Kun Mikään Ammatti Ei Kiinnosta

Olen itse meinannut joskus aloittaa keskustelun samasta aiheesta, mutta aina se on jotenkin jäänyt.. Täällä on kuules todellakin samanlainen "luuseri", jos yhtään lohduttaa!:) Okei, en ehkä todellisuudessa pidä itseäni ainakaan pahimpana mahdollisena luuserina koska vakituisessa työsuhteessa olen koko työikäni ollut. Kuitenkin ilman koulutusta. Olen 24 vuotias nainen, enkä vieläkään tiedä mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Koulu ei ole koskaan ollut minun juttuni mutta toki haluan vielä joku päivä sen oikean ammatinkin saada.
Se vaatii kuitenkin loppuun saamiseksi minun kohdalla ihan aitoa kiinnostusta alaan että jaksaisin istua koulun penkillä sen 3 pitkää vuotta. Päivät pitkät istua ja illat taas kirjoittaa tehtäviä on vähintä mitä haluan tehdä. Olen ennemminkin toiminnan ihminen. Asun omakotitalossa kihlattuni ja kahden koiran kanssa ja käymme molemmat töissä, joten mikään "siipeilijä" en todellakaan ole. Silti se ammatin puuttuminen painaa mieltä. Missä päin suomea sut? Olisi mukava keskustella lisää..

Asun Etelä-Suomessa, en viitsi tässä tarkempaa paikkaa heti sanoa, mutta esim. sähköpostitse voisi kirjoitella ? Itse olin kaupan alalla työharjoittelussa, kun olin kassatyöstä pienestä pitäen kiinnostunut, lopulta se olikin pelkkää hyllytystä koko jakson aikana, vaikka sanoin haluavani myös kassalle, tosi töykeää, en jaksanut siellä montaa vkoa olla, kuka nyt jaksaa pelkkää hyllytystä ja painavia tuotteita nostaa päivästä toiseen ??? Pääsin tosin apteekissa kassalle, kun olin siellä kk:n, mutta jotenkin sekään ei napannut, koska en halua käyttää työvaatteita, enkä enää yhtään tavaraa laittaa hyllyyn ! Käyn päivittäin lukemassa josko olisi kirjoitukset lisääntyneet, joten minut saa kyllä kiinni täältä. :)

Siinähän se onkin kun mikään ei varsinaisesti kiinnosta:/ Pienissä kaupoissa työ on aika monipuolista koska kaikki tekee ns kaikkea, eikä millekkään tehtävälle ole yhtä ainutta vastuuhenkilöä. Kannattaisi ainakin kokeilla.
Oletko ujo? onko sinulla vaikeuksia sopeutua uuteen paikkaan? Tuleeko mieleen mitään kauppaa tai muuta työpaikkaa missä olisi jotain ns "puolituttuja" jotka auttaisi sopeutumaan uuteen työpaikkaan jne? Omalla kohdalla ainakin on ollut tärkeää että on ollut edes joku jonka kanssa pystyy heti alkuun puhumaan ja on auttanut pääsemään töissä alkuun. Opiskelemaan en voisi kuvitellakkaan meneväni ilman jotain "kaveria" jonka kanssa tehdä ja miettiä tehtäviä yhdessä. Kuullostaa typerältä ja sitä se varmasti onkin, mutta näin vain on.
Mitä pidempään olet kotona sitä vaikeampi on varmasti lähteä työn/ opiskelun hakuun.:/

Ihan kuin olisin lukenut itse kirjoitamaani tekstiä, jos vaihdetaan sukupuolta ja iästä otetaan vuosi pois. Luulen että mua kiinnostaa ravintola-ala ja olen kahteen kertaan yrittänyt sitä alaa opiskella, mutta kun yläasteen vikana vuonna meni kaikki intressit opiskeluun ja kyrsiinnyin siihen täysin, joten ammattikoulutkin lopetin molemmilla kerroilla ensimmäisen vuoden jälkeen. Nyt sitä sitten ollaan kotona vanhempien elätettävänä ja teen keikkatöitä vuokrahenkilöstöfirman kautta. Jatkuvasti olen kokopäivätyötä hakenut ja haluaisin pyrkiä ravintola-alalle, muttei taida kovin helposti onnistua ilman koulutusta ja tiedän jo etten opiskeluun kykene. Pitäisi varmaan tatuoida otsaan L luuserin merkiksi, kun tuskinpa ikinä hanttihommista pois pääsen.

Olen aika ujo, sekä uusiin paikkoihin/ihmisiin tutustuminen vie paljon sopeutumisaikaa. Muutenkaan en ole mikään sosiaalinen ja olen valikoiva niin ihmissuhteissa kuin työasioissa, mielummin työskentelisin yksin ja kyllästyn helposti työhön, joka ei kiinnosta minua, eli lähes kaikkeen jo 1 kk:n jälkeen olen kyllästynyt, enkä jaksa tehdä sitä enempää. Sekä alkaa ärsyttämään se sitten. Eikä minulla ole oikein kavereitakaan, niin ei tuo opiskelu nappaa siksikään, eikä tosin muutenkaan kun ei ole sitä omaa alaa löytynyt, enkä ole yhtään lukuihmisiä, mielummin teen asiat käytännössä ja heti, enkä tykkää opetella mitään asioita lukemalla kirjoja & tekstejä. Ja totta on, että kun kotiin jää pidemmäksi aikaa, niin aina on vaikeampaa lähteä ihmisten ilmoille, ellei kukaan ole patistamassa, no tässä tapauksessa ei ole sitä "huolta", porukat hoitaa kyllä sen puolen. Työkkärissä on miltei turha ravata, sieltä ei lätkitä kuin puhelinmyyjän/mansikanpoimijan töitä, niitä tuskin kukaan jaksaa muutamaa viikkoa pidempää tehdä jos lainkaan, minä en halua ainakaan moisia edes kokeilla, tiedän jo kuulemani perusteella miten turhauttavaa se on. On tämä elämä sitten vaikeaa, huoh... Tuntuu, että en saa koskaan ammattia opiskelluksi, tai työllisty vakituiseksi mihinkään, enkä löydä sitä omaa alaa ja paikkaa tässä elämässä, en voi kuitenkaan kotonakaan lorvia päivästä toiseen, senkin takia kaikki tuntuu niin pakkopullalta, että ei huvita mikään. Eikä tilanteita helpoita yhtään sekään, että nykyään nuoret ajetaan ns. ahdinkoon ja vaikeutetaan työhön/opiskeluun pääsyä ja vaaditaan kaikenmaailman tutkintopaperit ja työkokemukset yms. Noh, tässä tullaan taas siihen tulokseen, että miten sitä kokemusta koskaan voi mistään saada, jos ei anneta edes yhtä mahdollisuutta, ei meistä kukaan seppä ole syntyessään. Nykyään täytynee edetä suhteilla, muuten jäät puille paljaille. Tässä taas tarinaa luettavaksi. :)

Suurin osa tekee sitä mihin pääsee. Osa kouluttautuu vuosia huomatakseen, ettei kiinnostakaan. Tiedän ihmisiä, joilla on yliopistokoulutus ja tekevät esim. siivoutyötä tai vastaavaa. Itse en ole koskaan päässyt koulutustani vastaaviin töihin, joten sinne menen minne pääsee. HArvalla on vara valita, silloin pitää olla aika huippuosaaja eikä aina silloinkaan menesty jos fortuna pettää.

"enkä ole yhtään lukuihmisiä, mielummin teen asiat käytännössä ja heti, enkä tykkää opetella mitään asioita lukemalla kirjoja & tekstejä." Tämä on varmaan juuri se syy miksi itse olen edelleen ilman ammattia. Tiedän juu, että semmoista ammattia ei varmasti ole olemassakaan minkä saisi ainoastaan tekemällä ja harjoitelemalla, mutta jatkuva istuminen ja "turhanpäiväisten" esitelmien kirjoittaminen ei voisi oikeasti vähempää kiinnostaa. Eikä se yksinkertaisesti anna minulle mitään. En ole todellakaan laiska, pikemminkin päinvastoin. Kuolisin tylsyyteen jos joutuisin istumaan päivät koulun penkillä tekemättä mitään. Asuntolainan takia en edes voisi ruveta kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Harrastatko "Luuseri(ko) mitään? Harrastuksissa saattaisit tavat uusia saman ikäisiä ja henkisiä ihmisiä joilta saattaisit saada ihan uusia näkökulmia asioihin.

Edellinen tarkoitettu myös sinulle sadface. Ottakaa toki kaikki muutkin kantaa.

En harrasta, en ole löytänyt mitään mielenkiintoista harrastettavaakaan. :(

Kysy itseltäsi että mitä harrastat? Mikä harrastus kiinnostaa? Mitä harrastusta haluaisit ruveta harrastamaan? Tee harrastuksesta/ambitiostasi ammattisi. Jos harrastus on työmaasi niin voidaan käyttää sanontaa "kaksi kärpästä yhdellä iskulla". Paras mahdollinen tilannehan se on jos pystyt työksesi tekemään sitä mitä harrastat. Ja jos tykkäät siitä mitä teet työksesi niin et ole työskennellyt päivääkään! (en muista kuka näin sanoi, joku viisas ajattelija se oli)

Jos olet aina halunnut soittaa instrumenttia niin hankkiudu musiikkipedagogin koulutukseen ja opiskele itsellesi musiikinopettajan työpaikka tai rupea muusikoksi.

Harrastatko liikuntaa? Opiskele urheilua (jollain muotoa) ja hae saliohjaajan työhön? Liikunnanopettaja?

Tykkäätkö lapsista? Perhepäivähoitaja? Nuoriso-ohjaaja?

Tykkäätkö valokuvaamisesta? Opettele kuvaamaan ja hae lehteen valokuvaajaksi? Luontokuvaajaksi?

Maalaatko? Opiskele taiteita ja rupea taiteilijaksi tai tälläkin alalla voit opiskella myös opettajaksi.

Tykkäätkö kirjoittamisesta? Opiskele toimittajaksi? Kolumnistiksi?

Pääasia on, että kysyt itseltäsi "mistä minä tykkään?" ja muovaat siitä tavalla tai toisella ammatin. Sille ei sitten mahdakkaan yhtään mitään mikäli sua ei kiinnosta ottaa itseäsi niskasta kiinni ja laittaa asioita kuntoon.

Josset tykkää mistään työstä niin älä ainakaan hakeudu asiakaspalveluammattiin sillä se tie on tuhoon tuomittu. Hakeudu työhön missä saat olla yksin, eikä sun hapan naama/motivaation puute näy muille.

Moro. Erittäin samantapainen tilanne kuin kirjoittajalla ollut, paitsi että mies ja hieman vanhempi. Aluksi kiersin paskaduunista toiseen ja jossain vaiheessa tuli vastaan viihtyisämpikin duuni jota olisin voinut pitkänkin aikaa tehdä kunnes sekin firma meni kohtalon oikusta konkurssiin ja jäin työttömäksi. Tämä työttömäksi joutuminen olikin sitten sen helvetellisen kaiken pahan alku omassa elämässäni. Etsin muita töitä, mutta en löytänyt. Pyörin siellä ja täällä, mutta tuloksetta ja sitten lopetin. Ei vain enään jaksanut ja rahat riitti jonkun aikaa. Lopulta olet pisteessä, että joudut tekemään valinnan suunnallesi. Itsellä tätä "paskaa" riemua kestikin liiankin kauan.

a ) Jatkat samaa rataa kuin ennenkin päätyen lopulta ojanpohjalle. ( tiedetään molemmat, että siellä se v-käyrä mahtaa vasta nousun ylöspäin ottaakkin vrt nykyiseen tilanteeseen. )

b ) Lähde hahmottamaan mielessä omaa alaa tosiaan harrastusten kautta ja jos se löytyy sieltä niin hyvä. Harrastusten lisäksi voisi myös miettiä kaikki omat kiinnostuksen kohteet sekä sen mitä tulevalta työltään haluaa. Kirjoita kaikki itsellesi ylös ja laadi oma suunnitelma mihin alat pyrkiä

c ) Voit myös kylmästi valita alan vain selvitymis-mielessä ja sillä mikä vain kaikista paskoista tuntuu vähiten paskalta ja mennä sitten siihen vaikka veren maku suussa. ( miinuspuolena: tätä tekee aikansa ennen Jack Nicholson sekoamista leffasta Hohto )

d ) Tee tavalla tai toisella Suomessa rahat ulkomaan reissua varten. Tarkoitan vähän erilaista reissua kuin massojen turistirysäilyt. Tee pari-kolme vuotta duunia, myy kaikki Suomessa ja lähde sellaisiin maihin joissa rahan arvo on paljon pienempi kuin Suomessa. Elät siellä herroiksi - pääset aivan erilaiseen elämään kuin hektinen länsimaailma ihmiseltä vaatii. Elämää ei ole tehty kenellekkään meistä vain ollaksemme osa isoa koneistoa.

Unelmatyö voi olla myös helvetti, mikäli esimiehenä on narsisti.

Et ole luuseri. Osaat vain käyttää aivojasi ja tiedät että elänän tarkoitus on muukin kuin tehdä lapsia ja kahmia materiaalista pascaa oravanpyörässä hankituilla tuloilla.

