri oli tarkistanut ne. Kaiken lisäksi lääkäri oli hävittänyt alkuperäiset reseptini, etten voisi niitä uusia. Buventol ei ollut yhtä tehokasta mielestäni, sekä ärsytti suuta enemmän.
En ole yhtään psykoottinen, masennuksesta olen kärsinyt lapsuudesta saakka, eikä kortisonilääkkeet ole yhtään lisänneet psykoottisuutta/masentuneisuutta. Päinvastoin, olo on piristynyt, masennus on vähitellen helpottanut, kun happi keuhkoissa on kulkenut paremmin. Mutta nyt jälleen tänä syksynä astma on huonontunut ja olo jälleen masentunut. Flunssa ei lähtenyt kortisonikuurilla eikä antibioottikuurilla.
Kaiken lisäksi minun pitäisi vähentää astmalääkitystä, vaikka muutenkaan ei henki keuhkoissa kulje, vikahan minulla on "päässä ". Kyllähän se masentaa, jos on aina sairas, eikä voimia mihinkään. Kyllä vituttaa. Saa nähdä pomppaavatko taas tänään apteekista takaisin, kun jonotin tunnin sairaanhoitajalle pääsyä terveyskeskuksessa, että saisin reseptini uusittua. Molemmat lääkkeet on ihan lopussa ja ahdistaa, miten pärjään vähemmillä lääkkeillä..
Kyllä sairasta riepotellaan kun on hengen kulku riippuvaista jostain lääkkeistä, joita sitten ei muka saa, kun ne on psyykelle vaarallisia. Joku tuntematon lääkäri vaan tuosta vaan päättää tuntematta minua, että olen muka psykoottinen, ja varmaan kuvittelenkin tämän sairauden joka on jo kerran todettu. Pef -arvot on 70-vuotiaan mummon keuhkot. Näillä sitten pitäisi jaksaa porskuttaa muka normaalisti.:( Ja kun henkeä ahdistaa, niin sitten vaan rukoilla, että jotkut muunlaiset lääkkeet sitten auttaa.. - astmaatikko vm/72
Miksi et ole hoidossa keuhkotauteihin erikoistuneella lekurilla
- myrkyn lykkäs
Joka toinen astma on ALLERGIAA.
Astman, reuman ja suolisto-ongelmien takana ruokavalio – "Lääkärit antavat väärää tietoa"
http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1624947/astman-reuman-suolisto-ongelmien-takana-ruokavalio---laakarit-antavat-vaaraa-tietoa
Ainakin ruokavalion muutosta kannattaa kokeilla eli viljat ja/tai maitotuotteet pois ruokavaliosta 4-6 viikoksi ja jos ei mitään muutosta huomaa, niin ottaa sitten takaisin. mm. maitotuotteissa on vaihtoehtoja lehmänmaidolle ja käsittelyssä.
Ravinnolla on merkittävä vaikutus aivan kaikkiin sairauksiin ja niiden ehkäisyyn.
Lääkkeitä syödään sitten tarvittaessa.
Yleensä lääkitys vähenee, kun ruokavalio ja muu elämä on kunnossa. Ja täten potilaskin voi paljon paremmin kuin pelkällä lääkityksellä.
Mutta kertooko lääkäri tästä mitään?
Ei kerro, koska ei kiinnosta.
Nykylääketieteessä tutkitaan vain lääkkeitä, jotka voidaan patentoida ja jotka tuovat rahaa.
Lääkäri, joka on kiinnostunut omasta golf-tuloksestaan enemmän, kuin potilaittensa hyvinvoinnista tai pahoinvoinnista on valinnut väärän ammatin, ja tulee kalliiksi koko yhteiskunnalle. Tällä hetkellä käytännön terveydenhuollosta vastaavat paljolti luontaistuotekauppiaat, hierojat, fysioterapeutit ja liikunnan opettajat.
Viljat:
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm
Maito:
http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm
Tärkeä D-vitamiini tulehduksen hoidossa:
Uuden tutkimuksen mukaan runsas D-vitamiini helpottaa astmaa. Se esimerkiksi parantaa keuhkojen toimintakykyä ja astmahoidon tehokkuutta.
http://www.tohtori.fi/?page=3509935&id=0546887
Astman oireet lievenevät ja infektiot jäävät pois. Nyt uudet tieteelliset tutkimukset vahvistavat, että D-vitamiinilisä on todella tarpeen sekä lapsi- että aikuispotilaille. Mitä enemmän veressä on D-vitamiinia, sitä lievemmät ovat oireet ja sitä paremmin lääkitys auttaa, kertoivat amerikkalaisen National Jewish Health -instituutin tutkijat viime viikolla American Academy of Allergy, Asthma, and Immunology -kongressissa.
http://terveyshymy.fi/tohtori-tolonen/d-vitamiini-auttaa-astmassa
Dear Dr Cannell: D for childhood asthma
http://blog.vitamindcouncil.org/2012/08/16/dear-dr-cannell-d-for-childhood-asthma/
1 µg (mikrogramma) = 40 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)
10 µg (mikrogramma) = 400 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)
10 ng/ml = 25 nmol/L
50 ng/ml = 125 nmol/L
Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. Huippuvarovainen EFSA päätyi tähän tulokseen käytyään läpi uudet D-vitamiinitutkimukset. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247
Lausunnossa mainitaan, että edes 250 µg päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.
http://www.efsa.europa.eu/en/efsajournal/pub/2813.htm
D-vitamiini, kortikosteroidit ja luuston mineralisoituminen astmassa
Kortikosteroideilla hoidetuilla astmaa sairastavilla lapsilla D-vitamiinin puute näyttäisi liittyvän luuston huonoon mineralisoitumiseen.
Laajassa yhdysvaltalaistutkimuksessa seurattiin 780:tä iältään 5 - 12-vuotiasta astmaa sairastavaa lasta yli neljän vuoden ajan. Seerumin D-vitamiinipitoisuus mitattiin kertaalleen tutkimuksen alussa. Luustontiheyttä seurattiin vuosittain DEXA:lla.
Kun (pahentuneen) astman hoidossa käytettiin myös suun kautta otettavia kortikosteroideja, osoittautui luun mineralisoituminen sitä heikommaksi, mitä useamman kortikosteroidikuurin lapset olivat saaneet. Tämä kortikosteroidiannokseen liittyvä vaikutus ilmeni erityisesti pojilla, joilla seerumin D-vitamiinipitoisuudet olivat pienet. (Tse SM ym. J Allergy Clin Immunol 2012;130:53)
""Astmaa sairastavat lapset, joiden veressä on D-vitamiinia alle 75 nmol/l, ovat alttiita pahoille astmakohtauksille, ilmenee Pittsburghin lastensairaalan tutkimuksesta. Yhdysvaltain terveysvirasto (National Institutes of Health, NIH) rahoitti tätä tutkimusta, joka tehtiin San Juanissa, Puerto Ricon pääkaupungissa, leveysasteella 18, jossa aurinko paistaa paljon ja korkealta. Tiedot tukevat muita tutkimuksia ja käytännön kokemuksia astman D-vitamiinihoidosta. Seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25) tulisi mitata ja nostaa 125–150 nmoliin/l. Siihen voidaan tarvita D-vitamiinia 100–150 mikrogrammaa päivässä.""
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2395 - pari.
Pari sanaa D-vitamiinista
http://www.raikasweb.com/pari-sanaa-d-vitamiinista
Kovasti huolehditaan narkolepsiasta, vaikka influenssarokotteet voivat aiheuttaa monia muitakin sivuvaikutuksia.
http://www.tiede.fi/keskustelut/post1845680.html?sid=6951dab90252d2e27fab3a5086f11ce1#p1845680
Aftonbladet kertoo, että "salaisen" suomalaisraportin mukaan epäiltäisiin, että Fluarixin ja Pandemrixin sisältämä polysorbaatti 80 (jota käytetään myös jauhonparanteena) liittyisi narkolepsiaan. Pandemrixissä polysorbaatti 80:tä oli 4,86 milligrammaa, Fluarixin määrää ei Suomessa hyväksytyssä valmisteyhteenvedossa kerrota mutta USA:n tiedon mukaan korkeintaan 0,38 milligrammaa.
http://www.aftonbladet.se/halsa/article15618868.ab
THL kommentoi?
http://www.facebook.com/thl.fi/posts/216696791795706?notif_t=share_reply
"Valtakunnan virallinen uutistoimisto YLE antaa tilaa kansalaisten pelottelulle. THL manaa 1000 kuollutta, jos heitä ei totella ja oteta rokotuksia. Uudet kasvot pelottelivat kansalaisia pääjohtajan sijaan. Kuin aidon totalitarismin periaatteiden mukaan kuvaan oli saatu kunnon viranomaisiin uskovia kansalaisia: ”Pirkko Pirteä” ja ”Pekka Ponteva” julistamaan rokotuksen ilosanomaa. Yhtään kriittistä ääntä ei ollut tietysti otettu mukaan. Tätä sitten kutsutaan journalismiksi.
Muutama fakta kausirokotuksista. Rokotukset on todettu tehottomiksi terveellä väestöllä. Laajempi analyysi osoittaa, ettei rokotus estä mitään komplikaatioita, joten tämän tiedon mukaan THL valehtelee.
Muutama vuosi sitten BMJ:ssä julkaistussa artikkelissa todettiin, että flunssalla pelottelu on vain myyntikikka, eikä pelottelu perustu tosiasioihin.
Tiedetään myös ennestään, että ikääntyneillä ja sairailla rokotus ei toimi huonon immuunivasteen takia. Eli 1000 kuolleen sijaan saadaan epälukuisa määrä nukkuvia ihmisiä, ja ties mitä muuta."
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=288- aitova
Komppaan täysin sinun ajatukset...
- bisnes rehottaa
Itse olen lopettanut ainakin sen sivuvaikutusluettelon lukemisen. Tosin ei se varmaan vähennä minkään lääkkeen sivuvaikutuksia.
Olen saanut jopa sellaisia vaikutuksia, joita paketissa ei lue.
Yritän välttää kaikenlaisia lääkkeitä ja hoitaa vaivat ravinnolla.
Lääkkeellä on paikansa, mutta suurin osa täysin turhia. - kehkoton taas reilas
vaihdoin symbicortin turbu haler,, seredide diskukseen takas ja voin hyvin.. mua ahisti koko ajan jalkoja pakotti, kamalat lihaskrampit oli koko ajan.
En ikinä ota takas kyseistä symbicorttia ja kukaan han ei uskonut että kaikki vaivat melkeimpä johtu lääkkeestä...Ahisti niin hirveesti kimelmöi myrkyt jaloissa..ilma ei menny keuhkoinin ja tämä tarina on tosi.- ullatu
Uskon hyvin, että tarinasi on tosi, koska lihakseni kramppaavat kortikosteroidihoitojen aikana. On kokeiltu useita kortisonia sisältäviä lääkkeitä. Toimii jonkin aikaa, sitten krampit alkavat jälleen. Pahinta on yöllä klo 03-04 aikoihin. On noustava ylös ja yritettävä venytellä. Suolaa ja nestettä naamariin - helpottaa hetken kuluttua. Lääkäri ei osaa sanoa mistä krampit johtuvat. On kuulema hapen puute lisäksistossa.?!?
- Anonyymi
ullatu kirjoitti:
Uskon hyvin, että tarinasi on tosi, koska lihakseni kramppaavat kortikosteroidihoitojen aikana. On kokeiltu useita kortisonia sisältäviä lääkkeitä. Toimii jonkin aikaa, sitten krampit alkavat jälleen. Pahinta on yöllä klo 03-04 aikoihin. On noustava ylös ja yritettävä venytellä. Suolaa ja nestettä naamariin - helpottaa hetken kuluttua. Lääkäri ei osaa sanoa mistä krampit johtuvat. On kuulema hapen puute lisäksistossa.?!?
Krampit voi johtua vaikka magnesiumin puutteesta ja se taas kenties ruokavaliostasi. Jos käytät alkoholia niin tarvitset lisää magnesiumia samoin myös kova treenaaminen..
Hyvä kun vahingossa tänne satuin. On Astma ja syön Symbicort Turbohaleria viodesta 2008 lähtien ja toiminut ilmeisen hyvin. Vähän ahdistanut vuoden sisällä mutta panen sen Koronan piikkiin. Toivottavasti rokotuksesta ei ole haittaa. Hyvä muutenkin seurata tilannetta noiden kortekosteroidien takia. Mehän olemme lääkkeillekin hyvin yksilöllisiä. Kiitos😊
- juupajuu
Vanha ketju, mutta katsokaahan tämä läpi....
http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo95770.pdf - siinä.
Kortikosteroidit astman hoidossa!
Kortikosteroideilla hoidetuilla astmaa sairastavilla lapsilla D-vitamiinin puute näyttäisi liittyvän luuston huonoon mineralisoitumiseen. Laajassa yhdysvaltalaistutkimuksessa seurattiin 780:tä iältään 5 - 12-vuotiasta astmaa sairastavaa lasta yli neljän vuoden ajan. Seerumin D-vitamiinipitoisuus mitattiin kertaalleen tutkimuksen alussa. Luustontiheyttä seurattiin vuosittain DEXA:lla. Kun (pahentuneen) astman hoidossa käytettiin myös suun kautta otettavia kortikosteroideja, osoittautui luun mineralisoituminen sitä heikommaksi, mitä useamman kortikosteroidikuurin lapset olivat saaneet. Tämä kortikosteroidiannokseen liittyvä vaikutus ilmeni erityisesti pojilla, joilla seerumin D-vitamiinipitoisuudet olivat pienet.
(Tse SM ym. J Allergy Clin Immunol 2012;130:53)
http://personal.inet.fi/koti/remeli/astma.htm - myrkytön vaihtoehto
http://www.youtube.com/watch?v=bcyd_yqUicc
http://www.youtube.com/watch?v=ZB1hh7oiyfw
Tässä lääkkeettömät ohjeet astmapotilaan hoitoon astmakohtauksen yllättäessä.
Uskokoon ken tahtoo. - aitova
Kovan lääketieteen yleinen ongelma,oireita yritetään peitellä synteettisillä valmisteilla,lolloin elimistön oma tuotanto loppuu..Mennään ojasta allikkoon ja pitkälle,,
- gdqewrg
Symbicortilla pidän itseni hengissä , ei sitä ole kenenkään pakko käyttää -varsinkaan jos se ei jollekulle sovi.
- Astma 30 vuotta
Ensimmäinen kirjoittaja on oikeassa. Jos jollekin muulle tuo lääke käy, ei
tarkoita sitä, että puhuu puuta heinää. Lääkäri ehdotti vaihtoa Symbicortiin Pulmicortesta. Käytin sitä 3 kk ja mulla myös tuli ja meni kummallisia ajatuksia ja välähdyksiä tuhatta ja sataa. Koska lääke oli kalliimpi ostin sitten seuraavana kertana Pulmicortea, koska oli vielä reseptillä. En tajunnut eroa, ennen kuin seuraavan 3 kk jälkeen siirryin taas Symbicorteen ja tuli samanlaisia oireita, masennuksen tunnetta myös. Sanoin tästä työpaikkalääkärille, joka vain kohautti olkiaan, eikä tuntunut uskovan. Antoi kuitenkin uuden reseptin Pulmicortelle. Hyväksi todettua lääkettä en enää vaihda! Sitä on ehkä vaikea tajuta, ettei osaa yhdistää heti oireita uuteen lääkkeeseen, mutta niin siinä voi käydä. Tylsää, että leimataan sekopääksi, kun on paljon muita vaihtoehtoja, mikä vaiva se kirjoittaa reseptit uudelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768