Optimistina olen luulluut, että SDP:ssä on vihdoin päästy yli 1920-luvulla syntyneiden totalitaaristen ja autotaaristen ideoiden ihannoin. Toisin kuitenkin on. Huolimatta maamme viranomaisten kannanotoista äärioikeisto elää vahvasti, erittäin vahvasti nykyisessä Suomessa. On olemassa yksittäistapauksia, joilla on kytköksiä suoranaisiin rikollisjärjestöihin, jotka voivat tehdä äärimmäisen ikävää jälkeä sekä neofasismilla uhoavia mutta laillisten vaikutuskeinoja käyttäviä tahoja. SDP:n äärioikeiston pelko vaikuttaa olevan pelkkä hämäystaktiikka, jolla demokratiaan ja ihmisoikeuksiin uskovalta hiljaiselta enemmistöltä toivotaan ääniä. 1930-luvulla Saksassa sosiaalidemokraateilla oli selkärankaa asettua Hitlerin valtaannostamista vastaan. En usko samaa Suomen SDP:stä, jonka jäsenet avoimesti veljeilevät natsi-Saksaa ihannoivien piirien kanssa. Ei ollut sattuma, että miljardööri ja filantrooppi Soros mainitsi juuri Suomen Perussuomalaiset esimerkkinä äärinationalistisestä, vakaata demokraattista kehitystä vastustavasta liikkeestä. Miten toimii Suomen SDP? Joitakin poikkeuksia (Tuomioja, Halonen ym.) puolueessa halutaan läheistä yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa.
Suomen SDP-häpeä demokratialle
52
170
Vastaukset
- Olet väärässä
Soros ja NED (National Edoment for Democracy) levittävät maailmanlaajuista matalan intensiteetin demokratiaa (Low Intensity Democracy), jossa voi kyllä äänestää, muttaa äänestämisellä ei ole varsinaisesti mitään vaikutusta, sitä samaa tekee myös Euroopan unioni, johon demarit menivät pää pystyssä.
Suuri osa perussuomalaisten kannattajista on tullut muista puolueista todettuaan, että entisiä kolmea suurta puoluetta (SDP, KOK, Keskusta) äänestämällä ei voi vaikuttaa, meillä on tavallaan ollut eräänlainen kolmen suuren yksipuoluediktatuuri jo viimeiset 25 vuotta.
"Aamulehti kirjoitti jo 23.3.99 "Ekonomistit katsovat, että markkinat luottavat kolmen suurimman puolueen talouspolitiikkaan. Menisipä näistä puolueista hallitukseen mikä tahansa, ei talouspolitiikassa tapahtuisi oleellisia muutoksia."- Lisäyksenä
tähän voisi vielä sanoa noista Soroksen ja NED:in toiminnasta, että he ovat osin yhteistyössä ja NED, sen ykkösprioriteetti on Yhdysvaltojen taloudellinen ja poliittinen etu muista välittämättä, nimenomaan tuossa järjestyksessä.
"NED regularly provides funding to opposition candidates in elections in countries other than the USA. According to Allen Weinstein, one of the founders of NED, "A lot of what we [NED] do today was done covertly 25 years ago by the CIA" (Blum, Rogue State: A Guide to the World's Only Superpower, 2000, p. 180).
NED has principally supported candidates with strong ties to the military and who support the rights of U.S. corporations to invest in those countries with minimal restriction. The NED has not supported candidates who oppose investments by U.S. corporations or who promise restrictions on investment rights of U.S. corporations."
http://www.sourcewatch.org/index.php?title=National_Endowment_for_Democracy - Sehän..
Lisäyksenä kirjoitti:
tähän voisi vielä sanoa noista Soroksen ja NED:in toiminnasta, että he ovat osin yhteistyössä ja NED, sen ykkösprioriteetti on Yhdysvaltojen taloudellinen ja poliittinen etu muista välittämättä, nimenomaan tuossa järjestyksessä.
"NED regularly provides funding to opposition candidates in elections in countries other than the USA. According to Allen Weinstein, one of the founders of NED, "A lot of what we [NED] do today was done covertly 25 years ago by the CIA" (Blum, Rogue State: A Guide to the World's Only Superpower, 2000, p. 180).
NED has principally supported candidates with strong ties to the military and who support the rights of U.S. corporations to invest in those countries with minimal restriction. The NED has not supported candidates who oppose investments by U.S. corporations or who promise restrictions on investment rights of U.S. corporations."
http://www.sourcewatch.org/index.php?title=National_Endowment_for_Democracytuossa on hauskaa, että myös työväki ja AY-liike on mennyt tähän AFL-CIO vedätykseen ;-)
AFL-CIO/NED
The AFL-CIO has historically well served the American Establishment, “military-industrial complex” or whatever else one chooses to call the network of globalists who are generally guiding US policy whether under Republicans or Democrats. In particular the AFL-CIO works closely with the National Endowment for Democracy. NED was itself conceived by Tom Kahn, overseas liaison for the AFL-CIO who maintained contact with “civil society activists” such as Solidarity in Poland. He was a veteran Shachtmanite,[vi] this line of American Trotskyism having pursued a pro-US position during the Cold War and thereafter. NED’s President is Carl Gershman, another veteran Trotskyite.[vii]
[...]
The Solidarity Center’s stalwart labor activists don’t seem to regard sitting down in conclave with the International Republican Institute and the Center for International Private Enterprise as any conflict of interest. To the contrary, as will be shown at the “conclusion” of this article, privatisation is supported by the Solidarity Center. As Quiccas states, the purpose of NED is to derail the labor movement and ensure that the “right” type of economic system is inaugurated in the wake of the “color revolutions” they sponsor in tandem with OSI, IRI, and others.
The Solidarity Center cites its funding as coming from,
“…both public and private non-profit sources. Funding sources include the U.S. Agency for International Development, the National Endowment for Democracy, the U.S. Department of State, the U.S. Department of Labor, the AFL-CIO, private foundations, and national and international labor organizations.”[xiv]
Such labor unions in the former Soviet bloc were criticized as nothing more than appendages of the State apparatus, so why should the Solidarity Center be regarded as anything different in regard to serving US policy?
Quaccio states that the Solidarity Center is active in backing anti-Chavez activities in Venezuela, particularly via the Confederation of Venezuelan Workers. Hence one of the few states left that opposes globalisation and has even formed a Bolivarian bloc is being subverted in the guise of defending workers’ rights. Watch Venezuela as a new hot spot for a “spontaneous revolt” (sic).
https://romanticpoet.wordpress.com/tag/afl-cio-solidarity-center-soros-ned-middle-east-uprisings/
Kuitenkin jo vuosia sitten oli tiedossa, että AFL-CIO on ollut eräänlainen Troijan hevonen ay-liikkeessä.
http://www.thirdworldtraveler.com/Blum/TrojanHorse_RS.html - Ja mitä siitä
Sitten seurasi...
"Halvan ja löysän rahan politiikka, jota minä kutsun hullun rahan taudiksi, on Euroopassa yhdysvaltalaista alkuperää. USA on maailman suurin velallinen, ja se on globalisoinut velkaongelman koko maailmantalouden riesaksi. Kun kapitalismi siten ajautui systeemikriisiin, ”vapaassa” markkinataloudessa huudettiin ja saatiin valtiot apuun sosialisoimaan pankkien velkoja; voittonsahan ne ovat saaneet pitää ja jakaa bonuksina johtajilleen, noille ahneille bankstereille. Kapitalismin suojelusenkeleistä tuli pankkien pelastusenkeleitä, pankkien, joille on edelleen edullista velkaannuttaa ylivelkaantuneita maita korkeilla lainakoroilla asiansa hyvin hoitaneiden maiden taatessa uusien velkojen takaisinmaksun."
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=section&layout=blog&id=6&Itemid=27 - Globalisoijia
Sehän.. kirjoitti:
tuossa on hauskaa, että myös työväki ja AY-liike on mennyt tähän AFL-CIO vedätykseen ;-)
AFL-CIO/NED
The AFL-CIO has historically well served the American Establishment, “military-industrial complex” or whatever else one chooses to call the network of globalists who are generally guiding US policy whether under Republicans or Democrats. In particular the AFL-CIO works closely with the National Endowment for Democracy. NED was itself conceived by Tom Kahn, overseas liaison for the AFL-CIO who maintained contact with “civil society activists” such as Solidarity in Poland. He was a veteran Shachtmanite,[vi] this line of American Trotskyism having pursued a pro-US position during the Cold War and thereafter. NED’s President is Carl Gershman, another veteran Trotskyite.[vii]
[...]
The Solidarity Center’s stalwart labor activists don’t seem to regard sitting down in conclave with the International Republican Institute and the Center for International Private Enterprise as any conflict of interest. To the contrary, as will be shown at the “conclusion” of this article, privatisation is supported by the Solidarity Center. As Quiccas states, the purpose of NED is to derail the labor movement and ensure that the “right” type of economic system is inaugurated in the wake of the “color revolutions” they sponsor in tandem with OSI, IRI, and others.
The Solidarity Center cites its funding as coming from,
“…both public and private non-profit sources. Funding sources include the U.S. Agency for International Development, the National Endowment for Democracy, the U.S. Department of State, the U.S. Department of Labor, the AFL-CIO, private foundations, and national and international labor organizations.”[xiv]
Such labor unions in the former Soviet bloc were criticized as nothing more than appendages of the State apparatus, so why should the Solidarity Center be regarded as anything different in regard to serving US policy?
Quaccio states that the Solidarity Center is active in backing anti-Chavez activities in Venezuela, particularly via the Confederation of Venezuelan Workers. Hence one of the few states left that opposes globalisation and has even formed a Bolivarian bloc is being subverted in the guise of defending workers’ rights. Watch Venezuela as a new hot spot for a “spontaneous revolt” (sic).
https://romanticpoet.wordpress.com/tag/afl-cio-solidarity-center-soros-ned-middle-east-uprisings/
Kuitenkin jo vuosia sitten oli tiedossa, että AFL-CIO on ollut eräänlainen Troijan hevonen ay-liikkeessä.
http://www.thirdworldtraveler.com/Blum/TrojanHorse_RS.html"Kuitenkin jo vuosia sitten oli tiedossa, että AFL-CIO on ollut eräänlainen Troijan hevonen ay-liikkeessä."
Se on paljon laajempaakin.
"Supported by Democrats, Republicans, big business, and big labor (i.e., the AFL-CIO), the National Endowment for Democracy (NED) is an influential government funded "nongovernmental" group that actively promotes imperialism. In summary, the NED's operations allow the US government to export low-intensity democracy through the provision of selective support to ostensibly independent civil society groups all over the world. The cooptive repertoire of strategies presently employed by the NED build upon those same manipulative techniques that were fine-tuned by so-called liberal foundations, big labor, and the CIA during the twentieth century to ensure that the grassroots of democracy could be utilized in the service of imperialism, instead of against it. As discussed elsewhere, the manipulation of global media systems played a key role in these groups' activities, thus it is little surprise that since its founding (in 1983), the NED has funded all manner of global media projects."
http://www.swans.com/library/art14/barker05.html - Uteliaana..
Globalisoijia kirjoitti:
"Kuitenkin jo vuosia sitten oli tiedossa, että AFL-CIO on ollut eräänlainen Troijan hevonen ay-liikkeessä."
Se on paljon laajempaakin.
"Supported by Democrats, Republicans, big business, and big labor (i.e., the AFL-CIO), the National Endowment for Democracy (NED) is an influential government funded "nongovernmental" group that actively promotes imperialism. In summary, the NED's operations allow the US government to export low-intensity democracy through the provision of selective support to ostensibly independent civil society groups all over the world. The cooptive repertoire of strategies presently employed by the NED build upon those same manipulative techniques that were fine-tuned by so-called liberal foundations, big labor, and the CIA during the twentieth century to ensure that the grassroots of democracy could be utilized in the service of imperialism, instead of against it. As discussed elsewhere, the manipulation of global media systems played a key role in these groups' activities, thus it is little surprise that since its founding (in 1983), the NED has funded all manner of global media projects."
http://www.swans.com/library/art14/barker05.html" low-intensity democracy"
Mielenkiintoinen huomio, se on muunnos matalan intensiteetiin konfliktista, josta on puhuttu, kun suurvallat käyvät vasallisotia ja asettelevat nukkehallituksia asemiin ja äänestämisen vaikutus on estetty.
Pikainen googletus kertoi, että suomaksi aiheesta ei ole juuri mitään tarjolla, muutama köpelö käännös, netissä englanniksi enemmän.
Termi kuitenkin tarkoittaa sitä, että demokratia käytännössä vähenee ja jopa poistuu, äänestää saa, mutta seillä ei ole varsinaisesti mitään vaikutusta harjoitettuun politiikkaan, muut tekijät kuin äänestäjät sanelevat politiikan. Siihen näytään olevan menossa melko laajalti ja Euroopan unioni on yksi tälläinen kulissidemokratia vailla demokratiaa.
Mitäs demarit tähän tuumaavat? - Se varamaan
Uteliaana.. kirjoitti:
" low-intensity democracy"

Mitäs demarit tähän tuumaavat?liian vaikeaa palstalla kirjoittaville puolueista riippumatta. ne kykenee vain merkityksettömiä Guzenina todistuksia kyselemään.
- pakkoa ja pakoa
Uteliaana.. kirjoitti:
" low-intensity democracy"
Mielenkiintoinen huomio, se on muunnos matalan intensiteetiin konfliktista, josta on puhuttu, kun suurvallat käyvät vasallisotia ja asettelevat nukkehallituksia asemiin ja äänestämisen vaikutus on estetty.
