erilainen kaapista ulos-tarina

onnellinen26v

useimmiten on vaan näitä tavallisia ihastuin tyttöön/poikaan, olen lesbo/homo- kaapista ulos juttuja, mutta omani on varmaan vähän erikoisempi.
oon aina ollu vähän poikamainen tyttö ihan jo lapsesta asti ja olin varma, että olen lesbo ja tykkään vain tytöistä. Ajattelin näin jo joskus 10vuotiaana. Kun kerroin asiasta vanhemmilleni he eivät olleet yhtään asiaa vastaan vaan päinvastoin, he olivat todella kannustavia ja hyväksyviä, samoin kaverini. Olin todella sinut itseni ja asioideni kanssa, minulla oli rakastava ympäristö ja tunsin tietäväni ja tuntevani itseni täydellisesti.
Kunnes sitten 5vuotta sitte kun olin 21vuotias, tapasinkin itseäni hieman vanhemman miehen ja ihastuin häneen palavasti. Kuulostaa ehkä oudolle mutta olin siitä tosi järkyttyny, koska olin aina ollut niin varma että olen täysin lesbo ja pojat eivät kiinnosta, eikä ollukaan kiinnostanu ennen tätä miestä. Olin tosi sekaisin ajatuksistani jonkin aikaa koska se oli niin uutta mulle. Lopulta kuitenkin päätin antaa tunteideni viedä, vaikka se tuntuisikin oudolle, koska halusin niin kovasti olla tämän miehen kanssa.
Joten, juttuni pointti ei ole se että olisin mukamas kokenut jonkun heräämisen lesbouden synneistä tai vastaavaa, koska minä itse ja kaikki läheiseni tiesivät ja hyväksyivät asian täysin. Sanonpahan vaan ettei kannata lokeroida itseään niin tarkasti ja tiukasti- vaikka tuntisi olevansa umpi hetero tai umpi homo, ni ei ikinä tiedä mitä elämä/sattuma/kohtalo tuo tullessaan omalle kohdalle. Tämä ei myöskään tarkoita, että kaikki ihmiset muka olisivat biseksuaaleja- itsekään en ole, olen lesbo joka rakastui mieheen. Olen ollut tämän saman miehen kanssa nyt kohta 5vuotta ja olen onnellinen, mutta jos meille tulee joskus ero niin katselen/tapailen luultavasti vain naisia, ellei tielleni satu samalla tavalla tulemaan vastaan joku mies johon rakastun.

9

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmeissään?????

      eikö sun miestäsi häiritse tuollainen että olet hänen kanssaan, mutta et tunne olevasi edes biseksuaali?

    • akuankkajee

      samaa mietin itekin?

    • :)

      Sinä OLET biseksuaali jos voit olla sekä miehen että naisen kanssa intiimisti. Mitä jos tulisit ulos kaapista sen biseksuaalisuutesi kanssa? :)

    • iltoja

      ehkei se ole, ite en usko biseksuaaleihin.. :P ku mun mielest kukaa ihminen ei ole niin vapaakatseinen että vois vaihtaa rennosti vaa miehest naiseen, jokasella ihmisellä on väkisinkin jotain mieltymyksiä jompaa kumpaa suuntaan.. tai oon aika samalla kannalla tossa asiassa ettei kukaa tiedä mitä sattuma tuo tullessaa, vaikka oiski miten vannoutunu hetero tai homo hyvänsä..

      • bimaya

        mulla lie kanttia sanoa tuohon biasiaan jotain. Ikää on jo sen verran, että ainakin taaksepäin voin hyvin katsella elämäni kulkua ja arvioida sitä vaikka seksuaalisen suuntauksen mukaan. "Alun perin" ajattelin elämää heterosti. Muistan kuvitelleeni olevani vaimo ja äiti, raskaana.. Suhteet miehiin vain olivat hyvin repiviä. 18vuotiaana kuitenkin tiesin pysyväni rakastumaan myös naiseen, tiesin kiihottuvani naisesta, joskus jopa enemmän kuin miehestä. Biseksuaali, ilman muuta. Kului vuosia suhteessa miehen kanssa, hän kammoksui kaiken muun lisäksi myös biseksuaalisuutta, enkä näin ollen kertoillut hänelle haaveistani. Seuraava suhde, kerroin epämääräisesti jotain, koska entistä enemmin yritin elää normi heteron porvarillista elämää. Ei siitäkään mitään tullut. Ero. Hätkähdyttävä oli ajatus, ettei noissa kahdessa suhteessa kummassakaan ollut puhettakaan suuseksistä, antaa toki olisin saanut enemmänkin. Suhde naisen kanssa.. nami, mutta silti ajattelin, ettei tässä mies olisi pahitteeksi. Nyt olen vapaa, sinkku. Huomaan hakevani mielikuvia seksitä naisen kanssa.
        Eli, en ole väkisin kumpaakaan vaan vapaasti kumpaakin, eli vannoutunut bi.


    • 20+6

      Koska tämä sun suhteesi tähän mieheen ei ole mikään tilapäinen kokeilu vaan on kestänyt melkein viisi vuotta ja sanot olevasi onnellinen et ole lesbo vaan biseksuaali. Ellei sitten tämä sun ns. mies ole nainen miehen ruumiissa.

    • me tooo....

      Oon itse mennyt lesbona myös vähän sekaisin samasta tunteesta, eli oon umpi-ihastunut mieheen. Se tunne jotenkin sekoittaa ihan toisella tavalla, koska siinä joutuu "vähän" painiskelemaan identiteetinsa kanssa, tunne tuntuu "kielletyltä" ja en voi puhua siitä kenellekään.
      Mikä tilanteesta kitkeränsuloisen on se että tää mies on homo.
      Hän on ainoo ja ensimmäinen mies joka on saanut mut tuntemaan näin, ja todennäköisesti viimeinen. En tohdi kertoa hänelle tunteistani, asetelma on jotenkin niin absurdi. Salaa ja hiljaa vaan rakastan ja haaveilen, ja toivon että hänessä eläisi myös pikku bi-seksuaali..
      Tuntuu et hän on saanut mut tunnetasolla enemmän sekaisin kuin kukaan aikoihin..aaarghhh

      Sulla on käynyt hieno tuuri että teillä tunteet ovat molemminpuoliset, ja ilmeisestikin voimakkaat kun olette pysyneet yhdessä:)

    • iltoja

      tarkotin vaa tolla pointillani että se käsite biseksuaaleista on kyllä periaatteessa paikkaansa pitävä että jotkut tykkää molemmista, MUTTA biseksuaaleilla on aina, ihan aina mieltymys jompaan kumpaan enemmän, naisiin tai miehiin. ni sen takia tarkotin että on vähän hölmöä puhua pelkästään että on täysi bi, ei mitää väliä sukupuolella, koska jokasella on jompaan kumpaan sukupuoleen enemmän mieltymyksiä ja taipumuksia.. tai ainakin mun kaverini, jotka on bi sanoo ihan rehellisesti pitävänsä kuitenkin naisista enemmän kuin miehistä.. ja oon aika monelta muultakin kuullu ihan samanlaista kommenttia..

    • takaisin heteroksi

      tämä tuore bi-seksuaali livahtaa takaisin kaappiin tältä istumalta ;) siperia opettaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe