Mitä muistat Jani Toivolan poliittisesta urasta? Tähän asti Toivola on keskittynyt vain kansanedustaja kollekoidensa ja ministereiden arvosteluun ja haukkumiseen,erityisesti hänen hampaissaan ovat Perus-Suomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Kun Toivola peräänkuuluttaa erinlaisuuden hyväksymistä ja rikkautta mitä siitä syntyy,niin kannanotoissaan hän näyttää itse oman suvaitsemattomuutensa ja sen että hän kyllä suvaitsee ja hyväksyy kaikki kunhan he ajattelevat samoin kuin hän.
Jani Toivola
42
1757
Vastaukset
- liiallista mollausta
Ihmettelen hänen käytöstään. Ei liene muuta tapahtunut kansanedustaja-aikana.
- Anonyymi
Mutta velkaa osaa tehdä silmät ja korvat täyteen. Ei osaa omia asioita hoitaa saati muiden. Täys pelle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta velkaa osaa tehdä silmät ja korvat täyteen. Ei osaa omia asioita hoitaa saati muiden. Täys pelle
Kyllä on hyvä esimerkki lapselle kun on velkaa silmät ja korvat täynnä. Miten ihminen voi elää noin leveesti. Ai jani onkin musta ne onkin ylimielistä porukkaa. Elämän hallintaa pitää opetella. En itse vois elää kun joka päivä velka kasvaa vai odottaako että suomen valtio maksaa niinpä tietysti. Älä vaan jakele neuvoja isyydestä itse tarviit tosi paljon neuvoja. Eikö mitään ole opetettu lapsena. Muuta kuin pummilla elämistä
- Alpo Kuikka
Toivolan ei tarvitse suvaita erilaisuutta , jokaisen muun pitää olla ruskeakielinen .
- pers-mato
Mitä tuosta n-keri homosta. Pelkkä poliittinen floppi. Piti olla niin erilainen vaihtoehto.
Istuu varmaankkin vapaaaikanaan Halosen kanssa kahveella Mäntyniemessä ja sovittelee korsetteja.
T taitaa "edustaa" homoja vain tuon yhden kauden. Ja eläke jää saamatta. - mitäjärkeä on
jonkin humu Toivosen ylistää seksuaalista poikeavuuttaan jokaisessa keskustelu ohjelmassa.
- ReiluSuomiMies
Olen syvästi järkyttynyt tämän kummajaisen kirjoituksista...heh heh
Onkohan olemassa mitään, mistä Jani Toivola ei raivostuisi/järkyttyisi?
- sirpa 0
kotieläimiin sekaantuminen
- loppa suu...
loppa suu....toivola.
- on iskeny mulkuaiset
stubin sukkiin eli kohta saa stuben hampaat kyytiä kun kovin ruskettunu pääsee työnteleen torkkupeittojen alla kaverii nielurisoihin......
- Yks Kansa Lainen
Jani tullaan muistamaan tanssivana kansanedustajana, muuta mainittavaa ei liene hänestä jälkeen jää? (Ei tiennyt esimerkiksi valtion ensivuoden budjetin suuruutta, tuollainen tietämättömyys edustaa taidottomuuden tasoa alle nollan)
- voi tätä menoa
Jani esittelee sulojaan MIEHILLE tanssii tähtien kanssa -kisassa.
Voiko turhempaa kansanedustajaa ollakkaan Arkadianmäellä! - Anonyymi
voi tätä menoa kirjoitti:
Jani esittelee sulojaan MIEHILLE tanssii tähtien kanssa -kisassa.
Voiko turhempaa kansanedustajaa ollakkaan Arkadianmäellä!Arkadianmäellä onpaljon pellejä. Nykyisin somalipelle. Kaikki mustat on kovia käyttämään taksia. Mites sitten kun ei ole arkadianmäellä pitää opetella kävelemään. Voi voi
- Anonyymi
voi tätä menoa kirjoitti:
Jani esittelee sulojaan MIEHILLE tanssii tähtien kanssa -kisassa.
Voiko turhempaa kansanedustajaa ollakkaan Arkadianmäellä!Kyllä arkadianmäellä pellejä piisaa. Tynkkynen neekr,,,,,,, nussija. Mahtaa olla hyvää. Onko ruskea parempaa. Vai haaleneeko väri ajan kanssa.
- Anonyymi
Miten pellejä pääseekin arkadianmäelle. Uusi pelle tuli somalin muodossa. Mites jos ei enää pääse eduskuntaan osaako enää kävellä vai antaako sossu taksikortin.
- onko tämä totta.?.
YYHJÄN SAA PYYTÄMÄTÄKIN:::TOISILLA EI OLE RUOKAA;EI ASUNTOA:EI MITÄÄN:ASIOITA Ei VIEDÄ ETEEN PÄIN TANSIMALLA:Joku kuri on tultava.TUOHON ON PUUTUTTAVA.EI KANSA NIITÄ SINNE TANSIMAAN,LAULAMAAN.PITKIÄ LOMIA Viettämään ole **ÄÄ**NESTÄNYT:Vai onko?:Leikaus listat omaa kansaa odottaa.kreikka ja eu vie rahat.nyt on tehtävä muutakin.kun tansia ja laulaa ja lomailla.
- Tanssijakundi.
Jani on iloinen miehekäs tosiMies. Todella ihana!
- Anonyymi
Mistä kohti jani on mies. En kyllä heti keksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä kohti jani on mies. En kyllä heti keksi
Ai niin kengistä voi päätellä onko mies vai nainen
- en muuta kuin
perskortsuja homojen kanssa!