Pikainen googletus kertoi, että suomaksi aiheesta ei ole juuri mitään tarjolla, muutama köpelö käännös, netissä englanniksi enemmän.
Termi kuitenkin tarkoittaa sitä, että demokratia käytännössä vähenee ja jopa poistuu, äänestää saa, mutta seillä ei ole varsinaisesti mitään vaikutusta harjoitettuun politiikkaan, muut tekijät kuin äänestäjät sanelevat politiikan. Siihen näytään olevan menossa melko laajalti ja Euroopan unioni on yksi tälläinen kulissidemokratia vailla demokratiaa.
Mitäs demarit tähän tuumaavat?Lippo menee Bilderberggiin ja palaa Suomeen leventelemään asiasta kuin vähä-älyinen, mutta omnipotentti kakara. Kiltoissa viihtyy ja kannataa pakkoruotsia kuin mielipuoli peto. Lipossa ei pisaraakaan demokratiaa, kansalaisten toiveiden huomioimista. Vain valehtelua ja pakkovaltaa tiedossa.
- Siellä.
pakkoa ja pakoa kirjoitti:
Lippo menee Bilderberggiin ja palaa Suomeen leventelemään asiasta kuin vähä-älyinen, mutta omnipotentti kakara. Kiltoissa viihtyy ja kannataa pakkoruotsia kuin mielipuoli peto. Lipossa ei pisaraakaan demokratiaa, kansalaisten toiveiden huomioimista. Vain valehtelua ja pakkovaltaa tiedossa.
Bilderbergissä oli aikoinaan ensimmäisenä suomalaisena Erkki Tuomiojan isä, demari hänkin.
- No...............
Siellä. kirjoitti:
Bilderbergissä oli aikoinaan ensimmäisenä suomalaisena Erkki Tuomiojan isä, demari hänkin.
jokainehan tietää, että kaikki nämä vaikutusvaltaiset foorumit G-kokouksilsta lähtien ovat USA:n tavalla tai toisella johtamia, näin on myös IMF:n ja WR`TO:n kanssa, toki WTO on antanut hieman valtoja Kiinalle viime aikoina, mutta se on sivuseikka.
- SDP- äärioikeiston a
Minulle ainakin Soros, Obama, Hillary Clinton ja EU edustavat aina parempaa demokratiaa kuin Suomen kansallissosialismia ja fasismia ihannoiva vanhan polven oikeisto. Katainen, Stubbb aj Walin sentään yrittää tehdä oikeistolaista politiikka tunnustaen länsimaisen demokratina perusihanteet, joita ei toridemokratialla voida muuttaa. SDP:n uppoaa omaan strassismiinsa ja menneiden virheiden selittelyyn oikeiksi.
- Olet väärässä
"Minulle ainakin Soros, Obama, Hillary Clinton ja EU aina parempaa demokratiaa "
Näitä tai näissä et voi äänestää mistään merkittävästä... demkratiakäsityksesikikin vaikutta oudolta...
EU ei ole mikään oikea demokratia, vaan suuri kulissi ja demokratiavaje. Ehkä Venäjän tai demokratiasta huolissaan olevien venäläisten pitäsi perustaa joitakin järjestöjä vaikka Kremlin tuella ajamaan demokratiaa Euroopan unionissa ;-)
Nythän EU alkaa muistuttamaan kohta jotain...no päätelkää itse...
http://www.dailymail.co.uk/debate/article-1331654/March-Euro-police-The-shocking-powers-prosecution-EU-us.html
Asiasta on kirjoitettu jopa kirjakin ja paljon muuta...
"Kirja on ensimmäinen laaja selvitys suuryhtiöiden vaikutuskanavista Euroopan unionissa. Se on kylmää luettavaa niille, jotka pitävät EU:ta demokraattisena, eurooppalaisten enemmistöä edustavana järjestönä, ja sen tulisi hätkähdyttää suomalaisia poliitikkoja ja äänestäjiä.
EU:ssa on tunnetusti demokratiavaje..."
http://www.like.fi/kirjat/oy-eurooppa-ab-eun-teollisuuden-vaaralliset-kytkennat
- SDP on äärioikeisto
Mieluummin suuryhtiöt kuin fasistit ihan suoraan sanottuna.
- Jo todettua
Kuten jo edellä sanottiin...
"demokratiakäsityksesikin vaikuttaa oudolta..."
Toki näytät saavan toivomasi, eli älä hätäile..
"Talous alistaa politiikan
Martin ja Schuman pelkäävät, että poliittisesta valvonnasta irronnut pääomien internationaali suistaa raiteiltaan kokonaiset valtiot ja niiden yhteiskuntajärjestykset. Näin yksi 1900-luvun suurimmista saavutuksista, tasa-arvoiset mahdollisuudet ja perusturvallisuuden taannut hyvinvointivaltio tulisi tiensä päähän.
Kehityksen pyörä on kirjoittajien mielestä kääntymässä taaksepäin. Kun aikanaan kapitalismi kesytettiin demokratialla, niin jatkossa demokratia väistyy kapitalismin raaimpien muotojen tieltä."
http://vanha.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/6.maaliskuu/GLOBE998.HTM
EU ei tässä asiassa auta, vaan on itse globalisaattori. - Jep..
Jo todettua kirjoitti:
Kuten jo edellä sanottiin...
"demokratiakäsityksesikin vaikuttaa oudolta..."
Toki näytät saavan toivomasi, eli älä hätäile..
"Talous alistaa politiikan
Martin ja Schuman pelkäävät, että poliittisesta valvonnasta irronnut pääomien internationaali suistaa raiteiltaan kokonaiset valtiot ja niiden yhteiskuntajärjestykset. Näin yksi 1900-luvun suurimmista saavutuksista, tasa-arvoiset mahdollisuudet ja perusturvallisuuden taannut hyvinvointivaltio tulisi tiensä päähän.
Kehityksen pyörä on kirjoittajien mielestä kääntymässä taaksepäin. Kun aikanaan kapitalismi kesytettiin demokratialla, niin jatkossa demokratia väistyy kapitalismin raaimpien muotojen tieltä."
http://vanha.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/6.maaliskuu/GLOBE998.HTM
EU ei tässä asiassa auta, vaan on itse globalisaattori."Mieluummin suuryhtiöt kuin..."
"Toki näytät saavan toivomasi, eli älä hätäile.."
Ja tämä tapahtuu SDP:n suosiollisella avustuksella. Tuon fasisteista harhaisesti vouhkaavan olisi siis pitänyt äänestää demareita ;-)
- SDP-äärioikeiston ap
Voisin ollakin SDP:n jäsen, jos puolueessa ei olisi starssisteja. Eivät ne Tuomiojat, Haloset ja Södermannit SDP:tä oikeaksi demaripuolueeksi tee, kun on ne Päivi Lipposet, Lasse Lehtiset, Eero Heinäluomat ja Kari Rajamäet. Uskon liberaalin porvariston olevan Suomen ainoa mahdollisuus pelastua sulkeutuneesta fasistisesta kehityksestä, jota voi hyvin olla tukemassa näennäisesti sosiaalidemokaattinen hyvinvointipolitiikka. Joutuu aina ulkomaisille demareille selittämään, että Suomen SDP, no se on vähän kuin Saksan kansallissosialistinen puolue ennen pitkien puukkojen yötä. Se Hitlerin puoluehan oli nimenomaan sosialistinen jo nimensä perusteella.
- Katsotaas...
Hitler kortti sitten heitetty kyllä jo alussa ;-)
”Hitler-kortin käyttö osoittaa niin vakavaa suhteellisuudentajun häiriötä, että mitään sen pelanneen aiemminkaan esittämää ei pidä ottaa vakavasti”
http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Natsikortti&oldid=6932306
"Joutuu aina ulkomaisille demareille selittämään, että Suomen SDP, no se on vähän kuin Saksan kansallissosialistinen puolue ennen pitkien puukkojen yötä. Se Hitlerin puoluehan oli nimenomaan sosialistinen jo nimensä perusteella. "
Saksassa demarit vastustivat kovasti kyseisen henkilön puoluetta ja valtaan pääsyä, samoin muu saksalainen vasemmisto kommunisteja myöten, siksi heidän osallistumisensa vaaleihin estettiin...(valitettavasti vasemmistopuolueet olivat myös riidoissa keskekenään aivan kuten Suomessakin on ollut ja maan politiikka noudatti silloista vapaakauppa ajatusta ja globalisaatioita syvinen lamoineen ja kyvyttömine hallituksineen, jotka olivat alistaneet maansa markkinavoimien haltuun vailla mitään valtaa ja kykyä ehkäistä kaman aikaista ja jälkeistä köyhyyttä ).
"Aluksi kansallissosialistien poliittinen menestys oli heikkoa, mutta vuoden 1930 vaaleissa kansansuosio kääntyi nousuun. NSDAP toimi eräänlaisena protestipuolueena, joka keräsi ääniä taloudellisen laman ja Weimarin tasavallan poliittisen kyvyttömyyden vuoksi. Apuna vallantavoittelussa toimi myös puolueen yksityinen armeija, SA. Vuoden 1932 vaaleissa kansallissosialisteista tuli suurin puolue valtiopäivillä (saks. Reichstag), ja presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin kansleriksi 30. tammikuuta vuonna 1933.
Tämän jälkeen valtiopäivät hajotettiin ja järjestettiin uudet, epädemokraattiset valtiopäivävaalit, joissa kansallissosialistit saivat noin 44 % kannatuksen. Vasemmisto oli suurelta osin suljettu vaalien ulkopuolelle. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_kansallissosialistinen_työväenpuolue - Myös sodan jälkeen
Katsotaas... kirjoitti:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_kansallissosialistinen_työväenpuolueSaksassa Nato-johtoisten ja aseistamien osin äärioikeistolaisten ja entisten natsienkin miehittämiä Gladio-osastojen alettua paljastua, Saksan valtiopäivillä kerrottiin, että näillä joukoilla oli Saksan kommunisteista 15:sta sivun eliminointilista, demareista olikin sitten jo yli 80-sivuinen eliminointilista (proskriptionliste). Saksalaiset politiikot hermostuivat vallan kovasti, kun heidän maastaan Gladio asekätköjen ohella löytyi näitä listoja.
Gladio kuitenkin oli koko Euroopan laajuinen toimi myös osin Afrikassa ja Turkissa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Gladio
- SDP-äärioikeiston ap
Päivi Lipposen fantasiat Karjalan palauttamisesta?
Kari Rajamäen sisäministerikauden ihmisoikeuspolitiikka?
Lasse Lehtisen lähes koko polittinen tuotanto Kaleva-lehdessä?
Heinäluoman kannat ampumasaselakiin?
jne. jne.
Joutuu muiden maiden vasemmistolaisille (jotka äänestävät omia demaripuolueitaan) tai vastaavia aina selittämään miksi lähes Friedmaniläinen kapitalisti äänestää protestiksi Vasemmistoliittoa. - ..
...
- ..
..
- Joo..
.. kirjoitti:
..
näkyy tälläinen typerä Iltalehden häirikköinnistä opittu tapa nostella avauksia tyhjillä tai turhilla viesteillä siirtyneen tännekin, eli tässä yksi lisää.
Se on myös tavallaan hyvä sensuroinnin muoto, ei niitä juttuja, jossa on noita tyhjiä viestejä tai muuten vain rivin tai kahden älämölöä viitsi lueskella. - Heh..
Joo.. kirjoitti:
näkyy tälläinen typerä Iltalehden häirikköinnistä opittu tapa nostella avauksia tyhjillä tai turhilla viesteillä siirtyneen tännekin, eli tässä yksi lisää.
Se on myös tavallaan hyvä sensuroinnin muoto, ei niitä juttuja, jossa on noita tyhjiä viestejä tai muuten vain rivin tai kahden älämölöä viitsi lueskella.jo vuosia sitten kehitysideat palstalla todettiin moneen otteeseen, että useat suomi24:n kirjoittajat ovat liian häiriköitä ja liian tyhmiä käyttämään foorumiin silloin tullutta nostomahdollisuutta asiallisesti, näinhän se näkyy olevan edelleen.
- Noin on
Heh.. kirjoitti:
jo vuosia sitten kehitysideat palstalla todettiin moneen otteeseen, että useat suomi24:n kirjoittajat ovat liian häiriköitä ja liian tyhmiä käyttämään foorumiin silloin tullutta nostomahdollisuutta asiallisesti, näinhän se näkyy olevan edelleen.
Se on ongelma, täällä suoli24:ssä on päällä pysyvä eternal september, siksi täällä ei juurikaan viitsi edes käydä, kuin silloin tällöin ja aina on jokupakkomielteinen häirikkö tai sekopää ylityperine avauksineen ja kommentteineen palstoilla, meni melkein minne vaan. Muilla foorumeilla on yleensä paljon asiallisempaa keskustelua,eikä tämäkää koskaan parane, ennen kuin tänne on jonkinlainen kirjaantumispakko.
http://en.wikipedia.org/wiki/Eternal_September - Tämä..
Heh.. kirjoitti:
jo vuosia sitten kehitysideat palstalla todettiin moneen otteeseen, että useat suomi24:n kirjoittajat ovat liian häiriköitä ja liian tyhmiä käyttämään foorumiin silloin tullutta nostomahdollisuutta asiallisesti, näinhän se näkyy olevan edelleen.
kyseinen foorumi alkoi mennä persiilleen jo monta vuotta sitten, viimeistään jo 2005 jos ei jo aiemmin, ensin mukaan tuliat jippiiltä ulostetut rotuhygieenikot ja muut vastaavat äärioikeistolaiset, samoihin aikoihin netti avautui monille, saivat koneen ja nettiyhteyden, mutta useimmilla ei ollut minkäänlaisia käytöstapoja, jopa heidän trollauksensa olivat huonoja vanhaan aikaan verrattuna, jolloin koneita ja nettiyhteyksiä oli vain harvassa yksityisillä ja tietysti yliopistoilla.