Parhaastakin harrastuksesta tulee paskaa jos se muodostuu työksi. Harrastuksen koko idea onkin siinä että se on vapaaehtoista, sitä voi harrastaa jos sattuu huvittamaan, jos ei huvita niin ei ole pakko. Töissä sen sijaan on pakko käydä työnantajan sanelemien työaikojen mukaan, töihin on pakko mennä huvittipa tai ei.
Koko työelämähän on ihmisten itsensä keksimä järjestelmä eikä mitään jumalan sanaa, eräät ihmiset siis haluavat orjuuttaa toisia ihmisiä tällaisen järjestelmän perusteella, sitäkö varten tähän maailmaan synnytään? Työ vie liikaa vapaa-aikaani ja voimiani, työaikaa voisi vähentää edes vaikka neljään tuntiin päivässä, silloin työtä riittäisi työttömillekin ja jokaisella olisi enemmän vapaa-aikaa ja virkeyttä elämässään kuten asianlaidan pitäisi ollakin!

olen kuulemma ahmattimies mutta en löydä osaamistani vastaavaa työtä. Syön enemmän kuin tienaan joten mikä avuksi?

Itselläni on ennestään tradenomin ja insinöörin paperit ja tällä hetkellä opiskelen töiden ohessa vielä DI:ksi. Olen ollut erilaisissa työtehtävissä reilut 10 vuotta ja nyt uskallan vähitellen myöntää itselleni, että minua ei ole tehty "konttorirotan" tai palavereissa porhaltavan johtajan tehtäviin. Pitää uskaltaa elää omaa elämää muistaen se tosiasia, että täällä ollaan ainoastaan rajoitettu aika. Suunnitelmissa on totaalinen muutos elämään ja alan vaihto. Minulla ei ole perhettä eikä velkaa eli päätökset koskevat ainoastaan itseäni ja elintason laskeminen vaikuttaa ainoastaan minuun eli siinä suhteessa olen paremmassa asemassa kuin eksyksissä oleva asuntovelallinen ja perheellinen henkilö.

TERVEHDYS!

Ite opiskellut alaa, jossa asiakaspalveluhenkisyys välttämättömyys. Nyt kuitenkin olen huomannut, etten omista oikeastaan minkäänlaisia sosiaalisia kanssakäymistaitoja, ja että koko sosiaalinen, "hymy"-kasvoilla-olemukseni on silkkaa pelleilyä. Eniten tässä v*tuttaa se, että olen jo 28-vuotias, ja elämä on ollut pelkkää väkipakolla hymyilyä. En ole tehnyt vielä kuin paskahommia, vaikka taustalla ammattikoulu. ja amk-tutkinnot sekä lukio.

Itse olen läpi elämäni miettinyt, mitä voisin isona tehdä..E nkä tiedä vieläkään:(Olen kokeillut ammatinvalintapsykologia, mutta liian yleispiirteisiä tuloksia. Onneksi miesystävällä hyvä palkka, niin ei tarvi nälkää nähdä.

Kertokaapa viisaat, miten umpikujasta pääsee pois?

Samoja ongelmia myös täällä. Umpikuja ratkeaisi jos babylonin koneisto jossa pyramidin huippu rikastuu ja pohja riutuu ja raataa niin saataisi murrettua maailmasta!
Raha on kaiken pahan alku. Fuck the system!

Suosittelen lähetyssaarnaajaksi lähtemistä esim. afrikkaan niin pääsee ihan eri hommiin kuin konttorissa. Plus on jossakin määrin vapaata hommaa, toki tietyt hommat pitää tehdä jotta kirkkoherrat pysyvät tyytyväisinä.

Täällä kans yks jota ei niin mikään nappaa.. nyt 24 vnä lukio ja hoitsun paperit sain kans keväällä.. työ ei nappaa yhtään, ja aika vaivoin sain ton tutkinnon suoritettua koska ei vaan kiinnostanu ja ahdisti koko touhu, kun tiesin että se ammatti on vähän turha itelleni. silti menestyin koulussa hyvin.. oon sosiaalisesti onneton enkä jaksa työelämän kiemuroita. oon tehny työtä aikasemmin jossa nyt jälkeenpäin aatellen viihdyin hyvin! siihen ei oo kuitenkaan enää mahdollisuuksia, tällähetkellä..

rahaa kuitenki tarvitaan elämiseen ja jotain töitä pitäis hommata... olin myös tutun firmassa keittiöhommissa kesällä ja pidin siitä että sain tehdä töitä perheen kanssa... sanoin että tuun ilmaseks vaikka töihi, mutta ei mua oteta, kun ei sielkään tarvita työntekijöitä plus kaikki muut seikat miks en pääse sinne..


tykkään työnteosta ei siinä mitään, mutta jotenki ei vaan ei mistään tuu mitään. ei oikeen oo semmosta sopivaa ammattia... no mut taas pitää jotain syksyllä alkaa yrittää...

