Eduskunnassa kaikkien puolueiden ruotsinkieliset kansanedustajat kokoontuvat säännöllisin väliajoin ajamaan ruotsalaisuuden asiaa ja sopimaan yhteisistä toimenpiteistä sen hyväksi.
Tulee mieleen eräs seikka. Miksei suomenkieliset kansanedustajat kaikista puolueista MYÖS kokoontuisi ajamaan pääväestön asiaa?
Tuolle ehdotukselle lähinnä naurettaisiin. Kuulemma pääväestön asiaa ja kielellisiä oikeuksia ei tarvitse puolustaa, koska sillä "ei ole mitään hätää".
Yksi kysymys: Kuinka kauan pitää odottaa, jotta se hätä tulisi?!
Missä pääväestön eturyhmä?
5
187
Vastaukset 5
- Vertauksia!
Miksi yleisesti puolustettiin Etelä-Afrikan mustan pääväestön oikeuksia, jos kerran pääväestöllä ei ole mitään hätää?
Miksi puolustetaan työläisten oikeuksia, vaikka heitä on enemmistö?
Eli kyllä enemmistönkin oikeuksia pitää puolustaa.
Ei enemmistöön kuuluminen saa olla mikään synti.
Sellaiselta se tuntuu olevan nyky-Suomesssa. - Kysymys?
Miksi suomenkieliset kansanedustajat eivät ole poistaneet pakkoruotsitusta, vaikka se on heidän äänestäjiensä ylivoimaisen enemmistön tahto?
- Hyvä kysymys.
Tuota voisi kutsua miljardin euron kysymykseksi. Sitä on pohdittu kielipolitiikkafoorumeilla vuosikausia ja pohdinta sen kuin lisääntyy.
Tilanne on täysin demokratian perusperiaatteen vastainen. Mitkään tutkivat journalistit tai politiikan tutkijat eivät ole asiaan kiinnittänyt huomiota.
Ja SE on vielä oudompaa! Jotain on mätää Suomenmaassa....
- Maanpetturuus.
Eikö suruedustajien kokoontuminen juonittelemaan yleistä etua vastaan ole maanpetturuutta?
Muissa maissa se nähtäisiin sellaisena. Hyvin outoa toimintaa. - Onneksi on PS!
Perussuomalaiset ovat yhtä kansanedustajaa lukuunottamatta pääväestön kielellisten ja muidenkin oikeuksien puolella.
PS:n johdolla voisi suomenkieliset kansanedustajat kokoontua silloin tällöin pohtimaan pääväestön oikeuksia ja toimenpiteitä sen hyväksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551