Miksi piri toimii minulla näin?

Kuukkeli-87

Terve,
olen pitempään ihmetellyt miksi piri toimii kohdallani varsin poikkeuksellisesti. Kärsin keskittymishäiriöstä ja otan poretta silloin tällöin, saadakseni virkeän, keskittyneen olon - en hae siitä voimakasta euforiaa tai tanssien-läpi-yön -fiilistä.

Joka tapauksessa alkuillasta otettuna virkeä, keskittynyt olotila jatkuu tavallisesti aamuyöhön, jolloin hiljalleen alan tuntea uupumusta, ei kuitenkaan mitään pirilaskufiilistä. Nukun aivan normaalisti, ehkä vähän lyhempää kuin ilman piriä mutta kuitenkin 5-8 tuntia.

Seuraavana aamuna alkaa tapahtua.

Herään snadisti uupuneena mutta se muuttuu pian energiseksi euforiaksi, onniautuudeksi - kaikki tuntuu hienommalta, musiikki kuulostaa kauniimmalta ja se päivä juostaan ja kaikki sujuu täydellisesti.

Sitten tämän toisen päivän iltana alkaa laskut, ahdistusta, uupumusta, vähän pahoinvointia.

Jos huomioi, että vesiliukoisena aineena pirin vaikutus ei voi kestää montaa tuntia kauempaa (emme puhu metasta vaan ihan perushyvästä katupiristä) ja laskujen pitäisi alkaa vaikutuksen loppuessa, miten helkutissa tämä käyttäytyy kohdallani näin? Se euforia ja yliaktiivisuus, jota monet hakee iskee minulla vasta lähes vuorokauden "myöhässä" - siitäkin huolimatta että pore on toiminut edellisenä päivänä niin kuin halusin (virkeys, keskittyneisyys)..

Lieneekö sitten adhd syynä tai joku muu aivokemian erikoisuus?

18

9248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piribum

      Oon kuullut että adhd tyypeillä nopeat aineet hidastaa ja rauhoittaa oloa, ja hitaat aineet nopeuttaa. En ole kyllä tuosta varma, mutta olisi ihan mielenkiintoista kuulla sinulta, että käykö noin?
      Luultavasti se aivokemian erikoisuus liittyy tuohon vahvasti. Useilla pirihän tekee sen, että puhuu ja selittää taukoamatta jotain, mutta tunnen useamman tyypin jotka menee ihan hiljaiseksi kun ovat sitä vetäneet. Mul essot tekee silleen, että ne toimii aivan kuten pitääkin sillon kun niitä otan, sen muutaman tunnin ajan siis. Sitten ku alkaa laskut ja masentaa, niin vielä vuorokauden kuluttua siitä, jos esim lähden ulos juoksulenkille (yritän purkaa ahdistusta ja masennusta silleen) niin ei tarvi ku juosta sen verran että sydämen syke nousee, niin tulee älyttömän energinen ja hyvä olo. Oon miettiny et se johtuu siitä, ku sitä ainettahan on kuitenki vielä elimistössä ja ku veret lähtee liikkeelle niin se alkaa vaikuttamaan vielä vähäks aikaa uudestaan.

    • Narkkari1

      Mulla ei kyll oo diaknisoitu ad/hd.ta, mutta mulla toimii just noin, et piri sopivissa määrissä hidastaa ja pitää ottaa tosi paljon, että alkaa toimia niinku pitäs. Oonki ihmetelly tätä, että mistä johtu. Bubresta taas tulee vierkee olo. Nyt tosi bubre koukussa niin eihä se enää toimi kunnolla, mut kyllä siitä vieläki pirtee olo tulee, mut taitaa jo johtua aivan muusta.

    • Kuukkeli-87

      Terve,

      kiitos vastauksista, oli kiinnostava kuulla, että on muitakin, joilla pore on toiminut tuolla tavalla. Jos itse otan paljon, tulevat ne puhuu-ajatus-katkeilee-hyppii-paikasta-toiseen-siivoaa-ympäri-ämpäri -fiilikset, mutta en oikein pidä siitä, koska normielämä on kohdallani jo riittävän kaoottista. Hyvä, virkeä, rauhallinen, itsevarma olotila on se jota haen, koska sillon olo tuntuu "eheältä".

      Itse en hidasteita juuri käytä, mutta opiaatit sen parin kerran kokeilun vaikutuksena kyllä toimivat ihan normaalisti. Texiin en ole koskenut vaikka tarjolla olisi, adhd:nä addiktoitumisriski on aivan järkyttävä - poreenkin kanssa joutuu välillä rajoittamaan huolella.

      Kiinnostava tuo Piribumin kokemus esson jälkeisestä juoksulenkistä - muistuttaa melko paljon mun fiilistä ehkä sillä erotuksella että syötynä tabut ihan konkreettisesti vaikuttavat kauemmin/pysyvät elimistössä (kuten piri pommina) mutta nokitettuna (kuten itse otan) aineen pitäisi olla muutamassa tunnissa poissa - varsinkin kun tulee juotua aika reippaasti vettä yleensä ts. nestettä poistuu.

      Mutta tosiaan, noi dopamiinipoikkeavuudet aivoista varmastikin selittää tätä ilmiötä.

    • Utelias111

      Tietääkö joku voiko vuoden vanhaa pitkä käyttää eli onko vaikutus sama?

    • Kuukkeli-87

      Riippuu vähän missä sitä on vuosi säilytetty.. Kosteassa tms. niin en usko että kannattaa.. Ja jos se on jotain sellaista tahmaa, jota silloin tällöin esiintyy niin heitä helvettiin.

      Mutta siis kyllä kuiva jauhemainen käsittääkseni voi vuodenkin säilyä, onhan se säilynyt jo oman aikansa labrasta katukaupan kautta sinulle. Ja kyllä esim. sodan jälkeen pillerimuotoista metukkaa käytettiin mm. Japanissa vuosikausia sodan päätyttyä - metukkahan kehitettiin Japanissa, josta sitä välitettiin liittolaismaille. Suomessakin jatkosodasta jääneitä "höökipillereitä" nappaili porukka vielä 50-luvun puolella.

      • mpgs

        Piriä on myös tahnana et äläpä lässytä siellä,yks parhaipia on ollu just sellast tahnamaista. oon törmänny mös sellaseen oranssin sävyseen ruohemaiseen piriin ja seki oli yks parhaiten toimivaa swimbaa.

        Nykyään on niin paljo kaikenlaisia kikkoja ja tapoja et väkisinki tulee joskus vähä kummallista,mutta toimivaa tavaraa.


    • demonburger_96

      HAISTA vittu

    • Ex-narkkari
    • autistihuora

      Olette kaikki narkomaaneja toivon, että kuolette pirilaskuihinne tai tukehdutte buranoihinne, joita napsitte nitkuissanne. Vihaan elämääni teidän takia, ajattelen tälläkin hetkellä kuinka paljon parempi paikka maailma olisi ilman teidän kaltaisianne narkkareita, kuolkaa autistit. Haluan vain huomiota en muuta, kiitos.

      • Dietoalcoholbitch

        kyllä huomaa että on iskä lapsena hyväkskäyttäny sinuu :( kuole säki vaan siihen alkoholiin, maailma olisi niin vitusti parempi ilman teitä vitun säälittäviä alkoholisteja. Juokaa etanolia ja kuolkaa huorat


    • 45fvvv

      Katupirissä voi olla usein ihan hiukka metamfetamiinia seassa jotta se toimisi paremmin. Metahan onkin sitten huipussaan vasta seuraavana päivänä. Itsekkin olen kokenut joskus jotain samantapaista että seuraavanakin päivänä sitä on ikään kuin vaikutuksen alla ja maailma näyttää kauniimmalta. Liekkö tuossa selitys?

    • tavallinen tallaaja

      Useasti ns hyvissä katupireissä on metaa joukossa mutta kunnollinen amfetamiini auttaa ainakin itselläni todella hyvin adhd:seen olen täysin keskittynyt mitä sitten teenkin ja todella paljon sosiaalisempi. Seuraavana päivänä ei ole kyllä enää minkään asteisia vaikutuksia (paitsi laskut) eli kannattaa pysyä erossa jos ei ole varma piristään. suosittelen hankkimaan lääkityksen adhd:seen.

    • Valita

      Voisko myös jotenki siitä johtua kun adhd ottaa illalla piriä ja tulee tyyni olo, pää tuntuu tyhjältä, kaikki on selkeää jne.. Niin seuraava päivänä on taas oma sählääjä, ajatus myrsky pää itsensä niin se tuntuu taas vähän uudelta ja "eufooriselta" kunnes sitten taas rupeaa masentaa ja ahdistaa... Ei välttämättä kaikilla.

    • introadd

      Mulla todettu testeissä add oireita ja oon aina sillontällön käyttäny piriä mm.musiikin tekemiseen ja muuhun järkevään ku muuten pää poukkoilee miten sattuu,eikä tekemisestä meinaa tulla mitään. Piristää mutta samassa tulee selkee ja rauhallinen olo. Oon aina ollu jotenki herkkä stimuille enkä meinaa saada unta kirveelläkään. Voiskohan olla niin että add:lla se ei väsytä niinkään vaan enemmänkin piristää ja rauhottaa? Oon myös samalla myös introvertti eli en oo kovin sosiaalinen ,vituttaa ku päänsisällä on kuitenki 24/7 sellanen monologiralli,piri tekee sosiaalisemmaksi ja vittu että mä rakastan sitä että saan tän kaiken päänsisällön puhuttua jollekkin.

    • töissäselvä

      Kyllä sen huomaa, jos on huumeissa. On yliaktiivinen ja liitää pitkin käytäviä. Pahaa tekee.

      Muistan ajan kun olit luultavasti ihan selvä. Hiljaisempi, rauhallinen

    • Jingjung

      Kaksisuuntainen mielialahäiriö voi olla syy jos amfe on päräyttänyt masennuksesta mania piikin joka on aivojen oma piritila

    • Anonyymi

      Mulla on alkanu hidastaa sykettä. Tuntuu kyl et verenpaine on korkeella, ku liikkuu, niin korvissa humisee ja hikoiluttaa. Seisoessa syke 90, kun tavallisesti olisi 120 ja vauhdeissa on ennen ollut 140. En tiedä miksi nyt on näin? Olen kyllä laihtunut 14 kg 2 kk. Johtuskohan siitäkin, että virta alentaa sykettä? Huolestuttavaa.

    • Anonyymi

      Omituista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      73
      4956
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3359
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      20
      2645
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1717
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1566
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1336
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1322
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      219
      1103
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1005
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      889
    Aihe