Kuinka monelle yksinäiselle henkilölle on käynyt niin, että yksinäisyys alkaa vähitellen muuttumaan vihaksi? Kyseessä on varmaan melko yleinen ilmiö, mutta ajattelin, että siitä olisi mielenkiintoista aloittaa jonkinlaista keskustelua. Ymmärrän kyllä, jos asiasta on jo keskusteltu vaikka kuinka paljon tällä palstalla, mutta tein tämän silti. Näin öisin ei ole oikein muutakaan tekemistä. Eli keskustelua siitä, miten yksinäisyys muuttuu vihaksi. Mistä se johtuu? Miten sen voi estää? Onko siitä enää paluuta vai onko sellainen ihminen, joka on kerran elämässään täysin joutunut vihan nielemäksi, kelvoton koko lopun elämänsä? Voiko kellon kääntää takaisin? Kertokaa mielipiteenne. Arvostan sitä.
Kiitos jo etukäteen kaikesta mitä voitte tekemälleni aiheelle antaa.
Kiitos jo etukäteen kaikesta mitä voitte tekemälleni aiheelle antaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minä olen tulut vihaiseksi pakollisen yksinäisyyden siivittämänä. Vihaan ja pelkään. Olen katkera. vituttaa kattoa pariskuntia ja ihmisten yleistä ilonpitoa ja onnellisuutta.
Tekis mieli irvistää.
Samat fiilikset :( Kun kerta toisensa jälk tulee torjutuksi, se alkaa hajottaa sielua.
yksinäisyys ei sinäänsä ole se viha, vaan yksinäisyyden aihettajat ovat se viha.
viha, niin kuin kaikki muutkin tuntemamme tunteet kasvaa, kun niitä ruokkii, joko ulkoisesti, taikka sisäisesti.
viha on lumipallo niin kuin rakkauskin (rakkaus lumipalolla on uskomaton kyky muuttua myöskin vedeksi, elikkä sulaa pois tunteista nopeitten) myös muita tunteita voi sulatella, mutta vaikein tunne jota sulatella on viha ja katkeruus.
voiko vihaa estää? voi, mutta siihen tarvitaan ulkoisiatekijöitä enemmän, kuin sisäisiä tekijöitä. yksinäisellä on enemmän sisäisiätekijöitä, koska ulkoisettekijät ( ihmiskontaktit tässä tapauksessa) on hyvinkin rajalliset verrattavissa sisäisiinkontakteihin.
jos ihminen saa palautetta tekemistään asioista muilta sen vaikka 100 kertaa, hän uudistuu ihmisenä, mutta jos antaa vain ja ainoastaan itsellensä palautetta sen 100 kertaa, ei ihminen uudistu, koska palaute tuppaa olemaan se aina sama, tai lähes samankaltainen, ihminen ei kasva ja jää paikoilleen, kun taas kasvua tapahtuu ulkoisesti annettujen palautteiden myötä.
kelloa ei voi kääntää takaisin, sillä ihminen on ehdollisttuna koko ajan ja toimii joko tietoisesti, taikka tietämättään alitajuisesti opittujen kaavojen mukaan. ainoastaan oppiminen voi tapahtua kun tilaisuus on oppijalle myönteinen tilanne ( oppija itse haluaa oppia ja oppimistilanne (ulkoiset tekijät) ovat oppijalle myönteiset)
vihatunnetta voi estää joissakin tapauksissa niin että tekee elämisestään mahdollisimman mieluisan ja ei hae kaikesta kokemastaan niitä huonoja puolia, vaan hekee ensinsijaisesti vain hyviäpuolia, ymmärtää itseänsä ja antaa itselleen anteeksi.
tekee mahdollisesti itselleen mahdollisia tavotteita (voi olla useitakin) ja koettaa olla takertumatta siihen ajatukseen että olisi loppuelämänsä yksin, mutta ei välttämättä hae koko ajan seuraakaan tai alistu huonoon seuraan hyvän puuttuessa.
liika päälle painaminen musertaa vähäisenkin halun ja tekee ihmisistä hyvinkin kyynisiä, jolloinka mitään oppimista ei tapahdu.