Charlee, lukemani perusteella sulle saattaisi sopia erämiehen (tai naisen) ammatti.

Sama täällä. Itse en pysty oppimaan tai sisäistämään sellaisia asioita, jotka eivät kiinnosta. Koulua siis tuskin pääsisin varmaan läpikään ellei ala kiinnosta edes jonkun vertaa.. :D Niillä ihmisillä lienee helppoa, joilla on joku pyhä kutsumus päästä tiettyyn ammattiin mutta itselläni ei semmoista ole. Paitsi kyllä taiteilija voisin olla jos siitä maksettaisiin mut ei.

MetsäänOpas, ei sovi. :D En halua että työ tapahtuu ulkona, vihaan kylmyyttä, tuulta ja sadetta. :D eilen huomasin että vanhalta alaltaki on vapautunut pari paikkaa, vaikkaan ei sama työpaikka missä olin, mutta sama ala. työ on tosi yksinkertasta mutta parempi sekin kun jatkuva stressi. kaiken lisäks haettiin lyhyeen sijaisuuteen, joten jos tökkii nniin aina voi lohduttaa ettei työ kestä kovin pitkään. :D

joo mun puoliso on just sellanen et sille sopii mikä työ vaan, se sanoo aina et vois tehdä työtä ku työtä. ja itse vastakohtana et on tosi vaikee keksiä mitään työtä.. mut nyt kävi hyvä tuuri et pari työpaikkaa löyty mihin aion hakea: monesti syynä on huonot työvuorot tai huono palkkaus tai työ on muuten liian vaikeeta/sosiaalista.

Orjanahan tässä on paiskittu suht säännöllisesti viimeiset 8 vuotta ja sitä ennen kesätöissä. Ala ja työpaikka on vaihtunut neljästi.

Joka päivä vituttaa lähteä töihin mutta se on pakko.

Kannattaa tottua tunteeseen tai joutuu viettämään loppuelämänsä perseauki sossun luukulla jos ei ole syntynyt kultaa suolessa.

Aika samat jutut kun alottajalla..tosin oon jo 26v. ja ammatti nro2 opinnot kohta ohi. Eli minun pitäisi olla iloinen kohta vastavalmistunut innokas työelämään sukeltaja. Aika turhauttavaa ensin opiskella ja sit huomata työn kautta et ei tää kyl oo ku samaa tylsyyttä joka päivä. Yritän kuumeisesti miettiä että mikä olis just SE juttu, mitä innokkaasti aamulla lähtisin sit tekemään.
Se että harrastuksesta tekee ammatin, ei toiminu ainakaan omalla osalla. Se oli siis eka ammatti, jonka vaihdoin opiskeluihin jotka kohta loppuu. ja nyt työ taas ketuttaa. Ja koska on jo toinen ammatti niin en viitti hirveesti puhua kenellekkään että en tykkää kun tietysti sit pidettäis vaan sellasena ei osaa päättää-tyyppinä. Nyt pitäis löytää vakkaripaikka että voisin tehdä päättötyön valmistua ja mennä elämässä eteenpäin. Motivaatio on täys nolla ja tänne palstallekin eksyin kun tein työhakemusta ja samalla ärsytti niin paljon. Ei mitään järkeä että jo työnhakuvaiheessa olo on tympiintynyt :D Sit myös ahdistaa se että työssä pitää olla niin tekopirtee. se on niin naurettavaa. Eiköhän suurin osa oo töissä sen takia et saa sitä rahaa. En tarkoita et on ok olla ärsyyntyneen näkönen mut jotain rajaa.. Noh, rahaa on saatava ja asiat vois varmasti olla huonomminkin. Lähinnä oon ärsyyntyny itteeni et oon niin urpo ku en keksi mitään ratkasua. En edes oo mikään taivaanrannan maalari tai unelmoi sapattivuosista ym. Lähinnä vaan et töihin olis mukava mennä, enkä joutuis yksin missää kopissa pakertamaan 8-16.

Joo ei ole kyllä montaa työtä mikä kiinnostaisi. Kummastelen miten jotkut sanovat että työssä aika kuluu nopeammin mitä kotona, vaikea ymmärtää miten tämä on mahdollista, onko joillakin ihmisillä muka noin mieleisiä työpaikkoja?
Kateellisena usein kuuntelen kun jotkut ihmiset sanovat että pystyvät rennosti selaamaan nettiä työaikana, olisihan se mahtavaa jos periaatteessa netin selaamisesta maksettaisiin.
Itse olen ollut monessa työssä missä on joutunut painamaan liikaa töitä, nekin 2 toimistotyötä missä olen ollut niin pomot on heti valittaneet että teen liian hitaasti töitä ja nettiselain oli poistettu kokonaan molemmissa töissä..
Mistä löytäisi rennon työn?

Täällä 32-vuotias mies. Ei ammattia, taustalla vain armeija sekä lukuisia työharjotteluita jotka ei tietenkään ole johtaneet mihinkään. Minulla havaittiin ADD (tarkkaavaisuushäiriö) vuosi sitten mikä oli yllätys kun olin oppinut pitämään itseäni laiskana ja tyhmänä kun vanhemmat ja kaverit minua sellaiseksi haukkui vuosikaudet. En osannut kuvitellakaan että minulla olisi joku ADD. Diagnoosin myötä minua on patistettu hakemaan erityisammattikouluihin, joihin pääsy tuntuu olevan tuplasti vaikeampaa kuin normaaleihin kouluihin. ADD:n vuoksi en kykene keskittymään epämielekkäisiin asioihin. En kykene lukemaan kirjoja tai katsomaan elokuvia.

Ja kaiken tämän sopan päälle täysin sama ongelma kuin tämän viestiketjun aloittajalla. Minua ei kiinnosta mikään. Mikään työharjoittelu ei ole koskaan ollut mielekästä. En osaa erityisen hyvin mitään. Minulla ei ole mitään intohimoa mihinkään mistä voisi tulla ammatti. Vuodet ovat menneet vaan ryypätessä. Viina on ainoa asia joka tuo lohtua suruuni. Kaverit ovat hylänneet. En ole vuosiin yrittänyt yhtään mitään. Olisimpa syntynyt normaaliksi.

Auttaisikohan lähteä tutustumaan ensin omaan itseen? Testienkin kautta oma luonne tulee esiin tietoisempana, joskin ne ovat viitteellisiä? Siinä tutustuessa huomaa millainen ympäristö on itselle sopivin, hiljaisempi vaiko melskeinen, onko 1000 tuttua vai 1 ystävä... onko siisti, pikkumaisen tarkka vai suurpiirteinen jne...
Ajattelisi että mitä paremmin tuntee itsensä tunnistaa myös tarpeensa ja sen mikä olisi se siedettävin työ. Myös arvomaailmalla on merkitystä että onko ekoihmisiä vai sitä joka haluaa kuluttaa kulutuksen vuoksi. Tutustumalla netissä mitä erilaisimpiin ammatteihin voi yllättäen törmätäkin sellasieen joka kiinnostaa, onko eläimet,ihmiset,ruoka,vaatetus,siisteys,myynti mikä lie...

Ootte vielä nuoria, mikä ei ole tulevaisuutta ajatellen hyvä juttu. Suomessa kun eletään, niin yhä 70 vuoden kuluttua teiän pitäis katella uusia ammatinvalintoja.

Voi voi kun osaisin teitä nuoret neuvoa? Minulla oli aikoinaan myös tunne etten löydä itselleni yhtään mitään sellaista työtä joka edes vähääkään minua kiinnostaisi ja aina oli tunne etten tuota opi koskaan jne jne En tiedä mistä moinen ajatus minua riivasi ja epäilen että kasvatuksessa jotain häikkää tms? Minulle ei siis koskaa selvinnyt että mihin minä menisin ja mistä minä saisin minulle sopivan työn :( nyt olen jo hieman yli 50v ja olen kaiken työelämän jo jättänyt taakseni pettyneenä ja siis koskaan en saanut sellaista työtä joka minua olisi edes vähänkään kiinnostanut, joten minulla alkoi pitkä työttomyysputki joka kestää siis edelleen, alkoholi on valitettavasti tullut elämääni ja se on vienyt minut täysin raiteiltaan ja olen yhteiskunnan ulkopuolella kaikista normeista ja säännöistä :(

Toivon teille rakkaat nuoret ihmiset kaikkea hyvää elämäänne ja koittakaa vaan selviytyä kaikesta mitä eteen tulee, minä en niistä selvinnyt.....

Minäkin nyt keski-ikäisenä olen totaalikyllästyny rutiinipaskaduuniin jota olen ikäni tehnyt. Etoo koko työ; yksinkertaista, raskasta, likaista, virikkeetöntä, huonosti palkattua ja aliarvostettua..Pakko tehdä että saa rahaa, opiskelumahdollisuuksia olen tutkinut mutta kaikki on niin vaikeata..
Työkkäristä ei ole mitään apua,
Olen havahtunu että tätäkö tämä lopputyöelämä on ja sen jälkeen minieläke, argh. Mun pää huutaa haastavampaa työtä!
Nuorempana ei ollu haluja opiskella ja nyt se kostautuu, monilla samanikäisillä on pitkä hyvä työura ja asunnot ym. elämä raiteillaan, mut minä jahkaan vieläki kun en kai sitten vieläkään tiedä mikä musta tulis "isona". Haluaisin tehdä jotain itselle merkityksellistä työtä,että olis kiva mennä töihin ja olis intohimo siihen työhön, tätä on vaikea selittää, siis että työ olis nautinto.

Hei! Mielenkiinnosta kysyisin, että joko olet päässyt elämässä eteenpäin?:) Minulla nimittäin on nyt sama tilanne, mutta olen jo 22-vuotias. :/ miten pääsit eteenpäin? Joko kaikki on paremmin?

Täällä kans yksi "haahuilija." Olen kohta 20 ja opiskelen nyt toista ammattia. Ensin valmistuin merkonomiksi. Vuoden työttömyysjakson jälkeen kokeilin opiskella lähihoitajaksi, mutta sitä ei ole luotu tällaiselle ujolle ja aralle ihmiselle joten keskeytin.
Nyt datanomiksi opiskelen ja en osaa oikein sanoa että pidänkö vai en. Loppuun ajattelin kuitenkin käydä vaikka todella vaikeaa tulee olemaan kun ei motivaatio ole kovin korkella. Parempi olla koulussa kuin työttömänä kuitenkin.

Itselläni ongelmana se, että kiinnostukseni lopahtaa todella nopeasti. Saatan innostua yhdestä ammatista, mutta viikko sen jälkeen ei enää kiinnosta.
Kaipaan vaihtelua joten ajatus siitä että joutuisin 2-5 vuotta (koulutusasteesta riippuen) viettämään opiskellen yhtä ja samaa ammattia tuntuu vaikealta. Samoin jos joutuisi olemaan pitkään samassa työpaikassa.
Lisäksi olen todella laiska ihminen. Koulupäivienkin jälkeen painun melkein suoraan nukkumaan kun ei millään pysty olemaan hereillä iltaan asti.
Ammattikouluista ei sitä omaa alaa löydy. Ammattikorkeakouluissa taas on se luku-urakka pääsykokeisiin ja lukeminen ei kiinnosta joten yliopistoista on minun turha siis haaveilla.

Ammatit jotka kiinnostaa ovat journalisti tai koulunkäyntiavustaja. Ehkä joku luovan alan työ saattaa olla myös kiva. Mutta journalistiksi en pääse (kokeilin, ei tullut edes pääsykoekutsua), koulunkäyntiavustaja vaatii lähihoitajan koulutuksen (eli ei) ja luovan alan töillä ei elätä itseään jollei ole sellainen jokapaikan höylä tai tykkää itsensä mainostamisesta.

Hei hyvä ihminen! Varaisit ajan meediolle ja kysyisit kuolleilta! Mummon ja vaarin vanhemmilta!

Työhaastattelu sarkassa oli gestapomeininkiä. Enpä oo aiemmin moista käytöstä työnhakijaa kohtaan koskaan joutunut kokemaan, ja vielä kunnan pulju. Ei jatkoon enkä suosittele!

Olen jo 43v nainen ja en omaa alaa ole löytänyt. Olen käynyt siivous,keittiö,hoito tutkintoja ja ollut töissä perheen ohella. Enpä silti koe olevani luuseri:) Elämä vie ja tuo. Saa nähdä mitä seuraavaksi😀👍💟

Ehkä se, ettei löydä ns. Omaa alaa johtuukin liian suurista odotuksista opiskelua/työelämää kohtaan. Mitään onnenauvoista olotilaa kun ei tule löytymään, vaikka kiinnostus/motivaatio olisikin korkealla. Epämukavuusalueille joutuu joka opiskelu- ja työpaikoissa, ei aita ole kokoajan matalalla. Jos ei ihmiskontaktit nappaa, pitää yrittää löytää ammatti, jossa niitä on vähemmän, opiskelun kuitenkin joutuu väistämättä suorittamaan useimmiten osittain ryhmissä, pienissä ja suurissa.

kenties se oma iso perimmäisin juttu onkin makoilu. Siinähän yhdistyvät työ, harrastus, rentoutuminen, lepo ja elämän tarkoitus. Ei mikään huono valinta.
Otetaan lunkisti. Pötkötellään.

Tein itse yli 25 vuotta duunia ja yksikään niistä monista työpaikoista ja työtehtävistä ei ollut sitä mitä haluaisin tehdä, en vieläkään tiedä mitä työtä haluaisin tehdä joten näin yli 50-vuotiaana perijänä jätin työelämän susosiolla ja aloin oloneuvokseksi.

Oloneuvoksen osa on parasta mitä on mulle tapahtunut.
Tietysti pitää olla massia että pärjää ja lisäksi tietysti kuppaan tästä yhteiskunnasta kaikki tuet irti kuten rikkaatkin tekevät, ei hävetä paskaakaan kun on tehnyt huonopalkkaista duunia koko ikänsä.

Olen ollut yli 20 vuotta työelmässä ja opiskellut noin 10 vuotta ja silti en ole löytänyt mitään mielenkiintoista ammattia. Seuraavaksi aion ulkomaille. Yrittäjyys voisi myös olla tarpeeksi haasteellista, etenkin kun aion tehdä sitä kuin että työtä teen vain 20% siitä mitä vieraalla. Ts. Teen vuodessa töitä 2.5 kuukautta ajallisesti. Pyrin saamaan samat tulot kuin vieraan töissä, eli mistään suuresta ei ole kyse. Tavoite sada 2500€ käteen joka kuukausi ja 80% vähemmällä ajalla.

Hyvä ja onnistuminen lähtee siitä että rakastaa itseänsä ihmisenä. Jos se puoli on pahasti hakusessa niin kaikki muukin elämässä on valjua ja merkityksetöntä.

Olen kohta 50v ja minua ei kiinnosta oikein mikään,olen tehnyt kaikenlaista työtä ja opiskellut useampaa alaa. Masennus on vaivannut lapsesta asti.

Jo on laiskoilla valitusta! Kun on totuttu saamaan kaikki ilmaiseksi aikuiseksi asti, niin ei ole opittu mitään eikä viisastuttu niin paljoa, että olisi hommattu joku ammatti. Ammattikoulusta saisi perustiedot ja vähän taitojakin, jotka sitten työelämässä kasvavat ja johtavat parempiin palkkoihin. Ja ilman koulutusta eli ilman perustietoja on paha saada mitään työtä, kun kaikki pitäisi jonkun opettaa kädestä pitäen. Eikä kaikki laiskat opi sittenkään, kokemusta sellaisistakin on!

TYÖ on sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä.

Ja kun ei sitä viitsi edes koulussa teoriaa opiskella, niin miten sitä luulisi mitään osaavansakaan? Näiltä laiskoilta pois kaikki yhteiskunnan tuet! Miksi meidän, useinkin juuri sitä paskatyötä tekevien, pitää näitä laiskoja elättää?

Kansakoulun jälkeen luin KVS: kirjeopiston kurssin, kun serkkupoikakin luki. Samalle alalle. Sitten äiti patisti, että menisit siitä vaikka ammattikouluun. Pääsykokeisiin kaupunkiin ja parhain pistein kolmeksi vuodeksi ammattikouluun. Vanhukset maksoivat mökin pienistä maitotuloistaan koulumenot ja asumisen vieraalla paikkakunnalla. Ammattikoulusta suoraan töihin. Välillä armeijassa, sitten teknilliseen kouluun kun kaikki ammattikoulukaveritkin sinne menivät. Omin, äärimmäisin pihein säästetyin rahoin, ei silloin tunnettu opintolainoja. Kolmen vuoden päästä koulun paras päästötodistus ja vajaa 300 mk taskussa Ruotsiin täysin kielitaidottomana telakalle siivoamaan LNG-laivan tankkeja.
Sieltä parin lyhyemmän vaiheen kautta Volvoja kasaamaan, 10 kk á 8,25 h/pv yhteensä noin 17 000 Volvoa, melkein kaikki auton alta parhailleen 17 ruuvia, pulttia, mutteria koneella autoon kiinni ja jokaisella joku osa. Aikaa max 5,5, minuuttia per auto. Siinä oppi ainakin olemaan koneen jatkona!
Sitten löytyi Suomesta työtä petrokemian tahtaalla. Kahdellakin, yht 3 v. Sitten voimalaitokselle ajamaan laitosta 30 vuodeksi vuorotyössä jatkuvan painostuksen ja välittömän, aiheettoman työsuhteen purku-uhan alla, viimeiset 15 v lääkkeitten voimin. Viimeisenä työpäivänä tuli jostakin mieleen sanat: SE ON TÄYTETTY!
Nyt 20 v työeläkkeellä, eläke noin 4500 kuussa miinus verot. Pärjään omasta mielestäni ruhtinaallisesti!
Laske itse, laiska, kannattiko opiskella ja kannattiko aloittaa ns paskaduunit.