NORJAN JOUKKOMURHAAJALLA NETTIPELIPSYKOOSI

Breivik kehuu sotapelejä oivaksi harjoitukseksi veritöihin


STT

Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik harjoitteli veritöitään varten muun muassa tietokonepeleillä. Manifestinsa päiväkirjaosiossa Breivik kertoo alun perin pitäneensä vain rooli- ja fantasiapeleistä, mutta ihastuneensa myöhemmin Modern Warfare 2 -sotapeliin. Peli on Breivikin mukaan ”paras markkinoilla oleva sotilassimulaatio”.

Breivikin mukaan Modern Warfare tarjoaa hyvää harjoitusta silloin kun oikea ampuminen ei ole mahdollista.

– Ampumaharjoittelu tuottaa tietyissä maissa suuria vaikeuksia. Siksi kannattaa vaikkapa lähteä lomalle maahan, jossa harjoittelu on mahdollista, tai liittyä ampumaseuraan. Call of Duty- tai Modern Warfare -pelien pelaaminen on hyvä vaihtoehto, mutta punapistetähtäimellä varustetun oikean rynnäkkökiväärin käyttö on syytä opetella, Breivik neuvoo.

Breivik piti myös World of Warcraft -verkkopelistä, jota hän pitää paitsi oivana rentoutumismuotona, myös kätevänä tapana naamioida pitkät vetäytymiset yksinäisyyteen ja matkat ulkomaille. World of Warcraftin himopelaajien kun tiedetään uppotuvan peliin päiväkausiksi ja käyvän ulkomailla tapaamassa pelikavereita.

Breivikillä oli kaksi hahmoa WoW:ssa, kummatkin maageja. Hän pelasi Silvermoon- ja Frostmane-palvelimilla. Kummankin maagin nimi oli Conservatism.
8297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Omg, STT vois googlaa tarkemmin. Sillä oli 1 maagi (lol human female) nimeltä Conservatism ja tauren druippa nimeltä Conservatist. joku randon altti.
Hiton hyvä mielikuvitus nimien kanssa ....

Äänestä
  • Mitä harjotteluu aseettomien ihmisten ampuminen vaatii. Luuseriäijä pelaa lasten peliä ja kehuu opetelleensa jotai sellasta.
    Tosin wow on ihan oikeasti normaali järkisten aikuisten ja nuorten pelaamana hyvä peli mutta breivikki näyttäis pelanneen goldshire innissä hahmovalinnan perusteella.

    Äänestä

vitu wowittajat tollasii tulee vaa sielt.....nörtit....mua ette kyl ammu...

Äänestä
  • taas sama paskapää!onko sulla joku ongelma?tulet haastaa tänne riitaa?etkö osaa sitä paskaa RS pelis pelata kun pitää tänne tulla paskaa puhumaan wowista...sinuna häipyisisin nopeesti kaikki vihaa sua saatanan aasi

    Äänestä

Eikö, höhöhö? :) Entä jos pistän firepallii piähän? :D

Äänestä

aina pelit liitetään kaikkiin veritöihin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LORD OF WAR kirjoitti:

Breivik kehuu sotapelejä oivaksi harjoitukseksi veritöihin


STT

Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik harjoitteli veritöitään varten muun muassa tietokonepeleillä. Manifestinsa päiväkirjaosiossa Breivik kertoo alun perin pitäneensä vain rooli- ja fantasiapeleistä, mutta ihastuneensa myöhemmin Modern Warfare 2 -sotapeliin. Peli on Breivikin mukaan ”paras markkinoilla oleva sotilassimulaatio”.

Breivikin mukaan Modern Warfare tarjoaa hyvää harjoitusta silloin kun oikea ampuminen ei ole mahdollista.

– Ampumaharjoittelu tuottaa tietyissä maissa suuria vaikeuksia. Siksi kannattaa vaikkapa lähteä lomalle maahan, jossa harjoittelu on mahdollista, tai liittyä ampumaseuraan. Call of Duty- tai Modern Warfare -pelien pelaaminen on hyvä vaihtoehto, mutta punapistetähtäimellä varustetun oikean rynnäkkökiväärin käyttö on syytä opetella, Breivik neuvoo.

Breivik piti myös World of Warcraft -verkkopelistä, jota hän pitää paitsi oivana rentoutumismuotona, myös kätevänä tapana naamioida pitkät vetäytymiset yksinäisyyteen ja matkat ulkomaille. World of Warcraftin himopelaajien kun tiedetään uppotuvan peliin päiväkausiksi ja käyvän ulkomailla tapaamassa pelikavereita.

Breivikillä oli kaksi hahmoa WoW:ssa, kummatkin maageja. Hän pelasi Silvermoon- ja Frostmane-palvelimilla. Kummankin maagin nimi oli Conservatism.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu