Olen joskus nähnyt kuvia olkainsadehousuja käyttävistä puutarhaihmisistä. Sadehousuissa oli olkaimet ja sekä rintamus että selkäpuoli ulottuivat korkealle suojaten selän kontatessa ja kyyristyessä ja märissä pensaissa liikuttaessa. Onko tietoja mistä sellaisia sadehousuja saa?
Kurahousut puutarhatöihin
23
20517
Vastaukset
- Maarit
Kalastuskaupat?
Veneilykaupat?
Urheiluliikkeet?
Muovialan kaupat (Etola)?
Kotimaisilta suoraan tehtaalta?
Kyllähän tuollaiset housut melko hyvät on puutarhahommissa mikäli haluaa tai joutuu tekemään hommia säästä riippumatta. Itse käytän töissä jos tarve vaatii.
Pelkältä märältä maalta suojaamiseen ne ovat turhan kuumat, takaosan ei tarvitsisi olla tiivis, lähinnä polvien.- Tuija
Esimerkiksi hakusanoilla sade avohaalari löytyy netistä paikka(oja) josta voi ostaa postimyynnistä kotimaisia olkainsadehousuja ja sadetakkeja eri väreissä. Malli on väljä ja suojaavuus hyvä.
- Ann-Mari
Minulla ja miehelläni on April Rainin olkainsadehousut ja sadetakit piha- ja puutarhatöihin. Mieheni käyttää niitä myös kalastaessaan ja autonpesuun yms. Materiaali on kestävää ja malli on riittävän väljä tuuletuksen kannalta.
- Juppe
Tuolla on jo mainittukin kokkolalainen April Rain. heidän kotisivunsa on
http://www.aprilrain.fi
parhaat olkainhaalarit löytyvät FUN RAIN otsikon alta. Hinnasto löytyy sieltä, ja asuja voi tilata postiennakolla. Jos haluaa kestävät housut on syytä valita tuo paksumpi 300 grammainen materiaali. Se ohuempi muistuttaa Rukan Elastoplastia (lasten kura-asut).
Sitten on myös toinen suomalainen tekijä
http://www.aartolahti.com
mutta heillä ei tilaussysteemi toimi niin sujuvasti.
Rukka teettaa kaikki sadeasunsa ulkomailla, materiaali tulee Norjasta, joten Rukka on vähiten kotimainen valmistaja (vaikka yleensä luullaan ihan toisin). Nuo edellä mainitut käyttävät kotimaisen Kiiltoplastin kankaita.- Juppe
Eipä tuo sade paljon haittaa juhannuksen viettoa, kun on kunnon varusteet. Olen aamupäivän möyrinyt puutarhassa, tukia marjapensaille, rikkaruohojen kitkemistä jne. Minulla on nuo April Rainin housut ja takki ja oli oikein ilo puuhata raikkaassa sadesäässä, kun voi olla polvillaan tai kontata märkien marjapensaiden alle ilman että tarvitsee pelätä vaatteiden kastumista tai likaantumista.
- Juppe
Juppe kirjoitti:
Eipä tuo sade paljon haittaa juhannuksen viettoa, kun on kunnon varusteet. Olen aamupäivän möyrinyt puutarhassa, tukia marjapensaille, rikkaruohojen kitkemistä jne. Minulla on nuo April Rainin housut ja takki ja oli oikein ilo puuhata raikkaassa sadesäässä, kun voi olla polvillaan tai kontata märkien marjapensaiden alle ilman että tarvitsee pelätä vaatteiden kastumista tai likaantumista.
laitoin tuonne sadeasujen ystävien saitille muutaman kuvan asiallisesti pukeutuneesta kukkapenkkien kitkijästä...
- nnnnnnn
Juppe kirjoitti:
laitoin tuonne sadeasujen ystävien saitille muutaman kuvan asiallisesti pukeutuneesta kukkapenkkien kitkijästä...
missä sellainen sadeasujen ystävät on?
- Rukka
Rukan olkainsadehousuja löytyy vihreinä ja sinisinä Helsingin keskustan Stockmannilta hintaan jotain 40 €.
- niko
Tilasin tuolta April Rainilta, kesti aika kauan toimitus, mutta kyllä on hyvät. Tänään viimeksi kitkin vaimon kanssa kukkapenkkejä, ja polvillaan ja istuen voi olla ihan huoleti vaikka taivaalta tulee vettä. Niitä voi pitää vaikka saappaiden päällä, koska niissä on samanlaiset jalkalenksut kuin lasten kuriksissa. Ei muuta kuin letkulla housut puhtaaksi ja kuivumaan. Monilla tuntuu olevan joku omituinen ennakkoluulo sadehousuja varsinkin henkselihousja kohtaan, onko jäänyt leikkarista 'kuriskammo'.
- kumipekka
Itselläni on Hydrowearin olkainkurahousut ja hyvin toimii vastaavissa hommissa
- Marianna
Käytän puutarhan ja pihan hoidossa 1980-luvulta peräisin olevia purjehdussadevaatteita, keltaisia Rukan Baltic jollahousuja. Ne ovat aikalailla vastaavat AprilRainin olkainhousujen kanssa. Syksyllä lehtiä haravoidessa ne soujaavat hyvin tuulelta mutta päästävät kosteuden ylävartalon kautta pois.
Kesäsateella kastelutöissä asuuni kuuluu lisäksi sadetakki ja syydvesti samaa kokonaisuutta. - Utelias
Kehtaako sellasia pitää päällä? Olen harkinnut itse, mutta jäänyt vielä hankkimatta.
- tiina
..kehtaako? Miksei? Mitäs siitä välität, mitä muut ahdasmieliset sanovat tai ajattelevat, jos itselläsi on hyvä olla? Tuolla joku sanoi, että taitaa olla kuriskammo, ja sitä mä olen havainnut muutenkin ihmisten sadepukeutumisessa. Miksi niin harvat pukeutuu asiallisesti kun taivaalta tulee vettä kuin saavista? Jotkut taiteilee sateenvarjon kanssa polkupyörällakin. Itselläni on kyllä keltainan sadeasu sitä varten, ja sitä on kyllä käytetty puutarhassakin.
- Itse ainakin kehtaan
Itselleni hommasin myös tuollaiset "lasten kurahousut". Täyttävät kyllä tehtävänsä paljon paremmin vyötäröhousuihin verrattuna, tulihan se jo lapsena opittua.
Jos niin kovasti hävettää "kuriksia" käyttää niin haalarin yläosan päälle voi laittaa säästä riippuen vaikka paidan, takin tai sadetakin. - Raija
Ainakin täällä Etelä-Suomessa myös talvella on niin räntäistä ja loskaista, että kurahousuille löytyy käyttöä melkeimpä ympäri vuoden piha- ja lumitöissä. Itse asiassa on aika hellyttävää katsella isoa lastani (aviomiestäni) kun hän tekee keltaisissa olkainhousuissa lumitöitä räntäsateessa.
- Kyllä kehtaa
Kyllä voit käyttää olkainkurahousuja, koska ei sitä mikään lakikaan kiellä. Itse käytän todella paljon olkainkurahousuja juuri näitä aprilrainin olkainkurahousuja, joissa on vielä nämä kuminauhalenksut kenkien alle. Minulla on vielä sellaiset, joissa on nepparikiinnitys haalareissa. Käytän lähes päivittäin kurahaalareita, joita minulla on useita ja vielä kelistä riippumatta paitsi ei aivan helteellä. Kerran kävin kaupassa olkainkurahousut päällä sateettomalla kelillä, jossa kyllä hieman ihmeteltiin, mutta ei se häirinnyt minua lainkaan.
- Paavo
ostin juuri keltaiset henkselihaalarit Tuontiyhtiöstä (Helsinki). Semmoisia löytyy myös Bauhausista, ne ovat halpoja, mutta eivät tunnu kovin kestäviltä, mallikappale, joka oli siellä roikkumassa oli jo repeytynyt saumasta.
- mä vaan
Hei mistä sais jostain kunnon kurikset ja takin, nyt heti, siellä on karsee ilma ja me ollaan Raumalle menossa.
- mä kans
mä OON Raumalla. Multa saat lainaks. Mistä mä löydän sut? ooks sä muija vai?
- Liisa
Sain tästä viestistä hyvät vinkit ja nyt minullakin on asianmukaiset varusteet, vaikka sitten kesä jatkuisi yhtä sateisena. Raikkaassa ilmassa on ilo möyriä, kun ei tarvitse miettiä kastumista eikä likaantumista. Ja onhan ne niin värikäitäkin sadeasut harmaina sadepäivinä. Hyvää kesän jatkoa kaikille viherpeukaloille.
- Mielenkiintoinen
Saako ihan mielenkiinnosta kysyä minkälaiset ostit? Itsellä on tarkoitus ostaa tuollaiset AprilRainin fun rain -sarjan kurikset, saisi vain tilattua.
- Seija
Kunnollisella sadeasulla on ollut käyttöä tänä kesänä
- kumipekka
Toivottavasti tulee oikein sateinen kesä. Saisi käyttää Kontioita ja kurahousuja oikein urakalla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1442490Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2001181Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131091Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi298911- 66868
- 91867
- 53851
- 46839
- 56803