Yksin olo on valinta

silloin kun yksinolo on valinta, niin se ei ole yksinäisyyttä, se on valinnaista syrjäänvetäytymistä.
silloin kun yksinolo ei ole valinta, niin se on yksinäisyyttä.

on siis olemassa kahdenlaista yksinäisyyttä, olla yksin ja olla yksinäinen, siinä on todellinen kuilu eroittamassa näitä.

ei kaikki yksinäiset linnottaudu kotiinsa, ei ole mitään selkeetä määritettä siihen että on yksin. yksin voi olla vaikka kävisi joka ikisessä konsenrtissa, tapahtumassa, taikka olisi harrastuksia vuorokauden tmpäri ja kävi vaikka siinä sivussa kuudessa eri työpaikassa.

kaikki vaan ei kykene sosiaalisuhteisiin, heillä on siihen omat syynsä, oli ne sitten mitä tahansa, ne ovat juuri sen henkilön suurimmat syyt miksi on yksin.

"Miten hirveän dramaattista ja jännittävää." eikös olekkin?

Mutta mitä pelottavaa siinä on toisille, että joku on yksin?

Eivät ihmiset edes halua vastata, olet ärsyttävä. Ihminen joka on vapaaehtoisesti yksin eikä tarvitse toisia kuin työkavereina ja muissa arkisissa kontakteissa.

On se pelottavaa. Tai käsittämätöntä oikeastaan. Herättää vihaa. Ihmisille on yksinäisyys ongelma ja sitten se ei jollekulle olekaan.

loppujenlopuksi tarvitseeko hävetä jos on erakko? Ainakin nuorella iällä kaikki kummaksuu ja kaupungeissa kyylää. Olisi mukavaa vetäytyä luonnon rauhaan, vaikka "majakan vartijaksi" ja yksinäiseksi sudeksi.
Minä pidän ihmisistä, en vihaa mutta en myöskään kestä ripustautumista enkä ole niin sosiaalinen että olisi pakko olla joku vierellä. Ennemmin se on etä kuka on vierellä, sen täytyy olla samanlainen joka ymmärtää. Fyysinen läheisyys on mukavaa mutta tärkeämpi on henkinen läheisyys. Ilman sitä jää jollain tapaa etäiseksi toiselle.

Niinpä, meitä pidetään outoina kun olemme yksin. Yritetään kaikin keinoin saada ihmisten pariin ja sitten siellä ei kuitenkaan hyväksytä joukkoon vaan saadaan kuulla arvostelua ja miten tulisi muuttua jotta olisi parempaa seuraa. Plää plää. Miksi et tee sitä ja tätä. Olisit aloitteellisempi, soittaisit sinne ja tänne.

En koe, että kukaaan kyylää yksioloani - ja jos kyylääkin, en tiedä siitä enkä ole asiasta kiinnostunut. Enkä häpeä sitä, että olen erakko, joskaan en sitä muualla kuin netissä nimettömänä julista. Työpaikalla kyllä huomaavat, kun en jaksa enkä viitsi osallistua niihin hölpönpölpönjuttuihin.

Mutta mielestäni en ole millään lailla pelottava. En haudo toisten joukkosurmia, mitään sen enempää minulla ei ole toisia vastaan kuin että haluaisin joidenkuiden pahimpien hölösuiden kestävän enempi hiljaa oloa ja miettivän mitä sanovat. Hyvää sosiaalisuutta ei mielestäni ole, että kerrotaan joka ainut persesyylä, joka ainut lapsen oksennus ja onko avain ollut kadoksissa puoli tuntia, kun sen tuli laittaneeksi väärään taskuun. Tällaista suolletaaan ihan totisella naamalla päivästä toiseen koskaan pysähtymättä. Todellakin: miten hirveän jännittävää.

Kun on yksin, on aina hyvässä seurassa.

Ettet sittenkin hautoisi jotain, kun kirjoituksestasi paistaa läpi lievää suurempi inho hölpönpölpöttäjiä kohtaan.
Vetäydy pienyrittäjäksi majakkasaarelle, niin ei hölpönpölpönpölötys häiritse.

Joillakuilla on huono sietokyky sen suhteen, että ollaan hiljaa. Siksi tulee sitä "hölöä". Jos on yksin, pitää olla radio tai teevee päällä koko ajan. Muuten hukkaa itsensä.

