sä piiritit kauan, tehokkaasti torjuin peläten mitä siitä himosta seuraa...pelkäsin niin mielettömästi, ei kukaan, koskaan ole saanu mua niin kuumaksi pelkällä läsnäolollaan... Ne katseet, nuolit päästä varaisiin joka kerta kun treenattiin samaan aikaan, ei ollu helppoa torjua, ei todellakaan!
Niin siinä viimein kävi, en pystynyt enää torjumaan, tulin käymään sun luona...siitä se vasta alkoikin! se himon määrä vie tajun, järjen juoksu loppuu samantien... Ne hetket on uskomattomia kun viimein päästään kahdestaan johonkin, mistään muusta ei tiedä, sillä hetkellä oot vain sä ja mä kahdestaan maailmassa. Eikä mikään riitä, tarpeeksi ei saa kumpikaan, nälkä kasvaa syödessä ja himon määrä silmissä. Mihin se meidät vie?? tämä on vielä niin monesta syystä oltava salainen, eikä se helpota yhtään sitä kaipausta ja korvennusta sisimmässä... Himoa ei silti estä mikään, se on kun palava johto meidän välillä, joka läheisyydellä syttyy vaan ilmiroihuun.
Niin siinä viimein kävi, en pystynyt enää torjumaan, tulin käymään sun luona...siitä se vasta alkoikin! se himon määrä vie tajun, järjen juoksu loppuu samantien... Ne hetket on uskomattomia kun viimein päästään kahdestaan johonkin, mistään muusta ei tiedä, sillä hetkellä oot vain sä ja mä kahdestaan maailmassa. Eikä mikään riitä, tarpeeksi ei saa kumpikaan, nälkä kasvaa syödessä ja himon määrä silmissä. Mihin se meidät vie?? tämä on vielä niin monesta syystä oltava salainen, eikä se helpota yhtään sitä kaipausta ja korvennusta sisimmässä... Himoa ei silti estä mikään, se on kun palava johto meidän välillä, joka läheisyydellä syttyy vaan ilmiroihuun.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Alku voisi olla kutakuinkin noin suurin piirtein samankaltaista, pieniä eroavaisuuksia löytyy, kuin minun ja hänen tapaamisissa. M u t t a mutta..................................................................K U N siihen lisää tunteiden kaikkinielevän hehkun..E I siis pelkkää intohimoa...siinä on paketti niinsanotusti, jonka T A A T U S T I kumpikin muistaa lopun ikäänsä..vaikkei koskaan enää tapaisikaan.
niin, miksi joskus kaiken on oltava niin monimutkaista, miksi kohtalo meitä kuljettaa jatkuvasti yhteen silloin kun yrittää unohtaa ja paeta kun itseään pakenee, niitä syviä tunteita ja himoa... miksi silloin just me törmätään uskomattomissa paikoissa, ei voi olla muuta kuin kohtalon ironiaa... niin siinä kävi että pakenin aina uudelleen, sortuen taas kun torjuminen kävi ylivoimaiseksi eikä sitä auttanu se että hän sanoi ettei meinaa koskaan luovuttaa, ei koskaan. Miksi kohtalo meidät toi liian lähelle, kun tämä on niin mahdotonta?? ja koskaan en unohda niitä sanoja, mitkä hän käski kuunnella kun pelkäsin... Edelmann:"...voit luottaa minuun, ja kun sä et uskalla sanoo niitä sanoja, joilla voisit ratkaista, kaiken. Voit luottaa minuun, voit luottaa ei mitään hätää, jos ei omat voimat riittäneet. Ei mitään hätää, se olen minä, joka voin kuivata sun kyyneleet..."
Kertomassasi on niin paljon omasta tarinastani... Vain "ympäristö" erilainen.
Rimpuilin aikani vastaan, mutta mitä enemmän pelkäsin ja pystytin muuria ympärilleni, sitä määrätietoisemmin "hän" tunkeutui suojaukseni läpi... Sanoin sen hänelle - että pelottaa, mutta en halua tältä tieltä kääntyä... Toisen laulun sanoja lainatakseni: "Sä olit vaara liian suuri kiertää ja liian houkuttava ohittaa"...
Jokainen päivä vetää meitä aina vain lähemmäs toisiamme, kummalliset sattumukset ja kohtaamiset seuraavat toisiaan... Jopa tuttavapiirimme alkavat "limittyä" keskenään.
Ja se intohimo... Jos kärpänen lentäisi välistämme, se varmaan kärventyisi kuoliaaksi... Miten toisen lähellä voi olla samalla niin levollinen ja levoton olo?! Jokainen tapaaminen on kuin kotiinpaluu - ja silti täynnä uutta ja ihmeellistä...
Pakko kommentoida tähän, että voin niin samaistua teihin, tuohon tunteeseen. Tuohon tilanteeseen. Vaikka emme tapaisi vähään aikaan, tavatessa kaikki on ennallaan. Hänen lähellään kaikki on kuin taikaa, ihmeellistä alusta loppuun, aina. Ymmärän tuon levollisen ja levottoman olon tunteen, samoin kuin voin tuntea itseni niin turvalliseksi vain hänen lähellään.
Jatkunut tätä on jo muutaman vuoden..miten pitkään tunne kantaakaan, mikä on sen tarkoitus, miksi toinen kiehtoo ja valloittaa aina vain uudestaan. Ja kaikki tämä on molemminpuolista. Ja mahdotonta.
Miksi kukaan ei osaa sanoa mitä tämä on, miksi näin kävi, tiedän monia jotka voivat samastua tähän eikä kukaan ole osannut saattaa tätä päätökseen, tällä ei ole päätöstä, tämä vain jatkuu.
" Jatkunut tätä on jo muutaman vuoden..miten pitkään tunne kantaakaan, mikä on sen tarkoitus, miksi toinen kiehtoo ja valloittaa aina vain uudestaan. Ja kaikki tämä on molemminpuolista. Ja mahdotonta. "
Allekirjoitan... Joka sanan. Vaikka joskus olisi hetki, jolloin mahdottomuus nostaa päätään, seuraavassa hetkessä... Rakastun uudelleen ja lisää. No siinä se tuli: R-sana... Niinpä, edelleen sinua lainaan: "tällä ei ole päätöstä, tämä vain jatkuu"...
Samastun. En pystynyt vastustamaan. Antauduin. Pitkäksi aikaa. Herranjestas, todella pitkiksi vuosiksi. Unohdin huolehtia siitä, mitä minulla oli ollut jo 25 vuotta. Nyt nuolen haavoja. Sitä sain, mitä tilasin.
Aika moneen ihmiseen on sattunut. Ja tosi pahasti.
Jos saisin, jättäisin antautumatta. Niin paljon kevyempi olo olisi.
Minulle annettiin tekoni anteeksi. Mutta pystynkö minä antamaan anteeksi?
Ainakaan mun tarkoitus ei ole mennä aidan toiselle puolen, langeta tai olla kykenemättä vastustaa tätä. En sano et se olis mitenkään helppoa mutta me molemmat ollaan tehty toisillemme selväksi em asia. Emme ole pettäneet fyysisesti emmekä tule sitä tekemään vastaisuudessakaan, se on se Tunne, vetovoima, kemia välillämme. Olenko rakastunut? En, olen rakastunut korkeintaan tunteeseen, en ihmiseen. Mistä tiedän sen? Siitä etten ole antanut itselleni edes lupaa lähteä tuolle tielle, antautua ajatusten maailmaan noin syvälle. Hän kuitenkin merkitsee enemmän kuin ystävä, me vain pidämme toisistamme paljon, hyvin paljon. Näin puhuessamme kaikki on helpompaa, ei ole lupauksia, ei vaateita, ei odotuksia. On vain tunne, joka kestää ja kestää.
Pahoittelut sulle seen this, juuri tuota EN halua, siksi järki tastelee tunteita vastaan, se pakottaa ottamaan etäisyyden ja ajoittaisen välinpitämättömyyden. Mutta kuten sanoin, tunne pysyy, piilossa. Esillä vain tarkoin varjellen, vain yhdelle.
Myös minä ajattelin niin - en petä, en pysty, en tahdo enkä voi, ja toimin niin, kokonaisen vuoden, Taistelin tunnetta ja periaatteitani vastaan. Se oli elämäni rankin taistelu. Silti lankesin. Syvälle. Niin hemmetin syvälle.
Pakene, jos voit ja pystyt! Jos et halua menettää sitä, mitä sinulla jo on.
Ennemmin tai myöhemmin johohkuhun sattuu. Ja pahasti.
Et voi yleistää. Et tiedä tai tunne tilannetta.
Voisin sanoa niin et me olemme molemmat ikäänkuin nöyrtyneet tämän tunteen edessä, voimattomia mahdottoman takia. Meillä ei ole kertaakaan näiden vuosien aikana tullut eteen tilannetta jossa pettäminen olisi ollut edes mahdollista. Se on niin mahdoton. Se olisi vain ja ainoastaan mahdollista siten, et me järjestettäisiin se ihan tarkoituksella ja sitä ei kumpikaan pysty eikä halua tehdä. Nimenomaan juuri siksi että sitten johonkin tulee sattumaan ja pahasti.
Asiasta on ollut puhetta ja asia on puhuttu selväksi, sitä rajaa emme ylitä. Kun se on kummankin tahto ja toive, se edesauttaa sen toteutumattomuutta.
Kyse ei ole halusta, sitä on molemmilla liikaa. Siksi se pitääkin saada nujerrettua näillä konsteilla. Olemme tietoisia miten siinä kävisi, mihin se johtaisi. Joko seksisuhteeseen, tunteiden syvenemiseen, muiden ihmisten satuttamiseen, eroon. Näitä me emme halua tapahtuvan. Tunteilleen ei mitään voi mutta sille voi itse jotain minkä valinnan tekee. Jo on valinta kysymys.
meillä ei kyse ole pettämisestä. On vain niin monen monta muuta mutkaa edessä, mitä itse en vain kykene ylittämään, siksi sen piti pysyä vain salaisena. Silti ne hetket oli jotain niin järjelle käsittämätöntä, himoa, mitä en aikasemmin tienny olevan olemassakaan tälläisenä. Ja kun se oli vielä molemminpuolista. Mutta niin siinä piti käydä, ystävyys ei onnistunut, se meni aina liian pitkälle, kun ei kummaltakaan vastustusta houkutukseen löytynyt... Välit meni, jokin rikkoutui varmasti lopullisesti, mutta nyt vasta olen vapaa. Se jokin jää muistiin syvälle lopun elämää, sitä en vaa voi unohtaa koskaan, mutta se tunne vei järjen ja järkeä nyt tarvin, mahdollisuutta ei vaan enempään ole. Elämä on raakaa, se joku joskus särkyy, eikä sille vaan kukaan voi mitään. Mutta uskon että kumpikaan ei sitä unohda, mielessä se on kuin keidas, mihin surullisina hetkinä voi palata muistoissa...
??? ei oo kyse pettämisestä. ettet vaa puhuis omiasi, kato mua, miksi muhun ylipäätään sattuu. kiitos. Älä pelaa mulla.
Ja se on paskapuhetta että tunteilleen ei mitään voi???!!! Tunteilleen voi tehdä mitä vaan jos haluaa! Paitsi jos joku huora haluaa viedä jonkun aviomiehen vaikka yhdeksi yöksi niin hän sanoo että se oli rakkautta, tunteille ei mitään voinut ja jo seuraavana yönä on jo jonkun toisen varatun miehen luona yötä, saa ja tunteille ei mitään voi!?