Jos saisitte tietää nyt raskauden aikana, että lapsi on down -lapsi ( olisitte jääneet kiinni seulonnoissa ja lapsivesipunktion tulos olisi down)
niin keskeytttäisittekö raskauden ? Vai pitäisittekö ?
Toivon rehellisiä vastauksia. Huomatkaa että varmuus down-lapsesta on mahdollista saada vain lapsivesipunktiosta ( ylimääräiset kromosomit on helposti nähtävissä).
Vihaan itseäni kun sanon tämän mutta minä keskeyttäisin. Saa tuomita vapaasti, sillä keskeyttäisin siitä huolimatta etttä tuntisin tekeväni väärin( mikä on jo todella syvälle vajonnutta moraalisesti ).
niin keskeytttäisittekö raskauden ? Vai pitäisittekö ?
Toivon rehellisiä vastauksia. Huomatkaa että varmuus down-lapsesta on mahdollista saada vain lapsivesipunktiosta ( ylimääräiset kromosomit on helposti nähtävissä).
Vihaan itseäni kun sanon tämän mutta minä keskeyttäisin. Saa tuomita vapaasti, sillä keskeyttäisin siitä huolimatta etttä tuntisin tekeväni väärin( mikä on jo todella syvälle vajonnutta moraalisesti ).
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mietein ensin että varmaan keskeyttäisin, vaikka minustakin se olisi väärin.
Omaa kokemusta ei mistään raskaudetsa vielä ole, et sitten aloin ajattelemaan, että luultavasti kuitenkin haluaisin lapsen, olisi se millainen vain, vaikka voisi olla, että myöhemmin katuisin päätöstä. Inhottavaa sanoa noin.
Varsinkin jos se olisi ensimmäiseni ja pitkän yrityksen takana, pitäisin lapsen varmasti.
Jep. Kyllä abortoisin. Siksihän niihin testeihin menenkin. Sellaiset jotka ei välitä asiasta, ei edes seulontoihn osallistu.
Kyllä melkein sen tekisin... Tosin en ole vielä varma, haluanko edes seulontoihin, päätös saattaisi olla minulle liian vaikea :(
Mutta järjellä ajateltuna, sekä lapsen että vanhempien etua ajatellen abortoisin...
Abortoisin,mut ekaa tekiessäni en ollut punktiossa vaikka verikokeen tulos oliai edellyttänyt sitä!mulle siis soitettiin sieltä et ois pitäny mennä käymään,ku labratulos sellanen..;(
eipä tarvinnu huolestua kummiskaa,nyt tuol makkaris nukkuu terve,2 v. poitsu!!ja kaunis ja ihana!
T:yhden äiti (onnellinen)
ihana kakara kertakaikkiaan on tullu..ei adhta,ei käytöshäiriötä,mut muuten vaan normia älykkäämpi mukula..;)
Minusta olen heikko ihminen kun abortoisin down-lapsen, vika on pohjimmiltaan minussa. Ehkä ajattelisin itse olevani myös viallinen kun synnyttäisin vammaisen lapsen. Tämä osoittaa sellaista heikkoutta, jota en edes haluaisi myöntää että minussa on. Tiedän kuitenkin etten pystyisi hoitamaan down-lasta.
Mutta en ala selittelemään sitä tämän mahdollisella kärsimyksellä nyt , koska olen melko varma että silloin valehtelisin itselleni. En vain jotenkin osaisi suhtautua vammaan, ja että se on tavallaan minusta peräisin.
On niin ristiriitaisia tunteita, että en osaa niitä tämän paremmin kuvailla.
Down lapsilla on mielestäni oikeus elää. Itse en vain pystyisi kasvattamaan.
Toivottavasti aika kasvattaa itseäni tälläisissä asioissa, enkä joskus enää olisi näin huono.
Kyllä abortoisin ja olisin abortoinut, jos tässä raskaudessa olisin jäänyt kiinni seulonnoissa. Tämä maailma on niin raaka ja vaativa, että - kuulostakoon miten julmalta vain - ns. erilaisilla on todella vaikeaa selvitä ns. terveiden joukossa. Ajattelen sekä iseni jaksamista että lapsen koko pitkää elämää...
En.