No ole yksin, jos haluat. Mitä sitä täällä pitää itselleen todistella, että haluat olla yksin omasta tahdosta, etkä sen takia että kukaan ei kaipaa. Voin luvata että kun ikää alkaa olla sulla yhtä paljon kun mulla ja yksinäisiä vuosia niin kummasti alkaa kaivat muitakin.

Olen paljon yksin myös. Ainoat joita tunnen ja olen tekemisissä ovat sellaisia joilla on jotain samoja elämäntilanteita tai onglmia kuin itselläni.

Yksinolosta nauttii kaiketi jokainen jossain vaiheessa, mutta ei yksinäisyydestä. Tätänykyä ihmiset eivät ole tapakasvatettuja, näin ollen yksinäisyys kaiketi keikahtaa yhteensopimattomuuden puolelle.. se että ei löydä samanlaisia arvoja/ajatuksia omaavaa ihmistä johtaa useimmiten nykyään siihen yksinäisyyteen (tai yksinolemiseen), on se sitten vapaaehtoista tai pakonomaista.

----Tätänykyä ihmiset eivät ole tapakasvatettuja, näin ollen yksinäisyys kaiketi keikahtaa yhteensopimattomuuden puolelle..-----

Mitähän tuo lause tarkoittaa? Tämä ei ole mitään piruilua, sillä en todellakaan saa kiinni ajatuksesta.

Ei täällä monikaan tarkoita yhtään mitään. Tänne eksyvät vain ihmiset, jotka eivät osaa ilmaista itseään. Jotkut heistä ovat yksinäisiä, jotkut eivät.

Yksinäisyyshän on vähän eri juttu, kuin se tietoinen yksin olemisen hakeminen.

Itselläni se menee niin, että kavereita en mielelläni halua nähdä (kyllä, joo, olen aika kauhea). Haen tietoisesti sitä yksinäisyyttä, jolloin olen onnellinen. Eli koulun ulkopuolella. En yleensä hae mitään kontakteja ihmisiin vapaa-ajallani. En halua. Koulun jälkeen olen onnellinen, että pääsen kotiin. Suorastaan välttelen sitä, että pitäisi viettää vapaa-aikaa muiden (kuin perheenjäsenten) kanssa.

Koulussa olen tyytyväinen siihen, että minulla on siellä kavereita. Kunhan pysyvät mahdollisimman paljon nimenomaan pelkkinä koulukavereina. Kun koulut loppuvat, tiedän, etten tule ikävöimään yhtäkään heistä.

Jos on perheenjäseniä ympärillä, niin näen että ei ihminen silloin ole yksin. Toki heitä voi vältellä, menee vaikka omaan huoneeseensa ja laittaa oven lukkoon. Mutta he ovat kuitenkin elämässä aina mukana ja jotain kontaktiahan heihin on oltava, jos asuu heidän kanssaan.

Kyllä minäkin näen, että se yksin oleminen on ihan konkreettista yksin olemista, ei sitä, että asuu muiden kanssa tai kokee muiden seurassa yksinäisyyttä.

Kun on yksin, niin ei ole ympärillä turhaa melua. Puheenpölinää, radiota, teeveetä ja sen sellaista keinotekoisesti tuotettua ääntä. Turha ääni on mielestäni saastetta. Joskus puhutaan melusaasteesta, mutta mielestäni esim. liikenteen melu joka kulkee ohi ei ole sitä. Teevee joka on päällä tuntikausia on sitä, samoin hölinä tyyliin onko nyt piimäpurkissa puolikas jäljellä, ai ei ole, pitää ostaa uusi, auts kynsi katkesi, kissalta putosi karva, varpaaseen sattuu, eikun sormeen, ompelenko napin vai en, tukka pitäisi pestä.

Mä olen yksin vaikka olisi kavereita ympärillä. Aika harvoin jaksaa niiden jutut oikeasti kiinostaa. Kokonainen viikonloppu samojen ihmisten kanssa alkaa todella ahdistaa.