Tietysti jo silloin oli jokunen outo häirikkö, yksi sai jopa tuomionkin muistaakseni tietoliikenteen häirinnästä, spämmäsi ja massapostasi mm. mein kampf teoksesta pitkiä kopioita eri palstoille ja muuta yhtä outoa. Mutta aika pitkälti kirjoittelu oli asiallisempaa ja älykkäämpää. kuin nykyisin, jopa sillä mein kampfia postanneella trollilla.
Moderoinnin taso laski jo Eniron aikana ja siitä näyttäisi mennen aivan sattumanavaraiseksi ja oudoksi viimeisen omistajanvaihdoksen aikana, jolloin päätoimittajaksi tulí joku helluntailainen tai vastaava, ilmeisesti myös moderaattorit kuuluvat useimmat samaan sakkiin. - Kyllä se
Heh.. kirjoitti:
jo vuosia sitten kehitysideat palstalla todettiin moneen otteeseen, että useat suomi24:n kirjoittajat ovat liian häiriköitä ja liian tyhmiä käyttämään foorumiin silloin tullutta nostomahdollisuutta asiallisesti, näinhän se näkyy olevan edelleen.
Se näkyy kyllä tälläkin palstalla melkoisina käytöshäiriöinä nostoilla ilman uutta asiaa jne.
Mieleen tulee eräs kirjoittaja tuolta vihreiden palstalta, se
kirjoitteli sinne viisi vuotta putkeen kaikenlaista sekavaa Satu Hassin
lentomatkasta, oli laskenut lentokoneen polttoaine kulutuksia ja kaikkea vastaavaa syyttääkseen vihreitä ilman saastuttamisesta, hänen päivänsä
ja yönsä täyttyivät Hassin lentokonematkasta, muuta ei mieleen mahtunut
viiden vuoden aikana ja se näkyi kyseisellä pastalla, vaikka ylläpito
massapostituksia pois siivosikin.
No lopulta viiden vuoden kuluttua jankkaaja ja sekapäinen massapostaaja
ilmeisesti hieman selkeämpänä hetkenään kirjoitti palstalle, että hän taitaa olla hieman hullu, sai kehut rohkeasta arvioistaan omasta tilastaan niiltä kirjoittajilta, jotka vielä olivat jääneet palstalle lueskelmaan, massapostaaja nimittäin karkoitti suurimman osan palstan kirjoittajista sekoilullaan. En tiedä onko kyseinen kirjoittaja vielä siellä, ei ole tullut käytyä katsomassa ko palstaa. - On se siellä
Kyllä se kirjoitti:
Se näkyy kyllä tälläkin palstalla melkoisina käytöshäiriöinä nostoilla ilman uutta asiaa jne.
Mieleen tulee eräs kirjoittaja tuolta vihreiden palstalta, se
kirjoitteli sinne viisi vuotta putkeen kaikenlaista sekavaa Satu Hassin
lentomatkasta, oli laskenut lentokoneen polttoaine kulutuksia ja kaikkea vastaavaa syyttääkseen vihreitä ilman saastuttamisesta, hänen päivänsä
ja yönsä täyttyivät Hassin lentokonematkasta, muuta ei mieleen mahtunut
viiden vuoden aikana ja se näkyi kyseisellä pastalla, vaikka ylläpito
massapostituksia pois siivosikin.
No lopulta viiden vuoden kuluttua jankkaaja ja sekapäinen massapostaaja
ilmeisesti hieman selkeämpänä hetkenään kirjoitti palstalle, että hän taitaa olla hieman hullu, sai kehut rohkeasta arvioistaan omasta tilastaan niiltä kirjoittajilta, jotka vielä olivat jääneet palstalle lueskelmaan, massapostaaja nimittäin karkoitti suurimman osan palstan kirjoittajista sekoilullaan. En tiedä onko kyseinen kirjoittaja vielä siellä, ei ole tullut käytyä katsomassa ko palstaa.kirjoittelee nykysin hieman harvemmin, mutta sama asia ja agenda sillä on vieläkin päällä, menossa taitaa olla jo kymmenes vuosi, meitä on moneen junaan ja monet jäävät asemalle...
- Nostoista
Joo.. kirjoitti:
näkyy tälläinen typerä Iltalehden häirikköinnistä opittu tapa nostella avauksia tyhjillä tai turhilla viesteillä siirtyneen tännekin, eli tässä yksi lisää.
Se on myös tavallaan hyvä sensuroinnin muoto, ei niitä juttuja, jossa on noita tyhjiä viestejä tai muuten vain rivin tai kahden älämölöä viitsi lueskella.Iltalehdestä tänne eksynyt näkyisi olevan tuossa asiattomassa nostelussa olevan kaikkein suurimpia häiriköitä, mutta eihän sillä ole kuin yksi asia mielessä ;-)
2. Agendamies
Agendamiehen tunnistaa siitä, että tällä on nimen mukaisesti yksi tai muutama ajettava asia, joka tulee aina esiin täysin keskustelun aiheesta riippumatta.
Ajoittain agenda tunkee kirjoituksista läpi niin voimakkaasti, ettei niitä välttämättä erota lääkkeensä unohtaneen avohoitopotilaan näppäimistölleen takomista hourailuista. Agendamiehen vaarallisimpiin piirteisiin kuuluu kyky suistaa keskustelu kuin keskustelu täysin raiteiltaan uuden, "tärkeämmän" aiheen tieltä...
http://www.mbnet.fi/net.nyt/juttu.aspx?id=2674 - Up..
.. kirjoitti:
..
...
- Sellaista netissä
Joo.. kirjoitti:
näkyy tälläinen typerä Iltalehden häirikköinnistä opittu tapa nostella avauksia tyhjillä tai turhilla viesteillä siirtyneen tännekin, eli tässä yksi lisää.
Se on myös tavallaan hyvä sensuroinnin muoto, ei niitä juttuja, jossa on noita tyhjiä viestejä tai muuten vain rivin tai kahden älämölöä viitsi lueskella."Se on myös tavallaan hyvä sensuroinnin muoto, ei niitä juttuja, jossa on noita tyhjiä viestejä tai muuten vain rivin tai kahden älämölöä viitsi lueskella."
Sitä sanotaan myös ketjun myrkyttämiseksi, tehdään tahallaan noita nostoja tyhjillä ja tyhmillä kommenteilla. - Toi yksi
On se siellä kirjoitti:
kirjoittelee nykysin hieman harvemmin, mutta sama asia ja agenda sillä on vieläkin päällä, menossa taitaa olla jo kymmenes vuosi, meitä on moneen junaan ja monet jäävät asemalle...
varmaan pyrkii samaan ;-)
- Kerta.