Ei oikea homo sapiens eli ihminen viisas!
Järjenköyhyys mustillakin on ollut ja aina! - kaapissako?
Sitä mä vaan olen ihmetellyt, että miksi Toivola ei tanssinut kilpailussa miehen kanssa. Eikö hän kannatakaan tasa-arvoa?
- Anonyymi
Oisko alkanut jöpöttämään hih hih
- Pyöreämulkku
Kuuskulmanen kikolohan hän on.
- itkisitkö onnesta
Mahto saada Toivola hyvän huulihölkän jormalta tanssii tähtien takahuoneessa. Sen jälkeen irstaan röyhkeät tikkarin imijät lähtivät Haavistolle saunomaan! Missä Anton näytti frontside olliet koko porukalle :D
Homot on aina nii ylpeää, tekis joskus töitä!
- 27
Ei tuommosia rasistimulaatteja sinne sais päästää eduskuntaan.
- POIS EDUSKUNNASTA
Onko Toivola koskaan paikalla istunnoissa? Olen odottanut, että koskahan se pyytää puheenvuoroa täysistunnossa, asiahan ei tietenkään koskisi muuta kuin homojen juttuja.
- äärisuvaitsevainen
sehän kuuluu äärisuvaitsevaiston agendaan: suvaitaan samaa mieltä olevia
- Vihreä valtuutettu
Jätkä on täys pelle joka saa minut häpeämään omaa puoluevalintaani.
Työnsä on saanut siksi, että on julkkis. Minkäänlaista asiantuntemusta tai osaamista ei taida löytyä. Mielipiteitäkin oli pitkään vain ja ainoastaan sukupuolineutraalista avioliittolaista. Talous, raha, EU, suhteet muihin maihin ym ei tunnu kiinnostavan.- Anonyymi
ilmeisesi historian kehnoin tällä areenalla mitä koskaan ollut. Oliko tämäkin viherpunikkien todellinen löytö ja yhteiskunta maksanut kalliin hinnan tuosta tyypistä. tuokin joutas mennä sinne mistä alunalkaen kotoisin, ei varmasti ole perujaan suomalainen perusjätkä
- en muutoin tykkää
No mitä Neeger-homolta muuta voi odottaa kuin hölpön pölppää...
No tosiasiahan se:
Edustaja on homoseksuaali
Hän eduStaa rodultaan Nee.keriä.
Onhan se selvää, että ei hän 100% afrikan nee keri ole.
EI KUITENKAAN MEITÄ POHJOIMAALAISIA, JOITA SOISIMME OLEVAN PARLAMENTISSAMME.
Fiksu tyyppi on ja osaa puhua.. ,josta annan kyllä pisteet...vaikka onkin... - tehokkuutta
Puolet vaan koko porukasta pois!
- Anonyymi
Muistan Toivolan siitä, että piti 10 kuukautta "pitämättömiä sairaslomia" ja teki muuta bisnestä sinä aikana.
Sitten ne taksiajelut mitä oli noin 1000 matkaa vuodessa.
Paskin kansanedustaja ikinä. Toki hänellä oli oma kannattajakuntansa: ne 18-25 vuotiaat joilla ei ole mitään cv-tä muuta kun suojatyöpaikka vanhempien yrityksessä ja haaveammatti "julkkis"- Anonyymi
Ja nyt 200k ulosotissa, tyypillinen vihreä jota ei normaalit säännöt ja lait tunnu liikuttavan
- Anonyymi
Turhempiakin kansanedustajia on ollut, kuten eräs sahuri, joka sittemmin äänestettiin Rysselin herraksi varmaankin vastoin tahtoaan. Julkkiskansanedustajista tulee turhimpana louskuttajana mieleen Viikinki, mutta hän kyllä menettikin työkykynsä ainoan kautensa alkuvaiheessa.
- Anonyymi
Mikä ihme näitä mustia miehiä vaivaa kun aina pitää olla taksi eikö ole oppineet savannilla kävelemään.
- Anonyymi
Poliittinen ura oli kun ajoi homojen etuja näinkö saadaan suomi nousuun. Homot lisääntyy hurjaa vauhtia. Koko aika tullaan kaapista. Eihän homo osaa hoitaa asioita kun keskittyy ruskean reiän ympärille kaikkien aikojen turhimpia ovat mamu kansanedustajat. Aina jäävät vilpistä kiinni ja rakastavat takseja eivät osaa kävellä kun pääsevät eduskuntaan.
- Anonyymi
Jani puhui vaan homojen oikeuksista. Näin suomen asioita hoidetaan. Mites nyt kun ei ole eduskunnassa kuinka paljon käyttää taksia. Voi raukkaa kun joutuu opettelemaan kävelyä kun ulosotossa on suuri summa. Eikä löydä aviomiestä hih hih hih
- Anonyymi
Nyt valittaa kun ei löydä aviomiestä. Miten ilkeää. Afrikasta löytyy kun lähdet heti etsimään.
- Anonyymi
Haaveilee lisää lapsia itselleen.Käytti kuitenkin naista että sai lapsen ja biologinen äiti luopui äitiydestä ja luovutti lapsen ko.homolle.On niitä naisiakin moneen junaan.
- Anonyymi
Muistan kun homoja puolusti olipa tärkee homma nokikepillä
- Anonyymi
Hänet raiskatiin 21v aivan ite meni metsään ilmeisti kun laittoi housut takaisin jalkaan pyllisti ja joku tuuppas sellaista nyt voi sattua pano metsässä eihän se tietenkään oikeen oo
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi7910311Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j1016275Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066133Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa
Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh945817Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455384Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605153Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088