Neuvostoliitto esitti Suomelle vuonna 1944 rauhantarjouksen, joka olisi taannut meille vuoden 1940 rauhan teon rajat.
Suomen poliittinen johto ei ottanut tarjousta vastaan, koska he luottivat Saksan apuun ja erityisesti Karjalan kannakselle rakennettuun valtavaan puolustusjärjestelmään.
Isoisäni ja hänen asetoverinsa tiesivät kesällä 1944, että Leningradin saarto oli murrettu ja Saksan armeija perääntyi.
Nyt he joutuisivat kohtaamaan puna-armeijan hyökkäyksen yksin ja he pelkäsivät kostoa.
Siuomen armeija oli vuosia miehittänyt viholliselle kuuluvia alueita ja sotilaat tiesivät mitä valloitetuilla alueilla oli tapahtunut: tuhottuja kaupunkeja...keskitysleirejä...tuhansittain surmattuja neuvostoliittolaisia siviilejä, jotka oli haudattu nimettöminä.
Rykmentti jossa isoisäni palveli (10 D JR 1) otti rintamavastuun Valkeasaaressa kesäkuussa 1944.
Heille kerrottiin, että takimmaisia puolustusasemia on rakennettu kolme vuotta eikä vihollinen kykene murtautumaan niiden läpi.
Erityisen vaikutuksen tekivät panssarintorjuntaan varten rakennetut kiviesteet, joita nimitettiin kuoleman helminauhoiksi, teräsbetonibunkkerit ja hyvin naamioidut taisteluhaudat.
Kun odotettu hyökkäys sitten alkoi kesti vuosia rakennettu puolustusjärjestelmä kolme tuntia, sen jälkeen puna-armeijan panssarit ajoivat hiekaan hautautuneiden puolustajien yli ja lähtivät etenemään valtatietä pitkin.
Isoisäni mukaan kesäkuun 10.päivän tykistöisku oli pahin mitä sodan aikana koettiin ja siitä hengissä selvinneisiin iski pakokauhu.
Järjestelmälliseen vastarintaan ei enää kyetty, alkoi sekasortoinen perääntyminen.
Seuraavat päivät olivat yhtä kaaosta ja kujanjuoksua.
Tuntui siltä, että mikään ei pystyisi estämään puna-armeijan etenemistä, vaikka seuraava puolustuslinja mille he saapuivat oli paremmin varustettu kuin edellinen.
Stukat, ihmeaseet ja epätoivoiset vastahyökkäykset eivät riittäneet pysäyttämään punaista hyökyaaltoa.
Mannerheim-linjan läpimurto ja sitä seurannut Viipurin nopea menetys oli shokki Suomen kansalle.
Kymmenen päivää myöhemmin Suomen armeija oli murskattu ja sen rippeet ajettu pois Karjalan kannakselta.
Myöhemmin tapahtumaa alettiin kutsua Kannaksen läpijuoksuksi ja sitä se totisesti oli ollutkin.
"Sodan jälkeen oikeistolaiset sotahistorijoitsijat sepittivät taistelun "torjuntavoitoksi" ja "esimerkiksi loistavasta sotatoimesta", mutta todellisuus ei ole sama asia kuin valheelliset sankaritarut"
MarttyyriMallari-TTt
Suomen poliittinen johto ei ottanut tarjousta vastaan, koska he luottivat Saksan apuun ja erityisesti Karjalan kannakselle rakennettuun valtavaan puolustusjärjestelmään.
Isoisäni ja hänen asetoverinsa tiesivät kesällä 1944, että Leningradin saarto oli murrettu ja Saksan armeija perääntyi.
Nyt he joutuisivat kohtaamaan puna-armeijan hyökkäyksen yksin ja he pelkäsivät kostoa.
Siuomen armeija oli vuosia miehittänyt viholliselle kuuluvia alueita ja sotilaat tiesivät mitä valloitetuilla alueilla oli tapahtunut: tuhottuja kaupunkeja...keskitysleirejä...tuhansittain surmattuja neuvostoliittolaisia siviilejä, jotka oli haudattu nimettöminä.
Rykmentti jossa isoisäni palveli (10 D JR 1) otti rintamavastuun Valkeasaaressa kesäkuussa 1944.
Heille kerrottiin, että takimmaisia puolustusasemia on rakennettu kolme vuotta eikä vihollinen kykene murtautumaan niiden läpi.
Erityisen vaikutuksen tekivät panssarintorjuntaan varten rakennetut kiviesteet, joita nimitettiin kuoleman helminauhoiksi, teräsbetonibunkkerit ja hyvin naamioidut taisteluhaudat.
Kun odotettu hyökkäys sitten alkoi kesti vuosia rakennettu puolustusjärjestelmä kolme tuntia, sen jälkeen puna-armeijan panssarit ajoivat hiekaan hautautuneiden puolustajien yli ja lähtivät etenemään valtatietä pitkin.
Isoisäni mukaan kesäkuun 10.päivän tykistöisku oli pahin mitä sodan aikana koettiin ja siitä hengissä selvinneisiin iski pakokauhu.
Järjestelmälliseen vastarintaan ei enää kyetty, alkoi sekasortoinen perääntyminen.
Seuraavat päivät olivat yhtä kaaosta ja kujanjuoksua.
Tuntui siltä, että mikään ei pystyisi estämään puna-armeijan etenemistä, vaikka seuraava puolustuslinja mille he saapuivat oli paremmin varustettu kuin edellinen.
Stukat, ihmeaseet ja epätoivoiset vastahyökkäykset eivät riittäneet pysäyttämään punaista hyökyaaltoa.