Up.. kirjoitti:
...
kiellon päälle.
- Koepa
Hui, SDP:hän on suorastaan vaaralliselta kuulostava puolue. Suorastaan rikollista moinen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen.
- Kas moi
Koepa, jos olet vanha palstoilta tuttu nimimerkki. Totta on, että demarit olivat mukana rakentamassa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, mutta kuten itsekin jos sitä nimität se on enään hyvinvointiyhteiskunta, leikelty versio hyvinvointivaltiosta.
Nyt ollaan uudessa tilanteessa, enään ei pelätä Neuvostoliittoa tai Venäjää, nyt pelätään jotain ihan muuta. Poliitikoilla ei enään oikeastaan ole valtaa Suomessakaan, kuin huonontaa hyvinvointia. Tuossa meielenkiintoinen suomeksikin tekstitetty videopätkä.
Suomea koskeva haastatteluosuus alkaa kohdasta 20.00. Haastatteluvideo on toimitettu ja tekstitetty suomeksi. Mikäli tekstitys ei näy, paina videokuvan alalaidassa olevaa CC-painiketta.
http://www.youtube.com/watch?v=VD_3sUVU3FQ - _No nyt_
Kas moi kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=VD_3sUVU3FQKatsottu, jokseenkin selkeää, että eivät meidän politiikkomme itänaapuria ole pelännet enään ainakaan pariinkymmeneen vuoteen, vaan Yhdysvaltoja ja heidän menetelmiään, joille sittemmin ovat jotenkin alistuneet.
Haastattelun loppuosan kohdalla Perkins kyllä mielestäni unelmoi kuluttajien vallasta, ei sellaista tule olemaan, jo nyt huono leipämme tuodaan monasti Virosta, samoin monet muut eväät, vaikka haluasi kotimaista, ei sitä välttämättä ole edes olemassakaan, siinä on huono valita, kun hintakin monilla ratkaisee paljon kuluttamisessa, jopa syömisessä. - Ja joku
Kas moi kirjoitti:
Koepa, jos olet vanha palstoilta tuttu nimimerkki. Totta on, että demarit olivat mukana rakentamassa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, mutta kuten itsekin jos sitä nimität se on enään hyvinvointiyhteiskunta, leikelty versio hyvinvointivaltiosta.
Nyt ollaan uudessa tilanteessa, enään ei pelätä Neuvostoliittoa tai Venäjää, nyt pelätään jotain ihan muuta. Poliitikoilla ei enään oikeastaan ole valtaa Suomessakaan, kuin huonontaa hyvinvointia. Tuossa meielenkiintoinen suomeksikin tekstitetty videopätkä.
Suomea koskeva haastatteluosuus alkaa kohdasta 20.00. Haastatteluvideo on toimitettu ja tekstitetty suomeksi. Mikäli tekstitys ei näy, paina videokuvan alalaidassa olevaa CC-painiketta.
http://www.youtube.com/watch?v=VD_3sUVU3FQedellä kehuu suuryhtiöitä ja niiden valtaa, ei taida paljoa tajuta mitä ne tekee nyt jo Euroopassakin. Melko kuvottavaa toimintaa.
- Koepa
Kas moi kirjoitti:
Koepa, jos olet vanha palstoilta tuttu nimimerkki. Totta on, että demarit olivat mukana rakentamassa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, mutta kuten itsekin jos sitä nimität se on enään hyvinvointiyhteiskunta, leikelty versio hyvinvointivaltiosta.
Nyt ollaan uudessa tilanteessa, enään ei pelätä Neuvostoliittoa tai Venäjää, nyt pelätään jotain ihan muuta. Poliitikoilla ei enään oikeastaan ole valtaa Suomessakaan, kuin huonontaa hyvinvointia. Tuossa meielenkiintoinen suomeksikin tekstitetty videopätkä.
Suomea koskeva haastatteluosuus alkaa kohdasta 20.00. Haastatteluvideo on toimitettu ja tekstitetty suomeksi. Mikäli tekstitys ei näy, paina videokuvan alalaidassa olevaa CC-painiketta.
http://www.youtube.com/watch?v=VD_3sUVU3FQTotta on kyllä mainitsemasi hyvinvointiyhteiskunnan rappio. Sitä miettiessä tulee nostalginen olo. Neuvostoliiton pelkoko piti sitä kapitalistienkin taholta pystyssä vielä 80-luvulla lapsuudessani? Jäikö sinne viimeiset poliitikot, Väyrysen ollessa jonkin sortin viimeinen soturi? Jokatapauksessa en niele ihan kärkevintä demarikritiikkiä, vaikka ymmärrän siinä olevan irrouttautumista jostain menneestä.
- kyllä...
"Neuvostoliiton pelkoko piti sitä kapitalistienkin taholta pystyssä vielä 80-luvulla lapsuudessani?"
Aika pitkälti piti, siksi se kesti niin kauan, Eurooppa oli kokonaisuudessaa melko sosiaalinen ja sosialistinenkin jos niin voi sanoa, erilainen kuin USA, melko pian Itänaapurin romahduksen jälkeen alkoi laaja vyörytys hyvinvointivaltion alasajamiseksi, näin ympäri Eurooppaa, tai tarkemmin se alkoi jo 70-80-lukujen taitteessa Suomessakin, ns. Korpilammen kokouksen jäljiltä, jossa demarit olivat mukana. Alettiin integroitumaan Euroopan unioniin kaikessa hiljaisuudessa taustalla. - Perussuomeen nyt
HALONEN HAPATTAA YHTEISKUNNAN JA DEMOKRATIAA HOITAMALLA ULKOPOLITIIKKAA YHDESSÄ ENTISEN SULHASENSA ERKKI TUOMIOJAN KANSSA. Missä demokratiassa entinen sulhanen tai morsian kiinnitetään
johtajan kanssa samantyyppiseen korkeaan virkaan ilman, että lehdistö
ja media ei valita asiasta?
Mitä teemme pressalla, joka luulee että muslimi syö sianlihanakkeja?
Halonen hölisee ensin islamilaisista sitä sun tätä ja sen jälkeen toteaa että
ne eivät uskalla mennä syömään sianlihanakkeja kiskalle? Halonen on matkustanut yksityislennoilla veronmaksajien laskuun lomamatkoilla kummallisissa maissa (Namibiassa, käynyt Petrassa turistilomalla jne. viimeksi)
mutta ei tiedä että muslimi ei käy nakkikiskalla
Mitä me teemme tällaisella kireällä pressalla?
