Muistakaa hyvät ihmiset mistä tämä keskustelu lähti

defacto

Tämä totuus ei poistu vaikka, sen päälle mitä kasattaisiin:

Perussuomalaisten Pirkanmaan piirisihteeri sai massamurhaajalta viestin ennen hirmutekojaan. Tulevasta tietämätön katsoi asiakseen lähettää eteenpäin viestin, joka on lainkin mukaan kiihottamista kansanryhmää vastaan.


Mielestäni oleellista on, että tässä maassa löytyy puolue, jonka riveissä on todella paljon rasistisia ja muita pelokkaita tietämättömyyden aikaansaamia mielipiteitä omaavia henkilöitä, joiden pääasiallinen poliittinen motiivi on Suomen eristäminen muusta maailmasta. Tällaisia eristäviä ideologioita on ollut ennenkin. Yksi ideologia oli Neuvostoliittossa ja toinen Natsi-Saksassa. Kummassakin käytettiin hyväksi sekaannuksen tilaa silloisessa maailmassa ja totaalipopulismilla saatiin alkuun ideologia, josta kansa maksoi verisesti.

Hämmästyttävää on, että vielä nykyäänkin löytyy ihmisiä, jotka eivät osaa suhteuttaa asioita tilanteessa, jolloin tarvitaan todellisia ratkaisuja ja täysin uudenlaisia ideologioita. Ei missään nimessä niitä vanhoja, jotka Soini on kaivanut naftaliinista ja joita kauppaa kansalle kuin pölynimureita.

Valitettavaa, mutta tyhmyys näyttää edelleen tiivistyvän joukossa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asdertson

      Kuvaavaa on, että manifestin saaja ei nähnyt sen sisällössä mitään arveluttavaa - taisi olla niin paljon PS:n oman ohjelman kaltainen - vaan lähetti sen surutta eteenpäin tehden norjalaiselle massamurhaajalle juuri sen palveluksen mitä hän sydämestään halusi.


      Lisää näkyvyyttä rasistiselle ja väkivaltaiselle ohjelmalle tappaa viattomia ihmisiä.

      Sellaisen karvan persut paljastivat.

      Nyt tämän pitäisi olla selvää niillekin jotka ensin tätä epäilivät.

    • Faktaa kehiin
    • rääpäle?

      Mitä haluat sanoa ja minkä puolueen nimissä puskasta huudat!
      Jos puntti tutajaa, ja piilossa pysyt, ole hiljaa vikisijä!

      • defacto

        UUU... Pelottaa :)

        Teit juuri selväksi mikä on persu. LOL


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      32
      3738
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      50
      1652
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1359
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1191
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      172
      1047
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1041
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      915
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      39
      807
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      761
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      740
    Aihe