Yksinäisyys ei ole kovinkaan kivaa, mutta itse olen myös niitä ihmisiä joita ei vain jaksa kiinnostaa pikku jutut ja small talkki. On todella mukavaa puhua siitä miten asiat menee, mutta yleensä vain otan isompia asioita puheeksi, ennen en puhunut mitään muuta kun small talkkia..

Juuri vietin illan ystävän kanssa, jonka kanssa pohdittiin elämääni kun asiat mietitytti. Se oli mukavaa, ja väliin heitettiin vitsiä ja juteltiin vähemmänkin tärkeitä. Mutta pelkän paskan jauhaminen on aivan kamalaa. Itse viihdyn seurassa, ja viihdyn myös yksin, liikaa taas kumpaakin ja alkaa ottamaan päähän. Yksin on kiva olla itsekseen ja tehdä perus juttuja ilman ressiä mistään. En oikein tiedä miksi mennä johonkin ihmisten seuraan joiden kanssa vain puhua paskaa ja esiintyä ja sitten mennä kotiin, siinä tulee todella yksinäinen olo. Monta kertaa olen tehnyt ja pettynyt koko iltaan, kun jotkut vain osaavat nauttia sellaisesta.

Kai se tärkein on vain löytää omanlaistaan seuraa ja ihmisiä jotka jaksaa aiheitasi ja toisinpäin, eikä erilaisia ihmisiä tarvitse vihata tai halveksua alhaisempina, heitä vaan kiinnostaa eri jutut. Häissä ollessani juttelin ihmisen kanssa jonka kanssa minulla ei ollut mitään yhteistä, juttelimme sulhasesta jonka molemmat tunsimme, jne, ja ihan hyvin meni, ja apuna molemmilla oli deitit jotka toi lisää aiheita. Pari kertaa ilan aikana sanoin tälle tyypille että menemme pyörimään jonnekin katselemaan paikkoja ja menimme viereiseen huoneeseen ennen kuin tilanne kävi epämukavaksi :p

Jos taas on yksinäinen, niin netti on siinä mielessä hyvä juttu, että täällä voi harjoitella juttelua omista aiheista ihmisten kanssa ja sitä kautta ehkä löytää omaansa seuraa. Itse löysin nykyisen parhaan ystäväni xbox livestä joskus nuorempana ihan sattumalta :) Tiedän, että minulle sopivia ihmisiä on harvassa, ja siksi heitä osaan nykyään arvostaakin. Pidän erittäin harvoista ihmisistä. Se ei tarkoita että maailmassa olisi vikaa. Eikä minussakaan varmaankaan. Se tarkoittaa vain, että olen minä, ja kaikki ei ole minulle tehtyä. Muistuu vaan mieleen ne illat kun on ollut jossain ja joku on sanonut että "Tekisit sinäkin nyt sitä ja tätä, olisit sinäkin nyt sitä tai tuota." Ärsyttävää... NIihin iltamiin en enää mene, ennen vain luulin että olin jotenkin "väärä"- Nyt tiedän etten vain nauti siitä kun vedetään pää tyhmäksi ja ollaan ja teeskennellään koko ilta ja valitetaan kun kaikki on paskaa ja ei löydy merkityksellisiä ihmissuhteita.

Paljon mielummin olen yksin, ja vielä mielummin hyvässä seurassa, jossa saan olla itseni.

Kuulehan Larethi

Elämä on yhtä 'paskan jauhamista'.
Varsinkin jos sen ottaa sellaisena..

Ihmisillä ei yleensä ole. Niillä jotka puhuvat eivätkä edes kuuntele itseään saati muita.

No siksi on parasta vetäytyä jos se on mahdollista. Nimittäin siitä hölinästä. Ei työtehtävistä tietenkään.

olen mies henkilö, en aivan nuori enää. 10vuotta sitten hain naista elämääni suoraan sanoen järjestelmällisesti.monet sokkotreffit ja pari seurustelua. en löytäny onneani toisesta ihmisestä. minä jumaloin naisia ennen, pidin heistä liikaakin. uskoin että sopivan löydettyäni elämä on kohdallaan. läheis riippuvuudeksi tulkitsin sen kuitenkin. alkoholia en käytä, joten ei epäonnistuminen ainakaan sen piikiin mennyt. lopulta luovutin ja opin olemaan yksin, nyt elämä on mallillaan.ehkä Luojani minun Herrani ei halunnu antaa minun olla epätyydyttävässä suhteen etsimis kierteessä ja otti erilleen siitä. nyt nautin Herrani sanan kuulemisesta ja huonoinakin aikoina saan ammentaa lohtua. on ainakin yksi asia maailmassa, missä rakkaus ei ole ehdollista, saa tulla juuri sellaisena kuin on.
minä olen lopulta löytäny elämäni rakkauden jollaisesta en olisi olisi osannu uneksia,koska olin tuhlaajapojan tielle lähtenyt. takaisin sain tulla ja ilo on suuri minulla..murheenkin alla.

Niin mutta minä en hae ketään.

En soisi edes löytäväni. Oletetaan, että löytää jonkun. Sen mukana tulee hylkiäisenä aika lailla sukulaisia ja muuta jonka kanssa pitäisi ainakin joskus olla tekemisissä. Oma rauha olisi tiessään.

Tuo on kyllä mitä suurimmassa määrin totta: ihmistä ei voi irrottaa taustastaan.

Ihmettelen kyllä tämän palstan suosiota nyt kun tuli aloitus laitettua ja täällä tulee poikkeiltua: mikä siinä yksin olossa on niin kamalaa?

Olen erakkoluonne, se on totta. Minulle riittää työpäivät, joiden puitteissa olen tietenkin tekemisissä toisten kanssa. Ja joskus käyn tilaisuuksissa, jotka kiinnostavat ja harrastuksen puitteissa jossain tapahtumissa. Toki juttelen niissä muiden kanssa ihan kuten työssäkin, mutta vain silloin kun on jotain sanottavaa.

En tarkoittanut ihmettelylläni, että myös toisten pitäisi olla erakkoluonteita. Mutta tuntuu siltä, että kaikkinainen yksinolo on kovin monen mielestä kamalaa. Uhataan itsemurhalla ja muuta...en jaksa noita juttuja lukea kuin otsikot, eivät ole minua varten. Kyllä ihmisen pitäisi mielestäni pystyä myös olemaan yksin (ei tarkoita, että pitäisi olla yksin jatkuvasti). Minusta on outoa, jos ihminen ei pysty ollenkaan olemaan itsensä seurassa ja jos sitä joutuu tekemään, pitää soitella kännykällä, teevee huutaa ja radio, että vain on sitä ääntä ympärillä.

Haluan olla yksin kirjoitti:
"mikä siinä yksin olossa on niin kamalaa?"

Yksin olon ja yksinäisyyden voi ymmärtää sosiaaliseksi yksin oloksi, jolloin on ilman yhteyttä muihin,ja emotionaaliseksi yksinäisyydeksi, joka ei ole riippuvainen yhteydestä muihin. Luulen, että tälläkin palstalla monien elämässä yhdistyy nuo molemmat, eikä se ole useinkaan oma valinta. En oikein ymmärrä kuinka aloittaja vertaa em. kaltaista yksinäisyyttä ja omaa yksin viihtymistään. Hän on kuitenkin olemassa esim. työkavereilleen lähes joka päivä. Hän tulee joka työpäivä nähdyksi ja kuulluksi. Tuo sama kokemus puuttuu monilta. En usko, että kovinkaan moni nauttii niistä hölön-pölön-hölöistä. Oletan, että ollaan kuitenkin niin hiljasta kansaa yleistäen karkeasti, että puhumiseen liittyy tärkeä funktio, kun siihen sorrutaan.

Minun ei ole vaikea ymmärtää yksin viihtymistä, nautin yksinolosta itsekin, mutta minun ei ole vaikea ymmärtää myöskään sitä tuskaa, mikä liittyy totaaliseen yksinäisyyteen: tilaan, jossa et ole olemassa oikeastaan kenellekään. Luulen, että se tunne liittyy niin vahvasti olemassa olemiseen sekä ihmisyyteen, ja tuntuu siksi niin pahalta. Yksikään ihminen ei tietäisi olevansa edes ihminen ilman toista ihmistä. Ihminen syntyy keskeneräisenä esim. aivojen osalta ja niiden kehittymiseen ihminen tarvitsee suhteen toiseen ihmiseen. Neurologisesti myös pystytään selittämään yksin olemisen halua ja sosiaalisen kanssakäymisen "ymmärtämättömyyttä" esim. Aspergerin syndroomassa.