Joskus vuosia sitten olisin voinut vastata eri tavalla. Mutta kun olen työskennellyt down-lasten ja aikuistenkin parissa, mielipide on muuttunut. Helppoahan elämä down-lapsen vanhempana ei varmasti ole, mutta onko se aina helppoa "normaalin" lapsen kanssakaan?
En abortoisi. Jos tulisi ilmi, että lapsi olisi niin sairas, että kuolisi välittömästi syntymän jälkeen tai hyvin pian niin harkitsisin keskeytystä vakavasti. Down syndrooma ei kuitenkaan useinkaan estä normaalia elämää, usein he voivat asua jopa omillaan ja mennä naimisiin ja elää onnellista elämää. Lapsenlapsia tältä lapselta ei saisi, mutta muuten elämä voisi olla hyvinkin rikasta.
Osallistun seulontoihin, koska jos odottamani lapsi olisi sairas, haluaisin osata valmistautua siihen etukäteen. En siksi, että voisin hankkiutua eroon lapsesta, joka ei olisikaan omien toiveideni mukainen.
Fisutt: sanasi olivat juurikin niinkuin omasta suustani.
Minäkään en abortoisi.
Itse omalta osaltani ajattelen niin, että se on kuitenkin elävä lapsi siitä huolimatta, eikä suinkaan valmistusvirheen omaava kahvikuppi jonka voi nakata menemään kun ei nyt sattunut tulemaan ilman valmistusvirhettä.
Itse siis ajattelen noin, mutta en toki tuomitse muiden päätöksiä, jokainen taplaa tyylillään, toiset pystyy kestämään abortoinnin helpommin kuin toiset, minulle se on kurja loppu elämä jos niin tekisin, paitsi jos kyseessä olisi lapsi joka eläisi varmasti maksimissaan 10 minuuttia syntymänsä jälkeen, tai ei voisi elää ollenkaan...
Down on kuitenkin lievin mahdollinen "vammaisuus", tai miksi sitä nyt sanoisi.
Meillä tässä raskaudessa se tilanne, että seuloissa pomppasi, ultrassa niskapoimu tai niskaturvotus, kumpise nyt olikaan joka mitataan tätä varten, oli normaali, mutta siis veriseula pomppautti niin paljon että riski saada down vauva on meillä 1:240.
Olisimme päässeet punktioon, mutta en halunnut sillä keskenmenon riski on suurempi kuin down vauvan saaminen, ja jokatapauksessa olisimme kuitenkin jatkaneet raskautta, oli tulos mikä hyvänsä, joten ihan turhaa riskeerata raskaus.
Olemme henkisesti varautuneet että down vauva voi olla tulossa, mutta emme stressaa asialla tässä vaiheessa.
synnytys lähestyy (4 viikkoa laskettuun aikaan) ja odotan sitä innolla. Jotenkin en osaa nyt stressata ollenkaan onko down vai ei, odotan vain innolla vauvaa... :)
päivä kerrallaan eteenpäin, niin se on mentävä.
zemppiä kaikille down lasten vanhemmille.
EN ABORTOISI, ehdottomasti pitäisin lapsen!
Minua ehkä auttaisi asian käsittelyssä se että työskentelen itse kehitysvamma-alalla, ja tiedän että on olemassa PALJON muitakin vammaryhmiä joista useat vakavampia kuin down-syndrooma. Downeissakin on sitäpaitsi paljon eri tasoa, toiset hyvin itsenäisiä toiset isoilta osin autettavia.
Itse rakastan downeja, aivan loistotyyppejä!! Ennenkun kukaan keskeyttää raskautta down-diagnoosin takia, kehottaisin vierailemaan jossakin downien parissa. Tarjolla on kyllä vertaistukea, jota on hyvä hakea. Ettei käy kuten muutamalle tuntemalleni perheelle, joista huokuu kauas pettymys down-lapsesta "terveiden" (vihaan tätä sanaa) lapsiensa rinnalla. Onneksi nämä perheet lie vähemmistössä niiden rinnalla jotka rakastavat kaikkia lapsiaan tasapuolisesti.
Keskeyttäisin.
Mun mielestä te ootte oikeesti tosi vahvoja ihmisiä jotka pitäisitte down-lapsen.
Te ootte harkinneet ja miettineet loppuun asti, musta se on tosi kunnioitettavaa.
Mun mielestä kanssa rodun jalostaminen on väärin, mutta kuten jo aloittajana sanoin niin itse keskeyttäisin.
Ihailen aidosti niitä ihmisiä jotka ei olisi näin raukkoja kuin minä.
anna lapsi adoptioon jos luulet että et selviä. Mutta todennäköisesti sinä et selviä minkään lapsen kasvatuksesta- siksi sinulle annettiin down lapsi, joka luultavammin ei aiheuta muita ongelmia, mitä terveempi aiheuttaisi sinulle vaikkapa mrrosiässä. Luultavasti et kykenisi "terveempää" hoitamaan.
Kyllä. Terveessäkin lapsessa on tarpeeksi tekemistä. Vaikka jos saisin down-lapsen alkun järkytyksen ja häpeän jälkeen rakastaisin kuin tervettäkin lasta. Jokaisella teitysti on oikeus tänne syntyä, mutta itse tämänhetkisessä elämässäni en jaksaisi enempää edes terveitä lapsia.
Olen itsekin asiaa miettinyt, tosin en kovin tarkkaan, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että en abortoisi. Pelkästään jo siksi, että abortti ajatuksena tuntuu kamalalta, enkä haluaisi joutua tekemään sitä.
Nimim. Fiksu ja älykkäämpi : olen puhunut konditionaalissa koko ajan.
Voit katsoa myös muiden ihmisten vastauksia läpi.
Minun on henkilökohtaisesti helpompaa olla rehellinen kuin valehtelija.
tekisin abortin.
en haluaisi jo valmiiksi sairasta lasta.
nimittäin down-lapsilla voi olla muitakin sairauksia down-syndrooman lisäksi.
jos selviäisi että lapsellani olisi down-syndrooma tai muu vaikea sairaus joka vaikuttaisi lapseni elämänlaatuun, niin abortoisin. abortti on pienempi paha ja suru, verrattuna siihen että tutustut lapseesi syvemmin ja menetät hänet sairaudelle.
haluan terveen lapsen ilman muuta, sehän on vain normaalia haluta mahdollisimman terve lapsi, siksi en tuomitse ketään joka päätyy aborttiin tällaisissa asioissa.
"--- joka vaikuttaisi lapseni elämänlaatuun, niin abortoisin. abortti on pienempi paha ja suru, verrattuna siihen että tutustut lapseesi syvemmin ja menetät hänet sairaudelle."
eli mietit itseäsi, et lasta? voihan sen terveenkin lapsen menettää siinä missä heikommat elämän eväätkin saaneen. ja luonto kyllä abortoi itse tarvittaessa. sitäpaitsi downit siinä missä monet muutkaan kehitysvammaiset eivät näe omassa elämänlaadussaan minkäänlaista vikaa tai sairautta, vaan ovat maailman aidoimpia ja tyytyväisimpiä ihmisiä. tämä on juuri se syy miksi itse työskentelen alalla: aitous! se on ne TERVEET siinä ympärillä jotka keksii ongelmia ja elämänlaatua heikentäviä tekijöitä.
aitoudesta esimerkki special olympics-kisoista: lajina pikajuoksu, osallistujina mm down-ihmisiä: yksi osallistuja kaatui alkumatkasta, edellä juosseet pysähtyivät, kääntyivät ympäri, auttoivat kaadunneen ylös ja juoksivat kaikki yhdessä maaliin!
mutta tarkoitushan topicissa ei ollut arvostella. oikein hyvä jos kukin tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa, ja toimii sitten sen mukaan. omaatuntoaan kuunnellen.
mitä väärää siinä on, että ajattelee omaa jaksamistaan lasta suunniteltaessa ja LAPSEN elämänlaatua, joka ei voi olla kaksinen jos ollaan juoksemassa sairaaloissa milloin missäkin testeissä ja hoidoissa.
tai mitä väärää siinä on, että ajattelee mahdollisen down-lapsen selviytymistä ilman vanhempiaan, kyllä sitä ajattelee että pärjääkö lapsi.
miksi pitäisi synnyttää down-lapsi tai valmiiksi sairas lapsi?
eivät ne ole mitään uusia "ihmisrotuja", vaan sairaita ihmisiä(anteeksi nyt vaan jos joku ottaa nokkiinsa mutta niinhän asia on).
jos luonnossa syntyisi valmiiksi sairas/vaikeasti vammainen/nivelrikkoinen eläin, niin kyllä luonto sen karsisi pois.ei semmoinen eläin pitkään eläisi.
mutta ihmisissä on se vika että vaikeasti sairaita ihmisiä yritetään väkipakolla pitää hengissä lääkkeillä ja hoidoilla, vaikka luonnossa he olisivat olleet kuolleina jo aika pitkään...
varmasti down-ihmisten luonteenpiirteissä on paljon hyvää, joita toivoisi "normaaleillekin" ihmisille, mutta tarkoituksellisesti en lähtisi down- lasta pitämään.
"miksi pitäisi synnyttää down-lapsi tai valmiiksi sairas lapsi?"
Itse ainakin ajattelen, että se lapsi on ihan samalla tavalla oma rakas lapseni, oli sitten terve tai ei. En hylkäisi omaa lastani missään muussakaan tilanteessa.
"ihmisissä on se vika että vaikeasti sairaita ihmisiä yritetään väkipakolla pitää hengissä lääkkeillä ja hoidoilla"
Mitä lääkkeitä ja hoitoja down-lapsi (tai aikuinen) mielestäsi tarvitsee pysyäkseen hengissä? Olettaen nyt niin ettei olisi kehityshäiriön lisäksi muita sairauksia.
Keskeyttäisin kyllä enkä tuntisi tekeväni väärin.
Todennäköisesti tekisin abortin. Mutta koska en ole enää ihan nuori ja meillä on takana lapsettomuutta... Niin jos minulla olisi nämä vaihtoehdot: down lapsi tai suurella tod. näk ei enää uutta raskautta ollenkaan, niin harkitsisin raskauden jatkamista. Pitkät keskustelut kyllä pitäis miehen kanssa käydä, että onko meillä voimavaroja/haluja erikoislpasen/sairastelevan lapsen vanhemmiksi..
Olen itse vaikeavammainen ja ehdottomasti synnyttäisen down-lapsen. Tärkeintähän on kuitenkin se lapsi.
Kaikilla on oma paikkansa, myös down-lapsilla kuin muillakin ihanilla erityislapsilla. Mutta jos perheen elinolosuhteet ovat vaativaa hoitoa vastaan tai omat rahkeet eivät ole riittävät, on syytä tarkastella tilannetta monesta suunnasta. Jokainenhan kantaa päätöksestään vastuun itse eikä apua saa kuitenkaan niin paljon kuin ehkä tarvitsisi. Mutta sen tiedän, ettätä enemmän joutuu näkemään vaivaa lapsensa eteen, sitä suuremmaksi rakkaus lasta kohtaan kasvaa. Se on jotain, mitä ei rahalla saa!
Itse kävin verikokeessa raskausaikanani ja tulos oli normaali. Hämmästyin siis tuplasti, kuullessani mahassani temmeltävän kaksi asukkia yhden sijaan, jolloin kuulemma verikokeenkin olisi pitänyt näyttää "väärää" lukemaa. Sitä en muista, miten ihan tarkasti meni, kun aikaa on jo mennyt 10 vuotta, mutta mikään testi ei ole varmaa vielä tänänkään päivänä, joten sekin on syytä muistaa!
Tästä tapahumasta on aikaa 5 vuotta. Olin raskaana ja sain kuulla odottavani kehitysvammaista lasta. Olin itse silloin reilu 20-vuotias. Se oli ihan kamala shokki.. Tein abortin. Ihan kamalalta tuntuu, mutta en ole katunut oikeastaan pätkääkään.
Silloin parisuhde oli muutenkin aika vaakalaudalla, ja kun mietinkin elämääni kehitysvammaisen lapsen kanssa, se olisi ollut liian raskasta :/
Mutta omasta mielestä tämä kysymys on todella tyhmä.... KOSKA kukaan ei voi tietää vastausta, kun vasta sitten kun olet vastaavanlaisessa tilanteessa. Se tilanne on niiiiin eri, kun se että mietit nyt asiaa päässäsi.
Nyt olen raskaana, vielä alussa.. Mutta en osaa sanoa mitä tekisin. Riippuu vammastakin. Ja voihan vauva vammautua synnytyksessä ja myöhemmässä vaiheessa elämää vaikka auto-onnettomuudessa.
Jos todettaisiin vaikea kehitysvamma, niin luultavasti abortoisin. Ihan lapsenkin kannalta. Varsinkin, vanhemmat on kiinni lapsen hoidossa loppuelämän..
En. Alkushokin jälkeen tulee rakkaus lapseen eikä enää edes ajattele, että lapseni serkku on down hän on se ihana serkkupoika :) Aina aurinkoinen, mutta temperamenttinen. Oppii ennusteiden mukaan puhumaan n 5v. Leikkii, syö itse, voitelee leivät itse, pukee itse nyt 3-vuotiaana, ainoa on, että puhetta ei tule, mutta hän on niin avoin ja ilmeikäs, että asiat tulevat selviksi. Ja se on jännä, kun sitä down-asiaa ei lapsen kanssa touhutessa muista IHAN OIKEASTI!!! Samat tarpeet hänellä on kuin toisillakin. Hän on lapsi, joka oppii jatkuvasti uutta ja tutkii maailmaa.
Pidän itseäni säälittävänä, mutta pakko se on myöntää että tekisin abortin, jos lapsen vamma olisi varmaa.. En usko että olisin henkisesti tarpeeksi vahva huolehtimaan vammaisesta lapsesta, vaikka jo raskauden aikana kiintyisikin syntymättömään lapseen.. Näin ne asiat minun kohdallani ainakin ovat.
Abortoisin. Raskaana ollessani olenmiettinyt tätä asiaa, ja vaikka kaikki raskauteni ovat olleet toivottuja, niin olisin ollut valmis luopumaan sikiöstä, jos olisin tiennyt vauvan olevan vammainen.
Minulla on myös kaksoset, ja heitä odottaessanikin mietin, että jos heistä toinen olisi ollut vammainen, olisiko vain hänet pystytty abortoimaan, ja terve vauva "säästämään".
Onneksi kaikki lapseni ovat teveitä, sillä maailma on tarpeeksi kova heillekin, saati sitten vammaisille. En todellakaanolisi ollut valmis tietoisesti synnyttämään vammaista lasta.
Anteeksi suorasukaisuuteni, mutta olen aloittajan kanssa samaa mieltä siitä, että on helpompi tunnustaa tosiasiat avoimesti. En tarvitse kantaa marttyyrin leimaa, eikä olla tekopyhä.
Ajatelkaa te muut lukijat mitä tahansa, mutta näin minä ajattelen, ja sillä siisti.
Mielipidettähän täällä kysyttiin.
En missään nimessä abortoisi - en yksinkertaisesti kykenisi. Oma lapsi on oma lapsi kaikkine vikoineen ja puutteineenkin. Surutyötä varmasti joutuisi tekemään vamman takia lähinnä siksi, että ainahan toivoo lapsensa elämän sujuvan mahdollisimman mutkattomasti - vamma tuo varmasti suuriakin mutkia matkaan... Toisaalta vammainen lapsi antaisi varmasti perspektiiviä omaan, sisarusten ja koko lähipiirin elämänkatsomukseen. Odotan kolmattani rvk 38 1, ja sydämestäni toivon, että vauva on terve. Se silti otetaan avosylin vastaan, mitä tulee.
Lisäksi: en halua pelotella, mutta myös terve sikiö voi vammautua synnytyksessä ja lopputulema voi olla paljonkin pahempi kuin downin syndrooma...
En keskeyttäisi. Oma lapsi on oma lapsi, terve tai vammainen. Lapsi voi vammautua myöhemminkin elämässään, heitetäänkö se silloin romukoppaan? Minkä antaa, sen otan. Ja eteenpäin.
Tämän ketjun aloittajana olen tehnyt vähän tilastoa vastauksista ( en laskenut omaani, sillä halusin olla objektiivinen, tilaston tekijät eivät laske omaa mielipidettään).
Jotkut vastaukset oli vastattu ns. 3 persoonassa eli henkilö ei puhunut omasta näkökulmastaan, vaan yleisestä, joten ne piti jättää laskematta, sillä henkilön oma vastaus ei käynyt niissä ilmi.
Seuraavat olivat tähän astiset tulokset kysymykseen keskeyttäisitkö down-raskauden vai ei :
Ei osaa sanoa : 2
Ei : 10
Kyllä : 12
Eli todella tasan mennyt kyllä-ei vastaukset.
Olen edelleenkin tosi tosi iloinen siitä että täällä on niin hienoja ihmisiä jotka pitäisivät down-lapsen.
Ja olen kiitollinen jos vastaukset ovat rehellisiä. Varsinkin kun on vastannut kyllä keskeytykseen täällä anonyyminä, on syytä olettaa että vastaus on yhtälailla rehellinen kuin ei-vastauskin.
Moi, lueskelin tätä ketjua kännykälläni jo hetki sitten mutta päätin vastailla omasta puolestani vasta kun pääsin tietokoneen ääreen.
Minulla ei ole Down-lasta, mutta vammainen lapsi kylläkin.
Kun sain tietää vammasta (lapsi oli siis jo syntynyt ja alkuun ihan normaalisti kehittynyt) luulin että sekoan. Tai no, ehkä sekosinkin hetkeksi. Vihasin maailmaa, kaduin että olin halunnut lasta, ajattelin että olisi ollut parempi jos se lapsi olisi kuollut - kuka nyt haluaa olla vammainen tai vammaisen äiti?!
Nyt on aikaa kulunut ja lapsi on kasvanut - mutta ennen kaikkea minä olen kasvanut. Minulla on ihana lapsi, ja meidän arkeamme värittää hänen vammansa. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, oppinut aivan valtavasti itsestäni ja ympäröivästä maailmasta. Olemme saaneet apua ja tukea niin taloudellisesti kuin henkiseenkin puoleen (vammaistuet, omaishoidon tuki, sopeutumisvalmennuskurssit, psykiatrin käynnit etc.) . Kuulostaa varmaan ihan höhlältä niiden korvissa, jotka eivät ole tällaista kokeneet, mutta uskon että olen jollain tavalla parempi ja vahvempi ihminen nyt kuin mitä olisin, jos lapseni olisi terve.
Olen nähnyt niin paljon sairauksia ja vammoja sairaaloissa ja tapaamisissa, että osaan olla vilpittömästi onnellinen paljon pienemmästä kuin ennen. Jokaisen perheen elämä ja arki on erilaista kuitenkin, meillä siihen kuuluu tämä vamma - joillain joku muu ongelma.
En moiti niitä jotka päätyvät keskeytykseen, olisin niin tehnyt varmaan itsekin jos olisin tiennyt silloin. Mutta nyt kun ajattelen, olisi ollut aivan kamalaa jos minulla tätä lasta ei olisi. Rakastan häntä ja hän on onnellinen.
Joku kirjoittaja mietti, onko onnellista elämää jos joutuu ravamaan sairaaloissa ja tutkimuksisa jne. Voin vastata, että on se. Mieluummin toki olisin menemättä, mutta eipä se meneminen ja sairaalassa oleminen niin kamalaa ole. Sairaalat ovat täynnä leluja ja ystävällisiä, ammattitaitoisia ihmisiä, jotka saavat lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Niin, minä olin just sellainen jolle ei tietenkään pitänyt koskaan syntyä vammaista lasta. Ne syntyy muille, ei minunlaisilleni "menestyjille". Ne on muiden lapset joille kerätään rahaa Kummien konserteissa. Ne on muiden lapset joita tuijotetaan ostareilla, ei minun eikä kaltaisteni. Buhaha, kuinka väärässä olin ja kuinka naiivi olinkaan tuolloin.
Kirjoitin tämän vain sen takia että halusin, ei tämä ollut sen kummoisempi kannanotto mihinkään....
EN KOSKAAN !! EN EDES KOSKAAN AJATELUTKAAN.
OLEN TODELLA AIDOSTI ONNELLINEN JA YLPEE DOWN LAPSEN MAMMA.
Itse olisin halunnut raskaudenkeskeytyksen, jos olisi ilmennyt down. Siitä juteltiin pitkään ja kunnolla miehen kanssa, että mihin ollaan valmiita ja mihin ei. Nyt menossa rv 27 4 ja toivoa vaan voi, että lapsi on terve muutenkin.