Turha vedota itänaapurin ("Ateismila") historiaan

Ajatollah

Tällä palstalla on viime aikoina useasti vedottu itänaapurimme neuvostoaikaiseen ateismiin ja sen aikaansaamiin ihmisuhreihin puolustauduttaessa kristinuskon ja siihen tukeutuvan politiikan kritiikkiä vastaan. Olen jopa törmännyt eräässä keskustelussa hauskaan termiin, Ateismilaan.

Aivan kuten fundamentalistikristityt selittävät kritiikin esittäjille, että he huomioivat vain kristinuskon aikaansaamat ongelmat, he itse kuitenkin unohtavat, että itänaapurimme on historiallisesti kaikkea muuta kuin ateistinen.

Sorto oli tsaarien ja keisarien aikoina vähintään yhtä lujaa kuin neuvostoaikoinakin. Tuolloin uskonnolla oli suuri merkitys yhteiskunnassa ja sitä käytettiin tehokkaasti sorron välikappaleena. Annettiinhan mm. ymmärtää, että keisari itse oli Jumalan valtuuttama hallitsija maan päällä ja jotain Jumalan ihmisille määräämää ei saanut tietenkään arvostella.

Vallankumouksen jälkeen sama sorto jatkui. Uskonnollinen- ja hovieliitti vain vaihtui kommunistisen puolueen eliittiin. Tämä on se osa itänaapurimme historiaa, mihin fundamentalistikristityt argumenttinsa perustavat.

Suunta vaihtui jälleen kun Neuvostoliitto hajosi. 90-luvun sekavuutta seurasi Putinin aika ja nyt on mielestäni selvästi havaittavissa, että uudenlaiset sortokeinot ovat tulleet käyttöön. Nyt vedotaan Venäjän kansalaisten yhtenäisyyteen, mihin kuuluu neuvostoaikoina pannassa ollut elementti, ortodoksinen kristinusko, mistä osaltaan haetaan venäläisiä yhdistävää tekijää. Uskonnon avulla myös luodaan kuvitteellista hyvä-paha akselia sivistyneiden kristittyjen venäläisten ja mm. pahojen islamin uskoisten tsetseenien välille. Tällöin on helpompaa myös perustella venäläisten tsetseeneihin kohdistuvia sortotoimia, joiden takana ovat mm. Venäjän intressit Tsetsenian luonnonvaroja kohtaan. Hyvä-paha akselin muodostamista ovat edesauttaneet osaltaan myös Yhdysvaltojen toimet maailmanpolitiikassa.

Olen aiemmissa kirjoituksissani todennut, että sortoon ja julmuuksiin kykenevät kaikki ihmiset uskonnosta tai ideologiasta riippumatta ja tätä on edelleenkin fundamentalistikristittyjen vaikeaa hyväksyä. Suomen kannalta opetus on siinä, että meilläkin on todellinen uhka, että alamme lähestyä uskonnollista ja isänmaallista totalitarismia, varsinkin kun sisäministerinämme on omassa aatteessaan yksisilmäisin ja fundamentalistisin poliitikko hetkeen.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kristillisekokommari

      No. Hallitus, missä vihreät, vasurit ja KD istuvat yhdessä, ei kestä. Räsänen laitettaneen vaihtoon hallituksen kaatuessa kun on jo nyt riitautunut avioliittoasiassa muun hallituksen kanssa.

      • Tulevaisuuden visio

        Perussuomalaiset on jo noussut maan suurimmaksi puolueeksi. Kataisen kyhäelmän hajottua omaan mahdottomuuteensa PS muodostaa seuraavan hallituksen ja ottaa siihen mukaan kaikki yhteiskuntaa säilyttävät voimat, siis myös kristilliset, sekä tietysti kaikki ne, jotka jättävät wanhat waltapuoleet ja liittyvät perussuomalaisiin. Uusi PS-johtoinen enemmistöhallitus toteuttaa ARVOKONSERVATIIVISEN VALLANKUMOUKSEN. Se merkitsee suomalaisen kansankokonaisuuden kokonaisvaltaista puhdistamista. Maahanmuutto pannaan kuriin. EU-orjuus lopetetaan. Kaksikielisyys lakkautetaan. Kristillisten arvojen vastaisten asioiden suosiminen lopetetaan.