Oma "teoriani" on, että mieli tulkitsee yksinäisyyden muille kelpaamattomuutena. Pitkään jatkunutta yksinäisyyttä vastaan syntyy sitten ihmisviha suojelemaan omaa personaa.
Mielestäni viha on sellainen tunne, jota pystyy kontrolloimaan.
Toi on hyvä teoria, ***^*^**. Se että on "joutunut" yksinäiseksi johtuu monesta asiasta, mutta loogista on että sen pistää läheisten tai ex-läheisten piikkiin.
Itse teen niin. Miesystävä saa kärsiä siitä etten joka vkloppu pääse bilettää lapsen takia. Mies lähtee kumminkin ja syytän sitä mun pahasta ja hyljetystä olosta. Miksi se ei mielummin olisi mun kanssa?
Reilu 3-kymppinen on jo nähny noi kuviot. Siksi en kelpaa kun viina on tärkeempi.
Minulla on tällä hetkellä äärimmäisen vihainen olo. Hauskaa pitävät ihmiset saavat minut suuttumaan. En tiedä mistä se johtuu. En koe itseäni yksinäiseksi. Toisaalta minun tilanteessani normaali yksilö varmasti kokisi itsensä yksinäiseksi. Olenko jollain tavalla aivopessyt itseni uskomaan, että yksin on hyvä olla ja epäsosiaalisuudessa ei ole mitään pahaa? Luulen asian olevan juuri niin. Se selittäisi paljon. Olen tainnut opetella huonoja käyttäytymis- ja ajatusmalleja. Ihminen on luonnostaan sosiaalinen olento, mutta olen uskotellut itselleni toisin (väärin). Mitäköhän tässä pitäisi tehdä? Vai onko epäsosiaalisuus sittenkin ihan hyvästä? Neuvot olisivat tarpeen.
Voi hyvät ihmiset! Ettehän te tiedä mitään. Tarkoitan myös täsmälleen tietojen puutetta. Tästä seuraa se, että ihmisiä pitäisi opettaa, mutta ei opeteta. Toisaalta jos minä sanon, niin kukaan ei usko.
On täysin väärä luulo, että yksin olisi vaikea olla. Yksin ollessa on vapaana tekemään mitä tahansa, eikä kukaan häiritse.
Onnellisuuden väline on oma keho. Ihmisen keho suhteessa ympäröivään luontoon tuottaa onnellisuutta monella tavalla. Eräs sellainen elementti on ilma. Toinen on vesi. On olemassa myös värit ja tuoksut ja kaikenlainen tietoisuus. Pelkkä tietoisuus antaa onnellisuutta, vaikka ei tekisi mitään.
Toisaalta tiedotusvälineet voivat saada ihmisen suuttumaan ja onnettomaksi. Lehdissä kerrotaan yleensä ikävistä ja onnettomista tapahtumista. Sekin voisi olla hyväksi, ettei lue lehtiä vuoteen. Silloin olisi paremmalla mielellä, kun ajattelee muita asioita.
Mistä se viha tulisi, kun kaikki elämä on onnellista?
Entäpä jos kaikella on syy ja seuraus.
En tarkoita itsensä tai toisten syyllistämistä,
vaan että tietyt tapahtumat ja teot aiheuttavat
erilaisia tunteita.
Joita ehkä koskaan ei ole opetettu käsittelemään.
Tunteet ovat totta,
Vihan tunne tulee jostakin, piilosta, kun joku laukaisee sen.
Se on usein jokin ulkoinen tapahtuma.
Joku on sanonut, että tieto lisää tuskaa,
itse ajattelen, että juuri tietämättömyys sitä lisää.
Rakkaus ei häviä, jos puhutaan todellisesta rakkaudesta,
rakastuminen ja ihastuminen kyllä häviävät.
Elleivät kasva rakkaudeksi.
Eikä ulkoapäin tullut hyväksyntä koskaan korvaa sitä,
jos sisäisesti ei pysty hyväksymään itseään,
vikoinensa, hyveinensä, kaikkinensa.
Jos on riippuvuus ulkoapäin tulevasta hyväksynnästä,
jollaista minullakin on koko elämäni ollut,
on kuin lastu laineilla,
voidaan heitellä mihin vaan.
Ei pidä mitään tunteita vähätellä, tai kenenkään niitä mitätöidä.
Tunteet ovat totta, näin minä sen näen.
Sinulla on se harha, että elät vain ajatuksissa. Elämä on kuitenkin fyysistä, kehon kautta elämistä. Se tunne on voimakkaampi kuin ajatuksissa syntyneet tunteet.
Ns. tunteet ovat täysin turhia, eikä niihin kannata tuhlata aikaansa. Se tekee ihmisestä vain onnettoman.
Joskus sanotaan, että on lepakoita ullakolla. Sinun olisi syytä siivota siellä.
vihaan muita ihmisiä. harvoja tuttuja päästän puheväleihin joskin niitäkin ihmisiä kaihdan, en tosin tiedä miksi
Olen alkanut huomaamaan, että viha ja katkeruus alkavat saada minussakin valtaa. Ehkä siksi, että on niin monta kertaa yrittänyt ja aina jäänyt ulkopuolelle. Joutunut kohtaamaan ihmisten välttelyä, mulkoilua, hylkäämistä ja sitä että kohdellaan kuin ilmaa. Saan selkeitä signaaleja ympäristöltäni, etten kelpaa heidän kanssaan samaan joukkoon, ettei minulle kannata puhua eikä minun kanssani olemiseen tai keskustelemiseen kannata käyttää aikaa ja vaivaa. Joskus tuntemani henkilöt eivät edes viitsi vastata tervehtimiseeni, tai jättävät läsnäoloni kokonaan huomioimatta.
Tiedän, että syytä on osittain minussakin. Olen introverttiluonne, joka ei ole elementissään isossa ryhmässä, vaan pienessä porukassa tai kahden kesken. En pääse uusien ihmisten kanssa heti juttuun, vaan vaatii pidempää tutustumista että pystyn olemaan heidän kanssaan rennosti. Tähän ei useimmilla näytä kuitenkaan olevan kärsivällisyyttä, tai muuten ymmärrystä introvertin ja toisaalta hieman ujon ihmisen luonteenlaadusta.
Nykyisin olenkin jo luovuttanut ja jättäydyn automaattisesti ulkopuolelle. Oletan, että uusien ihmisten reaktio tulee kuitenkin olemaan taas se sama vanha, joten miksi vaivautua. Vähitellen alankin tuntea yhä enemmän toivottomuutta sekä vihaa ja katkeruutta muita kohtaan. Tunnen, ettei minulle anneta edes mahdollisuutta vaan hylätään kuin vanha rukkanen tienposkeen. Olisin voinut olla hyvä ystävä, tai opiskelu- tai työkaveri monelle, mutta nyt olen vain kaiken sosiaalisen elämän ulkopuolelle jäänyt ihmisraunio.
Viha kohdistuu aina joko itseen tai toisiin, se kumpaan se kohdistuu johtuu varmaankin monista eri tekijöistä. Homepatia auttaa vihan tunteissa, kuin myös on olemassa jopa erityisiä meditaatio harjoituksia jotka vähentävät vihan tunteita.
Yksinäisyyteen taas auttaa toisten auttaminen. Kun auttaa ihmisiä heiltä saa positiivista välittämistä, sekä myöskin karmallisesti se vähentää omaa painolastia. Joskus on parempi auttaa toisia heidän tietämättään, että he eivät ala odottamaan apua joka tilanteessa, jolloin alat tuntea itseäsi orjaksi. Ja vaikka keräisit vain roskia metsästä se helpottaa myös omaa karmaa ja samalla voi halailla puita energiaa saadaksesi. Eläimiä voi myös auttaa tai van netissä antaa ihmisille neuvoja toivottaa hyvää jne. On myös hyväksi tutustua henkisiin asioihin, koska ihminen ei ole pelkästään taloudellinen, fyysinen ja psyykkinen olento vaan myös henkinen. Sieltä löytyy oivalluksia jotka vaikuttavat sekä psyykkiseen, älylliseen että fyysiseen elämään.