Jungner antaa ymmärtää, että Norjassa vaaditaan Halla-ahon (ps) eroa tai erottamista Eduskunnasta. Norjalaisten mielestä massamurhaajan ja Perussuomalaisten kansanedustaja Halla-ahon aatekytkös on päivänselvä. Tapahtuneen jälkeen aateisä ei voi olla minkään maan parlamentin jäsen.
"...Oslossa vieraillut Jungner kertoo lauantain Ilta-Sanomissa Sdp:n aikovan kyseenalaistaa Halla-ahon aseman eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana.
Jungner kertoo myös norjalaisten kollegoidensa ihmetelleen perussuomalaisten puheenjohtajuutta keskeisessä valiokunnassa.
- Sdp;n eduskuntaryhmä käsittelee Halla-ahon asiaa kesäkokouksessamme 15. elokuuta. Sitä ennen olisikin suotavaa, että Halla-aho miettisi asemaansa, Jungner sanoi.
Halla-aho kommentoi vaatimusta varsin lyhytsanaisesti.
- Pidän valitettavana, että muut puolueet häpäisevät Norjan tragedian uhreja ja heidän omaisiaan käyttämällä tapausta sisäpoliittisena keppihevosena, hän kommentoi lauantaina aamulla IS:lle.
Norjassa yli 70 ihmistä murhannut Anders Behring Breivik siteerasi Halla-ahoa manifestiksi kutsumassaan tekstissä.
Halla-ahon on väitetty vähätelleen yhteyttään niin sanottuun vasta-jihad-liikkeeseen ja islamin vastaiseen Gates of Vienna-blogiin..." (IS)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.