lääkeriippuvuudesta eroon päässeitä?

Olen yrittänyt muttei onnistu. Jos saisin päättää niin jatkaisin loppuelämän. Niin vaikeeta se vaan on. Ni no miltä se nyt vuoden päästä tuntuu. Jos ei ole vierotusoireita enää niin tuskimåpa enää lankeat.

Sanoisin että vieroitusoireet ei sittenkään ole se pahin juttu. Vieroitusoireet, jotka itselläni kestivät sen pari viikkoa olivat helvetilliset. En nukkunut käytännössä ollenkaan ja tärisin ja pelkäsin. Tiesin kuitenkin että ne menevät ohi, niin kuin menivätkin. Mutta mulla ongelmana on se, että nyt vuoden jälkeenkin himoitsen lääkkeitä edelleen. Miten keksiä jotain yhtä hyvältä tuntuvaa lääkkeiden tilalle? En haluaisi täysin alkoholisoituakaan.

Syy miksi aikanaan lopetin lääkeet ei ollut se, että halusin lopettaa. Syy oli se, että toleranssini kasvoi niin suureksi etteivät normaalit annokset tuntuneet enää missään. Ja niin suuria määriä kun itse käytin, oli vaikea hankkia. Lopetin siis pakon edessä kun lääkkeet eivät enää toimineet.

Pahin mahdollinen tilanne lienee se, että on koukussa jonkin terapeuttisessa käytössä tärkeän lääkkeen yliannoskäyttöön. Eli se, että on käytännössä pakko käyttää lääkettä, mutta se pyrkii riistäytymään viihdekäytöksi. Kuin alkoholisti joutuisi ottamaan joka päivä yhden lasillisen ruuan kanssa...

Itse painin tällaisten juttujen kanssa...

miks ees lopettaa??? :D

Oi voi, 7 vuotta takana säännöllistä lääkkeiden käyttöä. Oma riippuvuuteni on panacod, jota menee 7-10 vuorokaudessa. Pelottaa, pelottaa, pelottaa. Olen yrittänyt vähentää pikkuhiljaa ja pääsin 2 tbl vuorokausi-annostukseen, kunnes jotain tapahtui ja sama meininki jatkui. Olen käynyt a-klinikan seurannassa, jonka aikana olin ilman sen puoli vuotta, mutta kuinkas kävikään kun seuranta loppui ja olin "terve".... Lääkäriin vaan ja reseptiä kouraan ja taas mentiin.

Tää lääkeriippuvuus on paha ja vaiettu ongelma. Mäkin oon ulkopuolisen silmin täysin normaali. Naimisissa, "onnellinen", korkeasti koulutettu työsskäyvä ihminen. Sisältä olen ihan paskana koska en pysty lopettaa. En tiedä mikä aikanaan on ajanut lääkkeiden väärinkäyttöön, sillä joku syyhän siihenkin varmasti on, mutta sen tiedän että lääkkeiden päivittäinen syönti tekee musta masentuneen ja varmaan flippaan kohta. Pelottaa niin paljon se mitä tapahtuu jos en pääse irti ikinä, ja pelottaa myös lopettaminen. Kukaan muu kuin mieheni ei tiedä tästä, ja hänkin on hermoromahduksen partaalla asian vuoksi. Haluaisi auttaa muttei tiedä miten. A-klinikat ja lääkärit kun eivät ole auttaneet ennenkään.

Mä olen päässyt bentsoista eroon noin vuosi sitten. Välillä on ollut helpompaa eikä ole tehnyt mielikään niitä eikä oikeastaan vieläkään tee niitä mieli mutta olen sitten alkanut käyttää alkoholia. Viikonloppuisin pelkästään, ainakin toistaiseksi niin.
Joku siäinen kaipuu ja halu vaan vie, aivan kuten vei lääkkeissä. Jännityksen rentoutuminen ja vapauden kaipuu lienevät ne syyt jonka takia on vaan saatava jotakin. Sama kuin silloin lääkkeissä ja vasta kun ne alkoivat ahdistaa niin hakeuduin hoitoon. Se tuskien tie ei ollut helppo mutta kannatti kokea. Paitsi jos nyt sorrun sitten alkoholiin niin onko järkeä ???

Aloittajalle: Kertomuksesi kuulosti suurelta osin aivan, kuin itse kirjoittamaltani. Olin ollut yli kymmenen vuotta koukussa Diapamiin ja Panacodiin. Lopulta tapahtui jotain, mikä pysäytti minut. Minun oli pakko tehdä valintani kolmiolääkkeiden väärinkäytön lopettamiseksi.
Annokset olivat minulla loppuaikoina n. 60-100mg Diapamia ja 6-8 tbl Panacodia/vrk. Olin jatkuvasti väsynyt ja ajoittain masentunut. Kävin kuitenkin töissä. Olen hyvin kouluttautunut ja arvostetussa ammatissa. En tiedä, kuinka moni loppujen lopuksi ympärilläni aavisti jonkun olevan vikana, itse olin rehellinen vain pari läheisimmälleni, mutta arvelen, että olen jonkin verran pöpperössä ja unessa väkisinkin elänyt viimeisimmät vuodet ennen vieroitusta. Jotain siis tapahtui ja herätti minut.
Otin vapaata työstäni, en kertonut todellista syytä. Menin A-klinikalle päihdesairauksien erikoislääkärin vastaanotolle ja aloitin vieroituksen. Aloituksena oli n. kolmen vikkon 'tasausvaihe', jolloin söin lähes entisen määrän lääkkeitä tasaitettununa säännöllisiin ottamisaikoihin, jotka itse sain määrätä haluamiksi ajankohdiksi. Sen jälkeen aloitettiin minun itseni haluaman määrän viikottainen vähentäminen, vuoroviikoin saattaoi olla joko vain toisen lääkkeen (pami/kodein) vähennyt, tai sitten molempien. Jos vieroitusoireet tuntuivat liian tukalilta, vauhtia hidastettiin, mutta ehdoton sääntö oli se, ettei takapakkia menty, eli ei koskaan lisätty annosta takaisin yhtään suuremmaksi. Näin edettiin siten, että kävin viikottain A-klinikan sairaanhoitajalta hakemassa lääkkeeni pussitettuina annospusseihin, joissa ottoajat. Tämä oli selkeää, eikä houkuttanut repsahduksiin, niin kuin olisi saattanut käydä, jos koko purkki olisi ollut minulla itselläni kotona. (Lääkkeet toki ostin ja maksoin itse, ja vein säilytettäväksi A-klinikalle.
Välillä teki tiukkaakin, sitä en aio kieltää, tuli sekä koviakin fyysisiä ja psyykkisiä vieroitusoireita, mutta en ollut yksin, vaan sain tukea koko ajan osaavalta klinikan henkilökunnalta. Heinäkuun 2010 alussa ootin viimeisen Panacodin ja Diapamin ja nyt olen ollut kohta puolitoista vuotta puhtaana. Käynt vieläkin psykiatrian polikinikalla harvakseltaan jälkiterapiassa, koska koen sen hyvänä itselleni. Minulta on omasta pyynnöstäni otettu myös koko seuranta-ajan harvakseltaan huumeseula, koska työssäni sattui jotai ennen vieroitusta, jonka vuoksi saattaa olla työhönpaluuni jälkeen hyödyllistä, jos voin todistaa, etten ole käyttänyt mitään päihteitä.
Käytän rentoutumiseen ja seurustelun merkeissä alkoholia silloin tällöin, mutta kolmiolääkkeistä pysyn irti. Ne ovat minulle vaaraksi, tiedän sen nyt. On ihanaa, kun ei tarvitse pelätä tai hävetä mitään.

Jep.Mulla on useita leikkauksia takana ja kroonista kipua jonka syy tiedossa,mutta korjata ei voi.Olen kokeillut kaikkia lääkkeitä maan ja taivaan väliltä,myöskin panacodia.Kuinkas kävikään..huonosti.Aluksi lääkäri nosti annosta 2tabl.kolmasti päivässä...eihän se kauan riittänyt kun nostelin sitä itsekseni mennen tullen.Loppuaikana meni 20 kpl vuorokaudessa,onneksi ei ihan joka pvä.Kolme viikkoa sitten sain kelalta kirjeen jossa pyydettiin selvitystä valtavasta lääkemäärästäni.Siinä vaiheessa aloin tosissani pohtia tilannettani.Olin jo aikaisemmin haukkunut itseni peilin edessä itkien narkomaaniksi ja paskaksi moneen kertaan.
Viekkarit oli yli viikon todella kamalat! Tää henkinen puoli on melkein yhtä tuskastuttavaa,mutta en halua antaa periksi.Yritin saada apua lääkäriltäkin,mutta hän käski lähteä kotiin kitumaan :( nyt mietin mitä ihmettä teen näille kamalille kivuilleni.

Millaisia teidän vieroitusoireet ovat olleet? Kauanko ovat kestäneet? Onko kukaan kokenut iho-oireita, polttamista/kutinaa jne? Millaiset reflat oli ns. hitaan vieroituksen aikana?

keho eienääntarvitse mutta mieli himoaa kokoajan opiaatteja ja pentsoja. vituttaa ku kokoajan miettii lääkkeitä..