"Kyse on siitä, joutuuko maahanmuuttaja miettimään, uskaltaako hän mennä perjantai-iltana ostamaan nakkeja ja ranskalaisia. Voiko hän sanoa lapselle, että voit olla viikonloppuna siellä missä muutkin nuoret? Vai pitääkö sanoa, että tule nyt ajoissa, ettei sinulle tapahdu mitään pahaa?"
http://www.hs.fi/verkkolehti/kotimaa/artikkeli/Vihapuhe hapattaa yhteiskunnan/1135268292020 VASTAAKerro kaverilleIlmoita asiaton viesti - Perussuomi pitää
TIESITTEKÖ ETTÄ URPILAINEN ON SOSDEMDIPLOMAATIN VAIMO JA ENTISEN SOSDEMKANSANEDUSTAJAN TYTÄR KOKKOLASTA, ELI HÄNELLE ON ANNETTU KAIKKI KULTALAULTESSA SUNNUNTAILAPSENA.
Urpilainen on saanut enemmän kuin kaiken SDP:ltä ja etääntynyt kansasta valovuosien päähän diplomaatinrouvaksi.
OLEN SAANUT KAIKEN SDP:LTÄ TOTESI KUKA AIKANAAN?
http://www.hs.fi/artikkeli/Ylityöllistetty Lipponen huolestui puolueensa ikärakenteesta/1135235942840
Kesällä 2005 Lipponen luovutti Sdp:n Eero Heinäluomalle.
"Olen saanut vastinetta jäsenmaksulleni. Olen saanut puolueelta melkein kaiken", liikuttunut Lipponen lopetti jäähyväisensä.
TIESITTEKÖ MUUTEN TÄMÄN
että maahanmuuttaja ei osaa asua talossa vaikka se annetaan hänelle veronmaksajien tuella ja että Koraani kieltää
kotivakuutuksen oton, tämä kaikki SOSDEMIEN tuodessa mamuja ovista ja ikkunoista:
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/64176-maahanmuuttajille-annetaan-pian-oppia-arkiasumiseen-kadesta-pitaen
Kommentti
Kotivakuutus on useimmille meistä tavanomainen asia. Mutta ei somaleille, jotka katsovat uskontonsa estävän kotivakuutuksen ottamisen.
Suvelan moskeijassa järjestettiin keväällä tilaisuus, jossa kerrottiin mikä kotivakuutus on. Paikalle kutsuttiin imaamikin, mutta lopulta yhteyksiä tarvittiin Kenian imaamiinkin. Päätelmä oli, että muslimi voi Suomessa ottaa kotivakuutuksen.- Mutta mutta
mitä tekemistä tällä maahtulolla on nimenomaan demareiden kanssa?
Myös Kokoomus, Keskusta, Vihreät, RKP ja Vasemmistoliitto ovat tuomassa tänne lisää maahanmuuttajia.
"Heidi Hautala työvoiman rekrytointipisteitä Afrikkaan
Puolue haluaa avata rekrytointipisteitä Afrikkaan
Vihreiden Hautala haluaa
työpaikoille kiintiöt maahanmuuttajille"
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=446758
"Kokoomuksen eduskuntaryhmä helpottaisi ulkomaisen työvoiman ja paluumuuttajien tuloa Suomen työmarkkinoille. Ryhmä ehdottaa muun muassa rekrytointipisteitä valittuihin Itä-Euroopan maihin, muuttoavusta ulkosuomalaisille"
http://haku.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=99181 - Kaikki tuovat
Mutta mutta kirjoitti:
mitä tekemistä tällä maahtulolla on nimenomaan demareiden kanssa?
Myös Kokoomus, Keskusta, Vihreät, RKP ja Vasemmistoliitto ovat tuomassa tänne lisää maahanmuuttajia.
"Heidi Hautala työvoiman rekrytointipisteitä Afrikkaan
Puolue haluaa avata rekrytointipisteitä Afrikkaan
Vihreiden Hautala haluaa
työpaikoille kiintiöt maahanmuuttajille"
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=446758
"Kokoomuksen eduskuntaryhmä helpottaisi ulkomaisen työvoiman ja paluumuuttajien tuloa Suomen työmarkkinoille. Ryhmä ehdottaa muun muassa rekrytointipisteitä valittuihin Itä-Euroopan maihin, muuttoavusta ulkosuomalaisille"
http://haku.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=99181Ne ei vaan ymmärrä sitä, ovat jotain persuja ehkä?
- Se on se
Mutta mutta kirjoitti:
mitä tekemistä tällä maahtulolla on nimenomaan demareiden kanssa?
Myös Kokoomus, Keskusta, Vihreät, RKP ja Vasemmistoliitto ovat tuomassa tänne lisää maahanmuuttajia.
"Heidi Hautala työvoiman rekrytointipisteitä Afrikkaan
Puolue haluaa avata rekrytointipisteitä Afrikkaan
Vihreiden Hautala haluaa
työpaikoille kiintiöt maahanmuuttajille"
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=446758
"Kokoomuksen eduskuntaryhmä helpottaisi ulkomaisen työvoiman ja paluumuuttajien tuloa Suomen työmarkkinoille. Ryhmä ehdottaa muun muassa rekrytointipisteitä valittuihin Itä-Euroopan maihin, muuttoavusta ulkosuomalaisille"
http://haku.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=99181HUUTAVA työvoimapula, joka joskus tulee, jos tulee. Siksi tänne halutaan ulkomaista työvoimaa ja tietenkin pitämään palkkataso matalana, täystyöllisyys olisi katastrofi.
- odotan vaaleja
Demarit ovat häpeä äänestäjille. Alkuperäiseen aloittajaan viitaten, Demarit haluavat Persuilta äänestäjät keinolla millä hyvänsä.
H-A on aivan oikeassa, että joukkosurmista tehtiin polittinen lyömäkeppi ja kepin varressa huimivat yhtä puoluetta ja heidän 560 075 äänestäjää nuijien etupäässä Demarit, Vihreät, Vasurit, RKP.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Halla-aho AFPlle Norjan joukkosurmista tehtiin poliittinen lyömäkeppi/1135268314654 - sossusussuseta
LAHEINEN YHTEISTYO;
-ole lahella ystavaasi, mutta viela lahempana vihollistasi..- Sanoi..
"Keep your friends close but your enemies even closer"
Michael Corleone Pacinon elokuvassa Kummisetä.
- thanks SDP
Mulsimien kotivakuutus koitui heti allahin lahjaxi tampereella pizzapaikan
palossa..
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010112412754094_uu.shtml
ei eime etta lipponen kiittelee SDPeeta kaikesta..
ts SDP on sosssulaisten jumala.. - Se mainitsemasi
Soros, hän tekee yhteistyötä piirien kanssa, jotka ajavat alas Eurooppalaista demokratiaa tuoden tilalle mallin, jossa saa kylä äänestää, mutta sillä ei ole vaikutusta. Se on kuin sirkuksessa, jossa kansa saa äänestää pellet esiintymään, mutta pelleillä ei ole valtaa mihinkään.
Freedom Housen puhemies oli pitkään CIAssakin johtajana työskennellyt James Woolsey. Kirjailija Bette Bao Lord oli näkyvässä osassa International Committee for Tibetin kautta Tiibetin vuoden 2008 mellakoiden aikana. Freedom House työskentelee läheisesti sijoittaja George Sorosin Open Society-instituuttien sekä Norjan ulkoministeriön kanssa edistääkseen sellaisia asioita kuin Washingtonista käsin rahoitettua Tulppaani-vallankumousta, joka nosti Washingtonille ystävällismielisen diktaattorin, huumeparoni Kurmanbek Bakiyevin valtaan.
http://www.magneettimedia.com/?p=4212
Freedom Housea rahoittavat lukuiset säätiöt, kuten Lynde and Harry Bradley Foundation, Sarah Scaife Foundation ja Soros Foundation. Se saa 2/3 tuloistaan Yhdysvaltain hallitukselta, National Endowment for Democracyn, USAIDin ja sisäministeriön kautta.[2] Läheisistä yhteyksistä USA:n hallintoon johtuen mm. Noam Chomsky ja Edward S. Herman kritisoivat kirjassaan Manufacturing Consent Freedom Housen suhtautuvan arvioitaviin maihin sen peruseella ovatko ne hyödyksi USA:n intresseille. Räikeimpänä esimerkkinä Chomsky ja Herman pitävät sitä, kun Freedom House kuvaili San Salvadoria 1980-luvulla hallinneen ja omia kansalaisiaan murhanneen hallinnon järjestämiä vaaleja "ihailtavaksi"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Freedom_House- Soros oli jo
Euron kimpussa ;-)
"Englannin punnan kaataja Soros näyttää nyt olevan vanhassa roolissaan. Hän ja muutamat muut superkeinottelijat hyökkäävät nyt euron kimppuun.
The Wall Street Journal kertoo viime viikolla erään pankkiiriin yksityiskodissa Manhattanilla järjestetystä "ideapäivällisestä". Siihen osallistuivat Soros ja muutamat muut Wall Streetin vahvimmat keinottelijat.
He sopivat keskenään, että he hyökkäävät Kreikan holtittomuuden heikentämää eurotaloutta vastaan."
http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2010/03/03/soros-on-nyt-euron-kimpussa/20103133/145
- Nuolenta pois
SUOMEN PRESIDENTTI EI VOI KUULUA HALOSLAIS-LIPPOSLAISEEN MENNEISYYTEEN "neuvostoystävyysaikaan". Siksi toisella pres. vaalikierroksella ehdokkaina ovat Sauli Niinistö ja Timo Soini, JOILLA EI OLE brezhneviläistä nuolentamenneisyyttä.
HALOSEN MATKAT LOMAILEMAAN PETRAAN JA KÄYMINEN SAMALLA SYYRIAN JA EGYPTIN DIKTATUUREISSA
2009 OVAT VASTENMIELISIÄ.
Halosen toiminta happamoittaa Suomen demokratiaa. Demarien sekoilu ulkopolitiikassa on torjuttava: BACK TO BASICS, takaisin perussuomeen ja suomalaisten etujen ajamiseen.
On ikävä kyllä selvää, että presidenttien on nöyristeltävä Putinin edessä, koska Suomella on taloudellisia etuja vaarallisessa uhkaavassa Venäjässä. Mutta ei Syyriassa eikä Egyptissä.
Halonen elvistelee Assadin vieraana lokakuussa 2009. Suomella ei ole elintärkeitä suhteita
Syyriaan eikä sen (kansan)murhaa tehneeseen diktaattoriin Assadiin.
Miksi Halonen valitsi valtion varoilla tehdyn lomamatkansa kohteeksi Syyrian diktatuurin
jonka johtaja on pian syytteessä murhista?
http://www.finland.sy/public/default.aspx?contentid=178987&nodeid=41633&contentlan=1&culture=fi-FI
Halonen elvistelee Mubarakin vieraana lokakuussa 2009. Suomella ei ole elintärkeitä suhteita
Egyptiin eikä sen (kansan)murhaa tehneeseen diktaattoriin Mubarakiin.
Miksi Halonen valitsi valtion varoilla tehdyn lomamatkansa kohteeksi Egyptin diktatuurin
jonka johtaja on jon nyt syytteessä murhista?
http://www.tpk.fi/public/default.aspx?contentid=181888&contentlan=1&culture=fi-FI
http://timoharakka.blogspot.com/2011/02/meidan-mubarak.html
Suomen tuen Mubarakille kävi osoittamassa itse Tasavallan presidentti, kuuluisa ihmisoikeuksien puolustaja, vain reilu vuosi sitten.
Lue koko A-studion kolumni
http://blogit.yle.fi/a-tuubi/meidan-mubarak
Meidän Mubarak järjesti näytösvaalit, joissa ainoa vakava oppositiovoima eli Muslimiveljeskunta ei saavuttanut yhtä ainoaa parlamenttipaikkaa. Meillä lännessä kukaan ei valittanut.
Halonen tunki itsensä Mubarakin ja Assadin väliin Pariisissa 2008
Mubarak ja pian Assad ovat syytteestä (kansan)murhista
http://www.zimbio.com/photos/Bashar Assad/Tarja Halonen- Mielenkiintoista...
"Halosen toiminta happamoittaa Suomen demokratiaa. Demarien sekoilu ulkopolitiikassa on torjuttava: BACK TO BASICS, takaisin perussuomeen ja suomalaisten etujen ajamiseen."
Sekoilu? Mitä ovat suomalaisten edut? Niiden ajaminen näyttäisi mahdottomalta EU oloissa. Venäjä ei ole uhka, vaan kauppakumppani, joka kanssa käytävää kauppaa EU-määräykset rajoittavat.
http://hildakoo.blogspot.com/2011/08/vaikutusmahdollisuuksia-eussa-ei-voi.html
Sitä ei osaa sanoa, miksi Halonen valtisi nuo kohteet lomailuunsa, paitsi, että niissä on paljon pakolaisia idästä ja Afrikasta ja molemmissa maissa on on USA:n taustalla rahoittama kapina, toisessa menossa ja toisessa (Egyptisssä) alkuperäiset kapinoitsijat on jo syrjäytetty, heitä käytettiin vain hyväksi.
Libyassa totta kai on menossa sama juttu.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/kuvakertomus-misratan-ihme-sk-libyassa - Syytteessä
"USA:n ex-puolustusministeri Rumsfeld oikeuteen kidutuksesta
Yhdysvaltojen entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld joutuu vastaamaan oikeuteen kidutuksen sallimisesta. Kaksi amerikkalaismiestä on nostanut Rumsfeldia vastaan siiviilikanteen. He väittävät joutuneensa kidutuksen uhriksi olleessaan Yhdysvaltain armeijan kiinniottamina Irakissa vuonna 2006.
Liittovaltion vetoomustuomioistuin Chicagossa päätti maanantaina, että miesten oikeusjuttu otetaan käsittelyyn."
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/08/usan_ex-puolustusministeri_rumsfeld_oikeuteen_kidutuksesta_2777714.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941