on jonkinlainen päätös usein. Tai ainakin omalla kohdallani se oli. Onpa kiltin ja ihanan oloinen ihminen, ja vaikuttaa niin rakastuneelta minuun. En halua loukata toista. Alusta asti tiesin, ettei kyse ole mistään suuresta rakkaudesta, mutta jollakin keinoin aloin uskoa narsistin olevan se oikea. Sitten harrastin seksiä hänen kanssaan melkein heti, mikä sekin on aina tyhmää, koska sillä tavalla kiinnittyy usein ihmiseen. Ja suhteessa olin koko ajan ajatuksella, kun hän on niin kovia kokenut- kun kertoi olleensa- ja kaltoin kohdeltu. Siksipä käyttäytyy noin.
Joku kirjoitti, että n. oli hänen kanssaan velvollisuudentunnosta, mutta ei rakkaudesta. Minä olin 120 prosenttisesti narsistin kanssa velvollisuudentunnosta. Olin aikaisemmin ollut todella nirso miesten suhteen, mutta ajattelin antaa mahdollisuuden. Olisi pitänyt olla antamatta, se maksoi melkein elämäni ja urani sekä haluni löytää oikeanlaista rakkautta ja sitä kuuluisaa kemiaa. kuvittelin, että nyt on päällä jokin vuosisadan rakkaustarina.
Monet puhuvat siitä, että narsisti yrittää muuttaa toista ihmistä vastaamaan mielikuviaan, eivätkä koskaan rakasta meitä sellaisena kuin olemme. Mutta emmehän mekään kykene rakastamaan narsistia sellaisena kuin tämä on. Emme kykene hyväksymään hänen tekojaan ja kaikkia puoliaan. Haluamme mielessämme muuttaa hänet siksi ihanaksi enkeliksi, joka silloin joskus tuli maailmaamme. Me rakastamme luomaamme mielikuvaa narsistista.
Olen nykyään todella rakastunut nainen erääseen toiseen ihmiseen. Ja minkä huomaan tässä suhteessa erona narsistisuhteeseen, ovat perhoset vatsan pohjassa, seksuaalinen herääminen (joka on ihan uutta, halua olla koko ajan toisen lähettyvillä), mutta itsenäisyyden säilyminen siltikin. Halu rakentaa omaa uraa ja harrastaa omia juttuja, ei roikkua siinä toisessa epätoivoisesti, nähdä omia kavereita, mutta illan tullen kömpiä toisen kainaloon ja katsella televisiota ja odottaa, että pääsisi harrastamaan seksiä. Tunnen itseni naiseksi ja seksuaaliseksi olennoksi. En vain panopuuksi. Ja itsetuntoni ei ole koskaan ollut näin vahva. En halua viettää elämääni koko ajan toisen kainalossa peläten maailmaa ja ajatuksella me kaksi vastaan muu maailma, kuten n. kanssa usein ajattelin. Kaikki on avoinna. Ihana tunne.
Mutta kamalinta on ajatella, ettei se ihminen, joka hetken oli niin tärkeä, kykene ikinä tuntemaan näitä tunteita. Se on traagista.
Joku kirjoitti, että n. oli hänen kanssaan velvollisuudentunnosta, mutta ei rakkaudesta. Minä olin 120 prosenttisesti narsistin kanssa velvollisuudentunnosta. Olin aikaisemmin ollut todella nirso miesten suhteen, mutta ajattelin antaa mahdollisuuden. Olisi pitänyt olla antamatta, se maksoi melkein elämäni ja urani sekä haluni löytää oikeanlaista rakkautta ja sitä kuuluisaa kemiaa. kuvittelin, että nyt on päällä jokin vuosisadan rakkaustarina.
Monet puhuvat siitä, että narsisti yrittää muuttaa toista ihmistä vastaamaan mielikuviaan, eivätkä koskaan rakasta meitä sellaisena kuin olemme. Mutta emmehän mekään kykene rakastamaan narsistia sellaisena kuin tämä on. Emme kykene hyväksymään hänen tekojaan ja kaikkia puoliaan. Haluamme mielessämme muuttaa hänet siksi ihanaksi enkeliksi, joka silloin joskus tuli maailmaamme. Me rakastamme luomaamme mielikuvaa narsistista.
Olen nykyään todella rakastunut nainen erääseen toiseen ihmiseen. Ja minkä huomaan tässä suhteessa erona narsistisuhteeseen, ovat perhoset vatsan pohjassa, seksuaalinen herääminen (joka on ihan uutta, halua olla koko ajan toisen lähettyvillä), mutta itsenäisyyden säilyminen siltikin. Halu rakentaa omaa uraa ja harrastaa omia juttuja, ei roikkua siinä toisessa epätoivoisesti, nähdä omia kavereita, mutta illan tullen kömpiä toisen kainaloon ja katsella televisiota ja odottaa, että pääsisi harrastamaan seksiä. Tunnen itseni naiseksi ja seksuaaliseksi olennoksi. En vain panopuuksi. Ja itsetuntoni ei ole koskaan ollut näin vahva. En halua viettää elämääni koko ajan toisen kainalossa peläten maailmaa ja ajatuksella me kaksi vastaan muu maailma, kuten n. kanssa usein ajattelin. Kaikki on avoinna. Ihana tunne.
Mutta kamalinta on ajatella, ettei se ihminen, joka hetken oli niin tärkeä, kykene ikinä tuntemaan näitä tunteita. Se on traagista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.