Olen pääsyt kansa tekee sen vaan vaikeeksi käytän luontaisia hoitoja yritän puhua lääkketömän hoidon puolesta se on helevtin vaikeeta suomessa täällä ylilääkitään kokoajan https://www.youtube.com/user/vihreysjavoimavarat lue bloga ja kaikkea ja hanki apua ja niinedellen,

Ei narkit ikinä pääse eroon niistä, aina te narkit repsahdatte huumeisiin ; )
Surkuhupaisaa porukkaa, yhteikunnan raukkoja elättejä, vetäkää lisää, teille on hauska nauraa!

Siksi teitä narkkeja (=tuttuja, kavereita ja tuntemattomia) onkin hauska ilmiantaa poliisille : )

Joo, mutta se pitää tehdä hitaasti. Mulla meni krooniseen kipuun triptyliä aika hurja annos, pääsin sitten lopulta leikkaukseen ja kipukin hävisi lähes kokonaan. Yks kaunis päivä tuumasi että lopetampas nyt nuo napit... väärin väärin... mikä liskodisko ! Säntäsin hädissään keskellä yötä tuttavani (yöhitajana täs lähellä) luo että mitä mä teen ! Hän vaan naureskeli et eihän niitä tosiaan lopetetta KERRALLA. Annosta alentamalla 5 mg , vähitellen. Pääsin irti, kipuun otan enää panadolia.

Täällä kans yks panacodin väärinkäyttäjä, kun mulla on lääkkeitä saatavilla päiväannos on 14-20 tbl.. Oon ollu pari kertaa lyhyessä vierotuksessa, viimeisimmän jälkeen olin lähes vuoden käyttämättä, voin tosi hyvin, ei ollu pitkään aikaan mieli lääkkeitä, kunnes yksi päivä niinku salama kirkkaalta taivaalta, uusin reseptin ja sitte sitä taas mentiin.. mä käyn kans töissä ja käytännössä mulla on aina viikoks lääkkeitä ja joka toiseksi ei. Jotenkin olen viekkareidenki kans töissä selvinny, pari kertaa jääny saikulle. Mulla mittaillaan maksa ym. arvoja tietyin väliajoin ja vaikka arvot on välillä tosi korkeella, ei lääkärit näytä asiasta paljoo huolestuvan. mulla on krooninen kipuongelma, mut tosiasiassa pärjäisin jo ilman codeiinia. Joku kirjotti, että kodeiini on onneks mieto eikä niin koukuttava ku jotkut vahvemmat kipulääkkeet, mut mun kohdalla se ei pidä paikkaansa. Mulla oli tossa välissä oxycontin lääkitys, mut en saanu siitä samanlaista aktiivista hyvänolon tunnetta. Huomenna oon taas menossa hakeen satsin panacodia..

Hui kauheaa. Mutta pahinta on kyllä se, että jos ajautuu tissuttelemaan ja käyttämään lääkkeitä (vaikka bentsoja) samaan aikaan. Niin minulle kävi, kun muusikkona korvani alkoivat soida hulluna. Sain aina siihen rauhoittavia tai unilääkkeitä, ja samaan aikaan viinitonkka oli sairaslomilla ihanan lähellä. Pääsin onneksi hoitoon, ja vaikka siellä sitten vieroitettiin tosi mallikkaasti, olin varmaan parisen viikkoa ihan horkassa. --- Sittemmin olen ollut melko raittiina, mutta kyllä edelleenkin on tullut sellaisia kohtauksia, että jos juon jotain, on pakko saada lääkkeitä, jotta mukamas selviäisi, ja sitten taas pakko juoda, koska olo helpottuu ja näitä ikäviä retkahduksia on ollut viime vuosina ehkä noin kolmesti vuodessa. Ei kun sitten A-klinikalle taas voivottelemaan, ja ohi ne on ajan kanssa menneet. Tuo Panacod on ihan myrkkyä: se tosiaan tuo hyvänolontunteen, mutta onneksi osaan varoa sitä, ja esim viisaudenhampaan poiston jälkeen sanoin hampilääkärille, että kirjoita ihan mitä tahansa muuta vahvaa kipulääkettä, mutta ei Panacodia, koska olen addikti ja tällainen ihminen keksii vaikka mitä saadakseen lääkkeitä lisää. Se on uskomatonta, mitä kaikkia keinoja sitä keksiikin saadakseen lääkkeitä.

Ei muuta kuin tsemppiä ja vahvaa tahtoa!

olen ollut lääke/sekakoukussa ja pääsin irti pitkällä kuntoutuksella.mutta vaikka tästä on jo aikaa yli 2v.on päiviä jotka todella vaikeita.Lääke riippuvuus tulee aina varjostamaan elämääni enemmän tai vähemmän ajatuksissani pääasia on ne valinnat jotka teet.onko sulla tukiverkostoa jotka voisivat tukea sinua?ystäviä tai ulkopuolista ihmistä jolle soittaa jos tiukka paikka?
toivotan sulle voimia koko sydämmestäni.