        PS:n ja KD:n yhteiset intressit ovat ilmiselvät. PS:n ja KD:n pohjimmaiset yhteiset viholliset ovat samat. PS ja KD ovat arvokonservatiivisen vallankumouksen kova ydin. Tämä tietysti edellyttää, että KD omaksuu yhtä kovan maahanmuuttokriittisen ja aitosuomalaisen linjan kuin PS:n radikaali siipi, jonka tahtoon Timo Soinikin joutuu tulevaisuudessa taipumaan, koska ei kukaan eikä mikään voi pysäyttää aatetta, jonka aika on tullut.

      • Ajatollah
        Tulevaisuuden visio kirjoitti:

        Pahoin pelkään, että noin todellakin voi tapahtua. Keinotekoisen kaksikielisyyden tosin saisi minunkin puolestani heivata roskakoriin.

        Hallitusneuvotteluissa KD:llä ei tosin ollut munaa vaatia persuja hallitukseen pontevammin. Kuten vasemmistoliitto ja SDP tekivät, olisivat myös KD ja persut voineet vetää yhtä köyttä. Sen verran samoilla linjoilla KD ja persut ovat monissa asioissa, kuten kirjoititkin.

    • Emu Jaana

      Ateismia toitottavissa yhteiskunnissa on käytäntö ollut melko kattavasti sama kaikkialla. Ei pelkästään Neuvostoliitossa ollut kristittyjen vainoa ja murhaamista. Samaa rallia on ajettu muuallakin. Kannattaa lukaista "Kommunismin Musta Kirja".

      Jännä lukea muuten sellaisia ajatuksia, että totalitaarisen ateismikokeilun vikaanmenon syy olisikin jotenkin kristityissä!

    • ninel2010

      Niin, Lenin julisti 1920-luvulla, että Jumala on kuollut ja kirkot tulee hävittää ja papit tappaa. Mutta miksi?

      Marx ja Engels sen kertoivat. Eli porvarillisen yhteiskunnan perusta on kritillinen perhe. Vain hävittämällä kaiken tuota porvarillista perustaa tukeva voidaan varmistaa Vallankumouksen voitto.

      Kommunistinen ihanne oli lapsi/nuori joka ilmiantaa omat vanhempansa tuomittavaksi orjatyöhön tai kuolemaan.

      Mutta valitettavasti kritillinen ihmiskäsitys säilyi Lenin aloittamasta ja Stalinin jatkamasta terrorista huolimatta. Kirkot hävitettiin ja papit tapettiin, mutta usko eli koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan.

      Jopa vankileireillä oli kristittyjä jotka toivat lohtua vangeille ja auttoi heitä selviämään kirvittävän tuhoamiskoneiston läpi.

      Ei siis ihme, että vasemmistolaiset vihaavat kristinuskoa yli kaiken.

      Putinin yritys laillistaa Ortodoksi-kirkko valtion ohjauksessa on pyrkimys neutraloida kristinuskon sanomaa: vain seremoniat ei uskon sisältöä ja opetusta kansalle. Mutta opetus kulkeekin nyky Venäjällä tavallisten kansalaisten ei kirkon kautta.

      Suomessakin yritetään kiistää oppi: Raamattu ja alistaa kirkko vain rituaaleihin. Mutta Raamattu ja oppi on koko ajan vahvistumassa.

      Kiina: viimeinen suuri Kommunismin uhri; sallii kristinuskon valtion kirkossa: mutta sana leviää maanalaisen kirkon kautta; vainoista ja kidutuksesta huolimatta.

      Ei ateismi raakuudestaan ja julmuudestaan huolimatta onnistu estämään Jumalan sanaa leviämästä niille, jotka tarvitsevat lohtua ja ihmisarvoa itselleen.

      Ateismin valhe ei voi voittaa Aina Olevaa Totuutta.

      NINEL

    • Denniksen päivä

      Kunnon stallariateisti olisi pitäisi sitä varmaan onnistumisena, jos saisi uuden ateismikokeilun uhrimääräksi jäämään "vain" 33 miljoonaa.

