Joskus aikanaan kun näin tämän ensimmäisen kerran, olin varsin otettu. Silloin vielä elokuvakerronnallinen katsojan silmään kuseminen oli huomattavasti harvinaisempaa kuin nykyisin. Pelkäsin, oliko raina menettänyt tehoaan vuosien saatossa, mutta ei sentään.
Ohjaaja Bryan Singer on tainnut jäädä X-Menien vangiksi, mikä on suuri sääli, sillä Epäillyt on loistava elokuva, ja hyvä esimerkki siitä, että sekä ohjaajalla että näyttelijöillä on homma ollut todella hyvin hanskassa.
Juoni lyhykäisyydessään: Viisi rikollista tapaavat toisensa tunnistusrivissä ja alkavat pikapuoliin suunnitella yhteisiä keikkoja. Keikat kovenevat ja ruumiita syntyy, kunnes mystinen Keyser Söze bulvaaninsa välityksellä pistää porukan "viimeiselle keikalle", josta palkkiona on 91 miljoonaa taalaa. Homma tietenkin lähtee lapasista, eikä kaikki pääty niinkuin oli suunniteltu. Elokuvassa kertojana, poliisikuulusteluissa on tältä keikalta ainoana porukasta hengissä selvinnyt hieman onneton rampa, Verbal Kint, jota Kevin Spacey loistavasti esittää. Pikkuhiljaa katsojalle paljastuu lisää tietoa, aivan kuin sipulia kuoriessa. Aivan lopussa vedetään sitten matto alta.
Tämä kuuluu sarjaan: älä spoilaa, liian hieno leffa siihen.
Klassikko. Viisi tähteä

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eipä ole montaa samanlaista leffaa tullut vastaan. Jännitystä rakennetaan hienosti loppua kohden. Toimintaa ei ole paljoa, mutta sekin vähä toimii hyvin. Yllättävä loppuratkaisu kruunaa leffan. *****
mielestäni yliarvostettu leffa. ei oikein toimi enää uudestaan katsottuna ja tiettyjä kohtauksia on venytetty. ei silti täyttä roskaa, mutta jotenkin tyhjäksi jätti ***/*****.