Mummu syntynyt 1940 luvulla

tuplaatitupla

Kuinka moni täällä kirjoittavista on palkkatyöpaikan myötä muutanut kaupunkiin?
Kuinka moni on asunnut Ali-vuokralaishuoneessa jopa toisen, aluksi tuntemattoman, kanssa?
Kuinka moni näki nälkää, koska mitään muuta ei ollut kuin palkka ja siitä meni ensin asumiskulut (tämä 1/2 huonetta ) vei tilistä 1/2 tai 1/3 osan. Vuokrat eivät olleet halpoja ja jäävä palkan osuus ei todella riitänyt ruokaan ja kodin perustamiseen.

Olen yrittänyt oikein etsiä koska toimeentulotukea alettiin myöntää ja paljonko se oli ensin.. 1960-luvulla sitä ei ollut:

6

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 60-luvulla

      Muistan ajat, jolloin oli käveltävä kaupungin halki työpaikalle, kun ei ollut ratikkarahaa. Kuun lopulla palautettiin kaikki maitopullot, niiden pantit riittivät kaurapuuroon.
      Vuokraan meni suurin osa palkasta.
      Eräänä talvena en ostanut kahvia kuin pari-kolme pakettia.
      Perheelle riitti leikkeleitä pöytään vain sunnuntaiaamupalalle.
      4 kertaa vuodessa sai lapsilisän. Sillä sai yhden vaatekerran lapselle.
      Ylpeämmät työkaverit julistivat panevansa lapsilisät lapsen tilille. Minusta se oli nöyryyttävää, koska minun oli pakko käyttää se lapsen vaatteisiin.

      En koskaan maininnut rahapulaani äidilleni tai anopille. Heillä oli omat elämänsä, ja jos he ehkä huomasivat ahdinkomme, eivät siihen puuttuneet kuin tuomalla kahvileivät tullessaan kun kävivät kylässä. Joululahjoina ehkä jotain tarpeellista.

      Ei ollut tapana ruinata rahaa vanhemmilta niinä aikoina. Ei kukaan työtovereistanikaan niin tehnyt. Kun oli kotoa lähtenyt, oli omillaan.

    • Justiin niin

      Näitä palstan miniöitä ei kiinnosta tuollaiset kohtalot anoppien ja mummojen elämässä.
      Kaikkien tietämä ja tuntema totuushan on, että anopeilla on kunnon eläkkeet, eikä mitään menoja, jolleivat sitten käytä alkoholia ja juokse rantalomilla.
      Tämän päivän miniöiden anopit ovat laiskoja ja natkuja. Eivät osallistu lastenlasten hoitoon rahalla eikä edes yökyläilyillä, vaan jättävät lapsenlapset oman onnensa nojaan vanhempiensa kiusaksi.
      Anopit ovat jopa niin itsekkäitä, että pitävät tärkeämpänä omaa ukkoaan. Voiko kamalampaa enää olla!

      Jos 50 v. sitten ei nuorilla ollut vanhempiensa tukea elämässään, niin siitähän pitää tietenkin ottaa opiksi ja tukea nyt kaikin voimin omia lapsia, kun siihen on mahdollisuus. Ovathan mummot tottuneet vähävaraiseen elämään koko ikänsä.
      Vähästäkin voi antaa, kun on halua.

    • ---------

      60-luvulla varmasti yhteiskunnan tuki perheille oli paljon heikompaa kuin nykyisin. Ja elämä oli fyysisesti rankempaa, koska kaikkia nykyisiä kodinkoneita ei ollut tai niitä silloisessa muodossaan oli vain parempi tuloisilla. Parempi tuloisilla oli myös varaa kotiapulaisiin.

      Mutta se että nykyisin elämä on helpompaa näiltä osin, ei ole myöhemmin syntyneiden vika. Tämän hetken nuoret aikuiset elävät tätä päivää eikä aina pidä vetää sitä historiaa esiin. Lähihistoria pitää muistaa, mutta ei tarvi katkerana muistella eikäi myöskään kullata ( että kaikki oli toisin ennen)

      Itse olen elänyt lapsuutta 60 luvulla. Molemmat vanhemmat kävi töissä:kouluja käymätön isä tehtaassa, äiti oli paremmin kouluttautunut ja parempi palkkaisessa työssä. meitä lapsia oli kolme. Lapsuus oli huoletonta, muttakouluiässä töitä piti tehdä: kasvimaan perkuuta, marjojen poimimista, ruoka vanhemmille, kun tulivat töistä jne. Jossain vaiheessa oli lapsenlikka (sukulais- tai naapurintyttö) meitä hoitamassa

      • 40-lukulainen

        Miksi ei historiaa pidä vetää esiin? Aloittajahan nimenomaan kirjoitti aloituksensa niitä aikoja muistelemalla.
        Ei ole ollenkaan väärin tietää, miten ennen elettiin. Eihän se ole valittamista tai vaikeuksilla kehuskelua. Tosiasioita ovat ahtaat asunnot, avainkaulalapset, itsekudotut villatakit ja kaurapuurot.


    • lapsissa tulevaisuus

      Minä olen 40-luvulla syntynyt ja suurperheestä. Meidän perhe-elämä oli kadehdittavan ihanaa lapsen näkökulmasta, kun aina sattui ja tapahtui. Sen ajan mukaan ei se ollut mitenkään epätavallista ja äitini ja isänikin rakastivat 'sakkiaan'. Pulasta en sen ajan mittapuun mukaan osaa sanoa, meillä oli omat kasvimaat ja muutakin ruokaa yllin kyllin. Serkkujenkin perheet olivat suurperheestä, joten tosi hauskaa oli tavattaessa.
      Siihen aikaan vielä kyläiltiinkin paljon ja muistan miten tuvan lattialle laitettiin siskonpeti ja meitä lapsia oli liuta 'Nukkumatin sateenvarjon alla'.

      Olihan se varmaan rankkaakin äidille ja isälle. Äidillä oli kyllä pulsattoripesukone pyykinpesussa apuna, mutta muuten taisi kotihommat sujua ilman koneita - me vanhimmat lapset joskus kyllä avitettiin. Isä teki joskus toistakin työtä, että budjetti jotenkin pysyi tasapainossa. Jotenkin muistan, että me aika paljon 'harrastettiin' tai tehtiin yhdessä perheen kanssa hauskojakin juttuja mm.retkiä eväskorin kanssa jne.

      Silti äitini ja isäni jaksoivat paappana ja mammana hoitaa joskus minun lapsiani ja he aidosti nauttivat lastenlapsistaan. Olen itse saanut ihanat 3 lasta ja heillä on omat perheensä. Minä puolestani hoidan välillä lastenlapsiani samaa ihanaa perinnettä jatkaen kuin omat vanhempani. Ja nautin myös lastenlasteni riemusta ja ilosta, kun he tulevat mummon ja ukin luo. (Olemme ukin kanssa jo eläkkeellä).

    • .

      Mahdollisuus saada toimeentulotukea alkoi syyskuussa 1982.

      Laki lastenpäivähoidosta on saatu 1973.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 326
      4771
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2256
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      194
      2099
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1486
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      81
      1407
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1002
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      987
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      929
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      844
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      776
    Aihe