NRK: Breivik haluaa Norjan puolustusvoimien johtoon
31.7.2011 13:16 | Kommentit
A A STT–AFP
Anders Behring Breivik on vaatinut kuulusteluissa Norjan hallituksen eroa ja toivonut pääsevänsä itse johtamaan maan puolustusvoimia. Asiasta kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.
Syyttäjän mukaan joukkosurmaaja kieltäytyi alun perin puhumasta, ellei kuningas Harald luopuisi kruunusta ja hallitus eroaisi. Breivik oli kuitenkin lopulta hyvinkin halukas puhumaan.
Breivikin kerrotaan vaienneen mahdollisista yhteistyökumppaneistaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Norjan ja Suomen natseilla ihan samalaiset haaveet. Yksinvaltaa tavoitellaan. Ja roskalehdistö on siinä tavoitteessa tietysti täysillä mukana. Outoa.