Mannerheim-linjan läpimurto ja sitä seurannut Viipurin nopea menetys oli shokki Suomen kansalle.
Kymmenen päivää myöhemmin Suomen armeija oli murskattu ja sen rippeet ajettu pois Karjalan kannakselta.
Myöhemmin tapahtumaa alettiin kutsua Kannaksen läpijuoksuksi ja sitä se totisesti oli ollutkin.
"Sodan jälkeen oikeistolaiset sotahistorijoitsijat sepittivät taistelun "torjuntavoitoksi" ja "esimerkiksi loistavasta sotatoimesta", mutta todellisuus ei ole sama asia kuin valheelliset sankaritarut"
MarttyyriMallari-TTt
Vastaukset 19
Vanhimmat
taas satua ja totta sekaisin. Aika lailla enemmän kyllä satua.
Ei, tämä kirjoitus ei ole satua vaan sitä mitä tapahtumapaikalla olleet hengissä selvinneet suomalaiset sotaveteraanit ovat kertoneet.
"Sankaritarinat ovat kirjailijoiden luomuksia"
MarttyyriMallari-TTt
että hän oli Neuvostoliiton armeijassa sukellusveneessä palveluksessa kolme vuotta, jona aikana hän pääsi käymään pinnalla kolme kertaa!
palvelukseen NL:n sukellusveneelle 30 vuotta sitten, eikä ole tullut pinnalle vieläkään.
Alkaa käydä odottavan aika pitkäksi.
" Kymmenen päivää myöhemmin Suomen armeija oli murskattu ja sen rippeet ajettu pois Karjalan kannakselta."
Armeijaa ei murskattu missään vaiheessa. Kannakselta poistutiin torjuntavoittajina Välirauhan sopimusten velvoittamana 21.9. -44 alkaen.
"Järjestelmälliseen vastarintaan ei enää kyetty, alkoi sekasortoinen perääntyminen.
Seuraavat päivät olivat yhtä kaaosta ja kujanjuoksua."
JR 1 joutui todella viime sotien pahimpaan paikkaan. Se irroitettiin taistelusta 12.6., mutta jo 14.6. alkaen se oli taas mukana, aluksi puolustuksessa ja reservinä Halolanjärven-Kirkkojärven kannaksella.
Kannaksella taisteltiin koko ajan. "Halkijuoksu" on veteraanien happamenkatkeraa huumoria. Tuetysti välillä juostiinkin.
Näin on että Kannaksen halkijuoksu oli pelkästään veteraanien huumoria.Eli huumoria,jonka jotkut nykypäivinä ottavat todesta.
Keskimääräinen perääntymisvaihe Karjalan Kannakselle kesällä 1944 oli noin kymmenen kilometriä päivässä mikä vastaa laiskahkoa kahden tunnin kävelyä.
mainita että tuo ehdotus rauhasta sisälsi ehdottoman antautumisen eli käytännössä Siperian reissun monelle.Semmoisia unohduksia.
Marttyyrimallarin isoisä on jo tässä vaiheessa jatkosotaa ehtinyt taistella Rukajärven, Sallan, Maaselän suunnalla ja ainakin kahdessa divisioonassa Kannaksella. (8.D ja 10.D)
Mahdollisuuksia on kaksi. Hän on ollut sellainen sotasankari, että häntä on siirretty painopisteestä toiseen tai kuten pojanpoikansa eli parantumaton "vempula" joka ei kelpaa mihinkään tai kenellekkään.
mukana Itä-Karjalassa syöksyveneillä tehdyssä vesistön ylimenohyökkäksessä. Merkilliseksi homman teki hyökkäyksen ajankohta - vesistöt olivat vahvassa jäässä.
Ei siinä ole mitään outoa, että sotilas saa siirron toiseen joukko osastoon ennen sotaa tai sen aikana.
Syitä voi olla monia ja ap:n isoisän tapauksessa varmaan tappiomielialan lietsominen...
http://www.salonseudunsotaveteraanit.fi/muistelmatanttilajorma.htm
Tulikin mieleen tuo Mallarin kertomus takavuosila. Isoisä kuulemma kunnostautui Maaselän suunnalla syystalvella JR60:n joukoissa. Marttyyrille taisikin tulla pieni virhe ja se varsinainen joukkoosasto olisikin ollut ErP21/Pärmin pirut.
>>Mannerheim-linjan läpimurto ja sitä seurannut Viipurin nopea menetys
hukkaan MarttyyriMallari;kaan osalta! Skeidaa saa valkoisessa Suomessa suoltaa sielunsa kyllyydesta! Mahtaa MarttyyriMallari;lla jöpöttää näitä valeita kirjoitellessa nuppi porkkanan punaisena!
Voi olla totta Kannaksen osalta, mutta muilla lohkoilla rintama saatiin vakiinnettua.
Paikallaan se oli ja tiukasti Kannaksellakin jo heinäkuun lopulla.
Joku kertoi , että tuona keväänä kannaksella oli juoksuhaudat täynnä käärmeitä, niin ettei niissä voineet olla ja joutuivat kävelemään Suomeen päin käärmeiden edellä!
tosi juttu. Täytyyhän käärmeidenkin jossain olla. Miksei sitten juoksuhaudoissa. Ja Suomeenhan nekin tietysti pyrkivät. Kuka nyt sovjettiin jäisi...
ei ajettu pois Kannakselta. Aselevon alettuua olivat mm. Itä-Kannaksella olleet suomalaisjoukot Vuoksen länsirannalla. Länsi-Kannaksellakin olivat kaikki suomalaisyksiköt nykyisen rajan itäpuolella.