      Netissä on paljon senlaatuista viisastelua, että neukkulan 66 miljoonaa uhria olisi esim. 10-20 miljoonaa liian iso luku. Jos olisi, olisiko silloin mennyt jotenkin hyvin. Jo 10 miljoonaa ihmistä on joukko, joka ulottuu silmänkantamattomiin.

      Ja 66 miljoonaa on luku, joka melko riidattomasti on pystytty määrittelemään. Kun asiaa on yritetty peitellä, osa uhreista on dokumentaation ulkopuolella. Todellinen uhrimäärä on luultavasti isompi.

      Silti on heitä, joiden mielestä asialla voisi edelleen leikkiä!

    • Ajatollah

      Itselleni on koko lailla sama, kuinka monta miljoonaa ihmistä kuoli "Ateismilan" aikoina. Kyseessä oli vain yksi historiallinen vaihe itänaapurin historiassa, missä verenvuodatuksella on keskeinen osa ja tulee olemaan tulevaisuudessakin, ovat vallassa sitten ateistit, kristityt tai jotkin muut.

      Kommunismi alkoi toden teolla kehittyä vasta 1800-luvulla mm. Karl Marxin toimesta leviten sitten maailmalle. Tätä ennen ovat ihmisten tuhoamisesta vastanneet muut tahot, yhtenä merkittävänä sellaisena eurooppalaiset kristityt. Esimerkkeinä mainittakoon noitavainot, ristiretket ja Amerikan mantereen valloitus, mikä aiheutti mantereen miljoonien alkuperäisasukkaiden kuoleman tartuntatautien ja suoranaisen tappamisen kautta kun mantereen rikkaudet rahdattiin eurooppalaisen hovi- ja papistoeliitin käyttöön. Eli ketkähän ne ovat lopulta eniten ihmisiä lahdanneet?

      • Missä ihminen?

        "Itselleni on koko lailla sama, kuinka monta miljoonaa ihmistä kuoli"

        Onko niin vaikea kuvitella, että tuolaisen ajattelutavan pohjalta syntyisi Norjan ammuskelun tapaisia sattuimuksia. Jos ihmishengelle ei kerran aseteta mitään arvoa.

        Poliittinen aate, joka katsoo itsensä niin arvokkaaksi, että tieltä voidaan raivata kymmeniä miljoonia ihmisiä, on rikos ihmiskuntaa vastaan. Ateismilassa raivattiin oikein urakalla ja mikä oli tulos jäljellejääneille, onneako: nälkää, kurjuutta, urkkimista, epätoivoa jne. Jossakin vaiheessa pitäisi ymmärtää, että ei enää kannata!

      • Ajatollah
        Missä ihminen? kirjoitti:

        Et tainnut lukea kirjoitustani loppuun ensimmäistä lausetta pidemmälle?

        Miljoonakin surmattua ihmistä on liikaa. Pointtinani on se, että fundamentalistikristityt ovat irrottaneet itänaapurin kommunistisen historian asiayhteydestään eli maan vuosisataisesta verenvuodatuksen perinteestä, mikä jatkuu tänäkin päivänä.

        " Poliittinen aate, joka katsoo itsensä niin arvokkaaksi, että tieltä voidaan raivata kymmeniä miljoonia ihmisiä, on rikos ihmiskuntaa vastaan. "

        Kuten ovat siis myös ristiretket, noitavainot, Amerikan mantereen valloitus, kolonialismi, orjakauppa jne. kristittyjen rikokset ihmiskuntaa vastaan.

      • Näkyvä totuus!
        Ajatollah kirjoitti:

        Kysymys on ateismi-ideologian kokeilusta. Yrität venkoilla pois siitä, että asian opetukset olisi otettava todesta. Yrität puhua pois näkyvistä niitä suunnattomia raakuuksia, joita siellä koettiin. Teikäläiset ovat yleensäkin omaksuneet käsityksen totuuden suhteellisuudesta. "Meikäläiset" taas eivät suosi sellaista käsitystä, että totuus olisi mielipide- tai mielivaltakysymys.

        Jos uhreja on 66 miljoonaa, uhreja on silloin 66 miljoonaa. Aihe johtopäätöksille!

    • Ajatollah

      Ateismi ei ole ideologia, mutta kommunismi on. Ateismi ei ole mitään muuta kuin jumalauskon puutetta.

      Millaisia ovat mielestäsi kirjoituksesi " teikäläiset " ja " meikäläiset "? Tiedätkö esim. mihin sijoitun oikeisto-vasemmisto-akselilla?

      Neuvostoajan ihmisuhreista voidaan vetää ainoastaan se johtopäätös, että kyseessä oli tietty palanen erään tietyn maan historiaa ja että joukkomurhiin ja sortoon kykenevät kaikki uskontoon tai uskonnottomuuteen katsomatta. Toinen opetus on se, että diktatuuri on aina pahasta, oli se sitten oikeustolaista tai vasemmistolaista, uskonnollista tai ateistista.

    • Perusasioiden juurel

      Äärioikestolaiset kristityt eivät ole luule mitään, he tietävät kaiken. Teikälaiset ja meikäläiset viittaa vahavsti polariosituneeseen sijaintiin oikeisto/vasemmisto-asteikolla, se Nolanin kartta on lähinnä pseudojuttuja, voi käydä jenkeissä ja sielläkin sisältää virheitä.

    • Perusasiooiden juure

      Euroopan suuret poliittiset ideologiat: kommunismi, sosialismi, vihreä liike, liberalismi, kristillisdemokratia, konservativismi, oikeistoradikalismi.

    • Artturi Noitalahti

      Kun lukee Ajatollahin kirjoituksia, on pakko kysyä, mitä hän ymmärtää käsitteellä "kristitty"? Minun käsitteistössäni kristitty ihminen on sellainen, joka on ottanut vastaan Jeesuksen Kristuksen omana, henkilökohtaisena vapahtajanaan, ja pyrkii elämään Hänen ohjeiden mukaan. Esim. ristiretkeläiset ovat automaattisesti tämän määritelmän ulkopuolella kuten ylivoimainen enemmistö luterilaisen kirkkomme jäsenistäkin.

      • joseph.porta

        Kysymys ei ole minulle osoitettu, mutta otan kirjoitukseesi kuitenkin kantaa.

        Sinun käsityksesi kristitystä ihmisesta voi ollakin oiken. Minun huomioiden mukaan kristityt eivät kuitenkaan elä sen mukaan ja lisäksi he haluavat kaikkien elävän oman oppinsa mukaisesti.

        Minun arvostamani "kristitty" ei pakota muita omaan oppiinsa

      • Ajatollah

        Kristitty = Yksilö tai yhteisö, joka tunnustaa kristinuskoa.

        Näen, että kaikella uskonnollisuudella on niin yhteisöllinen kuin yksilöllinenkin ulottuvuutensa. Määritelmäni yhteisö voi olla esim. seurakunta.

        Ihmisillä on niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin erilaisia käsityksiä siitä, mitä on kristillisyys ja kuinka tämän oletetun henkilön, Jeesuksen, esimerkin ja ohjeiden mukaan tulisi elää.

        Itse katson, että niin ristiretkeläiset kuin luterilaisen valtionkirkkommekin jäsenet ovat kaikki kristittyjä.

        Koska uskonnon ja muidenkin asioiden suhteen ihmisten mielipiteet ovat erilaisia, olen monesti todennut, että kaikkien kannalta olisi reilua erottaa kirkko ja valtio toisistaan ja siivota uskonto pois yhteiskunnan rahoittamista kouluista. Tällöin ihmiset voisivat perustaa sellaisia uskonnollisia yhteisöjä kuin haluavat.

      • Akselin Vilinä

        Tällä samalla keskustelupalstalla eräs toinen teikäläinen änkyrä (tai voi se olla samakin änkyrä kun näkyy olevan kivaa kirjoitella usealla pseudonyymillä) painottaa monisanaisesti juuri toisinpäin. Silloin on kyllä kysymys kommunismi-ateismiakselin asioista. Silloin ei änkyrän sovi yhdistää kaikkia "kommunisteja" kommunistitittelin alle. Mutta kun se änkyrälle sopii, niin toisessa asiassa se periaate hyvin kelpaa. Johdonmukaista sikäli, että tuollaisinahan teidät tunnetaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe