Mökkinaapurillamme on kennel ja kesäisin isot koirat asuvat mökillä koira-aitauksissa. omistajat käyvät töissä jolloin koirat saattavat olla yksin koko päivän tai yön. Omistajat saavat kyllä koiransa hiljaisiksi mutta auta varjele sitä meteliä mitä sieltä kuuluu tuntikaupalla kun koirat ovat keskenään. Voiko tälle asialle mitään tehdä? Olis ihan kiva itsekin nauttia hiljaisuudesta maalla kun tänne tulee kesälomalla tai viikonloppuina. Korvatulpat haittaavat perheen kanssakäymistä kun niitä joutuis koko päivän pitämään.
onko kellaan samankaltaisia kokemuksia?
onko kellaan samankaltaisia kokemuksia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oletko maininnut omistajille asiasta? Eivät välttämättä ole tietoisia asiasta. Meidän uros piti kuulemma hirveää meteliä jäädessään landella yksin, vaikka kotona ollessamme oli kuin enkeli.Itse pistimme pojalle aboistopin pannan kaulaan ja oppi käyttäytymään..
Kannattaa asiasta mainita tai jättää asiallinen lappu postilaatikkoon. Nykyään on haukunrajoittimia saatavana ja moni niitä käyttääkin. Harva omistaja tahallaan häiritsee naapureita.
Itse arvostan asiallista palautetta eikä mitään "koirasi haukkuu yöt ja päivät tee sille jotain saatana !!!"
mietipä samaa kerrostalossa!
toistakymmentä rakkia kämpässä, omistajat paikalla ja meteli helvetillinen. kuuroja taitavat itse olla, kun eivät myönnä äänen olemassaoloa.
oTA yhteys omistajiin. Tarkkaile, milloin haukku kuuluu. Liittyykö siihen jotain toimintaa ympäristössä? Omistajan on silloin helpompi puuttua, kun tietää totuuden. Älä vain mene sanomaan, että haukkuvat kokoajan, jokainen tietää sellaisen olevan paskapuhetta ja silloin sinua ei oteta tosissaan, yksikään koira ei jaksa haukkua jatkluvasti. Jokin niitä häiritsee ja se ne haukkumaan, Hajut, liikkeet, äänet ympäristössä. Onhan niillä virikkeitä tarpeeksi ja hoidetaan ja aktivoidaan tarpeeksi?
Niistä voi tietenkin valittaa kunnan tarkastajalle. Koska melurajat ne on jokaisella asukkaalla joka asuu taajamassa.
Korvessa on sitten vähän eri juttu..........
http://www.karjalainen.fi/karjalainen/Uutiset/koirien_haukkumisesta_valitetaan_lähes_viikottain_poliisille_3528987.html
http://www.hs.fi/artikkeli/Saako koira viedä asukkaiden hermot/1135264119342
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1557157-minka-verran-koira-saa-haukkua-paivisin-ulkosalla/
http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=eoak 1099/2007&base=ereoapaa&f=WORD&kieli=su&ylapalkki=eoaratk/eoartripview&palvelin=www.eduskunta.fi&triptemp=eoa
Kiitos neuvoista. Otin yhteyttä omistajaan jonka kanssa OLI ennen hyvät välit. Laitoin tekstiviestin jossa kerroin että kun olette poissa, yksi koiristanne haukkuu taukoamattaja kysyin voisiko asialle tehdä jotain esim haukkupannalla. Naapuri ei vastannut mitään viestiin joten seuraavana päivänä soitin sanoakseni että en mitenkään tarkoittanut loukata tai valittaa vaan saada rakentavan keskustelun aikaiseksi. Naapuri veti herneet nenään palkoineen viestistäni. Ilmoitti että vuodessa on 365 päivää ja koirat ovat nyt vain 3 päivää yksin haukkumassa ja jos sitä ei kestä niin voi voi. Noh en alkanut riitelemään enkä selittämään että tämä nyt ei ole vain 3 päivän ongelma vaan joka päivä kun koirat ovat hetkenkään yksin, haukku alkaa kun perävalot häviää. odottelen savun hälvenemistä ja yritän uudelleen...
Keksin yhden ratkaisun.... Laitoin radion päälle niin haukku ei kuulu niin selvästi :D Tosin se hiljaisuudesta nauttiminen nyt sitten jäi...
myöskin niin että otat videokameralle näitä tilanteita useita kappaleita, joissa isäntäväki poistuu ja koirien konsertti alkaa. Mieluiten vielä säädä kamera siten että niissä näkyy päivämäärä ja kellonaika. Kun näitä on koko kasetti täynnä niin otat uudelleen yhteyttä naapuriin. Tällöin hänen on aika turha kieltää ongelman olemassa oloa.
Siitä nyt voi tulla teidän välillenne sotatila, mutta siinä tapauksessa ilmoita vieväsi nauhat tarvittaessa poliisille, kunnan ympäristösihteerille, ja tarvittaessa vaikka lainsäätäjille asti.
Kyllä mökillä täytyy rauha olla - ottakoon sitten vaikka koiralaumansa mukaansa kun haihtuu jonnekin.
Kertomasi perusteella olet tehnyt ihan oikein ja naapurisi on torvi, kun otti herneen nenäänsä. Ota nyt seuraava kerta ihan naamat vastakkain asia uudelleen esille ja jos yhä niskojaan nakkelee asialle, niin sitten yhteys viranomaisiin. Voisit vaikka äänittää koirien haukunnan ja lisäksi merkitse muistiin, kuinka kauan aikaa haukuntaa kuului. Toki jokainen koira haukkuu välillä, mutta jos haukku jää päälle (kuten laumassa helposti käy), niin en minäkään kuuntelisi sitä lomallani enkä milloinkaan. Miksi ihmeessä koirien omistaja kehtaa vaatia ulkopuolisilta henkilöiltä sietokykyä koirien aiheuttamaan meluun! Itse olen kahden koiran omistaja ja ottaisin todella vakavasti vastaan naapurien valitukset koirieni haukkumisesta. Olen kysellyt aina välillä naapureilta, onko ollut häiritsevää haukkumista poissaollessani, mutta olen saanut aina iloisen vastauksen, että "ei ole".
Joo, meilläkin on koira joka tosin haukkuu vain silloin kun tulee vieraita ja silloinkin vain hetken. En ole lainkaan allerginen sille kun nuokin koirat haukkuvat jos auto menee ohi tai ihminen kävelee tontin kulmalta, se on normaalia että koira sellaiseen reagoi. Tänään yhtäjaksoinen haukunta jatkui 6h 15 min. Nauhoitin ääntä kännykällä seisomalla omalla mökkipihallani... hyvin kuului silti äänitteessä. Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille, kiva että saa purkaa ajatuksiaan jossain!