´Nyt on pakko tunnustaa

naiselle eräälle

Olen yrittänyt pitää tunteitani viltin alla tarkalleen 26vuotta, olen pistänyt itseni vihaamaan sinua, olen pistänyt itseni haaveilemaan revanssista suhteesi.
Nyt on jo sen aika, nyt on jo sen aika että voin myöntää täällä anonyymi miehenä että olen rakastanut sinua kaikki nämä vuodet, olen odottanut ihmeen tapahtuvan ja sattuman kuljettavan sinut eteeni, rakkauteni ei ole kuollut hetkeäkään suhteesi.
Kuljet varmaan tietäsi laulellen, nauttien elämästäsi, kenties perheestäsi ja olet onnellinen ihanasta elämästäsi kaikkina näinä vuosina täysin tietämättömänä siitä että olen odottanut sinua kuin kuuta nousevaa rakkaudesta riutuen.
Kaiken tämän voinen tunnustaa täällä kirjoittamalla sinulle rakkauteni kohteelle tietäen ettet koskaan tule saamaan tietää kuinka sinua olen rakastanut.

Elämä on julmaa ja rakkaus silkkaa murhaa, ei elämässä aina käy niin kun toivoisit, ei kaikille aurinko paista.
On myös olemassa onnettomia ihmisiä jotka ovat rakastuneet vääriin henkilöihin ja joutuneet hylätyiksi, ei ole tuomittavaa tai rikollista jos toiselta osapuolelta rakkaus loppuu, ei vaikka toisella olisi rakkautta sydämessä antaa toisenkin puolesta.
Onko oikein että rakkauteni saa elää tietämättä tunteistani koko elämänsä loppuun, mutta mitä sillä voittaisin vaikka hän tunteeni tietäisikin, se ei asioita miksikään muuttaisi , tekisi ainoastaan kipeää huomata se, jonka jo tiesinkin, et rakasta minua .

13

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eräs nainen vain

      voi olipa hieno tunnustus saisinpa olla tuo nainen mutta vain niin että sinäkin saisit tuntea minunkin rakkauteni........eräs nainen vain

    • ?

      vai järkyttyisitkö jos toinen olisikin tuntenut samoin ?

    • J..i

      Kuin meikäläisen elämää... tosin ei yhtä monta vuotta...

    • Yx Naenen

      Naisena kysyn, miksi et ole ottanut rakkautesi kohteeseen yhteyttä ja kertonut tunteistasi hänelle?
      Olisit voinut viettää nuo vuodet, kenties onnellisemminkin.

      Täytyy tunnustaa, että rakastan erästä miestä, olen rakastanut häntä....vuosia......

      • Yx Mies Vaan

        Mikset ota ite yhteyttä häneen?


    • Yx naenen

      Olisin tyrkky, mielestäni...Vai olisinko?

      • Yx Mies Vaan

        Tuskin,lähestyt pikku hiljaa.


    • M****

      Missä päin asutte? Olen myös 26 ja olen salaa rakastanut yhtä Mikaa melkein kokoikäni... En todellakaan tiedä mitä mieltä hän on minusta. En edes tiedä missä hän asuu nykyään tai mitä tekee...

    • 26v.sitten vielä nuo

      Olipa kaunis kirjoitus!Olethan kertonut tuon naiselle,josta kerrot.
      26 vuotta sitten eräs nuori mies toi minut autolla kotiin,sanoi lähtevänsä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja palaavansa vielä etsimään minut...tuskin hän enää minua edes muistaa,mutta jos hän tulisi ovelleni,ottaisin hänen hymyssä suin vastaan...muistan

    • ex vaalea n

      Ap! Missä sinä asut nykysin? Jäikö jotain kesken? Olen sjoskus saanut terveisesi mm veljeni kautta mutta mulla on perhe...sulla myöskin?

    • naiselle eräälle

      Jos tunteeni saisin kuolemaan, olisi oloni helpompaa .
      Kysyittekö olinko tehnyt asian eteen mitään, mitä voisin tehdä asialle johon en voi vaikuttaa, ei se riitä että rakastan häntä kun tiedän ettei hänellä ole tunteita minua kohtaan, mistäkö sen tiedän, tiedän sen siitä etten ole kuullut hänestä mitään sen jälkeen kun hän päätti suhteemme, ja voi pojat että siitä on jo aikaa kulunut.Keräsin rohkeuteni, ja voi pojat että siihen sain ladata paljon rohkeutta jotta uskalsin yli vuosi sitten laittamalla erään viestimen kautta hänelle terveiseni, jos jännitykseni ja odotukseni tuskan olisitte nähneet ymmärtäisitte, mutta vastausta häneltä sain turhaan odottaa, se oli lopullinen varmuus ettei haaveeni koskaan toteutuisi.
      Olisiko helpompaa elää jos rakkauttesi kohde olisikin kuollut, vai se että hän elää ja voi hyvin toisaalla, kummassakin tapauksessa rakastat eikä toinen vastaa.
      Turhaan kirjoitan tuuleen viestejä hänelle, ei hän niitä kuule, niin on parasta joka tapauksessa ja ainoa onni onnettomassa riutavassa rakkaudessani on se että tiedän hänen olevan onnellinen .

    • vuosia rakastanut

      Suht saman verran aikaa olen itse rakastanut miestä, jonka kanssa unelmoin vieläkin joskun kohtaavani. Me molemmat olimme ja taidamme vieläkin ollla varattuja, silloin pienten lasten vanhempia. En koskaan saanut kerrottua syytä, miksi tein niinkuin tein. Se oli julmaa sinua kohtaan, mutta halusin suojella viattomia lapsia. En uskaltanut vaimosi vuoksi koskaan ottaa yhteyttä, koska hän jopa tiesi millaiset vaatteet lapsillani oli, ja uhkaili myös lapsiani, sitä hän ei varmaankaan sinulle uskaltanut kertoa, häiriköihän hän kuitenkin monta vuotta minua ja perhettäni. Asetin lasten edun rakkauden edelle, sitä olen katunut monta kertaa. Kaikki olisi varmaankin järjestynyt, mutta en uskaltanut irrottautua.
      Olen edelleen saman miehen kanssa, lapset ovat aikuisia, enkä voi sinua koskaan unohtaa, mutta aikaa ei saa käännettyä takaisin, joten täytyy vain täällä unelmoida, siitä että joskus vielä tapaisimma, ehkä uskallus nyt riittäisi.

    • naiselle eräälle

      Kiitos ihanista viesteistänne, oli kiva huomata etten ole yksin pitkäkestoisen kaipailuni kanssa, en siis olekkaan epänormaali jolle on jäänyt rakkauden nälkä sieltä menneisyydessä tapaamaani naiseen.
      Kun ei täydellinen rakkaus onnistunut silloin,oli opittava elämään ja rakastamaan puolikkailla valoilla, meneehän se elämä näinkin mutta ilman sinua jota rakastin ja aina tulen rakastamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe