Mitäs hyviä baareja suosittelette lauantaiksi pikkukaupungeissa Varsinais-Suomessa. Olisi tarkoitus tehdä pieni maaseutumatka. Esim. Aurassa on Haarikko. Tiedättekö vastaavanlaisia paikkoja tai onko mielessä jotakin kohdetta missä kannattaisi poiketa istuskelemassa ja juomassa vaikka yhden pussikaljasen. Matkan olisi tarkoitus alkaa Loimaalta ja päättyä sinne. Voisi esim. mennä forssaan, somerolle, auraan ja loimaalle. Matka-aika ei tietenkään saisi kasvaa liian isoksi ettei vaan mene istuskeluksi. Toisaalta voisi käydä myös esim. turussa ja tampereella ja päättää reissu sinne.
Miltä kuulostaa, mitä ehdotatte
Baarikierros/maaseutumatka /polttarit Loimaan ympäristössä
masak.
1
271
Vastaukset
- masak.
Siis turussa tai tampereella, molemmat eivät ihan onnistu. Matka-ajat yhteensä voisivat olla jotakin 1,5h. Muuten voisi istuskella baarissa. Onko Loimaalla paljon baareja? ENtäpä hyviä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654650Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232230Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761781Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951272
- 471159