Lienee niin, että terve aikuinen ihminen sietää yksinoloa, mutta pystyy myös liittymään muihin.

Olisi mielenkiintoista tietää onko aloittaja ollut koskaan parisuhteessa, kaipaako hän toisen ihmisen läheisyyttä, niin henkistä kuin ruumiillista vai onko hän esim. aseksuaali.

En arvosta sosiaalisia seurapiirejä sovinnaisuuden, tapojen etc. vuoksi, en nauti small talkista. Minulle elämässä ei ole kuitenkaan mitään mieltä eikä tarkoitusta ilman muita ihmisiä.

En ole aseksuaali, olen ollut naimisissa ja minulla on ollut muitakin seksuaalisuhteita. Rakastunut olen ollut useasti. Ihan riittävä suhdehistoria.

Taisin kirjoittaa jossain viestissä, etten halua enää parisuhdetta, koska suhteen kylkiäisenä tulee kaikenmaailman huolto- ja hoitotoimia, joista en välitä ja lisäksi sen toisen osapuolen sukulaisia tms. Itselläni ei ole onneksi sukulaisia. Ja kotitöistä tms. useimmat voi jättää väliin.

Ystävättäriä siinä mielessä kuin naisilla yleensä minulla ei ole, on ollut hyvin vähän koko elämässäni. En jaksa sitä hölppöä, josta olen maininnut. Enkä halua, että joku ripustautuu minuun. Yhdessä työpaikassa oli naisia, jotka vaati jopa vessassakäyntiin toisen naisen seuraksi.

Työkaverit ovat ok, mutta työn ulkopuolisiin pakkovirkistystilaisuuksiin osallistun vain puukolla pakottaen. Nykyisessä työpaikassa sellaista ei ole.

Vaikka olen erittäin erakko - olen vanhemmiten itsetuntemuksen myötä oppinut sen tajuamaan aiempaa enemmän - minun ei ole mitenkään vaikea mennä vaikkapa johonkin tilaisuuteen, jossa on minua kiinnostavaa asiaa esillä ja jutella hetki jonkun tai joidenkuiden kanssa jos on jotain sanottavaa. Voin kyllä olla ihan luontevasti hiljaakin, jos mitään ei tule mieleeni. Mutta poistun sitten itsekseni ja siitä ei seuraa sen kummempaa.

Ilmeisesti sinulla ei ole sosiaalisia rajoitteita, vaikka sanot olevasi erakko? Siltä se kuulostaa.

Kai erakkous itsessään on jonkinlainen sosiaalinen rajoite ainakin jonkun muun mielestä. Kaikkialla kehotetaan tekemään asioita yhdessä: menemään lenkille, laihduttamaan, elokuviin....herraties mihin tahansa. Minusta on koomista, että kolmekymmentä naista nostaa vasenta jalkaa samaan aikaan musiikin tahdissa, kuten jossain jumpparyhmässä tapahtuu.

On turhan yksioikoista väittää, että kaikki asiat sujuvat paremmin yhdessä muiden kanssa. Mutta esimerkiksi työryhmät, joissa kaikilla on erilaista osaamista ja muut vastaavat ovat tietysti eri juttu, eli tilanteet, joissa se muiden kanssa oleminen on sitä, että ihmiset tavallaan täydentävät toisiaan.

Mutta sen vasemman jalan nosto ja viiden kilon laihdutus sujuu ihan loistavasti yksinkin. Ja kukaan ei estä lenkkeilemästä yksinään.

Mielestäni paikkoihin, joihin en pääse yksin, ei tarvitsekaan mennä. Mikähän muuten semmoinen paikka voisi olla?

"Kai erakkous itsessään on jonkinlainen sosiaalinen rajoite ainakin jonkun muun mielestä."

Oisko Kardina tarkoittanu, ettei sinulla ole vaikeuksia mennä niihin tapahtumiin, joihin haluatkin mennä? Monia rajoittaa pelot ja jännittäminen menemästä, vaikka haluaiskin mennä ja osallistua johonkin, edes sinne lenkille yksin.

Arvelen, ettei siinä iiiiksin aloittamassa keskustelussa "yksinäiset ovat pelottavia" tarkoitettu ap:n kaltaisten yksin viihtyvien olevan pelottavia. Ap:n yksin viihtyminen on ihan ymmärrettävää, se ei vaikuta edes erakkoudelta. Luulen, että me ujot ja epävarmat ollaan niitä iiiksin mielestä pelottavia. Ap vaikuttaa kirjoitustensa perusteella itsensä tuntevalta ja itseensä luottavalta. Iiiiiksin mielestä pelottavaksi ihmiset tekee esim heidän itseluottamuksen puute.

Yksinäisyydessä on kyse siitä että vastataanko ihmisen sosiaalisiin ja seksuaalisiin tarpeisiin. Ihmisiä on erilaisia.

Jos tunnet itsesi yksinäiseksi, sitten olet sellainen. Se ei poistu millään selittelyllä. Jos et tunne itseäsi yksinäiseksi, sitten et ole sellainen. Jotkut tuntevat itsensä yksinäiseksi "kavereidensa" seurassa, tai vaikka parisuhteessaan...

Itse näen sen aina kummalliseksi, että jotkut eivät voi ottaa muiden luonnetta ja elämänkokemusta huomioon, vaan rupeavat jeesustelemaan asiasta ainoastaan omasta näkövinkkelistään.

Mitä jeesustelua tarkoitat? Kuka jeesustelee ja missä? Siis en tarkoita nettikirjoittelua, vaan ihan oikeassa elämässä.

Kysyin, kun en nähnyt tässä keskusteluketjussa mitään jeesustelua. Eikä tässä tietääkseni kukaan edes käynyt Helsingin rautatieasemalla - vai kävikö aloittaja?

Yksinolijat ovat sosiaalisten mielestä pelottavia siksi koska he ovat yksin, heitä on mahdoton hallita ja kukaan ei tiedä mitä heidän päässään liikkuu.

No miksi pitäisi tietääkään :)

Teen nyt suuren paljastuksen: minun päässäni ei aika ajoin liiku yhtään mitään. Yksin olo on rentouttavaa myös siitä syystä, ettei tarvi keskittyä siihen, mitä joku muu sanoo ja miettiä siihen vastauksia. Aivot saavat levätä.

Mun työpaikalla on samalla osastolla pari mammaa joilla on tapana aina kahvihuoneessa kovaan ääneen selostaa oman elämänsä merkittävyyksiä. Pidemmän päälle alkaa olla tosi rasittavaa kuunnella sitä iänikuista höpötystä milloin minkäkin sukulaismiehen saavutuksista. Yhden työtoverin kanssa onkin tullut tavaksi tauolla livahtaa toiselle kahviautomaatille joka sijaitsee tyhjänä olevalla osastolla. Siellä istuskellaan kahdenkesken tyhjän avokonttorin hiljaisuudessa. Juodaan kahvia ja jutellaan niitä näitä. En sitten tiedä mitä muu työyhteisö ajattelee siitä ettei meitä enää paljon yhteisessä taukotilassa näy.. Varmaankin siellä juorutaan miten epäsosiaalisia meistä on kehkeytynyt. Ei vaan jaksa pelata mitään sosiaalisia pelejä missä pitää esittää olevansa kiinnostunut jostain turhanpäiväisyyksistä..

Konttorihiiri hyvä, eiköhän sinulla ole yhtä iso oikeus viettää kahvihetkeä haluamallasi tavalla kuin näillä kuvaamillasi mammoilla. Työtehtävissä on tultava kaikkien kanssa juttuun. Mutta vapaa-aika on omaa.

Minä menen joskus eri pöytään syömään eväitäni kuin pahin jokapäiväisen elämän tilittäjä, jolla vaihtoehtoinen aihe on kauhistella iltalehtien otsikoita siitä, kuka on murhattu ja missä. En jaksa kuunnella joka ainutta ostosta ruokakaupasta, joka ainoaa puskaa josta oksa on katkennut ja miten ei taaskaan tahra lähtenyt paidankauluksesta. Eikä elämä ole minulle yhtä yksittäisten toisistaan irrallisten asioiden kauhukabinettia, millaisena se ainoastaan iltapäivälehtien juttuja lukevalle osoittautuu.