Yhden Vasemmisto-nationalistisen poppoon?
Perussuomalaiset ovat kovasti nationalistisia mutta vaikuttaa siltä että puolet ajasta ollaan kovan käden kannattajia ja puolet ajasta vapauden ja hyvinvoinnin ja ihmsen asialla, joka antaa koko joukosta helvetin kaksinaamaisen kuvan.
Tuollainen tolkuttomuus ei minuun vetoa,. vaan siinä heilutetaan suomen lippua heiluttamisen takia.
Josko saisi porukan joka tekee asiaa järjellä, sydämellä, isänmaan asialla ja ihmisen hyväksi olisin tyytyväinen. PS näyttää kumartavan aina sinne mistä saa valtaa, joka ainakin minusta on helvetin hälyyttävää.
Mielestäni on valtioiden ja yhteisöjen tehtävä tehdä itsestään laadukas - jja sellaiset poppoot jotka eivät pysty itseään nostamaan laaduttomuudesta eivät mielestäni ole oikeutettuja ulkoistamaan ongelmiaan sellaisille alueille joissa asiat on hoidettu. Sensijaan paremmuuden käyttäminen aseena tosiia yhteisöjä tai kansakuntia vastaan on halveksittavaa - vaan paremminkin uskon että opettaminen ja esimerkkinä oleminen - kunhan itse on saatu homma toimimaan - voi vahvistaa myös muita yhteisöjä. Kilpailuakaan en soisi kovin pitkälel ylivoimaisena; muutenhan oma järjestelmä alkaa ennenpitkää lepsuilla ylivoimaisuuttaan.
Tällöin oman kulttuurin parantaminen, oman yhteisön laadun kohottaminen on se mikä voi auttaa toisiakin. Jos se tehdään yhtäällä onnistuneesti - se voidaan tehdä muuallakin sensijaan että sieltä muualta tuodaan ongelmia tänne niin että kaikki on samassa paskassa.
Vasemmistolaista ajatusmaailmaa on tehokkainta ja hyödyllisintä soveltaa nationalistisessä puitteessa.
Terveisin,
(Muutaman vuosikymmenen takaista)
Suomalaiskansallituutta suuresti arvostava vasuri.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.